Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.10.2005

Kahvilla


Lähdin kävelemään kohti huoltoasemarakennusta, Närän seuratessa tällä kertaa pari askelta minun takana. Ovella minua alkoi vaivata hänen vaisu liikehtiminen, varsinkin kun oli kyse kahville menosta. Normaalisti tuo vauhtipappa olisi ollut jo pöydässä nauttimassa huoltamon baarin antimista tässä vaiheessa. Pysähdyin ovella ja Närä törmäsi suoraan selkääni.

- Häh, mikä nyt tuli, eikö nahkasaappaissa olekaan jarruja? kummastelin mokomaa käytöstä.
- Hmph, oliko tuo nyt aiheellista parkkeerata keskelle kulkuväylää, hän marmatti pää taaksepäin kääntyneenä.
- Niska jumissa vai mikä mättää?
- Ei mitään, kunhan katselen minne nuo tutut saavat Corollan parkkiin. Etteivät vaan aja sitä liian lähelle Mastan paskaa, ettei ruoste tartu.
- Jännittääkö?
- Häh? No ei varmaan jännitä mikään. Minä kuule lakkasin jännittämästä ennen tuollaisen räkänokan syntymistä.
- Silloinko ne määräsivät sinulle sen lääkityksen? piruilin hänelle.

Samalla hetkellä Närän kaverit olivat saaneet autonsa parkkiin keula meihin päin, ja auton ajovalot alkoivat vilkkua omituisesti. Minulla tuli heti mieleen, että auton valokytkimessä on joku kosketusvika ja valot välkyttelivät sen takia vallan ihmeellisesti. Pihalla seisova Närä alkoi melkein samassa heilua ihmeellisesti vasemmalta oikealla, molemmat kädet ylhäällä. Näytti aivan siltä, kun hän olisi ollut autiolla saarella ja yrittäisi herättää ohi kulkevan laivan huomion käsiä puolelta toisella heiluttamalla.

- Eipä kait tämä minulle mitenkään kuulu, mutta jollain tapaa olen sairaan utelias tuosta mitä teet.
- Viestitän.
- Onko kovinkin tarkkaa hommaa?
- Jep.
- Hyvä, totesin virnistellen ja tuuppasin samalla Närää hieman.
- No helevatun helevattu minkä menit tekemään. Että pitikin ottaa tuollainen keskenkasvuinen mukaan sen Masta-pölvästin lisäksi.
- Anteeksi, mutta kuka se änkesikään meidän mukaan?
- Nyt meni viestit aivan uusiksi, hän murahti.

Närän aloitellessa uutta huojumistaan, hänen kännykkä alkoi soida kummallisesti ulisten. Minun teki mieli kysäistä, että oliko tuo ääni nauhoitettu perävikaisen Corollan takakontissa maaten, mutta jätin tällä kertaa vanhuksen kiusaamisen, jotta hän saa vastata puhelimeen rauhassa.

- Närä, hän murahti puhelimeen jotenkin tuskallinen ilme naamalla.
- Se oli ihan vahinko, minun viestittämistä häirittiin tahallaan, alkoi Närän kiivas selittäminen nahkasaappaan polkiessa samalla huoltoaseman piha-asfalttia.
- HÄIRITTIIN! Minulla ei ollut tarkoitus haukkua sitä Corollaa sian persereiäksi, ihan tosi!
- Ihan varmasti on viimeinen kerta, kun annan häiritä itseäni ja ne pullat tulee korvaukseksi tuon vierelläni seisovan torvelon aiheuttamasta mielipahasta, Närä selitti ja lopetti puhelun.
- Minäkö torvelo? puuskahdin hänelle.
- Hmph, enpä taida viitsiä haaskata aikaani teikäläiseen, vaan menen korjaamaan tekosiesi aiheuttamia seurauksia.
- Sanoitko muuten siihen puhelimeen, että sian persereikä?
- EN!

Minulla ei ollut enää mitään mahdollisuutta jäädä kinastelemaan tuosta asiasta, sillä Närä tuuppasi vuorostaan minut päin oven pielessä olevaa tuhkista ja paineli tuhisten sisälle. Harmistuneena moisesta kohtelusta päätin virittää ovelle pienen ansan, ja nostin tuhkiksen keskelle kulkuväylää. Jos Närä piti ulos tullessa normaalia vauhtiaan, niin hän ei kerkeä nähdä tuhkista ja kaataa sen oven eteen. Alas eläkeläisten hirmuvalta, mutisin asetellessani tuhkista tarkasti kulkuväylälle.

Vilkuilin pihan perällä olevia Närän kavereita ja mietin, mitä he ajattelevat tästä teostani. Pahimmassa tapauksessa he olivat jo laittaneet sisälle menneelle kerhokaverilleen jo tekstarin tekemisistäni. Huoleni oli kuitenkin aiheeton, sillä molemmat näyttivät tutkivan jotain papereita. Jotenkin minulla tuli sellainen olo, että papparaiset taisivat syynätä Toyotan myyntiesitteitä ihan porukalla. Samalla kertaa tulin vilkaisseeni myös Mazdan suuntaan. Reiska näytti hinkkaavan trasselitukolla autoonsa lisää naarmuja. Naarmuja sen takia, ettei hiekkaisen maalipinnan pyyhkiminen ainakaan paranna sitä millään muotoa. Tosin koska kyse oli ammattimiehestä, saatoin olla hyvinkin väärässä noiden naarmujen suhteen.

Mieleeni hiipi myös pieni kysymysmerkki siitä koeajettavasta Corollasta, sillä sitä ei näkynyt vieläkään, vaikka olimme viivytelleet matkalla todella paljon. Olihan tässä toki sellainenkin vaihtoehto, että se oli jo käynyt täällä ja lähtenyt takaisin himaan. Periaatteessa tuo oli minulle ihan sama, sillä olihan maailma täynnä kaikenlaisia ja kaikenkuntoisia vanhoja Corollia. Närän mukaan se on ainoa automalli jonka yksikään yksilö ei poistu koskaan liikenteessä, vaan jatkaa elämää jossain päin maailmaa. Havahduin säpsähtäen ajatuksistani muistaessani kahvinhimoni. Käännähdin ympäri ja astuin sisälle huoltoasemarakennukseen. Närä näytti seisoskelevan kahviautomaatin edessä kuin puujumala pakkasessa. Lieneeköhän kyseessä taas joku rituaali, jolla kahvin saa paremman makuiseksi? Kävelin kassan takana olevan tädin juttusille.

- Kahvi rusinoilla ja pullilla.
- Kahvia saa automaatista, pullaa siitä vierestä ja rusinat myydään tuolla hyllyllä paketissa, täti ilmoitti ilmeenkään värähtämättä.
- Aika jämpti, tuumasin virne suupielessä.
- Niin mikä?
- Vastaus rusinakahviin ja pulliin.
- Rahat! täti ilmoitti kättään ojentaen.
- Niin tuota, enhän ole vielä edes hakenut sitä rusinapakettia. Jos siellä on vaikka useamman kokoisia.
- Yksi koko, tässä! täti sanoi ja pamautti rusinapaketin tiskiin sellaisella voimalla, että se meni puoleen alkuperäisestä korkeudestaan.
- Oho! sain suustani tovin pinnistelyn jälkeen.
- Minulla on aina paketti tai pari tiskin alla. Et muuten ole ensimmäinen joka haluaa rusinapullaa, kun tiskissä on munkkeja ja viinereitä, täti virnisti ja iski silmää siihen malliin, että pelkäsin ilmavirran heittävän minut kumoon.

Maksoin ostokseni, vaikka minulla ei ollut minkäänlaista tietoa siitä, että mitä pullaa olin tullut ostaneeksi. Saattoihan sen olla tietysti niinkin, että tällä huoltoasemalla olivat kaikki pullat samanhintaisia. Otin runnotun rusinapaketin käteeni ja siirryin muutaman askeleen Närän viereen. Hän oli ollut koko minun sisällä olemisen ajan täysin hiljaa, mikä vaikutti suorastaan epäilyttävältä. Laitoin rusinapaketin kahviautomaatin viereen ja otin käteeni ison pahvimukin.

- Pst, kuului vaimeasti viereltäni.
- Närä hei, tämä automaatti juttelee minulle, totesin hämmästyneenä.
- Ei ku, se olin minä.
- No mikä nyt, jäikö pullasta puuttumaan viisi centtiä vai peräti metri?
- Hys! Mihin minä näitä rusinoita laitan? hän sipisi ja näytti vielä minunkin pakettia littanampaa rusinarasiaa.
- Kokeile laittaa nenään.
- Ei ku oikeasti. Kumpaan niitä laitan, tähän Berliininmunkkiin vai tuohon viineriin?
- Munkkiin niitä saa ainakin enemmän ja ne ovat paremmin piilossa, kuin tuossa littanassa viinerissä, kerroin mielipiteeni.
- Hyvä, nyt seisot siinä edessä, niin teen nämä rusinapullat noille kerhokavereilleni, Närä ilmoitti ja alkoi tunkea sormeaan munkkiin.

Meinasin varoittaa munkin sisällä olevasta hillosta, mutta en kerinnyt ihan papparaisen vauhtiin. Melkein samassa kuului ähkäisy ja mutina joka koski hilloa. Närä tunki sormensa takaisin munkissa olevaan reikään ja esitteli sitä huolestunut ilme naamallaan minulle.

- Ime ne hillot pois sieltä munkista ja laita rusinat tilalle; helppoa kuin mikä, opastin häntä.
- Ai niin, voisihan sitä kokeilla, hän mutisi ja aloitti imemisen.

Kassan takana seisova täti katseli touhujamme pää kallellaan. Iskin hänelle silmää, keventääkseni sisällä vallitsevaa kireähköä ilmapiiriä. Se taisi olla kuitenkin täälläpäin pääkaupunkiseutua kiellettyä asiakkaiden puolelta, sillä täti nosti tiskille varmaan metrin mittaisen ruosteisen jakoavaimen. Mitähän muuta sieltä tiskin alta vielä löytyisi, jos viihtyisimme pitempään hänen vierainaan? Vilkaisin vuorostani Närän puuhastelua ja totesin hänen saaneen hilloa jo poskelleen, mikä nyt ei ainakaan rumentanut häntä millään tapaa. Annoin munkinronkkijan jatkaa rauhassa puuhaansa ja aloin tutustua kahviautomaatin toimintaan.

Kädessäni oleva muki vaikutti isolta, mutta en ollut siltikään aivan varma, että automaatin isokuppi tarkoitti juuri tätä kokoa. Meikäläisen tuurilla automaatin iso kuppi tarkoitti jotain kanta-asiakkaiden puolenlitran tuoppeja ja saisin suurimman osan sumpeista koivilleni. Voisinhan ottaa pienen kupin, mutta silloin tämä jää varmaan vajaaksi, joten tilanne oli taas kimurantti.

- Närä, tässä sinulle muki, ota välillä kahvia, ratkaisin tilanteen ja ojensin hänelle mukini.
- Joo, hyvä idea, alkoikin tämä hillo maistua puulta.

Närä tempaisi pahvimukin kädestäni ja painoi enempää miettimättä automaatin ison kupin kuvaa. Nähtävästi jollain heidän suosimallaan asemalla oli käytössä samanlainen automaatti, tai sitten hänen ison kupin valinta pohjautui vain silkkaan ahneuteen. Hän kun tuppasi hakemaan rahalleen joka paikassa suurimman mahdollisen hyödyn, oli kyse sitten kahvikupista tai synttärilahjoistaan. Koska Närä oli kuitenkin aika höynä monissa asioissa, ei sitä rahaa jäänyt eläkkeestä juurikaan säästöön. Joku onnistui aina myymään hänelle jotain vallankumouksellista autoilun saralta ja keräsi näin kerman eläkerahoista itselleen.

- Hyvät sumpit, Närä ilmoitti maistettuaan kahvia.
- Jeps, taidan ottaa myös itselle tuollaisen samanlaisen, ilmoitin taistellessani toisiinsa tarrautuneiden pahvimukien kanssa.
- Onkohan täällä tarjottimia? Närä pähkäili kahden munkin ja kahvimukin kanssa.
- Laita taskuun, eivät nuo pihan perälle majoittuneet pölvästit mitään huomaa.
- Hmph, avasiko joku oven, kun nuo huulet alkoi tuollaista läpätystä pitää?
- Kysy tuolta tädiltä, jos se vaikka lainaa rintsikoitaan, ehdottelin piruuttani.
- Liian vanha, Närä murahti ja litisti munkit toiseen käteensä.

Rusinapaketin hän survoi pussihousujensa taskuun ja lähti kahvimuki toisessa kädessä kohti huoltoaseman ovea. Kassatäti vilkuili kulmiaan kurtistellen Närän askeltamista lattian poikki. Ovella Närä teki sen mitä olin odottanutkin, eli pinkaisi juoksuun. Tarkemmin sanottuna hän otti kait yhden tai kaksi varsinaista juoksuaskelta ennen tuhkakuppiin törmäämistä.

- Ne eläkeläiset, hymähdin ääneen tädille.
- Minä olen osa-aikaeläkkeellä, täti jyrähti ja heilautti jakoavainta päänsä päällä.
- Joo ja minä olenkin tässä lähdössä, kiirehdin vakuuttelemaan.

Kaatelin kuitenkin ensin kermaa mukin reunoja myöten, sillä mustana en kahvia meinannut juoda. Olin juuri tarttumaisillani mukiin, kun mieleeni tuli Reiska ja hänelle lupaamani kahvi. Jakoavaimen takia päätin tehdä tämän toisen kupin kanssa toisin ja ottaa ensin kahvin. Astuin vihellellen askeleen taaksepäin ja otin pinosta toisen mukin. Laskin siihen vastaavan annoksen kahvia kuin omaani, mutta jätin lisukkeet pois. Kaivoin taskusta tasarahan sitä varten ja astuin lähemmäksi kassaa.

- Vielä yksi, kun noin nätisti hymyilet, sanoin ja livautin nopeasti rahat tiskille.
- Hei Hemppa, tajusithan sinä viimein tulla hakemaan tämän jakoavaimen, täti sanoi avainta heilutellen.
- Täh? ähkäisin kummissani, mutta tajusin vilkaista taakseni.

Takana seisoi mustapartainen haalareihin pukeutunut mies, joka otti tädin ojentaman jakoavaimen vastaan. Kättään heilauttaen hän poistui paikalta, vain kitkerän rasvanhajun jäädessä todistamaan äskeisestä vierailusta.

- Korjaa sivuhomminaan vetureita, täti ilmoitti hymyillen.
- Ai jaa, vaikuttikin aika isolta…siis tuo jakoavain.
- Hyvää päivänjatkoa ja tervetuloa uudelleen.
- Kiitos, laitankin kalenteriin muistutuksen vaikka viiden vuoden päähän, vastasin hymyillen.

Täti näytti hymyilevän takaisin, joten joko hän ymmärsi huumorin tai sitten koko heitto meni yli hiusdonitsin että paukkui. Minulla ei ollut aikaa pohtia tuota kysymystä pitempään, sillä huomioni vei kohdalleni sattunut kuljetustekninen probleema. Minulla oli paketti rusinoita, kaksi kuppia kahvia ja viineri, mutta vain kaksi kättä. Tädin alkaessa järjestellä röökihyllyä, minä ujutin rusinapaketin kahvimukipinojen taakse. Otin viinerin suuhun, kahvimukit käteen ja lähdin suunnistamaan kohti ulkoilmaa.

Ovesta ulos päästyäni ensimmäinen silmiini osunut näky oli maassa levällään oleva tuhkis. Harmikseni Närästä ei näkynyt vilaustakaan. Myöskään kumottua kahvikuppia ei näkynyt tuhkiksen vierellä. Ainoastaan sen kyljessä oli jonkinmoinen punertava lährä, kuin joku olisi hieraissut siihen Berliininmunkin päällyksen. Tuo huomio paransi oloani, sillä nyt en ollut nähnyt turhaa vaivaa tuhkista siirrellessäni. Olen aika tarkka noista turhista hommista, sillä ne kuluttavat vain energiaa, ilman mitään vastaavaa hyötyä.

Yritin tihrustella Närän tuttujen Corollan suuntaan, mutta siellä vaikutti kovin hiljaiselta. Molemmat papparaiset olivat lähteneet jonnekin. Jossain lähistöllä taisi olla bingo, sillä muuta syytä en keksinyt eläkeläisten nopealle häviämiselle. Tosi saattoihan tässä jossain juoksumatkan päässä olla myös Toyota-liike. Minun täytyi nyt myöntää itselleni rehellisesti, etten tosiaan tiennyt vaikka sellainen liike olisi tuossa seuraavan puskan takana. Koska toinen kahvi ei ollut tarkoitettu Närän kavereille, lähdin askeltamaan kohti Reiskan Mazdaa.

- Aika hidasta, hän totesi ottaessaan mukin vastaan.
- Ei minun mielestä.
- No kaikki on suhteellista. Minä kerkesin käydä varmistamassa Rasiliassa, että onko niillä jotain häikkää kahvisadon kanssa, kun sen saaminen kestää niin kauan.
- Tälläkö? taputtelin Mazdan kattoa.
- Kävellen, ei kait siihen muuten olisi mennyt niin pitkä aika.
- Miten meren ylitys meni, millä meloit?
- Nämä pitää vettä ja kelluu, Reiska heilautti toista kumisaapastaan.
- Missä muuten Närä ja sen rakkaat kerhokumppanit ovat? kummastelin kadonneiden eläkeläisten arvoitusta.
- Lähtivät sipisten ja supisten tuonne, Reiska totesi ja viittoili Mazdan yli.

Vilkaisin tarkemmin osoitettuun suuntaan ja totta tosiaan: siellähän ne papparaiset olivat supattamassa jotain tärkeää kuulomatkan ulkopuolella. Harmikseni kamerassani oli vain kolminkertainen zoomi, joten en päässyt hyödyntämään sitä mitenkään näin pitkältä matkalta. Pitemmällä putkella olisi saanut heistä ainakin kuvia. Pienellä modifioinnilla niistä olisi saanut aikaan vaikka mitä. Jokaisen päähän kun olisi laittanut Mersun-lippalakin ja lähettänyt sen sitten heidän kerhon osoitteeseen, niin johan olisi ollut seuraavassa kerhoillassa säpinää.

Jatkuu...


Tiedätkö autoista muutakin kuin sen, että renkaat kääntyilevät rattia käännettäessä? Jos näin on, niin ratkaise Miraklen ihmeet!



Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi