Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

6.1.2006

Koeajon koukeroita


Pate katseli hämillään Reiskaa, kun tämä kehua retosteli autoa kauppaavaa insinööriä. Katselin puolestani Patea ja olin varma, ettei häntä ollut kehuttu tuolla tavalla edes siellä insinöörien opinahjossa. Reiska kehui harvoin ketään, joten siinäkin suhteessa tilanne oli aika harvinainen. Olihan tuossa kehumisessa kyllä ketunhäntä jemmattuna, sillä siinä mainittiin ammattimiehen opissa oleminen.

- Kyllähän se tuo kuunteleminen on helppoa, Pate mumisi hiljakseen.
- Pthyi, kyllähän se asia on niin, että amislainen on koulun jälkeen rautainen ammattimies, mutta insinörtistä sellainen tulee vasta kovassa elämänkoulussa, Reiska täsmensi.
- Entä minusta? en ole käynyt autokoulua kummempaa koulua, tiedustelin omaa kohtaloani.
- Voi yhden kerran, pitikö sitä taas sinunkin avata suusi? Kyllähän sitä on jokaisella ristinsä kannettava, mutta tuollainen joutomies on kyllä kovimman luokan kivireki ihan ammattimiehellekin, Reiska päivitteli.
- No höh, keneltä ne rahat lainasit tähän auton ostoon?
- Jaa, rahaa lainaksi vielä. Kuule en minä ala vaivalla ansaitsemiani rahoja joutomiehille lainailemaan, Reiska kailotti ja näytti ilmeellään, että olisin hiljaa.
- Onhan sillä ra…, Närä yritti puuttua myös keskusteluun hölmistynyt ilme naamallaan, mutta Reiska katkaisi lauseen alkuunsa.
- Nyt rukkipappa menet vaikka kyykkypaskalle tuonne metsänreunaan, se helpottaa oloa!

Paten ilme oli aika mielenkiintoisen näköinen, kun hän katsoi ensin Närää ja sen jälkeen hitaasti päätään kääntäen Reiskan osoittamaa metsänreunaa. Myös meidän vanhuksen ilme oli näkemisen arvoinen, sillä sen perusteella se kyykkykakka saattoi olla ihan hyvin jo puntissa. Pussihousuissa oli kyllä tilaa reilusti, joten mitä sitä kovin pienen hädän takia nyt metsänreunaan asti.

- Hei Närä, senkö takia hankit aikoinaan pussihousut, että tarpeet voi tehdä trukin päällä istuessa? kysäisin piruuttani.
- Hmph, kyllä minä kävin jo teitä kaikkia ennemmin oikeassa vessassa. Se on tuollaisten räkänokkien homma se housuun laskeminen, Närä murahteli.
- Halpahan tämä auto on kuin saippua, Pate kiilasi kommentteineen väliin.
- Aika ison saippuan tuon hinnalla kyllä saa, kerroin mielipiteeni ja näin mielessäni sellaisen kivitalon kokoisen saippuaköntsän.
- Se on tuo tonni pikkuraha tällaisesta helmestä. Minä itse ajattelin käydä ostamassa Saksasta kolme ysitonnista, Pate kertoili.
- Ostaisit yhden kakskytseitsemäntonnisen, niin ei tarvitsisi niin montaa hankkia, ehdotin pokkana.
- Häh?
- Siirtyisit kerralla isompiin lukuihin, jatkoin äimistelevälle insinörtille.
- Minä tulkitsisin tuon jonkin sortin huumoriksi, vai olenko ihan väärässä?
- Olet, minä en vitsaile koskaan, jatkoin naama mahdollisimman totisena.
- Huoh, niinhän minä vähän pelkäsin, Pate huokaisi.

Pate ja Reiska alkoivat keskustella tulevasta koeajosta, jonne Reiskalla alkoi jo poltella. Auto oli kuulemma haisteltu ja kuunneltu ulkoapäin niin tarkkaan, että nyt oli aika ottaa siitä tyypit tienpäällä. Närälle tuli kiire alkaa viestitellä kavereilleen koeajolle lähtemisestä. Hän alkoi heilua ja huojua vallan perkeleellisesti, kuin jalustaltaan irti oleva tuulimylly. Pelkäsin hänen kaatumistaan niin paljon, että otin muutaman sivuaskeleen ihan oman turvallisuuteni takia. Minua ei juuri huvittanut jäädä maahan mätkähtävän eläkeläisen alle ja joutua pahimmassa tapauksessa vielä sairaalaan paikattavaksi.

- Rajoita vähän, tuulen suunta saattaa muuttua tuon takia äkkiä. Ajattelisit nyt meteorologeja, sillä niillä sitä vasta selitettävää olisikin äkillisesti muuttuneesta tuulensuunnasta, ripitin huojuvaa papparaista.
- Hys napero, minä viestitän ystävilleni.
- Tarkoittaako tuo huojuminen sitä, että jossain kaatuu kohta puu?
- Viittoilen niitä seuraamaan meitä.
- Okei, tuolla tulkinnalla rock-konserttien bändien pitäisi seurata aina yleisöä.
- Kato, kyllä ne ymmärsi, Närä innostui ja osoitteli tavaroita pakkaavia ystäviään.

En olisi ikimaailmassa uskonut, että nuo seniilit Toyota-fanit ymmärtävät moista heilumista ja huojumista. Saattoihan se tietysti olla kerhon salainen merkinantojärjestelmä, mutta olin silti ymmälläni. Minä en olisi viitsinyt nähdä noin paljon vaivaa moisen asian viestittämiseen, vaan olisin ottanut kännykän käteeni ja soittanut. Samalla hetkellä, kun mietiskelin puhelimella kommunikoimista, Närän uusi älypuhelin alkoi soida.

- Närä puhelimessa.
- Miten niin pitää juosta karkuun, häh?
- Sanoinko minä niin? Ei, ei tätä aluetta ole eristetty poliisien toimesta, eikä teidän pidä juosta minnekään, Närä puhisi.
- Koeajolle. Me menemme nyt koeajolle. Ajakaa perässä ja kuvatkaa se koeajo.
- Kyllä, lupaan opetella merkkikielen paremmin, hän mutisi loppuun ennen puhelun katkaisemista.

Olin hiljaa, sillä edessäni seisova tuuliviiri oli sen verran päreensä polttaneen näköinen, että piikittelystä saattaisi saada vaikka mustan silmän tai muuta fyysistä kontaktia. Seurailin hiljakseen, kun Toyota-papat lastasivat tavarat kyytiin ja istuutuivat autoon. Reiska ja Pate kuuluivat kinastelevan ajovuoroista. Minuakin jäi hieman kaivelemaan tuo ajovuorojuttu, sillä minkä takia Paten pitäisi ajaa nyt?

- Minä ajan ensin! Pate ilmoitti tiukasti.
- Pthyi, voi yhden kerran mikä pihtari tämä meidän insinörtti oikein on, Reiska marmatti.
- Ajan ensin!
- Onhan se nyt perkele, ettei edes koeajoa saa itse ajaa. Rikot vielä lisää tuota autoa, kun et niistä mitään ymmärrä, Reiska puhisi kädet syvällä haalareiden taskuissa.
- Isäukon auto, joten minä määrään.
- Saisi lääkäri määrätä jotain lääkettä tuollaiselle, Reiska murahti, mutta taipui viimein insinöörin tahtoon.

Samassa meille Närän kanssa tuli kiire. Kiersimme nopeasti auton ja livahdimme takapenkille kuljettajanpuoleisesta ovesta. Minulla vain meinasi olla vaikeuksia sopia taakse, sillä ystäväni eläkeläinen istui yhtä leveästi kuin seitsemän raavasta miestä. Närää tuuppiessani mietiskelin niitä Toyotan trukkeja, että miten helvetin leveitä ne mahtaa olla? Noin leveällä istumatyylillä trukki-papan on pitänyt ajaa vähintään kahta peliä yhtä aikaa.

- Ei pidä tuuppia vanhempia, poju! Närä murahti.
- Tyhjentäisit ne pussihousujesi puntit välillä, niin mahtuisit pienempään tilaan.
- Hmph, eipäs nyt vauhkota niissä vaipoissa, napero.
- Kuljettaja istuu autoon ensin, Pate huomautti persettään penkkiin tälläävälle Reiskalle.
- Häh? Mikä hiton pellekoulu tämä on? Ensin ei saa edes koeajaa autoa, ja sitten kielletään vielä kyydissä istuminenkin. Voi yhden kerran, että tulikin sorruttua kaikenmaailman Toyota-insinörttien autoja katselemaan.
- Yksikössä Reiska hyvä. Tässä on yksi Toyota ja ainoastaan minä olen meistä insinööri, Pate täsmensi.
- Luojan kiitos! Ilmoitin oman kantani syvään huokaisten.

Pate vilkaisi taustapeiliin sen verran vihainen ilme naamallaan, että pelkäsin sen tipahtavat lattialle. Ei kait ne peilitkään voi kaikkea kestää. Peili pysyi kuitenkin paikoillaan ja Reiska istuutui kyytiin aikamoisen puhinan säestyksellä. Arvasin tuota ammattimiestä korpeavan todella raskaasti insinöörin komenteleminen. Hänelle, suurelle Reiskalle oli joku päässyt sanomaan autoon istumisesta. En ihmettelisi ollenkaan, jos Reiska ottaisi kumisaappaastaan pienen kirveen ja iskisi sen auton katosta läpi, ilmoittaen näissä Toyotissa olevan turhan ohuet kattopellit suomalaiseen käyttöön. Samaan hengenvetoon olisi tietty tullut pari kehua Mazdasta ja niiden vahvoista katoista. Päätin testata teoriaani käytännössä:

- Reiska, tämä Corollan katto vaikuttaa kovin ohuelta, ilmoitin hänelle kattoa sormella tökkien.
- Lähränäppi, Närä kerkesi sihahtaa ennen ammattimiehen reagointia.
- Ja vuotavat herkästi, Reiska totesi kylmän rauhallisesti.
- No älähän nyt, Pate toppuutteli.
- Miten tämä apparin penkki on sitten märkä? kusitko kenties tähän matkalla tänne? Reiska tivasi insinörtiltä.
- Minäkö, että kusinko, tuohon penkillekö?
- Voi yhden kerran mitä kysymyksiä se meidän Rappe-poju päästelee suustaan.
- Olen hämmästynyt, Pate ilmoitti.
- Sitä samaa, Reiska kuittasi.
- Mistä?
- No tuosta oman minän hallitsemisesta. Jätkä ei tiedä ajaneensa itse auton tänne, joten se kuseminenkin saattaa olla suoritettu oman minän tiedostamatta koko asiaa. Onneksi meillä ammattimiehillä ei ole tuollaisia harjoja, sillä latvalahot karsitaan heti kättelyssä pois amiksista.
- Tämä katto, huhuu, heiluttelin käsiäni takapenkiltä.
- No paskahan se on, pitääkö sitä vielä toitottaa. Mastan katoista on otettu malli esimerkiksi jäänmurtajien pohjiin, sillä niissäkin vaaditaan kovaa kestävyyttä, Reiska selitti.
- Olisin tässä kohtaa eri mieltä, Närä murahti ja polki nahkasaapasta kipakasti lattiaan.
- Olishan ne verraritkin voittaneet, mutta kun eivät voittaneet, Reiska hymähti.

Pate oli saanut keskustelun aikana Corollan liikkeelle. Matka suuntautui kohti kehä kolmosta. Saatuaan auton kunnolla vauhtiin, alkoi insinöörikuljettajamme kehua vuolaasti sen ajo-ominaisuuksia. Ne olivat kuulemma toiseksi parasta mitä tuolloin 80-alun saattoi mikään auto tarjota. Ainoastaan Saab meni kuulemma Corollan ohi. Tässä kohtaa Närä meinasi tukehtua räkäänsä vierelläni tai siltä se ainakin kuulosti. Aikansa köhittyä, meidän Toyota-pappa ilmoitti Saabin olevan merkki, joka kykenee upottamaan jopa ison amerikkalaisen autonvalmistajan. Pate puri hetken aikaa tiukasti hampaita yhteen, mutta malttoi olla hiljaa.

Seurailin matkan edetessä Närän tuttujen puuhailuja heidän omassa Corollassaan. He olivat lähteneet huoltoaseman pihasta ennen meitä. Tosin he olivat odottamassa ihan näköetäisyydellä huoltoaseman pihalta, ettemme vaan pääse karkuun. Hetken aikaa tuo pappakaksikko malttoi ajaa meidän takana, mutta nyt he sahailivat autollaan välillä ohi ja välillä taas jättäytyivät jälkeen. Toinen papoista oli majoittautunut takapenkille kameroineen. Välillä tuo harmaahapsi tunki itseään ulos takasivuikkunasta videokameran kanssa ja välillä kuvaa otettiin nauhalle takaikkunan läpi. Olimme melkein kehä kolmosella, kun Pate yllätti koko porukan ja tempaisi auton kehää edeltävästä risteyksestä oikealle.

- Eiköhän vaihdeta kuskia, hän ilmoitti.
- Nyt jo? Reiska murahti.
- Tässä ottaa muuten renkaat takalokasuojiin, kerroin huomioni Paten kääntäessä autoa sivutiellä ympäri.
- Roiskarit, ne ovat roiskarit, Närä hymähti jollain tapaa säälivä katse naamallaan.
- Ai roiskarit ottaa takalokasuojiin, aika kumma peli, virnistelin takaisin.
- Tyhmä!
- Ai tyhmät roiskarit, hihittelin lisää.
- Kuskin vaihto! Pate sanoi avatessaan ovea.
- Minä haluan katsoa sitä äänen alkuperää, kerroin ja tungin itseni ulos.

Pian olimme koko nelikko ulkona ihmettelemässä takaa kuulunutta ihmeellistä rahinaa, joka ilmeni lähinnä autoa käännellessä. Pate osoitteli pitkiä roiskeläppiä ja kertoi äänen tulevan niistä. Auton jousituksessa ei ole kuulemma mitään vikaa, ainoastaan roiskeläpät ovat liian pitkät.

- Helppo juttu. Onko kenelläkään puukkoa, niin hoidan asian, ilmoitin porukalle.
- Hääh? Närä rääkäisi.
- Eihän niitä enää tarvita, otetaan pois, niin tippuu kulutuskin samalla.
- Minulla on Mora saappaassa, siis sellainen kunnollinen ammattimiesten Mora, Reiska myhäili ja alkoi kaivella toista saapasta.
- Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, ei, ei, Närä kiekui laskeutuessaan polvilleen roiskeläpän eteen.
- Loppuiko rukkipapalla kunto, kun näytti menevän jalat alta? Sen se tekee, kun ajaa jollain Toyotalla koko ikänsä, Reiska piruili puukko kädessään.
- Minä suojelen näitä roiskareita hengelläni.
- Tonni tähän käteen, niin saatte tehdä mitä haluatte noille roikeläpille, Pate puuttui keskusteluun.
- Etkö halua noita roiskeläppiä muistoksi isäsi autosta? teeskentelin suunnattoman hämmästynyttä.
- En todellakaan, Pate puuskahti.

Tällä välin risteyksen ohi pyyhältäneet Närän kaverit kurvasivat paikalle omalla Corollalla. Tosin he jäivät jälleen kerran hieman taaemmaksi kytikseen, mutta keula visusti samaan suuntaan meidän kanssa.

- Pitääkin laittaa tähän vanhat Mastan kurikset, niin pysyy etäisyys tiehen vakiona, Reiska kertoi tunkiessaan Moraa takaisin saappaaseen.
- Kurikset? Kuristaako ne auton tiehen kiinni? Silloinhan se etäisyys on aina vakio? heitin ilmoille muutaman tarkentavan kysymyksen.
- Hah, hah, hah, tiehen kiinni! Närä alkoi hirnua ja hakata käsillään pussihousujen verhoamia polvia.
- Hitto mikä romu, tiessä kiinni, heh hee, yhdyin hänen naureskeluun.
- Hetkinen, tämähän on Corolla! Närä vakavoitui. – Mitä helvetin paskaa meinaat siitä Mazdasta tähän tunkea?
- Kuraläpät, kurikset ovat vain meidän amislaisten slangia, Reiska myhäili.
- Ja tiehen kiinni, voi jee! hehkutin asialle.
- Voi yhden kerran taas, mitä sitä tuollainen tyhjäpäinen maallikko saakaan päähän. Kehtaatkin avata suusi noin vähäisen tietämyksen tai oikeastaan olettamuksen turvin, Reiska alkoi ripittää meikäläistä.
- Kerro oi suuri autotekniikan Guru? anelin ammattimiestä.
- Mastan kuriksissa on sisäänrakennettuna viimeisintä elektrolokiikkaa. Se pitää huolen kuraläpän optimaalisesta pituudesta joka tilanteessa. Renkaan ollessa kuopassa läppä lyhenee ja taas renkaan saavuttaessa kuopan jättöreunan, läppä pitenee hetkeksi.
- Vau, onko sitä paljonkin siinä rullalla? hämmästelin kuulemaani.
- Millä rullalla? Ei niissä mitään rullia ole.
- Miten se sitten pitenee, venymälläkö?
- No niin, nyt alkaa amatööri olla vahingossa aika lähellä. Katsos kun piteneminen tapahtuu lisäämällä läppään elektrooneja ja lyheneminen taas poistamalla niitä. Jokainenhan tietää sähkön olevan aika nopeata, siis melkein tavoittamattoman nopeata.
- Niin, en minä ainakaan ole vielä juossut sähköä kiinni, myönsin.

Toki tässä kohtaa piti olla itselle rehellinen, sillä en juuri harrastanut juoksuaskeleiden ottamista. Mokomaa rivakkaa etenemistä varten oli keksitty autot. Jos olisin virkeämpi urheilun suhteen, niin voisin kokeilla tuota Reiskan teoriaa. Voisin näpäyttää nopeasti valokatkaisinta ja yrittää ehtiä lampun luo ennen valoa. Ei tuo kyllä kovin järkevältä kuulostanut, mutta ihmisenhän on kokeiltava kaikki, ennen kuin sen uskoo aivan sata varmaksi.

Jatkuu...


Tiedätkö autoista muutakin kuin sen, että renkaat kääntyilevät rattia käännettäessä? Jos näin on, niin ratkaise Miraklen ihmeet!



Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi