Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

30.09.2005

Kaupungin halki


Saatuamme viimein nauraa räkättävän Närän Mazdan etupenkille, olimme valmiina jatkamaan keskeytynyttä matkaamme kohti Corollan koeajoa ja mahdollista ostoa. Jos tähän reissuun tulee vielä parikin vastaavaa keskeytystä, niin se Corolla keritään jo poistaa rekisteristä ja paalata.

- En osta Mesua, en, en, hähähää, Närä räkätti vielä etupenkillä Reiskan käynnistäessä autonsa.
- Kävisit joskus edes ajamassa muilla merkeillä, ehdotin.
- Hmph, saatko kenties jotain provikkaa noilla markkinointipuheillasi vai oletko myymässä sitä konevammaista Rutinoffia minulle?
- Kannattaisihan sitä jotain uutta kokeilla elämässään ennen hautaan kaatumista.
- Kuulehan kun vanha kertoo: olen kerta toisen jälkeen kokeillut uutta Corollaa ja todennut sen kaikista vaihtoehdoista parhaimmaksi.
- Vaihtoehdoista?
- Viimeksi minulla oli valintatilanteessa kaksi autoa, joista valitsin tuon nykyisen.
- Mikä se toinen merkki oli? kiinnostuin asiasta.
- Corolla.
- Häh?
- Niin, minulla on viivalla kaksi Corollaa, sininen ja punainen. Otin sinisen, sillä edellinen oli ollut punainen.
- Joo, hyvä valinta, totesin hymähtäen mokomallekin autonvertaajalle.

Keskustelumme aikana Reiska oli saanut Mazdan käänneltyä jo Itäväylälle ja suuntamme oli kohti kaupungin keskustaa. Hän näytti vielä muistavan sen aikaisemmin käydyn keskustelun kaupungissa ajamisesta ja nähtävästi nyt koluaisimme kaikki mahdolliset mukulakivikadut ja yksisuuntaiset. Kulosaaren sillalla auton vauhti alkoi tippua ja Reiskan otteissa oli epävarmuuden tuntua. Huomattuaan Närän kysyvän katseen, Reiska kaivoi taskustaan trasselitukon ja alkoi selittää sen hyvistä ominaisuuksista verrattuna markettien halpatavaraan. Hänen kädessään oleva trasseli oli kuulemma kahteen kertaan hapetettua, joten sillä voisi työskennellä vaikka hapettomassa tilassa.

- Pirun jännää, mutta pitääkö silti ajaa kahden kaistan päällä? Närä murahti.
- No niin, toimiihan se papankin näkö, Reiska kuittasi ja valitsi keskimmäisen kaistan.
- Mitä kautta me oikein olemme menossa sinne Rajatorpan Shellille? tiedustelin.
- Kaupungin läpi, Reiska ilmoitti.
- Pyh, törmät kuitenkin johonkin roskikseen tai liikennemerkkiin, Närä hymisi. – Tiedätkö muuten miltä sellainen liikennemerkki näyttää?
- Että tiedänkö? Minähän niistä olen suurimman osan maalannut, kun valtion työntekijät ovat niin velttoja, ettei niiltä onnistu edes kaupungin duunareiden omaksuma lapioon nojaileminen.
- Pirunmoinen urakka, totesin.
- Mitä tuosta nyt numeroa tekemään. Jo amisakoinani maalailin niitä välitunnilla, muiden vedellessä sätkää pihalla.

Taisi Reiskalla taas karata amisaikainen mopo käsistään noissa jutuissa, mutta mitäpä siihen vastaankaan väittämään. Myöskään Närä ei tarttunut tuohon aiheeseen millään tapaa, vaan käänsi keskustelun taas kaupungissa ajamiseen.

- Kaupungissa ei kaikenmaailman nyhvöt pärjääkään, hän ilmoitti Reiskan suunnatessa auton keulan rantatielle.
- Jahas, punaiset, Reiska totesi ja alkoi jarrutella keltaisilla.
- Mitä minä sanoin, ei minkäänlaista liikennesilmää. Tuossa olisi pitänyt laittaa pienempää sisään ja reilusti kaasua. Corolla ainakin olisi vielä sutinut tuossa vaiheessa, Närä marmatti.
- Ei sellaiset uudet katalysaattoreilla tukitut värkit pärjää näille vanhoille vapaasti virtaaville putkistoille. Lisäksi minä olen kiillottanut tämän pakoputken sisältä joten kyllä lähtee! Reiska puolusteli ajokkiaan.
- Corollan katalysaattorissapa on virtauksen kiihdytin, Närä ilmoitti.
- Joku propelli vai? heitin väliin.
- Ahdin. Siellä on pakokaasuahdin, joka ahtaa poistuvat pakokaasut pienempään tilaan ja sen takia tavaraa mahtuu tulemaan enemmän ulos ja meno on kovempaa.
- Minulla on kyllä jäänyt ahtimesta hieman erilainen kuva. Jollain tapaa mieltäisin sen imupuolella olevaksi aparaatiksi, kerroin mielipiteeni. – Vai mitä Reiska sanoo asiasta?
- Pthyi, minähän en ala keskustella niin monimutkaisesta laitteesta kuin ahtimesta kädettömien amatöörien kanssa. Ahdin on niin täynnä monimutkaista hydrauliikkaa, ettei sitä ymmärrä ilman kaksivuotista ammattikoulutusta.

Onneksi valot vaihtuivat, ja Mazda singahti matkaa renkaat kiljuen. Vilkaisin takaikkunasta ja totesin meidän saaneen aikaan yhden kapean mustan raidan. Koska olimme paalupaikalla, olimme pian tempaisseet pitkän kaulan takana tuleviin. Merihaan kohdalla olevien valojen jälkeen Reiska kanttasi Mazdan Hakaniemen sillalle. Tuo ei Närälle sopinut, vaan hän ilkkui kenen tahansa pystyvän ajamaan pitkin rantoja, kun taas tosi autoilijat menevät Hakaniemen torin kautta. Kommentista sisuuntuneena Reiska käänsi auton keulan Liisankadulle ja lisäsi vauhtia niin, että ainakin meikäläistä alkoi hermostuttaa takapenkillä. Yksi mummo oli ylittämässä juuri katua keskellä korttelia ja säikähti pahanpäiväisesti Reiskan kaahaamista. Jotenkin minusta näytti siltä, että olin tavannut kyseisen mummelin parisen vuotta takaperin ja saanut hänen käsilaukkunsa Rutinoffin taustapeiliin. Tätä teoriaa tuki se, että mummelin ohitse suhahdettuamme alkoi takalasiin tulla osumia. Totesin niiden olevan omenia. Olikohan tässä nyt se takana, että älä vittuile mummoille, sillä mummojen kosto on kauhea.

- Kaikki eläkkeet pitäisi lakkauttaa ja laittaa eläkeläiset töihin, Reiska karjui.
- Niin mitä? Närä kivahti.
- Ellei eläkeläisillä ole muuta tekemistä kuin seisoa keskellä tietä heittelemässä autoja hedelmillä, niin takaisin töihin mokomat vandaalit.
- Ajoit liian hitaasti, tyhmä! Närä ripitti kuskiamme.

Jouduimme pysähtymään valoihin ja minä aloin jännittää, että seuraisikohan se mummeli meitä kävellen tai mahdollisesti rollaattorilla? Tiedä vaikka sillä olisi käsilaukussa joku salainen jukurtti- tai kananmuna-ase, jolla se tekisi automme toimintakyvyttömäksi nanosekunnissa.

- Varo ettei sammu, Närä opasti Reiskaa.
- Ei Mazda sammu, sillä niiden suunnittelussa on käytetty maailman parhaita ammattimiehiä. Olen muuten itsekin ollut suunnittelemassa kymmeniä Mazda-malleja Japanissa.
- Sujuuko japaninkieli miten hyvin? utelin.
- Hikimaja, hojo! Reiska karjaisi.
- Aika vakuuttavaa, nauroin katketakseni.
- Hmph, mielestäni noin lyhyt lause viittaa henkiseen vajaatoimintaan, Närä hymisi.

Valot pelastivat tilanteen ja olimme taas liikkeellä. Lähestyimme uhkaavasti Kaisaniemen liikenneympyrää, jossa outo saattoi ottaa hyvinkin väärän kaistan ja joutua näin ollen aivan toiselle puolen kaupunkia, mitä oli alun perin ajatus. Toisaalta kyllähän Reiskan se piti hanskata, jos kerran oli ollut piirtelemässä kaupungin kartat digitaaliseen muotoon.

- Ota tuo, tuosta vasempaan, ei kun nyt oikeaan. Hei nyt tuon eteen tuosta välistä. No nyt se dösä pääsi tuohon. Nyt peruuta vähän ja tuosta tonne valkoisen auton perään ja siitä noiden kahden välistä. Mahtuu kyllä ihan hyvin..., Närä alkoi melskata kuin puolikahjo helppoheikki.
- Närä hei, eihän tämä auto edes liiku, huomautin hänelle meidän seistessä erään punaisen pakettiauton takana.
- Ei niin ja kannattaa varoa niitä roskiksia! hän tuhahti mielenosoituksellisesti.
- Minne olemme oikein menossa? penäsin Reiskalta.
- Rautatieaseman kautta ja siitä postitalon kulmalta Mannerheimintielle.

Seurasin hiljaa vieressä, kun Reiska käänsi auton Unioninkadulle ja lähti ajaa kolistelemaan sitä Mazdallaan. Mielestäni rautatieasema jää vähän sivuun tältä reitiltä. Päätin kuitenkin olla hiljaa ja odottaa mitä tuleman pitää. Tämä reissu oli loppujen lopuksi aika mielenkiintoinen, kun matkassa oli kaksi paikkakunnan todella hyvin tuntevaa henkilöä. Itse en muistanut juuri mitään kadunnimiä keskustassa, sillä ajoin yleensä samoja tuttuja reittejä. Jos pääsin eksymään, niin tarpeeksi pitkään johonkin suuntaan jatkettua tuli joko meri vastaan tai sitten muita tutumpia seutuja. Ei näin pienellä niemellä kovin kauas päässyt autolla eksymään.

Aleksin kohdalla jouduimme seisomaan jonkun aikaa ensin yhden ratikan takia ja sitten eräs juoppo keksi mennä kadun yli konttaamalla. Kaupunkielämää katsellessani minulla tuli mieleen, että pitäisiköhän täällä tulla käymään useammasti? Toisaalta pysäköiminen oli niin arvokasta, että muutaman tunnin pysäköinti lähenteli jo Rutinoffin arvoa. Tuolta kantilta asiaa mietiskellen, päätin jatkossakin käydä omalla autolla paikoissa, joissa pysäköiminen oli suoraan ilmaista tai sen sai vaikka kahvikupin kylkiäisenä.

Espalle päästyämme Reiska suuntasi auton keulan Mannerheimintietä kohti, kuten oli mielessäni jo ounastellutkin. Myös Närä malttoi olla hiljaa, sillä viereisellä kaistalla ajoi samaan suuntaan valkoinen porrasperäinen Corolla. Auton ratissa näytti olevan Närän ikäluokkaa oleva vanhempi mieshenkilö. Tiedä vaikka kyseessä olisi ollut joku Närän kerhotuttavuus.

- No niin kaupunkiamme tuntemattomat. Kohta edessä oikealle levittäytyy kaupunkimme ylpeys nimeltä rautatieasema, jota olen ollut myös rankentamassa.
- Tuota, eikös se asema ole nyt vähän vanhempi, kuin sinun ikäsi, epäilin Reiskan kehumisia.
- Totta, mutta minä sen jouduin rakentamaan uudelleen, kun silloin 1900-luvun alkupuolella eivät osanneet tehdä mitään kunnolla.
- Ja tuossako se komistus nyt on? sanoin ja viittoilin Stockmannia.
- No voi yhden kerran mitä ovat menneet tekemään? Reiska jäi äimistelemään osoittamaani tavarataloa.
- Mitä minä sanoin, ajoit harhaan oikein kunnolla.
- Tarkoitin, että mitä ne ovat menneet tekemään tuolle jalkakäytävän pinnoitteelle. Rautatieasema näkyy tuolta noin, jos näkökyky pelaa edes jollain tapaa, Reiska viittoili Keskuskadun päässä siintävää rautatieasemaa ja sen toria.
- Entä se postitalon kulma?
- Tulee ajastaan, kunhan tuota ensin löy…, siis löysäämme hieman ja päästämme nuo jalankulkijat tien yli, Reiska nikotteli ympärilleen pälyillen.
- Hanaa! ei täällä keskustassa kannata löysäillä, ellei sitten pelkää niin pirusti, hähähää, Närä sai taas kiinni lempiaiheestaan.

Ja taas mentiin, sillä valot vaihtuivat ja Mazda ampaisi matkaa edellä olevan urheilumallisen Nissanin imussa. Närä kauheasta ulvomisesta huolimatta edellä lähtenyt 200 SX meni menojaan ja me saimme tyytyä katselemaan sen loittonevia takavaloja. Sokoksen kulmalla olimme paalulla, mutta Nissan oli livahtanut karkuun.

- Niin säälittävää, niin säälittävää, kuin ikuna haalaripukuisten pellejen touhu voi olla, Närä marmatti veivatessaan sivuikkunaa auki.
- Se vaan nyt taitaa olla niin, että 200 SX on tätä nopeampi, ilmoitin oman kantani.
- Niin, taidat olla oikeassa. Toisaalta jos oltaisiin oltu Corollalla, niin silloin minä olisin sutinut sen Nissanin ympärillä, Närä jäi myhäilemään Reiskan nostaessa taas kytkintä.

Jatkoimme matkaa Mannerheimintietä pitkin nopeusrajoituksia noudatellen. Tosin Närän mukaan ajoimme liian hiljaa, sillä bussikaistaa ajavat dösät suhahtelivat tämän tästä ohitse. Ennen Tullipuomin Shelliä Reiska tempaisi kääntyvien kaistalle ja jäi odottamaan kääntövuoroa. Närä katseli etupenkillä vuoroin Reiskaa ja vuoroin edessä olevaa huoltoasemaan. Saatuaan Mazdan turvallisesti mittarikentälle, Reiska nousi autosta ja kääntyi meihin päin.

- Veti vattan ruikulle siitä aamuisesta sumpinlirusta, mitä sain taas juodakseni. Voi yhden kerran miten sitä täysaikainen ihminen saakaan kärsiä toisten kahveista.
- Jaa, itsepähän sen keittelit, muistutin häntä.
- Sitä minä vaan, että pahaksi olet päästänyt sen oman keittimen, kun sillä ei edes ammattimies saa keitettyä kunnon kahvetta. Mistä lienet halpismarketista senkin ostanut? Kyllä pitäisi lähteä mukaan uuden keittimen ostoon, ettei tarvis jatkuvasti kärsiä näin, Reiska manaili ja lähti lompsimaan kohti huoltoasemarakennusta.
- Anna minulle se keitin, kyllä minun vatsa kestää sen kahvin, Närä kärtti samassa käsi ojossa.
- Taskussako luulet minun sitä kantavan, häh?
- Hmph, pitäisikö tuo tulkita vitsiksi? Annatko vai et, niin tiedän soitanko kerhon pojille vai en?
- Mitä ne kerhon pojat tässä asiassa tekee? muistaakseni keitin ei ole Toyota eikä edes Japanissa tehty.
- Sitä vaan, että olisin myynyt sen meidän kerholle uusiin kerhotiloihin.
- Vau, ostitteko jonkun peltisen kontin, jossa taotte toistenne päätä sen seiniin ja hoette pyhän automerkkinne nimeä?
- Pyh, ei sinne päinkään. Me emme todellakaan alennu mihinkään noin kivuliaaseen toimintaan. Me Toyota-harrastajat vaalimme autojamme ja kunnioitamme toisia yli kaiken.
- Kerro nyt jotain siitä kerhotilasta.
- Olkoon, mutta yhdestäkin hihityksestä lopetan kertomisen, onko selvä?
- Tottahan toki. Saako nauraa räkättää, jos kerran hihitteleminen vain on kiellettyä.
- Hmph, saahan sitä yrittää, Närä murahti. – No, meillä on sellainen iso kontti, johon mahtuu peräkkäin kaksi autoa. Kontin etuosa on autoa varten ja takaosaan olemme sisustaneet viihtyisän kerhotilan ja sinne tarvitaan nyt kahvinkeitin ja mikroaaltouuni.
- Mitä varten se autotila on, pitääkö kerhon keisari siinä autoaan?
- Meillä on kerhoilta kerran viikossa, jolloin saa aina yksi kerholainen ajaa siihen oman autonsa. Muiden tehtävä on keksiä siitä autosta mahdollisimman paljon hyvää sanottavaa. Seuraavan viikolla saa autonsa ajaa siihen se joka kehuu autoa parhaiten. Lisäksi auto ja sen omistaja kuvataan aina seuraavan kerholehden kanteen. Lisäksi autosta tehdään vähintään kolmisivuinen juttu kyseiseen lehteen. Eikö muuten kuulostakin suuren maailman touhulta?
- Tuota, missä se teidän kerhokontti oikein on?
- Tuolla, jossain, Närä viittoili hajamielisesti ulos Mazdan ikkunasta.
- Miten niin jossain, oletko hukannut sen?
- Sitä ei kuule kaikille kerrota. Me emme halua paikalle ylimääräisiä norkoilijoita, jotka tulevat irvistelemään ja kehumaan toisia automerkkejä. Osta Toyota, niin kerron heti, kun olet täyttänyt jäsenhakemuksen ja maksanut ensimmäisen jäsenmaksun.
- Oletko muuten nähnyt rakettimoottorikäyttöistä Fiat Unoa?
- Aika hölmö kysymys, en tietenkään ole.
- En minäkään ole nähnyt nimeäni teidän kerhon jäsenhakemuksessa enkä tule näkemään.

Närä tuhahti jotain siihen suuntaan, että hekin kuulemma pyyhkisivät mieluimmin takapuoltaan sillä paperilla, kuin antaisivat sen minun allekirjoitettavaksi. Epäilin sitä, mutta en ääneen tällä kertaa. Närällä oli niin kova hinku saada kerhoon uusia asiakkaita, että kelpaisin varmasti oikeanmerkkisen auton hankittuani. Muistelin hänen joskus kertoneen, että uusista jäsenistä saa bonuksena kahvia ja edellispäivän pullaa heidän vakkari huoltoasemalla.

Jatkuu...


Tiedätkö autoista muutakin kuin sen, että renkaat kääntyilevät rattia käännettäessä? Jos näin on, niin ratkaise Miraklen ihmeet!



Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi