Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

17.06.2005

Läjä onnikassa


Reiskan kadottua ovesta, laitoin vessaan valot ja menin tutkimaan pytyn vinoutta. Vaikka kuinka tuijottelin sitä, en huomannut sen olevan mitenkään vinossa, sehän oli ollut tuossa samassa asennossa jo toistakymmentä vuotta. Toisaalta Reiskalla oli silmissä vatupassit, joten ehkä hän oli löytänyt siitä pienen kaltevuuden. Tämän todettuani kävin raapustamassa muistilapulle Reiskan velan suuruuden, sillä muistini tuppasi unohtamaan noin pienet lainat suhteellisen herkästi. Otin samalla kameran ja muistivihkoni mukaan, sillä jos Reiska ostaa Corollan, yrittäisin saada sitä koeajoon itselle. Mielessäni kävi, että noista suorittamistani korvikeautojen koeajoista voisi kirjoittaa vaikka kirjan, niin saisivat muutkin suomalaiset autoilijat tietoa autojen todellisista ominaisuuksista ja mihin käyttöön ne sopivat parhaiten. Halvin vaihtoehto olisi printata niitä ja jakaa suoramainontana naapureiden postiluukuista. Tuota olin tosin kokeillut aikoinaan horoskooppini suhteen, joka oli osoittautunut aika huonoksi menestykseksi, ellei rappuun ilmestyneiden herjakirjoitusten ja uhkausten isoa määrää pidä positiivisena.

Heitin päälle kevyen kesäpusakan ja suunnistin rappuja alas parkkipaikalle. Olin hyvissä ajoissa ulkona, joten jäin hetkeksi ihmettelemään pihan menoa oman rapun vieressä olevalle penkille. Vilkuilin kelloa ja totesin meidän kerkeävän vielä hyvin rommikauppaan, sillä lauantaina se ei ollut kovin pitkään auki. Naapureiden autot näyttivät olevan melkein kaikki parkissa, myös Aimo Onnikan onnikka oli tienvieressä parkissa, tukkien sen melkein kokonaan. Onnikan ovi oli auki, joten nähtävästi myös itse paksumahainen omistaja oli paikalla sitä puunaamassa.

- Nalleee, Nallukkaaa! alkoi kuulua Einari Kaislan koiran kutsuhuuto talon metsänpuoleiselta nurkalta.
- Huomentapäivää naapuri, onko koira ottanut ritolat?
- Nalle on kovin viisas koira, se ei ota mitään toisten omaa, Einari ilmoitti.
- Tarkoitin kyllä, että se on lähtenyt omille teille.
- Ei tee sitäkään, se on ihan varmasti täällä lähistöllä. – Nalleee, Nallukkaa, tule isukin luokse!
- Entä jos se ei tule?
- Sitten teen näin, Einari ilmoitti ja otti taskusta jonkun koiran ruoan ja haukkasi siitä palasen.
- Kunhan et vaan ala paskoa nurkkiin, mutisin puoliksi ääneen.
- Anteeksi, en kuullut, mummm.
- Ei mitään tärkeää. Sanon vain, että kunhan ei ala vääntää vatsassa tuollainen ruoka.
- Siinähän se Nalle onkin, Einari innostui meitä kohti tuulispään lailla juoksevasta koirasta.
- Voi harmi, mutisin taas lähinnä itsekseni.
- Pikku Nallukka, mitä sinä olet tällä kertaa löytänyt? Annas kun isukki katsoo, onko se jotain arvokasta.
- Mikä se on? utelin Einarilta.
- Joku bussiaikataulu, eli ei mitään tärkeää.

En kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, sillä olihan noita bussiaikatauluja siellä täällä, ihmisten kyllästyttyä matkustamaan niillä. Einari otti maasta isohkon oksan ja heitti sen parkkipaikalle päin, osuen sillä oman Skoda Octaviansa takalokasuojaan. Minulla teki oikein pahaa katsella uudehkon auton tuhoamista ihan omin käsin. Einari ei ollut tuosta moksiskaan, vaan heitti kepin uudelleen autoaan päin Nallen tuotua sen hänelle.

- Huomaatko miten Nalle pitää tuosta kepin hakemisesta?
- Eikö sitä keppiä voisi heitellä vaikka metsään päin?
- Mitä suotta, ei Skoda tuosta rikki mene, se on lujaa tsekkiläistä laatu, jonka tasoista ei ole muuta edes oman konsernin sisällä.

Samassa katseeni osui onnikan vierellä kädellä ilmaan viuhtovaan Aimoon. Minusta näytti siltä, kun hän olisi pitänyt toisella kädellä nenästä kiinni. Lieneekö pullukka kolhinut nenänsä onnikan lattialla kontatessaan ja oli nyt kerrankin vailla toisten apua. Kerroin huomiostani Einarille ja lähdimme Nalle etunenässä kohti onnikkaa.

- Iskitkö nenusi kovinkin pahasti? tiedustelin häneltä.
- Hyi saatana, en minä iske nenääni koskaan minnekään, minulla on julkisen liikenteen kuljettajan vaistot.
- Jaa, sitten tuo on varmaan joku rituaali, että onnikkasi pysyy läjässä myös seuraavan ajokerran.
- Paskaa! Aimo parahti.
- No senhän me muut olemme tietäneet jo pitkän aikaa, ettei tuo autosi ole kovin hyvässä kunnossa, mutta että ihan paska? No, hyvähän se on, että pystyt itse myöntämään asian ja käsittelemään sitä aikuisen ihmisen lailla.
- Ei kun, siis sellainen iso paska autossa, Aimo sössötti hampaidensa välistä.
- Et kait nyt vaan tarkoita itseäsi kuskin penkillä? tiedustelin varovasti, sillä hänen kommentit olivat aika vaikeaselkoisia.
- Nuuh, ihan kuin tässä ovella tuoksahtaisi paska, Einari nuuhki ilmaa.
- Jospa Nalle pieraisi, ehdottelin viattomana istuvaa koiraa katsellen.
- Olenko minä sanonut joskus Nallen piereskelevän? Einari kivahti.
- Et.
- Sitten se ei piere ja asia on nähdäkseni käsitelty loppuun. Sietäisi sinunkin oppia, että koirat ovat kovin herkkiä eläimiä, eikä niitä saa syyttää piereskelijöiksi ilman näyttöä.
- Mikä tämä on? Aimo kivahti ja tempaisi Einarin mukanaan kuljettaman bussiaikataulun käteensä. – Tämähän on minun aikataulu. Mistä se on joutunut teille? Lisäksi tämä on märkä, oletko perverssi nuoleskellut minun aikatauluani?
- Koira sen toi, puutuin keskusteluun.
- Hetkinen, nyt minulle alkoi selvitä tämä mystinen paska, Aimo riemastui.
- On tainnut tulla vähän ryypättyä viime aikoina vai? totesin ääneen.
- HUOMIO! Nyt seuraa virallinen tiedote: koira on paskantanut onnikkaani ja se maksaa koiranomistajalle kolmesataa euroa plus kertalipun hinta korotettuna yölisällä, Aimo karjui naama punaisena.
- Ei meidän Nallukka kyllä mihinkään bussiin ole paskantanut. En ikinä päästäisi sitä niin vaaralliseen paikkaan, mitä tuollainen lahoamispisteessä oleva bussinraato on.
- Koirasi on kohta raato, Aimo ilmoitti ja tempaisi Nallen pannasta kiinni. – Nyt mennään selvittämään tämä asia tuonne onnikan sisätiloihin.
- Vau, olenkin jo nähnyt unta siitä, että pääsisin joku kerta istumaan sen penkille, ilmoitin naurua pidätellen.

Tämän jälkeen sekalainen seurakuntamme marssi jonossa, kuin köyhän talon porsaat sisälle onnikkaan. Noin puolessa välin autoa paskan haju alkoi olla silmiä kirvelevä. Erään istumapaikan jalkatilasta paljastui iso koiran läjä, joka oikeastaan höyrysi vielä. Myös samaiselta penkiltä puuttui onnikan aikataululappu. Muiden penkkien päällä oli aikataulu nätisti ojennuksessa.

- Syyllinen! Aimo viittoili koiraa.
- Nalle, onko tämä sinun kakka? Einari kumartui kysymään koiraltaan.
- Nuuh nuuh, Nalle nuuski ja nosti samassa koipea kakan kohdalla ja kusta lirautti siihen oikein kunnon lammikon.
- Siinäs näette, ei ole Nallen tekosia, Einari riemuitsi.
- Täh? kummastelin tilannetta.
- Nalle ei koskaan kuse oman paskan päälle, vaan ainoastaan toisten tekemien torttujen päälle, Einari riemuitsi ja lähti taluttamaan koiraa pannasta kohti onnikan etuovea.
- Minä minä minä, kyllä vaadin oikeutta tässä asiassa, Aimo raivosi.
- Haasta tuo koira sitten, jos siltä tuntuu, kerroin mielipiteeni.
- Hei, ei tänne niin vain ilmaiseksi tulla. Jokainen joutuu maksamaan kertalipun hinnan, myös tuo koira. Lisäksi velotan tästä kuolatusta aikataulusta kymmenen euroa.
- Oletko ihan pässi? tiedustelin häneltä.
- En, mutta äitini tyttönimi oli Pässi, joten en halua kuulla minkään sortin vihjailua tuosta nimestä. Minulla on liikenneministeriön myöntämä oikeus saada kyytimaksu, vaikka sitten suorittamalla omakätinen takavarikko tarpeeksi arvokkaaseen omaisuuteen, joka kattaa ansiotoiminnan häiritsemisessä menettämäni tulot korkojen kanssa.
- Ihan kahjo, Einari tuumasi onnikan vierellä Nallea rapsutellen.
- Neljä euroa kiitos, Aimo tyrkkäsi kätensä eteeni.
- Plus alvi vai?
- Totta kai, enhän minä sentään mikään hyväntekeväisyysjärjestö ole.
- Ota tuosta, sanoin ja annoin hänelle suosiolla vitosen setelin.

Olisihan minä voinut olla maksamatta, mutta Aimon auto oli sen verran iso, että hänen kanssa ei tehnyt mieli olla riidoissa. Tiedä vaikka joku kerta tuo pullukka kyttäisi jollakin linja-autopysäkillä ja niittaisi sieltä kylkeen. Katselin Einaria, joka ei näyttänyt olevan millään tapaa huolissaan koko Aimosta, vaan jutteli jotain koiralleen. Saatuaan minun rahat laukkuunsa, Aimo kääntyi Einarin puoleen käsi ojossa.

- Molemmilta neljä euroa plus alvi. Tuon paska-asian jätän suurtöhrylautakunnan tutkittavaksi, joten voitte varautua parin päivän sisällä mustapukuisiin vieraisiin.
- Kuulepas nyt pullero, saat tästä koirankeksejä, niin unohdetaan koko juttu.
- Slurps, onko sitä hauhauta ja kananmakuisia? Aimolla alkoi oikein kuola valua suupielestä.
- Sitä juuri, juuri eilen ostettuja.
- Minä otan sitten koko paketin, Aimo ilmoitti ja tempaisi keksipaketin itselleen koiran tuijotellessa ihmeissään.
- Miten se paska? puutuin vielä asian perimmäiseen olemukseen.
- Ei haittaa, sillä ostan nykyisin siivouspalvelut.
- Mahtaa olla kallista, ihmetteli Aimon rahan tuhlausta.
- Ei ollenkaan, kyseinen henkilö saa matkustaa kyydissäni puoleen hintaa.
- Taitaa olla tavan pöllö, naurahdin mokomallekin onnikoita siivoavalle höynälle.
- Enkö juuri aikaisemmin sanonut, ettei äidistäni puhuta pahaa, häh?
- Anteeksi, ei tietenkään puhuta.

Poistuessamme onnikan viereltä Einarin ja koiran kanssa, Aimo jäi sen vierelle rouskuttelemaan tyytyväisenä koirankeksejä. Hänen vartalonsa kertoi kyllä sapuskan maittavan, mutta että vielä koirien eväät piti syödä, se meni minulla ainakin yli ymmärryksen.

- Huomaatko nyt miten viisas koira Nalle on? Einari tiedusteli.
- Mitä viisasta onnikan lattialle paskomisessa on?
- Nalle pitää täsmälleen samoista koirankekseistä mitä tuo plösö bussikuskin. Sitä paitsi ne keksit olivat menossa vanhentuneen päivämäärän takia roskiin. Nallukka on kovin tarkka noista päivämääristä, se katsoo ne ihan itse paketista.
- Tosi kanssa?
- Olenko minä muka koskaan valehdellut koirista? En kait minä sinulle jatkuvasti tuputtaisi tällaista samanlaista pentua mitä Nalle on, jos ne olisivat jotenkin tyhmiä tai aivan tavallisia koiria.

Samassa pihaan kaartoi Ping Pongin Honda Accord täydessä paperilastissa. Auton katolle oli köytetty narulla ja teipillä muutama paketti vessapaperia. Myös auton sisusta näytti olevan aivan tupaten täynnä kaikenlaista paperia. Tuosta tuli mieleen uutisissa olleet paperitehtaiden työtaistelut. Jäin odottelemaan Accordin vierelle Ping Pongin ulos tulemista, sillä paperiasia kiinnosti kovasti.

- Suoli on pulassa, papeli on loppu, kun kaikki metsä olla jo hakattu.
- Aivan, siis takapuoli jää pyyhkimättä jos paperi on loppu. Sitäkö tarkoitit?
- Minä osta koko lasti, nyt me tulla likas tällä myynnillä.
- Arvokas lasti, oletko vakuuttanut se varastamista vastaan? tiedustelin piruuttani.
- Ei vakuutus auki tänään, nyt lauantai.
- Totta puhut. Soita sitten maanantaina vakuutusyhtiöösi ja ota noille arvopaperivakuutus, kyllä ne siellä yhtiössä tietää mistä on kyse.
- Alvopapeli?
- Niin, eikös tuo lasti ole kohta aika arvokas, jos kerran meinaatte rikastua sillä.
- Sinä viisas, siis alvopapelivakuutus. Minä anta sinulle yksi lulla kiitokseksi.

Tämän jälkeen Ping Pong kaivoi autostaan yhden rullan vessapaperia ja ojensi sen syvään kumartaen minulle. Olin oikein otettu, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku antoi minulle kokonaisen rullan vessapaperia. Samassa paikalle ilmestyi Oskari Närä mustissa nahkasaappaissaan ja pussihousuissaan. Hän käveli sanaakaan sanomatta eteeni, otti kädestäni vessapaperirullan ja tempaisi siitä pitkän siivun paperia. Paperilla hän alkoi puhdistaa saappaitaan.

- Mitä tuo hella tekee? Ping Pong parahti kauhistunut ilme naamallaan.
- Puhuuko täällä kukaan suomea? Närä murahti ja jatkoi saappaansa hinkkaamista.
- Puhuu kyllä, mutta toiset eivät vain taida sitä ymmärtää, vai onko Toyotan pörinä vienyt kuulon korvistasi? puutuin keskusteluun.
- Hmph, olen aistivani täällä negatiivista energiaa automerkkiäni kohtaan, Närä hymisi.
- Eihän edes kolealaiset aja Toyotalla, pthyi! Ping Pong räkäisi asfalttiin tuohtuneen näköisenä.
- Saisinko paikalle tulkin? Närä murahti repiessään lisää paperia rullasta.
- Mikä nyt vaatii tulkkaamista? Oletko kenties päässyt Toyotan käyttöohjekirjassa ensimmäiselle sivulle, etkä ymmärrä mitä siinä sanotaan? Otat nyt vaan ihan rauhallisesti, kyllä ne sitten siellä hoivakodissa selittää asiat ihan palikoiden avulla.
- Kannattaisi mennä kuivaamaan ne korvantaustat, ennen kuin kastelet koko pihan. Sitä paitsi sain luotettavista lähteistä selville sinun lähtevän mukaan Toyota Corollan ostoreissulle.
- Oletko alkanut kuunnella postiluukusta, miten sairasta, yäk!

Samalla Närä kiskoi vielä kolmannen pätkän paperia rullasta ja niisti siihen ison nenänsä. Tämäkin paperi lensi tuon vauhtivanhuksen kädestä suoraan parkkipaikalle. Pihan siisteys ei ole ollut Närän vahvimpia puolia, sillä hän oli koko tuttavuutemme ajan sikaillut aivan estottomasti varsinkin papereilla.

- Minun kultani, Ping Pong tuhersi ja ryntäili pitkin pihaan, kun tuuli kieputteli Närän heittämiä papereita.
- Tule Nalle, mennään kotiin, etteivät nuo hullut sedät vaan pahoita sinun mieltäsi, Einari selitti koiralle.
- Miten tässä voi pahoittaa koiran mielen? kummastelin asiaa.
- Hyvin, Nalle olisi halunnut aloittaa tuon vessapaperileikin. Näin herkkä koira kuin Nalle, saa helposti ikuisia traumoja toisten leikkiessä ja hänen jäädessä vain katselemaan.
- Terve! tuumasin ja heilautin kättä hyvästin merkiksi mokomallekin kirppukasalle ja sen omistajalle.
- Hei, onko täällä paikalla ketään tervejärkistä? Närä kummasteli.
- Minä, ilmoitin samassa.
- Kummitteleeko täällä, vai mistä tuo ääni kuului? Närä oli höristelevinään.
- Minä luulen, että Corollan moottori huokaisi viimeisen kerran tuolla parkissa.
- Hmph, sitä on taas huumoria ilmassa, tosin ei kovin kummoista. Muuten, onko tuo kajahtanut itämään mies perustanut oman paperitehtaan vai meinaako hän uittaa tuon Accordin noiden papereiden avulla takaisin tehtaalle?
- Epäilen lähinnä perheessä olevan perseen pyyhkimistarvetta normaalia enemmän, naurahdin katsoessani Ping Pongin tanssahtelua viimeisen paperipalan perässä.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi