Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

3.3.2006

Haalareissa ja ilman


Astuin varmuuden vuoksi muutaman taka-askeleen, sillä Ramben katse ja kirveestä puhuminen eivät luvanneet mitään hyvää. Mietin jo nopeaa poistumista pihalta, kun pyörävaraston takaa lampsi pihalle tuttu mies haalareissa ja kumisaappaissa.

- Se on ammattimiesten päivää teille amatööreille, Reiska toivotti hyväntuulisena.
- Sitäpä juuri, siis päivää vaan, vastasin hinausauton koppia vilkuillen.
- Mikäs muinaismuisto tänne on parkkeerattu? Onko joku pystyttänyt pihallenne monumentin ja vielä noin perhanan ruman?
- Älä viitsi…, aloitin lauseen, mutta jäin tällä kertaa toiseksi.
- Mikä hottentotti se sieltä kömpii suutaan pieksämään? Rambe karjaisi autonsa sivuikkunasta.
- Annetaan niiden hottentottien olla. Minä olen Reiska tai Romu-Reiskaksi haukkuvat tuolla kylillä.
- Kuulostaa kovin tutulta, Rambe ilmoitti.
- Niin, se ammattimiehen maine tuppaa leviämään kovin herkästi ympäri maata.
- Ja vitut minä mitään maata ole kiertänyt. Mitä nyt olen linnassa istunut ja täällä pääkaupunkiseudulla kehä kolmosen sisällä ajellut.
- Ja mikäs se herra hinausautokuljettajan nimi on? Reiska penäsi.
- Rambe Nokivasara. Kannattaa pistää nimi muistiin, ettei tarvitse kävellä auton hajottua.
- Pthyi, minun autothan eivät hajoa ei sitten millään. Tosi ammattimies osaa ennakoida viat ja korjaa ne ennen ilmenemistä.
- Anteeksi tyhmyyteni, mutta miten ehjää autoa voi korjata? heitin väliin.
- Niinpä tietysti, huoh. Olisihan minun pitänyt arvata, ettei tämä keskustelu tule etenemään meidän ammattimiesten vauhtia, koska tavalliset tolvanat eivät ymmärrä mitään tai ymmärtävät ymmärtämättömyyttään kaikki ymmärrykset ymmärrettävistä syistä täysin väärin.
- Häh? jäin suu auki katsomaan tuota haalaripukuista ammattimiestä.

Samalle hetkellä Närä alkoi kailottaa parvekkeelta, ettei kamera suostu sanomaan räps, vaikka hän kuinka painelee sen nappeja. Kuuleman mukaan edes parvekkeen kaiteeseen paukuttaminen ei saa kameraa heräämään henkiin. Tämä päivähän vaikutti todella loistavalta päivältä, huokaisin papparaista katsoessani. Kohtalolle ei näemmä riittänyt, että saan tapella hullun hinurikuskin kanssa, vaan tuon eläkepölvästin piti vielä hakata digikamerani paskaksi parvekkeen kaiteeseen. Nyt minua alkoi todenteolla harmittaa, että olin jättänyt alkoholipitoiset juomat jo eilen ja päättänyt viettää selvän uudenvuoden.

- Tämä on ihan paska tämä kamera, Närä raakkui kameraa heilutellen.
- Voi perkele, mitä hulluja idiootteja minun pitääkään taas kestää, huusin takaisin päätäni pidellen.

Ellei kohta ala särkemään päätä, niin sitä voisin pitää jo pienenä ihmeenä. Toisaalta kamerani oli jo parisen vuotta vanha, joten ehkä uuden hankkiminen ei olekaan niin huono ajatus. Videokameran olin kerinnyt jo hankkia, joten ostetaan sitten vielä uusi digipokkarikin.

- Kuka täällä meuhkaa niin, ettei kaunis nainen saa edes nahkapöksyjä laittaa rauhassa jalkaansa, hullu ämmä huusi yläpuolellani olevalta parvekkeeltaan.
- Sorry vaan, en tiennyt sinun olevan kotona. Luulin että olet reissussa, kun parkissa ei ole mopoa eikä moottorikelkkaa.
- Ja mikä päätelmä tuo taas oli? Itsekin olet ollut ilman autoa varmaan vuoden, ja silti olla möllötät kotona.
- Aivan, tuo oli nerokkaasti päätelty.
- Onko kellään vaseliinia? hän vaihtoi aihetta.
- Ei ole, ainoastaan margariinia kotona jääkaapissa, vastasin tiedusteluun.
- Mastan takakontissa on ammattimiesvaseliinia. Älä missään tapauksessa käytä halpoja kopioita, Reiska ilmoitti.
- Nainen perkele, Rambe heräsi hinurissaan. – Kyllä Rambe-sedällä on vaseliinia vaikka kuinka paljon. Rambe-setä tulee mielellään rasvaamaan rouvan nännit, hähähää.
- Ja paskat sinä minun tisseihin koske. Perseen saat rasvata, että saan sen runkkari-Juggiksen joululahjaksi ostamat nahkapökät jalkaan.
- Tuliko syötyä liikaa kinkkua? utelin väliin.
- Ja mitä vielä, se kurja motoristiräähkä osti kaksi numeroa liian pienet housut.
- Ettei vaan olisi vihjannut jotain hanurin koosta, pyrskähdin ihan vahingossa.
- Tuo ei pidä paikkaansa, olen sivellyt itseni kevytlevitteellä viimeisen puolenvuoden ajan joka päivä. Se kuule kaventaa linjoja ja keventää oloa, sain kipakan vastauksen.
- Rambe-setä tulee apuun, kuului karjaisu ja isokokoinen hinurikuski loikkasi autosta oranssi ämpäri kädessään.
- Kovin otit pienen astian mukaan, huutelin hänen peräänsä.

En saanut mitään vastausta heittooni, sillä Rambe paineli haalareissaan sanko heiluen rappuun. Tämähän vaikutti mielenkiintoiselta näin äkkiä mietittynä. Hullun ämmän kimpussa oli nyt mielenvikaisen motoristiperkeleen lisäksi täyshullu hinausautokuski. Kaiken lisäksi molemmat olivat sellaisia harmaakarhun kokoisia ja monta kertaa niitä elukoita väkivaltaisempia tapauksia.

- Oot muuten rikkonut tämän kameran. Ei tähän tuu mitään henkeä, Närä kailotti taas kolmannesta kerroksesta.
- Niin rikoin, jätin sen tuollaisen aivottoman ääliön saataville.
- Millä minä nyt otan kuvan tuosta Corollan protomallista?
- Piirrä se, tiuskaisin mokomallekin friikille.
- Onko sinulla paperia?
- Vessassa on kokonainen rulla!

Saman tien eläkevaari hävisi parvekkeelta, arvatenkin vessaan nyhtämään rullaa telineestä. Onneksi kyseessä ei ollut ainoa rulla, sillä tuskin se Närän käsittelyssä kovin pitkään riittää. Tällä välin Reiska oli syventynyt tutkimaan Ramben hinausautoa ammattimiehen tarkkuudella.

- Meinaatko ostaa samanlaisen? tiedustelin häneltä.
- Ei ole minun rakentama yksilö.
- Kuinka niin?
- Rakentelin näitä aikoinaan yhdeksänkymmentäluvulla, kun soittivat Volvon tehtaalta ja pyysivät apuun. Eihän se nyt mikään iso homma ollut. Päivisin näitä rakentelin ja öisin työskentelin Marapuulla.
- Ihanko olit kirvesmiehenä siellä Marapuulla? kysyin piruuttani.
- Voi yhden kerran mitä pölvästiä sitä pitääkään taas ammattimiehen sietää. Tein siellä suklaatia koko maailmaan.
- Entä ne Volvot?
- Mitä niistä? Nehän on jo rakennettu. Tämä on jonkun svenssonin kyhäämä.

Tiedustelin tarkemmin, että mistä hän huomaa kuka sen on rakentanut. Reiska ryki pari kertaa ja alkoi selittää. Hän ei luottanut siellä oleviin kiinalaisiin robotteihin ja rakensi kaikki autot alusta loppuun käsin. Niissä oli kaikki sovitukset peltiosissa juuri eikä melkein. Lisäksi ne kuluttivat ajossakin vain puolet siitä polttoainemäärästä mitä svenssoneiden ja kiinalaisten robottien yhdessä kasaamat viritelmät. Hänellä kun on kuulemma maagiset sormet, jotka vähentävät jopa koneen kitkan puoleen muiden kasaamiin verrattuna.

- Oho! kuului jollain tapaa pahaenteinen kommentti parvekkeeltani.
- Mitä nyt? käännyin katsomaan ylöspäin.
- Se, se, se vaan lähti käsistä, Närä änkytti vessapaperirullan pää kädessään. – Olisiko sulla sittenkin voipaperia?
- Ja mitä sinä sillä?
- Piirtäisin tuon proton läpi.
- Et voi olla noin yksinkertainen.
- Olen minä…, tai siis en tietenkään. Miten niin?
- Tuo auto ei ole nähnytkään Korollaa, vaan on joku vanha Civicin raato 80-luvulta.
- No sitten minä piirrän sen proton ihan ulkomuistista.
- Miten sellaista voi piirtää mitä ei ole edes nähnyt? huokaisin kysymyksen muodossa.
- En tiedä, mutta kaikkea pitää kokeilla, eläkevaari ilmoitti ja poistui parvekkeelta asuntooni.

Civic-kommentin kohdalla Reiska sai jonkun ahaa-elämyksen ja kiersi hinausauton takapuolelle tutkimaan tuota pikkuista kulkinetta. Koska tilanne oli jollain tapaa jumissa, tein hänelle seuraa. Vaikka Civic oli pieni, oli se Rutinoffiin nähden ainakin samankokoinen, ellei joiltain osilta jopa isompi. Tyyliähän tuossa kinnerissä oli paljon enemmän mitä monessa uudessa.

- Kuule Reiska, lähtisitkö heittämään minut Tattarinsuolle?
- Ai amatöörihetteiköllekö?
- Anteeksi, olen varmaan jollain tapaa hidas tänään. Mitä tuolla tarkoitit?
- Tosi ammattimies kiertää sitä paikkaa kuin yleensäkin soita. Voihan toki ajaa sinut sinne, mutta jalallani en astu mokomien amatöörien rämeikköön.
- Ihan sama, kunhan saan vain kyydin Villen Pajalle.
- Villenkö? siis Pajanko?
- Niin, tuo Rambe on Villen veli ja minun auto on siellä Pajalla korjattavana.
- Hmm, se selittääkin miksi tuo murjaani oli kovin tuttu. Harvemmin kyllä moiset amatöörihinailijat jäävät mieleen, mutta olen varmaan joskus joutunut pelastamaan tuon pulasta, Reiska raapi päätään lippiksen alta.
- Minun puolesta voidaan mennä vaikka saman tien, vai?

Reiska oli juuri avaamassa suutaan vastauksen muotoilemiseksi, mutta suu jäikin auki kertomaan suunnattomasta hämmästyksestä. Meidän välistä nimittäin pinkaisi Rambe pelkät kalsarit jalassaan niin lujaa kuin vain aikuinen mies kykenee juoksemaan. Hänen matkansa jatkui tien yli suoraan sen toisella puolella olevaan roskakatokseen.

- Meni muuten tosi lujaa, sain sanottua ensimmäisenä.
- Niin, melkein yhtä lujaa kuin minä ammattimiesolympialaisissa kaivonrengasjuoksussa, Reiska totesi.
- Anna nyt jo olla ne omat juttusi. Rambella oli varmaan joku todellinen hätä, sillä ei kukaan muuten ryntäile tuolla tavalla.
- Takaisin sieltä, haalarisi jäi! hullu ämmä kailotti parvekkeelta.
- En varmaan tule, saatana! kuului puolestaan roskakatoksen ovelta.
- Anteeksi, mutta mitä siellä yläkerrassa oikein sattui? tivasin väliin.
- Ei kuulu sulle! Rambe ärähti.
- Ei niin, pidä vaan turpasi kiinni, niin ei maitohampaat vaihdu pysyviin etuajassa, hullu ämmä jatkoi haalareita heilutellen.
- Aivan kädetöntä touhua. Katso nyt, tässä on selvä esimerkki siitä, ettei sieltä amatööririmmiltä tule muita kuin todellisia kädettömiä pääsiäiskäsiä, Reiska kertoi mielipiteensä.
- Ihan sama minulle. Heitätkö nyt sinne Tattikselle?

Minulla ei ollut penniäkään kiinni hullussa naapurissani tai psykopaatissa hinurikuskissa, joten he saavat selvitellä välinsä puolestani aivan keskenään. Lisäksi tällainen pieni pelko Ramben perseessä saattaa pitää hänet tehokkaasti poissa näiltä kulmilta. Samassa mieleeni tuli maahan pudottamani puhelinluettelo ja siinä olevat karttasivut. Kävelin sen luokse ja repäisin siitä pois tämän alueen kartan. Vippasin luettelon sisään hinurin avoimesta sivuikkunasta ja lähdin kävelemään Reiskan perässä kohti heidän parkkipaikkaa.

Kävellessäni mieleeni tuli Närä tai lähinnä tuon papparaisen meillä oleminen. Toisaalta siellä oli vielä juomatonta vodkaa ja glögiä, joten huoleni oli todennäköisesti aiheeton. Närä kyllä viihtyi siellä niin pitkään, että jokainen tippa oli valutettu kurkusta alas. Mihinpä sitä yksinäisellä eläkeläisellä kiire olisi? Toivottavasti vaan ei saa päähänsä alkaa piirrellä niitä Corollan protomalleja valkoisille seinille. Vaikkei minulla ollut kokemusta lapsista, niin ne ja eläkeläiset taisivat olla aika tavalla samasta puusta ajatusmalliensa suhteen.

- Haluatko nopean vai vielä nopeamman kyydin sinne määränpäähän? Reiska uteli käynnistäessään vihreää kasinelosta Mazdaansa.
- Lähinnä jos hengissä pääsisin, ilmoitin kantani kyydin suhteen.
- Selvä, ajetaan sitten pintakaasulla kahtasataa, kun ei kerran ole kiire.
- Ja mitäs tuo taas oli?
- Lastutin tässä jouluaattona vähän Masukkaa.
- Pyhä yksinkertaisuuteni taitaa taas nostaa päätään, mutta miten vaparia voi lastuttaa niin, että siitä olisi jotain suurempaa hyötyä? Lisäksi tämä on yhä edelleen se vanha kasinelonen kottero ilman kovin kummoista elektroniikkaa.
- Voi yhden kerran mitä yksinkertaisuutta tosiaan. Ellen olisi näin hyväsytämminen, niin jättäisin tämänkin kertomatta, Reiska parahti päätään pyöritellen.
- Toiko joulupukki kenties kutterinlastuja tai muuta pilkkeisiin liittyvää?
- Sana LASTUTTAA on kovin monimuotoinen, autoa sompaileva ammattimies hymähti tallatessaan lisää kaasua ensimmäisen risteyksen jälkeen.
- Joo, toiset veistää kirveellä puusta lastuja ja toiset tunkee niitä muka ammattimiehinä autojensa pellin alle tuomaan lisää tehoa, nauraa hekottelin ajatukselle.
- Minä höyläsin, Reiska totesi vaihtaessaan ohituskaistalle nelikaistaisen osuuden alussa.

Nyt minulla täytyi pitää pieni tuumaustauko kysymyksieni suhteen, sillä höylääminen ja autoilu eivät sopineet minun ajatusmaailmassa samaan lauseeseen tai samaan autoon. Vilkuilin silmäkulmasta tarkemmin tuota haalaripukuista ystävääni. Kaikki vaikutti ainakin ulkoisten seikkojen suhteen olevan kunnossa. Hänelle oli päässään tuttu lippis, päällään samat paskaset haalarit ja jaloissaan pitkävartiset kumisaappaat. Olisikohan Reiskan suvussa ollut aikaisemmin joku puuseppä, jonka geenit nostivat välillä päätään tuon ammattimiehen aivoituksissa?

- Reiska, aloitin varovasti.
- Niin?
- Onko teillä ollut suvussa ketään puuseppää tai kirvesmiestä?
- Vain metallimiehiä. Entä sitten?
- Tuota, eikös ennen tehty kaikki talot puusta ja olethan sinäkin rakentanut puusta vaikka mitä.
- Minä olenkin todellinen ammattimies, toisin kuin esi-isäni, jotka yrittivät olla jotain, hän tuhahti ja niisti samalla ison räkäviisarinsa trasselitukkoon.
- Kerrotko lisää siitä lastutuksesta?
- No, kerrotaan sitten, mutta vain jos lupaat pistää kaffeet tuossa Sellin paarissa.
- Okei, sovitaan niin, totesin vilkaistuani edessä oikealla siintävää huoltoaseman kylttiä.

Eihän tässä valmiissa maailmassa niin kiire ollut, ettenkö kerinnyt istua yhden kahvikupillisen ajan huoltoasemalla. Niissä oli vielä sekin hyvä puoli, että siellä kuuli monta kertaa ne parhaimmat jutut. Vasta huoltoaseman pihalle kurvatessamme, minulle tuli mieleen yksi asia. Miksi hitossa Rambe on muka hinailemassa autoani uudenvuodenaattona?

Jatkuu...


Tiedätkö autoista muutakin kuin sen, että renkaat kääntyilevät rattia käännettäessä? Jos näin on, niin ratkaise Miraklen ihmeet!



Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi