Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

22.04.2005

Rutinoff kestää


Seurasimme korjaamon toimistossa porukalla, kun Ville meni viemään tulostamansa kuvat Jaakolle. Traktorikuski istui tyyriin näköisenä Volvossaan ja odotti Villeä. Saatuaan kuvat, Jaakko starttasi Volvonsa ja ajoi ulos avoinna olevista ovista.

- Jahas, mulkku on poissa, joten voimme ottaa sen Rutinoffin sisälle ja katsoa mitä sille pitäisi tehdä, Jake sanoi ja nousi pöydästä.
- Tehdään niin, Vesku myönsi ja nousi myös ylös.

Seurasimme Liisan kanssa asentajia korjaamohallin ovelle. Pojat työnsivät kahdestaan Rutinoffin sisälle korjaamoon ja sulkivat sen jälkeen ovet. Rutinoff työnnettiin takimmaiseen nurkkaan kahden ruohonleikkurin seuraksi. Taitaa käydä niin, että tuo kolmikko odottelee porukalla tulevaa kesää, ennen kuin pääsevät taas kirmailemaan laitumilleen, kuka tielle ja kuka nurmikolle.

- Uskaltaakohan tuohon koskea? Vesku aprikoi Rutinoffin avoimen konepellin äärellä.
- Hitto, kun jäi tosiaan ne silkkihansikkaat ostamatta, Jake naurahti.
- Ja paskat, Rutinoff kestää mitä vaan, sanoin rehvakkaasti ja potkaisin sitä eturenkaaseen.
- Klonks, ruts, pam, ryskis.
- Oho! totesin hämmästyneenä, kun Rutinoff putosi korjaamon lattialle ilman sitä äsken monottamaani rengasta.
- Vesku, nyt älä edes yskäise, jos saataisiin tämä Rutinoff vaikka kolmipyöräisenä pois täältä hallista, Jake hirnui.
- Tuota, jos vaikka laitettaisiin etupää samalla kuntoon, sain järkytykseltäni mutistua asentajille.
- Pitäisiköhän tuo rengas ottaa kiinni? Liisa kysyi ja viittoili korjaamohallin ovea kohti pyörivään Rutinoffin renkaaseen.
- Pitäisi, noita kun ei saa muualta kuin pienoismalliliikkeistä ja siellä ne ovat hiton kalliita, Vesku nauroi ja otti vasaran käteensä.

Vesku sihtasi hetken aikaa vasaralla ja heitti sen lopulta kohti rengasta. Vesku oli nähtävästi heitellyt aikaisemminkin vasaroita, sillä hän osui renkaaseen ja sai katkaistua tämän hyvin alkaneen pakomatkan. Olin samaa mieltä Veskun kanssa, että renkaan pakeneminen paikalta oli katkaistava. Jos autoon laitetaan yksi uusi rengas, se voi huonontaa oleellisesti ajo-ominaisuuksia. Jossain ääritilanteessa, kuten kahdeksaakymmentä suoralla tiellä, Rutinoff voi käyttäytyä hyvinkin arvaamattomasti. Jouduin yleensä tuollaisiin ääritilanteisiin hyvin harvoin, mutta mielestäni tuo kannattaa kuitenkin ennakoida. Vesku ja Jake laittoivat Rutinoffin alle pukin, jonka varassa se seisoi taas suoraan. Tämän jälkeen he kokeilivat startata sitä omalla akulla ja apuakulla. Kummallakaan moottori ei suostunut pyörimään ollenkaan.

- Jumissa on joo, Vesku totesi.
- Muistaakseni kuulin kerran vaarilta, että näiden moottoreissa voi vaikka pienet oravat juoksennella ilman, että loukkaavat itseään, siis auton käynnissä ollessa, Jake muisteli menneitä.
- Pitää paikkansa, automyyjä kertoi tuon saman minulle, vahvistin Jaken tiedot.
- Jos sinne onkin päässyt vaikka kissa, Vesku hörähti.
- Joo ja sen viiksikarva on jäänyt jumiin männän ja sylinterin väliin, niin kone ei jaksa pyörähtää, Jake hihitteli.
- Laitetaan siihen vain suoraan vaihtokone, mitä sitä vanhaa rassaamaan, kerroin mielipiteeni.
- Tästä saisi hyvän mäkiautonkin, Jake totesi Rutinoffin katsellen.
- Kröhöm, siitä tulee vielä ihan moottorikäyttöinen auto, rykäisin korostuneesti.
- Kyllä siihen saa kuulemma moottorin, Ville huuteli vähän etempää.
- Milloin? tiedustelin toivorikkaana.
- Paha sanoa. Tehtaalla niitä ei ole, mutta joskus vuosia sitten olivat tilanneet niitä Intiaan pari kontillista ja sieltä kuulemma saa. Eräs vaihtomoottoreiden kauppias oli törmännyt niihin jotain toista konetta etsiessään. Lupasi laittaa kyselyn Intiaan. Tosin sanoi, ettei välttämättä tarvitse vaihtaa välillä kesärenkaita alle, voi se moottorin tuleminen Intiasta nimittäin kestää.
- Ei se mitään, jaksan kyllä odottaa, kerroin Villelle.
- Avataan nyt kuitenkin tuo vanha kone ensin ja katsotaan mitä se on syönyt, Vesku sanoi.
- Äkkiäkös tuon nostaa pois ja purkaa, Ville sanoi ja antoi pojille luvan avata kone.

Koska pojat halusivat ihan mielenkiinnosta kurkistaa koneen sisään ja ilman mitään minulle tulevia kuluja, annoin heille luvan. Luulen poikien haluavan tarkastaa, että onko sinne väljään koneeseen joutunut joku ulkopuolinen eläin, kuten vaikka muutama orava. Sovimme samalla, että Rutinoffin kaikki nivelet käydään läpi ja vaihdetaan jos on tarvista. Mielessäni pyöri se edelliskertainen katsastus ja katsastusmiehen hermoromahdus. Nivelien suhteen pojat arvelivat, että Rutinoffissa on käytetty jo olemassa olevia jonkun toisen automerkin niveliä, joten niitä löytyy mahdollisesti jopa Suomesta. Ville lupasi pitää minut tilanteen tasalla ja soitella heti, kun jotain saadaan selville. Saatuamme Rutinoffin suhteen hommat selviksi, Vesku palasi Escortin luo ja sääti sen sytytyksen kohdalleen. Tämän jälkeen hän ajoi auton ulos ja lähti pienelle koeajolenkille. Jake puolestaan siirtyi hallissa olevan Toyota Hiluxin kimppuun. Katselin autoa hetken aikaa, kun minulla sytytti.

- Hei, tuohan on meidän Lasse-talkkarin auto. Mitä siinä on vikana?
- Joku perkeleen tee-se-itse-turakainen on korjannut auton pakoputken ilmastointiteipillä ja jollain helvetin imurin putkella, Jake manaili autoa katsellen.
- Taidan tuntea tuon pakoputken korjaajan, hymähdin.
- Kerro sille sellaisia terveisiä, ettei puutu ammattimiestä vaativiin hommiin, vaan jättää ne tosiaan meille.
- Reiska on kuulemma omien sanojensa mukaan todellinen ammattimies.
- Reiska? Onkohan kyseessä Romu-Reiskana tunnettu tyyppi, sellainen vähän vanhempi kaveri jolla on aina haalarit ja kumisaappaat? Jake tiedusteli.
- On, mistä sinä Reiskan tunnet?
- Kukapa sitä ei tuntisi? Opettajat kertoilivat jo Reiskasta ammattikouluaikoina ja myöhemmin olen törmännyt tuohon kuuluisuuteen täällä korjaamolla.
- Mitä, onko Reiska ollut täällä töissä? hämmästelin kuulemaani.
- Luojan kiitos vain hetken, mutta se ajoi taannoin Ramben hinausautoa. Rambe oli jonkun pienen epäselvyyden vuoksi puolisen vuotta lusimassa, ja jostain se nappasi Reiskan tuuraamaan itseään siksi aikaa, Jake kertoili.
- Eipä ole Reiska puhunut siitä mitään, kummastelin ääneen.
- Ei varmaan olekaan. Sillähän kesti kaksi päivää, että se sai sen hinausauton ulos tuosta portista. Tuli mieleen, että lieneekö koskaan edes ajanut kuorma-autoa, Jake hymähti.

Nyt piti myöntää itselle, etten kyllä ollut ollenkaan varma, että oliko Reiskalla kuorma-autokorttia? Muistini mukaan Reiska oli joskus maininnut ajaneensa muutaman miljoonan rekalla ja joillain muilla isommilla vehkeillä. Koska muistini oli mitä oli, niin en ollut ihan varma siitä korttiasiasta.

- Kait se Reiska sitten sivuhommina piti myös tämän korjaamon pystyssä?
- No ei taatusti, meinasi kaataa koko hallin pariin kertaan sillä hinausautolla, Jake tuhahti.
- Tarkoitin autojen korjaamista.
- Yrittihän se jotain, mutta sillä meni heti Villen kanssa sukset ristiin niin totaalisesti, ettei sillä ollut enää mitään asiaa tänne hallin puolelle, ei edes kahville.
- Miten nyt sillä lailla?
- Reiska päätti tuunata yhden asiakkaan auton samalla, kun siihen vaihdettiin uudet iskunvaimentimet. Reiska jäi illalla vaihtamaan niitä iskareita ja tuunaamaan autoa. Aamulla meitä vastassa oli auto, joka oli pensselillä maalattu ja jossa oli pellistä väännetty takaspoileri. Spoileri oli kiinnitetty kyllä huolellisesti, varmaan viidelläkymmenellä popniitillä takaluukun läpi, Jake kertoili.
- Olivatko myös ovenkahvat, peilit ja puskurit maalattu? utelin Jakelta.
- Jep ja radioantenni ja renkaiden muovikapselit myös.
- No nyt minä ymmärrän, nauroin Reiskan innolle tuunata autoja.
- Oli muuten pikkaisen hankala paikka selitellä asiakkaalle, että mitä sen autolle on käynyt, Jake hymähti.

Jake kertoili vielä, että korjaamon piti hioa koko auto peltipinnalle ja maalauttaa se lähistöllä olevassa maalaamossa. Lisäksi siihen piti ostaa hajottamolta toinen takaluukku reikiä täynnä olevan tilalle. Näiden lisäksi asiakkaalle piti antaa toinen auto käyttöön siksi aikaa. Ainoa tähän tapahtumaan positiivisesti suhtautunut oli maalaamon omistaja, hänen mielestään Reiska olisi pitänyt pitää hommissa pitemmän aikaa. Kuunnellessani Jaken juttuja, tulin siihen tulokseen, että Suomi on todella pieni paikka. Koskaan ei voi tietää kuka tuntee kenet, vaikka minne menisi.

- Onko Reiska sinulle hyväkin tuttu? Jake uteli minulta.
- No jaa, asuu naapurissa ja meillä oli yksi yhteinen autoprojekti, joka tosin päättyi onnellisesti ja molempien hyötyyn.
- Mitäs se Reiska nykyisin puuhaa?
- Jaa, ei kait se mitään vakituista puuhaile, taitaa tehdä sitä sun tätä, kerroin Jakelle.
- Ajaako vielä Mazdalla?
- Jep, sellaisella vanhalla 323:lla.
- Kerro Jakelta ja kumppaneilta terveisiä, kun näet sitä seuraavan kerran, Jake naurahti.

Samalla hetkellä Vesku ilmestyi korjaamohalliin tyytyväisen näköisenä. Liisa kääntyi katsomaan häntä kysyvän näköisenä. Vesku antoi Liisalle Escortin avaimet.

- Hyvä peli, kyllä nyt kelpaa kurvailla, hän sanoi samalla.
- Eihän se jätä enää tielle? Liisa uteli.
- Mistäpä tuon koskaan tietää, mutta jos muistat tankata sen, niin tuskinpa jättää tielle taas pitkään aikaan, Vesku epäili.
- Hyvä, minua alkoi pelottaa nuo hinausautot, Liisa huokaisi.
- Se on sitten sillä selvä, minun puolesta voitte lähteä molemmat menemään, Ville tuli sanomaan huomattuaan Veskun olevan paikalla.
- Eli remontti on sillä siivouksella kuitattu? Liisa varmisti.
- On on, emme harrasta naisten pikkupöksyjä, kuten veljeni, Ville vakuutteli.
- Saanko kyydin, kun on se satanenkin panttina? tiedustelin Liisalta.
- Ai niin, tässä tämä raha takaisin, Liisa havahtui ja ojensi satasen minulle.

Hyvästelimme korjaamon porukan ja poistuimme ulos korjaamohallista. Liisan Escort oli parkissa korjaamohallin oven edessä. Istuimme autoon ja Liisa alkoi säätää penkkiä lähemmäksi. Katselin tuota touhua suurella mielenkiinnolla. Koska Liisalla oli huomattavasti pienemmät rinnat mitä Mirkulla, niin hän saa penkinkin lähemmäksi rattia. Mirkku ainakin oli säätänyt oman auton penkin rinnanmitan päähän ratista, ihan sananmukaisesti. Tällä logiikalla pystyrintaiset naiset saavat paremman ajoasennon, mitä sellaiset lattarintaiset. En alkanut kuitenkaan puhumaan ajatuksiani ääneen, sillä toisilla se huumorintaju vaikutti enemmän siellä perseen suunnalla. Liisan huumorintajusta minulla ei ollut vielä oikeastaan minkäänlaista tietoa, joten en viitsinyt riskeerata autokyytiä ihmisten ilmoille. Laitoin itse turvavyön kiinni ja otin varmuuden vuoksi vielä molemmin käsin kiinni penkin sivuista.

- Mitä nyt? Liisa hämmästeli saatuaan penkkinsä oikealle etäisyydelle ratista.
- Mitä tässä, kunhan istuskelen, yritin heittää mahdollisimman rennosti.
- Olen ihan hyvä kuski, jos sitä pelkäät.
- Miten niin pelkään? mumisin samalla, kun seurasin Liisan yritystä saada auto pois rattilukosta.
- Ei minun kyydistä ole vielä kukaan tippunut.
- Okei, yritän muistaa tuon, sanoin ja löysäsin otteeni penkistä.

Nyt oli istuminenkin huomattavasti helpompaa, kun ei tarvinnut jännittää molempia käsiä koko aikaa. Muutama sata kilometriä tuolla tavalla istuttuna olisi saanut kädet varmaan niin lukkoon, että minut olisi saanut kantaa perillä autosta ulos penkkeineen päivineen. Tiedä vaikka tuollaisesta jännittämisestä jäisi vaikka joku pysyvä vamma käsiin.

- Onko sinulla muuten koskaan mennyt pakki ja ykkönen sekaisin? Liisa uteli vatkatessaan vaihteita.
- Ei, yritän muistaa, että pakilla mennään taaksepäin ja ykkösellä eteenpäin.
- Kyllä minä sen muistan, mutta välillä laitan pakille, kun pitää laittaa ykköselle.
- Mentäisiinkö jo? pyysin Liisaa.
- Mennään vaan, Liisa sanoi ja käynnisti autonsa.

Liisa oli juuri peruuttamassa autoaan, kun pihaan kurvasi kovalla vauhdilla 80-luvun Honda Civic. Tuosta kahdella eri ruskealla sävytetystä autosta nousi nuori lippalakkipäinen kaveri. Poitsu huomasi meidän olevan lähdössä ja tuli Escortin vierelle Liisan puolelle. Liisa avasi ihmetellen sivuikkunan.

- Hei, tuunataanks täällä autoja? poitsu uteli.
- Oikea kysymys kuuluisi, että hitsataanko täällä autoja? naurahdin pojalle.
- Ei kun tuunataanko? Kato tosta mun Hondasta pitäis tuunata noi ruosteet veks.
- Anttilasta saa värivahaa, osta sitä, niin ei tarvitse pistää koko auton hintaa hitsaamiseen, neuvoin poikaa.
- Onks se tuunaamista?
- Osta sellaista tuning-vahaa, heitin ihan summamutikassa.
- Onkohan siellä sellaista kromivahaa tuota pakoputkea varten?
- Muuten, miksi sinä tulit meiltä kyselemään tuollaisia? Liisa hämmästeli väliin.
- Te ootte varmaan asiakkaita ja mun frendit käski kysellä aina toisilta asiakkailta, että mitä mieltä ne on firman toiminnasta, poju selitti tällä kertaa jo ihan viisaita.
- Kuulutko muuten mihinkään Honda-kerhoon? utelin pojalta.
- Em mä, siis ainakaan vielä. Mä ostin ton Hondan vasta eilen ja se kauppias sanoi, että siitä saa pienellä tuunaamisella todella makean kulkuneuvon.
- Jep jep, olet sitten jo aloittanut sen rakentamisen, totesin huomatessani siinä olevan ainakin yhden alumiinivanteen.
- Tarkoitat sä tota aluvannetta?
- Sitä juuri, mutta miksi tuo takarengas on peltivanteella?
- No kato, ku se kauppias antoi mulle kaupan päälle yhden aluvanteen ja sanoi, et kyllä hyvää harrastusta pitää sen verran tukea, vaikka hänelle se tulikin kuulemma aika kalliiksi, poju selitti aivan tohkeissaan.
- Mistä niin reilu kauppias löytyy?
- Tuollahan se Sulan teollisuusalueella, poika kertoi.
- Kuule, jos haluat saada nuo ruosteet pois oikein kunnolla, niin kysy sisälle mennessä Villeä, se on reilu jätkä. Tosin voi olla parempi, että ajat tuolla seuraavaan leimaan asti ja myyt sitten vaikka jollekin toiselle, ellet itse osaa hitsata ja maalata, kerroin mielipiteeni.
- Okei, kiitti hitosti. Mä käyn kysymässä siltä Villeltä, poju sanoi ja hävisi sisälle korjaamohalliin.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi