Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

17.2.2006

Hinaillen


Vuosi 2005 alkoi olla lopuillaan. Joulu oli vietetty kinkkua syöden ja Närän kanssa vodkalla terästettyä glögiä naukkaillen. Närän saatua vihin minulla olevan juotavaa kaappi täynnä, oli tuo eläkevaari tullut makuupussin ja Toyotan pölykapselin kanssa ovelleni. Kapseli oli kuulemma mukana tuomassa kodikasta tunnelmaa minun niin tunnelmattomaan asuntooni, siis Närä-papan mielestä. Eipä tuo sinällään minua haitannut, sillä en ollut ennenkään pahemmin välittänyt oudosti käyttäytyvistä ihmisistä, vaikka he olisivat nukkuneetkin Toyotan pölykapseli kainalossa, kuten Närä teki koko jouluajan. Elimme juuri uudenvuodenaattoa, joka näytti jatkuvat sopivasti joulusta meidän kohdalla. Jotkut olivat käyneet jopa töissä välipäivinä, mutta meillä kahdella joutilaalla ei ollut sellaisia ongelmia ollenkaan.

- Saitko, hik, muuten mitään lahjoja jouluna? Närä uteli nenä punoittaen olohuoneen lattialla istuen.
- Toyota-mukin ja samalta merkiltä joulukortin, ilmoitin ties kuinka monennen kerran.
- Missähän se niin viisas ystävä on, joka antaa noin jaloja lahjoja?
- Varmaan korvatunturilla, tuhahdin sata kertaa läpi käydylle lahja-aiheelle.

Toisin kuin Närä, minä olin jättänyt glögin juomisen jo eilen hyvissä ajoin. Ajattelin olla uudenvuoden täysin selvin päin ja kokeilla miltä raketit näyttävät ilman alkoholia. Yleensä kun on tullut uutena vuotena otettua muutama konjakki ihan vain terveydellisistä syistä tulevaa vuotta ajatellen. Kuka sitä nyt vuotta ilman lääkettä haluaisi aloittaa? Tällä kertaa halusin kokeilla jotain rajua, joten päätin olla selvänä. Olin juuri latomassa tyhjiä glögitölkkejä ja -pulloja roskapussiin, kun känny alkoi luritella.

- Haloo, selvä uusivuosi, vastasin siihen reippaana.
- Mirkku täällä heippa, miten pippeli?
- Täh? kakistelin hämmentyneenä tuosta blondin heitosta.
- Minulla ainakin tavara toimii, miten sulla?
- Ööö tuota, menee vieläkin liian lujaa. Yrittäisitkö lähestyä asiaa joltain toiselta kantilta?
- Olen rakastunut!
- Soittiko postimies taas tarpeeksi monesti vai löysitkö pizzakuskista uuden rakkaan?
- Joulupukki, siinä se vasta mies, huoh.
- Mistä sen pokasit? Et kai vaan ajanut sen perässä Korvatunturille?
- Ei, tilasin sen kotiin. Ajattelin vaan kertoa, että nyt minullakin on mies, jolla on lahjoja joka lähtöön.
- Ja tapaatte sitten kerran vuodessa, vai?
- Ei ku, se muutti tänne minun luokse asumaan. Minusta tulee pukin muori, kunhan olen selvinnyt koeajasta, Mirkku selitti tohkeissaan.

Kävelin puhelun aikana keittiön ikkunaan. Katselin tarkkaan kaikki lähistön parkkipaikat joihin katseeni ylettyi. Vaikka kuinka tiirailin, en nähnyt missään joulupukin rekeä enkä poron karvaakaan. Varmistin asian vielä kiikareilla, jotka olivat aina saapusalla. Ainoa outo auto oli vanha Mitsubishi Lancer eräällä vieraspaikalla, mutta se oli pukin reestä yhtä kaukana kuin poro ahvenesta.

- Mitä se koeaika pitää sisällään? utelin Mirkulta.
- Minun täytyy pitää pukki tyytyväisenä.
- Ai, että pukki meinaa olla sarvi kovana koko koeajan, hekottelin ääneen.
- Ei ku, minun pitää maksaa sen bensat, vakuutukset, auton katsastus ja ruostevaurioiden hitsaukset omasta pussista.
- Mitä? sehän on joulupukki. Antakoot itselle lahjaksi vaikka uuden auton.
- Ei se käy. Pukkien työehtosopimus kieltää lahjojen antamisen itselle. Jos selviän koeajasta, niin pukki hyväksyy minut muoriksi ja saan itselle sellaisen punaisen nutun.
- Sano sille pukillesi, ettei sen Lancerista saa edes hitsaamalla liikennekelpoista.
- Hei, oot sä joku meedio? mistä sä sen auton tiesit?
- Tuuli toi juuri ruostepilven siitä suunnasta.
- No heippa sitten, harrastetaan me seksiä joskus toiste!
- Hei vaan, totesin tuolle touhukkaalle, mutta kovin yksinkertaiselle naisihmiselle.

Närä oli tällä välin könynnyt viereeni ikkunaan ja katseli alas parkkipaikalle. Toyota-pappa vaikutti kovin hiljaiselta ja väsyneeltä pitkäksi venähtäneen glögitilaisuuden vuoksi. Minulla alkoi olla pikkuhiljaa sellainen tunne, että voisin haluta päästä hänestä eroon pariksi kuukaudeksi. Yksin oli parempi olla, mitä kovin huonossa seurassa, oli vankka mielipiteeni jota olin yrittänyt noudattaa.

- On se niin rakas, Närä huokaili nenä ikkunassa olevan valaistun poron takapuolessa.
- Saat sen, voin ostaa ensi jouluksi vaikka pukkikoristeen.
- Mitä koriste? autoa minä katselen.
- Anteeksi väärinkäsitys, haistelit juuri koristeporon takapuolta ja luulin sinun tykästyneen siihen.
- Eläpäs napero kiusaa vanhempaa ja viisaampaa, siinä saattaa näpit palaa.
- Ai, käy niin kuin sinulle, kun lämmitit glögiä, kuittasin takaisin pari päivää aikaisemmin sattuneella pienellä vahingolla.

Keskustelu olisi varmaan jatkunut vaikka miten mielenkiintoisena, mutta samalla hetkellä asutusaluetta halkovaa tietä työnsi tulemaan mattamusta hinausauton helvetinmoisen kaasuttelemisen säestämänä. Minulla kesti varmaan puolikkaan sekunnin verran tajuta, että epäystäväni Rambe Nokivasara oli saapunut seudulle yhtä raivopäänä mitä aikaisemmin. Hinausauto ei tullut yksin, vaan sen perässä keikkui 80-luvun pikkuinen Honda Civic. Honda osui aika pahasti kanttariin Ramben kurvatessa hinurillaan meidän pihalle. Nyt aloin olla jo tosissaan huolissaan, sillä kuka piru on tilannut hinauksen tänne meille mokomaltakin häiriköltä? Ensimmäisenä mieleeni tuli hullu ämmä ja Juggis. Niillä saattaisi olla jotain tekemistä tuollaisen ketkun kanssa. Samassa hinurin torvi alkoi soida ja Rambe työnsi mustan naamansa sivuikkunasta. Vaikka keittiön ikkunat olivat kiinni, kuulin hänen huutonsa liiankin selvästi.

- Rutinoffin kuski, tässä se paskakasa nyt on. Lyttäänkö tämän johonkin parkkiin?

Minun piti vilkaista vielä muutaman kerran hinurin perässä olevaa Hondaa, ennen kuin aivoni kertoivat jonkun asian olevan nyt pielessä ja pahasti. Koska keittiöstäni ei auennut ikkunaa pihan suuntaan, kävelin parvekkeelle ja kastelin sukkani.

- Älä meuhkaa, joku voi vielä luulla meidän tuntevan toisemme! huusin takaisin.
- Totta kai minä tunnen vakioasiakkaani, Rambe karjui takaisin.
- Miten niin vakio?
- Tämä on jo toinen kerta, kun paskaasi hinaan.
- Ei tuo ole minun auto, ilmoitin kylmän totuuden.
- Jos ne vaihto siihen pellit, punanenäinen Närä ehdotteli takanani seisten.

Ramben möykkääminen oli sitä luokkaa, että minun oli aivan pakko sännätä sisälle ja laittaa ulkovaatteet päälle. Ryntäsin kohtalaista hoppua pidellen rappuun ja melkein juoksin portaat alas. Matkalla totesin, ettei Närä seuraa, joten hän jäi nähtävästi parvekkeelle seuraamaan tilannetta, mikä oli kyllä jo aika harvinaista.

- No perkele, sama äijä joka siellä parvekkeella itki väärää autoa, Rambe päräytti partansa takaa ja laskeutui alas hinurin kopista.
- Kuka sinut tänne käski?
- Ja mitähän vittua se sinulle kuuluu? Sitä saa kuule vapaa ammatinharjoittaja tehdä mitä haluaa.
- Kenelle olet tuota autoa viemässä?
- Hähää, pistikö joulukuusen neulanen silmää, kun et omaasi tunnista?
- Onko se joku vanha Datsuni? Närä kailotti Ramben puheen päälle kolmannesta kerroksesta.
- Ei kun tämä on kuulemma seuraavaan Corolla-mallin proto.
- Onko, onko sinulla täällä kameraa? Närä alkoi panikoida.
- Joo, siellähän se tietokonepöydällä.

Saman tien vanhus sai jalat alleen. En kerinnyt kertoa tarkemmin, että akku on laturissa ja muistikortti kortinlukijassa. Toisaalta, eihän tuo autokaan ollut Toyota, joten mitäpä sitä Närän kannattaa kuvata, hihittelin mielessäni.

- Minun autoni on Rutinoff ja tämä on joku vanha Civicin raato, kerroin Rambelle.
- Elä perkele. Nyt on joku saatana vaihtanut auton valoissa seistessä toiseen.
- Ettet vaan olisi ottanut kyytiin sitä ihan itse?
- Alatko sinä hankalaksi asiakkaaksi väittämällä minua ammattitaidottomaksi ammatinharjoittajaksi?
- Kerroin vaan totuuden. Pitäisikö soittaa Villen Pajalle ja tiedustella asiaa?

Tilanne vaikutti kovin oudolta, sillä en ollut saanut Villeltä mitään soittoa siitä, että autoni olisi korjattu ja valmiina ajoon. Toisaalta en uskonut Ramben kaikista omituisuuksistaan huolimatta tuovan minulle jonkun toisen autoa.

- Soita sitten perkele! Rambe kirota päräytti ja nousi hinausautoon.

Sain juuri valittua numeron puhelimen muistista, kun raivopää alkoi kaasutella vieressäni aivan tahallaan. Näytin hänelle kädellä, että lopettaa moisen.

- Saatana, tuollaisia, toisten asioihin puuttujia, kuului hänen huutonsa moottorinkarjunnan seasta.
- Oliko Ville? huutelin itse luuriin.
- Niin…Rambe toi jonkun Civicin tänne. Missä kunnossa se Rutinoff…, häh? Älä…, onko…mitä?
- Valmis…ääliö…nappasi väärän auton, kuului Villen ääni katkonaisesti metelin seasta.
- Lähetän sen takaisin! huusin luuriin ja lopetin puhelun.

Ramben kaasuttelun seurauksena piha alkoi muistuttaa öljykenttää, jossa paloi yksi tai useampi öljylähde. Savua oli vähintään yhtä paljon ja se oli sakeaa. Nähtävästi hän kuitenkin näki savun läpi tekemiseni, ja puhelimen pois laittamisen jälkeen kaasuttelu loppui.

- Älä vielä lopeta, kaikki ruosteet eivät kerinneet rapista tuosta autostasi, kuittasin hänelle.
- Sehän nyt on paskan vale, että tässä olisi ruostetta!
- Vie tuo Civic pois. Käyn itse hakemassa oman autoni.
- Vittu mitä vinkumista aikuiselta mieheltä. Vie pois ja minä haen itse, voi perkele mitä itkemistä.
- No mikä nyt tuli? astuiko joku varpaille jouluaattona lähikaupassa? piruilin takaisin.
- Astui, mutta sitä elvytetään vielä teholla, eikä se sitä paitsi kuulu tähän asiaan ollenkaan, Rambe ärähti.
- Ai anteeksi.
- Anteeksi sekin pyyteli, mutta en antanut, saatana!
- Jos haen oman autoni, niin sinun ei tarvitse vaivautua, yritin vielä.
- Vai vaivautua? Mitä tässä autossani lukee?
- Ei mitään, tiirailin auton mattamustaa olemusta.
- Ai niin perkele, taisinkin maalata ne mainostekstit yli viime kaatokerran jälkeen tuossa joulun alla. Minä olen hinausautokuski ja hinaan autoja!
- Hinaa tuo Civic takaisin Villen Pajalle, niin minä haen omani sieltä itse.
- Etkä hae, sehän on saatanan tosi! Jos minä vein sen sinne, niin minulla on etuoikeus tuoda se sinulle takaisin.
- Mihin tuo muka perustuu? penäsin.
- Tähän, hän ärisi ja paiskasi maahan puhelinluettelon.

Katselin kummissani edessäni olevaa luetteloa. Olin vähän epäröivällä kannalla, että uskallanko poimia sen käteeni. Tiedä vaikka tuo hullu hinurikuski paiskaisi päähäni luettelosarjat loput osat, kun olen kumartuneena ottamaan tuota maasta.

- Kannen sisäsivulla on sinulle asiaa, Rambe opasti hytistä.

Otin luettelon käteeni mahdollisimman nopeasti ja avasin sen kannen. Siihen oli kirjoitettu perinteisillä harakanvarpailla sanoja: Minkä Rambe vie, sen myös Rambe tuo. Älä vittuile, Rambe myös lyö. Lukaisin tekstin pari kertaa läpi, mutta sanoma pysyi aivan yhtä tylynä.

- Mihin pykälään tuollainen perustuu? tiedustelin herra hinurilta.
- Tähän, kuului vastaus ja pään viereen ilmestyi iso musta nyrkki.
- Eikö asiaa voisi sopia millään tavalla?

Minulla alkoi nostaa paniikki päätään oikein kunnolla. Jos tuo psykopaatti tämän keskustelun jälkeen käy hakemassa Rutinoffin Villen Pajalta, niin siinä ei taatusti ole enää mitään ehjää tänne tullessa. Halusin palavasti autoni takaisin yhtenä kappaleena ja toimivana, joten tässä oli pakko keksiä jotain sen pelastamiseksi.

- Kori kossua! Rambe päräytti ilmoille räkäpärskeen säestyksellä.
- Miksi kossua? utelin.
- Auttaa unohtamaan tuollaiset vittumaisen hankalat asiakkaat pariksi tunniksi.
- Entä jos ladon kouraan vähän rahaa?
- Ai jai jai, nämä puolikkaat kyydit ovat todella kalliita, alkoi hytistä kuulua tuskaista voivottelua.
- Sitä minä vähän pelkäsinkin, huokaisin pettyneenä. – Paljonko?
- Kaksisataa euroa, ja heti käteen!
- Selvä, pamautin vastauksen sen kummemmitta miettimättä ja kaivoin lompakosta vaadittavan rahasumman.

Onneksi en kuulunut valtakunnan persaukisiin, vaan päällä oli yleensä rahaa tavallisen duunarin kuukausipalkan verran. Koskaan kun ei tiedä, mitä hyviä kauppoja käteisellä saa aikaan.

- Siis ilman veroja! partasuu tarkensi hytistä.
- Et maksa niitä kuitenkaan, joten anna vaan verojen olla.
- No vittu, en tietenkään maksa. Minun verorahoistahan ei kaikenmaailman kansanedustajapellet tappele. Tiedä vaikka ne joutuisivat jonkun oopperalaulajan perseeseen kalliin lounaan muodossa.
- Aika nätisti sanottu, totesin seteleitä ojentaessani.
- Sitä on meikäläisellä tuo sana niin vitun hyvin hallussa. Eipä tule äkkiä mieleen toista näin verbaalisesti lahjakasta mitä minä olen.
- Olen samaa mieltä.
- Tarvitsetko kyytiä? Voisin heittää satasella sinne pajalle, kun kerran olet suosikkiasiakkaani tällä hetkellä.
- Mikä hiton suosikkiasiakas? Käsittääkseni me emme tule oikein toimeen.
- No ainoa sitten, perkele!
- Eikö oikein pukkaa keikkaa?
- Oli tuossa pari kyytiä, mutta tuli leivottua toista turpaan kun alkoi arvostella autoni ulkonäköä.
- Entä se toinen?
- Lähti vitun pelle ajamaan autollaan, vaikka oli kansipahvi mennyt.
- Et sitten ajanut kiinni?
- Yritin, mutta se ääliö ajoi niin matalaan parkkihalliin, ettei hinuri sopinut sisään. Meni vittu melkein kaksi tuntia, että sain sen irti siitä perkeleen parkkihallin sisäänajoaukosta. Lähetin sille laskun perään hinausauton katon turmelemisesta. Kyllä olisi nyrkillä töitä autoilijoiden keskuudessa.
- Ei taida sekään tepsiä kaikista pahimpiin tapauksiin, myöntelin häntä hymyillen.
- Senpä takia minulla on kirves autossa! Rambe virnisti silmät vaarallisesti loistaen.

Jatkuu...


Tiedätkö autoista muutakin kuin sen, että renkaat kääntyilevät rattia käännettäessä? Jos näin on, niin ratkaise Miraklen ihmeet!



Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi