Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

15.07.2005

Melkein kartalla


Reiska ja Närä väänsivät kättä tunteella autojensa etuvedoista. Kummankin mukaan juuri hänen autossaan oli tuota toista autoa parempi etuveto. Mielestäni tuollainen kinasteleminen oli aivan säälittävää, sillä nehän olivat vain korvikeautoja Rutinoffin kaltaiselle todelliselle autolle. Toki kakkossijastakin kannatti tapella, mutta olihan se jollain tapaa säälittävää touhua, hymähtelin itsekseni. Äijien kinastellessa keskenään hullu ämmä huomasi loput vessapaperit asfaltilla ja liimautui niihin kiinni.

- Ihanaa persepaperia, hän raakkui ja tökki sormellaan reikiä paketteihin.
- Apus minun papelit, minä ehti ensi osta, Ping Pong piti ostostensa puolta.
- Minähän en myy! hullu ämmä ilmoitti ja tarttui kaksin käsin isoimpaan pakettiin.
- Minä potki maksa kulkku, ellei ilti minu papeli.
- Täh? hullu ämmä kerkesi äimistellä ennen Ping Pongin sandaalin osumista häneen.

Tällä kertaa hullua vietiin kuin pässiä narussa. Ping Pong heilui hetken aikaa väkkärän lailla ja lopputuloksena oli polvillaan maassa oleva hullu ämmä. Tilanne oli aika yllättävä kaikille paikallaolijoille.

- Minu kultapapeli, Ping Pong alkoi lastata loppuja papereita kärryihinsä.
- Oliko se metro? hullu ämmä ihmetteli polvillaan.
- Vaikea sanoa, se liikkui niin nopeasti, vastasin mahdollisimman vakavalla naamalla.
- Meteoriitti se oli sittenkin, päässä kipunoi sillai jännästi, hullu ämmä piteli päätään.
- Onko suussa mikä maku? Ping Pong uteli.
- Mmm, söinköhän minä eilen maksakastiketta, tuli jotenkin sellainen maku suuhun.
- Hiijo! olen vielä lankassa kunnossa, Ping Pong ilmoitti suu korvissa ja poistui kärryineen rappua kohti.

Tuo äskeinen oli minulle ja varmaan muillekin ihan uutta, että itämainen naapuri oli joku viimeisen päälle kova taistelija, joka laittoi jopa hullun ämmän sananmukaisesti polvilleen. Hullu ämmä oli niin äimistynyt, että oli polvillaan vielä Ping Pongin kadottua näkyvistä.

- Olipa tarkka meteoriitti, hullu ämmä päivitteli ja alkoi könytä ylös.
- Mihinkähän se hävisi, kun siitä ei jäänyt mitään jälkeä? kummastelin ääneen.
- Kuuhun, hullu ämmä ilmoitti.
- Anteeksi kuinka? hämmästelin.
- Pomppas kuuhun, tietäähän sen jokainen vähänkin taivaalle kuikuillut, hullu ämmä selitti.

Annoin asian olla niin, sillä vastaan väittämisellä tuskin saavutti riitaa kummallisempaa. Onneksi sitä ei tarvinnut alkaa miettiä sen enempää, sillä hullu ämmä lähti kävelemään kohti kotirappua polvet notkahdellen. Mieleni teki toivotella hänelle hyviä uusia kuita, mutta jätin kuitenkin toivottelematta.

- Miten on Reiska, pitäisikö meidän jo lähteä katsomaan sitä Corollaa? tiedustelin asiaa.
- Niin, äkkiäkös me hurautetaan tuolla viritetyllä Masukalla sinne. Siinä ei paljon kerkeä asfaltti kulua, kun renkaat ottavat tienpintaan vain risteyksissä, Reiska paukutti suutaan.
- Minä suostun, Närä ilmoitti samassa.
- Jonkun kosintaan vai luopumaan Toyotasta? tiedustelin suostumisen syytä.
- Olisitte kuitenkin kohta pyytänyt minua mukaan sinne Corolla-kaupoille, sillä eihän tässä porukassa kukaan tajua niistä minua enempää.
- Mukaan? Reiska äimisteli.
- Enkä vaadi kuin ihan vain pienen provikan kahvin ja pullan muodossa.
- Missä se tapaaminen olikaan? heitin kysymykseni väliin.
- Tuota noin, muistaakseni se oli Rajatorpan Shellillä, Reiska ähisi päätään raapien.
- Minä tiedän, se on tuota Porvoontietä parisenkymmentä kilometriä, Närä nyökytteli päätään.
- Onko! tai siis ei tietenkään, kun tuossahan se on ihan heti Kirkkonummen jälkeen, Reiska kertoi oman tietämyksen.
- Puhuiko se myyjä jostain tietystä kaupungista? utelin tarkempaa tietoa.
- Vantaasta, entä sitten? Reiska kummasteli.
- Onko kenelläkään karttaa? tiedustelin.
- En tarvi, osaan kyllä perille ilmankin, Närä vakuutteli.
- Niin minäkin, ei ammattimiehet tarvi kenenkään amatöörin räpeltämää karttaa sekoittamaan matkantekoa, Reiska rehenteli.

Rehellisyyden nimissä minun itsenikin piti myöntää, etten osannut tältä seisomalta sanoa, että missä moinen Rajatorppa oikein sijaitsi. Koska en ollut kuitenkaan ystävieni kaltainen jäärä, käytin yleensä karttaa eri paikkojen sijaintien selvittämiseen ja uskalsin jopa kysyä tietäkin asian niin vaatiessa. Reiskan ja Närän huono paikkatuntemus ei tullut minulle mitenkään yllätyksenä, sillä molemmat olivat totaalisen tolloja osaamaan yhtään minnekään outoon paikkaan. Onneksi tänä vuonna oli puhelinluettelomarkkinoilla alkanut tapahtumaan ja minullekin, nykyisin pelkälle kännykän käyttäjälle oli jaettu pari nippua puhelinluetteloita. Mestariosaajien alkaessa kinata siitä, kumpi löytää ennemmin perille, ilmoitin hakevani sisältä puhelinluettelon. Palattuani takaisin luettelon kanssa, olivat jutut täsmälleen samassa pisteessä, eli metsässä ja vahvasti. Leväytin puhelinluettelon Mazdan konepellille ja aloin etsiä oikeaa paikkaa. Hain huoltoasemaa yrityshakemistosta ja sen jälkeen vielä toimialahakemistosta, mutta törmäsin vesiperään.

- Mitäs minä sanoin, Porvoossa se on, Närä toitotti onnellisena.
- Mene yksinäs Toyotalla sinne Porvooseesi, minä ajan Masukalla Kirkkonummelle, Reiska ilmoitti.
- Taidan sittenkin kaivella muoveista sen toisen toimittajan luettelon, niissä on ainakin ennen ollut kaikki huoltoasemat, mutisin näppäillessäni numerotiedotuksen numeroa.

Löytyihän se huoltoaseman osoite ja vielä numerokin, kun osasi soittaa oikeaan paikkaan. Katuosoitteen saatuani aloin tutkia luettelon karttaa uudemman kerran ja viimein sormeni osoitti oikeaa paikkaa. Vaikeaa senkin löytäminen oli, sillä luettelon kartan tekijä oli tehnyt kaikkensa, että mokoma tienpätkä olisi hävinnyt sivujen väliseen rakoon.

- Juuri siinä missä ajattelinkin sen olevan, eli risteyksestä oikealle, Reiska sanoi totisella naamalla.
- Entä se Kirkkonummi? utelin piruuttani.
- Sitä vaan, että tuollaiset amatöörit olisivat varmaan lähteneet vaikka Kirkkonummelle sitä etsimään, jos olisin edes vähän siihen suuntaan vihjannut. Voi yhden kerran, että miten herkkäuskoista porukkaa te olette, hän tuhahteli.
- Minä en ainakaan uskonut sitä, Närä vakuutteli.
- Et niin, muuten vaan pappa olisi körötellyt Imatralle saakka sitä oikeaa huoltoasemaa etsiessään, Reiska pilkkasi Närää.
- Mikä on nopein reitti tuonne? tivasin noilta tietoviisailta.
- Tuosta kehä kolmoselle, niin ei tarvitse kaupungissa kikkiä hitaampien takana, Reiskalla oli heti suunnitelma valmiina.
- Hähää roskikseen törmäilijä ei uskalla ajaa keskustassa Mastallaan Närä nauraa räkätti. – Minä voin kyllä ajaa, niin päästää ehjänä perille ja varmasti kaikista nopeinten.
- Voi yhden kerran, kun kädettömät alkaa opettaa mestaria ajamaan, Reiska murahti. – Se roskiksen hipaiseminen oli täysin suunniteltu juttu. Näin pihaan kääntyessäni, että joku oli laittanut sen suuaukolle suklaapatukan paperin huolimattomasti ja pienellä puskurin näpäytyksellä sen sinne tiputin. Sitä sopii muuten kokeilla ihan itse, jos vain kyvyt riittää.
- Joko se reitti selvisi? tivasin jääräpäiltä.
- Keskustan kautta, Reiska pamautti.
- Niin mennäänki, vaikka eihän tuo ole rattimiestä nähnytkään hähähää, Närä nauraa räkätti.

Olin oikein yllättynyt, kun seurueemme oli viimein sulloutunut Reiskan Mazdaan ja auto oli jo käynnistetty valmiiksi lähtemistä varten. Jouduin jostain kumman syystä takapenkille, vaikka minun piti olla se Reiskan apumies tällä reissulla. Närä ei vaan ottanut kuuluviin korviinkaan takapenkille menemistä, koska kuski oli niin epäluotettava ajotavaltaan.

- Kuulehan nyt homeinen kääpä, sitä on meikäläinen peruuttanutkin autoja muutaman miljoona kilometriä, joten kokemusta on sata varmasti teikäläistä enemmän, Reiska alkoi jo hermostua.
- Hmph, turhaan olet aikaasi niin paljon tienpäällä viettänyt, kun ajotaito on vielä autokoululaisen luokkaa, Närä hymähti säälivästi.
- Saa täällä kävelläkin, jos ei kerran kyyti kelpaa, Reiska ärähti.
- Sujuneeko se käveleminenkään teikäläisellä kovin kummoisesti? Taitaa olla lättäjalat, kun pitää aina olla kumisaappaat jalassa, Närä piikitteli.
- Kuka lukee karttaa? keskeytin kinastelun.
- EI ME TARVITA, kuului yhteen ääneen etupenkiltä.

Mitäpä tuohon olisi voinut sanoa muuta, kuin että se siitä kartanluvusta ja tervetuloa pitkä matka, jonka oikea määränpää saattaa jäädä kaikilta näkemättä. Samalla muistin sen lääkitykseeni tarvittavan rommin. Pyysin Reiskaa koukkaamaan lähimmän kaupan kautta, jotta saan ainakin lääkkeeni ostettua. Tämän lisäksi houkuttelin Närän ajamaan mahdollisen Corollan takaisin, sillä tein päätöksen ottaa pienet naukut heti putelit saatuani. Mahdollinen Corollan ajaminen saa jäädä toiseen kertaan, sillä lääkkeessä kestäisin paremmin näiden kahden jäärän juttuja.

Lopulta saimme asiat siihen malliin, että auto oli liikkeellä ja porukka hiljaa. Itse katselin avoimesta kartasta mahdollista reittiä, joka vie keskustan kautta. Tarkempia suunnitelmia oli aivan turha tehdä, sillä reitti saattoi muuttua matkalla vaikka kuinka monta kertaa. Yksikin väärä kaistanvaihto, niin saattaisimme löytää itsemme aivan vikasuunnasta. Reilun viiden minuutin kuluttua Reiska käänsi auton kaupan parkkipaikalle, johon he jäivät odottamaan minua.

Rommikaupassa ei ollut kovin kummoisia jonoja, oikeastaan siellä oli yllättävän vähän porukkaa näin lauantaiksi. Koska hakemaani lääkettä ei myyty litran pulloissa, joudun pakotettuna ostamaan neljä pulloa, jotta pääsin tasalitroille. Eihän se nyt litran heitto sinne tai tänne mitään tehnyt, jos se heitti vain lääkkeen lisääntymisen suuntaan. Kahta litraa vähempää en uskaltanut sitä ostaa, sillä Werneri tuppasi puhumaan aina minimimääristä. Niistä poikkeaminen alaspäin saattaisi jopa vaarantaa terveyteni, niin hän oli joskus aikoinaan minua informoinut. Vaikka hän olikin itseoppinut tohtori, oli sitä titteliä kunnioitettava jos meinasi huolehtia omasta terveydestään.

- Saako näistä alennusta puhelinreseptillä? tiedustelin kaupan kassalla olevalta tytöltä.
- Eee, siis alennusta reseptillä vai?
- Niin, kaverini määräsi nämä minulle puhelimitse. Jos soitan sille ja sinä juttelet hänen kanssaan, niin paljonko saan alennusta?
- Öö tuota, kun meillä on näille tuotteillemme ihan vakiohinnat.
- Antaahan apteekkikin reseptillä alennusta. Ettehän te voi olla niitä tiukempia, vai?
- 51,96 euroa kiitos, tyttö pamautti hinnan ilman alennuksen häivähdystäkään.
- Kait tuon muovikassin saa näin tukkuostaja kaupanpäälle.
- Olkoon, vaikka sekin kyllä maksaisi, tyttö naurahti ja palkitsi sitkeän yrittämiseni ilmaisella muovikassilla.
- Humalan siunausta teillekin! toivottelin vielä lähtiessäni tytölle.

Vastaus peittyi muovikassissa olevien lääkepullojen kilinään. Jo pelkkä lääkkeen ostaminen tuntui vaikuttavan nuhaiseen olotilaani positiivisesti. Kurvasin kauppakeskuksen ovesta parkkipaikalle ja lähdin suunnistamaan kohti Mazdaa. Päästyäni sen luokse, totesin tulleeni aivan tyhjän auton vierelle. Katselin ympärilleni, mutta kumpaakaan sankaria ei näkynyt missään. Mazdan ovet olivat auki, joten tungin pullokassin autoon ja aloin katsella ympärilleni. Olivatko ne perhanat lähteneet ostamaan itselleen karttaa vai mikä tässä jutussa oikein oli takana? Olin juuri aikeissa palata takaisin kauppakeskukseen, kun satuin huomaamaan Närän kaukana takarivissä olevan punaisen auton vierellä. Kävellessä autoa kohti, huomasin siellä olevan Närän lisäksi myös jonkun keski-ikäisen pariskunnan. Reiskaa ei näkynyt missään, mutta arvelin hänen olevan jossain lähettyvillä.

- Mitä nyt, onko täällä sattunut jotain mielenkiintoista? tiedustelin Närän vierelle päästyäni.
- Pyh, Ooppeli rikki, ei taida ylittää uutiskynnystä, Närä tuhahti.
- Tulit kuitenkin paikalle äimistelemään.
- Pakkohan se oli tuon haalaripellen perään lähteä katsomaan, ettei vaan tee nuoruuden innoissaan mitään harkitsematonta.
- Missä Reiska nyt on?
- Täällä auton toisella puolella. Voisitko kuitenkin lopettaa sen pulisemisen, että saan selvitettyä autoa vaivaavan vian, Reiska huuteli auton takaa.

Kiersin varovasti auton ympäri ja siellähän se Romu-Reiska makasi pitkin pituuttaan asfaltilla, pää eturenkaan kohdalla. Mielestäni tuo oli kyllä aika rennonoloista autonkorjaamista, mikäli minä mistään mitään ymmärrän. Myös auton omistava pariskunta seisoi aivan hiljaa paikoillaan. Katselin kun Reiska laittoi silmät kiinni ja jäi makaamaan hiljaa paikoilleen. Meni varmaan viitisen minuutti, ennen kuin hän avasi silmänsä ja nousi istumaan.

- Aikalailla selvää tämä vika, hän murahti.
- Voi kauhea, ei kait vaan tule kallista remonttia? pariskunnan nainen päivitteli.
- Mitä siitä on hajonnut? mies uteli.
- Ei tästä varsinaisesti ole mikään hajonnut, männän nousuvastus on vain kasvanut niin suureksi, ettei auto jaksa sen takia enää käynnistyä, Reiska selitti.
- Miten se sitten korjataan? mies uteli.
- Rasvallahan se korjataan, joten kipinkapin ostamaan kaupasta paketti oikeaa suomalaista voita, Reiska opasti.
- Voita? nainen äimisteli ja katsoi miestään.
- Voihan sinne tunkea vaikka kuinka kallista öljyä voitelemaan, mutta kunnon maalaisvoi tekee kaikista parhaimman lopputuloksen. Uskokaa kuulkaas vaan miestä, joka on korjannut satoja tällaisia samanlaisia vikoja. Pohjoisen reissullakin korjasin erään huoltoaseman pihalla näitä samanlaisia Vectroja melkein kaksikymmentä kappaletta, kun pääsi vahingossa sana leviämään paikalliseen kylään.
- Ajatella, että pelkällä voilla, nainen päivitteli.
- Tuota, minnehän me sitä voita laitetaan? mies raapi päätään.
- Männän päälle, josta se sulaessaan valuu alaspäin ja hävittää nousuvastuksen ihan olemattomiin. Voin sanoa, että on muuten sen jälkeen Vectrassa livakka männän nousu, ja kyyti on sen mukaista.
- Vaikea uskoa, sillä kyllähän se moottori pyöri autoa startatessa, mies pähkäili vielä ääneen.
- Pyöri pyöri, mutta kovin oli raskaan kuuloista touhua, kuin olisi kiskonut rekeä kesäisellä soramontulla. Tuleehan se rekikin perässä, mutta lumella se tulee paljon sutjakammin, Reiska vakuutteli.
- Niin, ja me vasta viikko sitten ostettiin tämä auto, nainen päivitteli.
- Teette näin: hankitte jostain tulpanavaimen, ostatte sen voipaketin, tungette jokaisesta tulpanreiästä neljännespaketin voita sylinteriin, laitatte tulpat kiinni ja täräytätte Opelin tulille. Säästätte sen voipakettikuitin ja käytte sitä vastaan vaatimassa rahat autoliikkeeltä, ne ovat velvollisia osallistumaan korjauskuluihin edes sen voin hinnan verran, Reiska opasti pariskuntaa.
- Mitä me olemme sinulle velkaa? nainen tiedusteli.
- Antaa olla, olen suurten linjojen bisnesmies ja tällaiset hommat teen muun työn ohessa vasemmalla kädellä, Reiska totesi ja lähti kohti Mazdaansa.
- Kiitos, kuului pariskunnan suista yhtä aikaa.


Tiedätkö autoista muutakin kuin sen, että renkaat kääntyilevät rattia käännettäessä? Jos näin on, niin ratkaise Miraklen ihmeet!


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi