Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

11.02.2005

Tietokantoja ja paikannusta


- Nalleee! autoo! kuului jumalattoman kova huuto aivan takaani.

Vilkaisin meidän rapun suuntaan ja totesin Nalle-koiran pyyhältävän pyörremyrskyn lailla kohti naapurin Skoda-farmaria. Onneksi koira oli valinnut kohteekseen koiraperheen oman auton. Rutinoff olisi saattanut vaikka kaatua mokomankin tonninkeijun törmäillessä päättömän kanan lailla. Nytkin Nalle meni suoraan Skoda luo ja nousi sitä vasten.

- Päivää naapuri, joko laitetaan sinullekin tällainen koira tilaukseen? naapurini Einari Kaisla tuli utelemaan viereeni.
- Lienen vähän allerginen, köh köh!
- Voi veikkoset, ei tuosta Nallesta saa mitään oireita. Nuo allergiahömpötykset ovat vain rotukoirien omistajien murheita. Tuollainen reilusti sekarotuinen koira pitää allergiat poissa ja ilman puhtaana kotonakin.
- Meneekö Nalle aina oikean auton luo? tiedustelin uteliaana, sillä Nalle katseli pää kallellaan Skodan kohdalla, mutta tolpparivistön toisella puolella olevaa Lehtisen Bemaria.
- Melkein, Einari mutisi.
- Mitä, onko se erehtynyt joskus autosta?
- Katso, eikö se olekin suloinen ja vielä niin tottelevainen koiruli, Einari vaihtoi sujuvasti aihetta.

Samalla hetkellä Leasing-Lehtinen käveli kohti Bemariaan musta salkku kädessään. Lehtinen oli muutaman metrin päässä autostaan, kun Nalle loikkasi autojen välissä olevien istutusten yli ja riuhtaisi salkun Lehtisen kädestä. Nalle teki pienen vauhtimutkan ja lähti sen jälkeen täyttä vauhtia meitä kohti. Totesin nopeasti olevani pahasti juoksureitillä, joten astuin muutaman askeleen sivummalle, halusin nimittäin elää vielä pitkään. Siirtoni oli oikea, sillä Nalle pysähtyi aika tarkasti meikäläisen äskeiselle seisomapaikalle hurjasti läähättäen.

- Hyvä poika, Einari sanoi ja taputti koiraansa.
- Vai hyvä, kleptomaani tuo koira on, totesin ääneen.
- Se on vähän oma vika jos pitää käsissään jotain sellaista, mitä esimerkiksi tämä Nallukka voi luulla leikkikaluksi.
- Salkku on aika kaukana koiran leikkikaluista, ainakin minun mielestä, kerroin mielipiteeni.
- On Nalle leikkinyt autonrenkaillakin, Einari puolusteli koiraansa.

Siinä samalla minulle tuli mieleen, että kukahan alkaisi pellittää Rutinoffin renkaat piiloon. Sellainen koko auton kiertävä peltinen helma voisi olla punaiseksi maalattuna aika tyylikäskin. Mieluimmin ajan vaikka peltihelmaisella autolla, kun ostan siihen uusia renkaita ja syötän ne kerta toisensa jälkeen naapurin hormonihirviölle.

- Anteeksi, minun salkku, hei herra koira, se salkku sattui olemaan minun kädessä, ei tosin tiukasti, mutta silti kädessäni, Lehtinen tuli hörökorvat lepattaen paikalle.
- Nalle keräilee kovin helposti hylätyiltä vaikuttavat tavarat mukaansa, Einari puolusteli koiraansa ojentaessaan salkkua takaisin omistajalleen.
- Minä, en sitä, siis ollut hylännyt, Lehtinen ilmoitti paksujen mustasankaisten silmälasiensa takaa.
- Pitelit kuitenkin kovin heikosti kiinni, Einari sanoi päätään nyökytellen.
- Minun paikannusprojekti on tässä salkussa ja se on omaisuuden arvoinen. Siinä olisi mennyt monen autoilijan toiveet kuin Kankkulan kaivoon, jos koira olisi syönyt tämän salkun.
- Paikantaako tuo salkku halvimman bensa-aseman vai tuoreimmat munkit rahtareille? tiedustelin vallan uteliaana tuon arvokkaan keksinnön toimintaperiaatetta.
- Ih ih ih ih, munkkia, ih ih ih ih, Lehtinen nauroi jotenkin nörttimäisesti ihittäen.
- Ctrl, alt, del, murahdin takaisin samalla mitalla.
- Hei älä, älä nyt viitsi, vitsin laitoin tulemaan, Lehtinen alkoi puolustella itseään.
- Tiedätkö sinä minun sähköpostiosoitteen? kummastelin otsa kurtussa.
- Ih ih ih ih, ihan tässä face to face sen paiskasin matkaan, Lehtinen jatkoi nörttityylillään.

Nyt ymmärsin taas vallan hyvin, että miksi en ole ollut Lehtisen kanssa paljoakaan tekemisissä, emme nimittäin nauraneet ollenkaan samalla taajuudella. Koska Lehtinen kuitenkin heitti jotain autoista, niin jäin mielenkiinnolla odottelemaan jatkoa tässä ainakin minun rakastamassa aiheessa.

- Onko tuossa nyt mitään ihmeellistä, meidän Nallekin käyttää sellaista paikannussysteemiä, vaikka on vain koira, Eikka tuhahti.
- Ih ih ih ih, tämä on kovin monimutkainen systeemi verrattuna tuollaisten karvakasojen mikrosiruihin, Lehtinen ihitteli niin, että rillit oli tippua hänen nenältään.
- Näytä nyt jotain mokomakin ihittelijä, hoputin häntä.
- Tämä tässä on monitoimilaite. Tässä on gps-paikannin joka näyttää jokaisen tämän laitteen muistiin ohjelmoidun paikannussirun sijainnin ja siruun ohjelmoidun tiedon. Lisäksi tässä on lukulaite, jolla voin tarkastaa vaikka kaupassa pakastepizzan viivakoodista tuotteen tiedot. Eikä tämä vielä tähän lopu, voin tarkastaa tällä esimerkiksi tuon salkkuvarkaan tiedot. Tällä laitteella on gprs-yhteyden kautta pääsy kaikkiin tietokantoihin, joten saan esimerkiksi tuon koiran sirussa olevan tiedon perusteella selville sen omistajan, koiran rodun, sen esi-isät ja jopa terveystiedot, Lehtinen selitteli laitetta näpelöiden.
- Pystytkö katsomaan sillä milloin Rutinoffissa on seuraava öljynvaihto? aloin kiinnostua tuosta käänteentekevästä keksinnöstä.
- Hetkinen, luen sen rekisterin tämän laitteen rekisterikilvenlukulaitteella.

Lehtinen alkoi säädellä laitetta ja kohta hän tähtäili sillä Rutinoffin takakilpeä. Homma ei näyttänyt oikein onnistuvan. Toisen akun irrottamisen jälkeen Lehtinen käveli ihan Rutinoffiin kiinni ja kokeili taas laitettaan. Seuraavaksi hän pyyhki taskusta kaivamallaan paperilla kilven aivan puhtaaksi kurasta ja tähtäili taas useita kertoja.

- Pitää lähettää erillinen kysely ajoneuvotietokantaan, hän mutisi ja taas sormet kävivät tuon omituisen laitteen näppäimistöllä.
- Kunhan et koko autoa lähetä jonnekin tietokantaan. Minusta olisi kiva päästä sillä vielä ajelemaan, varoittelin tuota liian innokasta nörttiä.
- Ih ih ih ih, ei tämä vielä niin kehittynyt ole, mutta seuraavaan malliin tuota ominaisuutta voisi jopa harkita.
- Keittäisiköhän se meille kahvit sillä välin, kun koluaa niitä tietokantojaan? tiedustelin Lehtiseltä.
- Hei, odota, nyt tapahtui jotain. No, niin tässä tulee faktaa tuosta autosta ja sen huolloista.
- Printtaa ne saman tien paperille, niin voin lueskella niitä illalla kotona.
- Onko sinulla tulostimessa langaton verkkokortti tai bluetooth?
- Eipä taida, vastasin muistellessani jo vuosia vanhaa tulostintani.
- Ih ih ih ih, käynti tietokonekaupassa auttaa, ih ih ih ih.
- Mitä se rakkine kertoo?
- Tämä sanoo tuon auton olevan Rutinoff vuodelta x ja sen valmistusmaa on x. Koneen koko näyttää olevan 12 litraa ja painon 300 grammaa. Katsastuksen kohdalla on maininta ”voidaan palauttaa maahantuojan laskuun”, Lehtinen tavaili laitteen antamia tietoja.
- Voi saamari, taidankin mennä äkkiä sitomaan sen kiinni tuohon lämmitystolppaan, ettei tuuli vie sitä mennessään. Onneksi sentään postimaksu on maksettu, ettei tarvitse itse sitä maksaa autoa kotiin palautettaessa, sanoin naurua pidätellen.
- Mitähän tämä nyt oikein meinaa? Kyllä tässä tuo rekisteritunnus on oikein ja merkki on Rutinoff. Täällä on vielä maininta ”Ei mainoksia, kiitos!” sekä jotain koodattua tietoa, Lehtinen mutisi.
- Saako sitä koodattua tietoa purettua? utelin kurkkiessani Lehtisen olan yli.
- Joo, odota noin kolme sekuntia.
- Niin pitkään?
- Joo, tässä se nyt tulee. Hetkinen, mitä helvettiä tämä meinaa? ” Ei voittoa tällä kertaa.” Lehtinen luki ääneen puretun tiedoston tekstin.

Nähtävästi meikäläisen auto oli todellinen haaste kaikille rekistereille ja varsinkin niitä tulkkaaville tietotekniikan laitteille. Olihan Rutinoffissa myös tekniikkaa, sen radiossa on transistori ja vielä täysin alkuperäinen. Ainakin siinä oli teksti ”transistoriradio”. Lehtinen ei näyttänyt nielevän ihan tältä seisomalta tuota Rutinoffin tietojen lukemista, vaan irrotti laitteen akun ja kävi lukemassa tiedot uudelleen. Tosin turhaan, aivan turhaan, ne tiedot olivat aivan samat toisellakin kerralla.

- Liian vanha auto, ei tuollaisten tietoja ole koskaan tosissaan edes syötetty rekistereihin, Lehtinen ilmoitti lopuksi.
- Niin, onhan se 2000-vuoden mallia ja aika iäkäs kieltämättä, naurahdin.

Lehtiseltä jäi suu auki vähäksi aikaa, kun hän kuuli auton todellisen vuosimallin. Se hieno tietokanta ei ollut kertonut edes sitä. Seuraavaksi Lehtinen asteli vähän sivummalla seisovan Einarin luokse. Einari piti Nallea kiinni kaulapannasta, ettei salkku lähde matkalle toista kertaa. Lehtinen meni tähtäilemään Nallea tuolla ihmelaitteellaan ja alkoi tulkita siitä saamiaan tietoja.

- Tämä laite kertoo kyseessä olevan koiran. Anteeksi, mutta onko Nallella tosiaankin viisi jalkaa?
- Kaitpa se niin on, jos munat lasketaan mukaan, Eikka hymähti.
- Rotu näyttää olevan sekarotuinen, vaikka molemmat vanhemmat ovat kuitenkin Tiibetinspanieleita.
- Pitäisiköhän sitä laitetta vähän säätää? ehdotin varovasti.
- Hmmm, saattaahan se olla, että tässä prototyypissä on pientä viilaamista. Tämä väittää Nallen olevan satakiloinen sekarotuinen Tiibetinspanieli, jonka kotipaikka on koordinaattien mukaan jossain keskellä Suomenlahtea.
- Taitaa saada luotettavampaa tietoa, kun soittaa 020202-numeroon, hihittelin näille Lehtisen kertomille tiedoille.
- Ih ih ih ih, kyllä tällä pääsee niidenkin tietokantaan, Lehtinen ihitteli paksujen lasiensa takaa.
- Löytääkö tuo laite mistään kohteesta oikeaa tietoa, vai onko kyseinen aparaatti samalla tasolla lasten viivakoodikaappaajien kanssa. Tarkoita niitä, jotka loihtivat kaupan viivakoodeista kaikenlaisia hirviöitä.
- Minun BMW antaa kyllä tälle laitteelle oikeat tiedot. Olen ihan itse siruttanut koko BMW:n, Lehtinen ylpeili ja lähti kohti autoaan.

Kipitin mielenkiinnosta perässä. Olisihan se kiva loppuhuipennus tällekin tapaamiselle, jos tuo laite kertoisi Leasing-Lehtisen BMW:n olevan vaikka rovaniemeläinen kolmijalkainen suomenpystykorva, joka on syönyt aamiaiseksi isännältä tähteeksi jäänyttä kaurapuuroa. Että minä rakastin tuollaisia uusia keksintöjä, varsinkin silloin kun ne toimimattomat yksilöt sattuvat jollekin toiselle kuin itselle. Lehtinen meni autonsa takapuolelle ja tähtäili laitteella sen rekisterikilpeä.

- Tässä tämä tieto tulee: Auto on musta 2002 BMW 735 i A 4d, Lehtinen selitti ja tökki sormella laitteen näyttöä.
- Entä sitten? tuo tietohan voi olla vaikka valmiina laitteen muistissa, kyseenalaistin mokoman tiedon.
- Mitä halua tietää tästä autosta? Haluatko tietää sen keskikulutuksen, jonkun renkaan ilmanpaineen, kosteusprosentin, alustamassan paksuuden, pakkasnesteen kestävyyden, viimeksi kuljettajan paikalla istuneen painon, turvavöiden käyttöasteen suhteutettuna ajettuihin matkoihin tai kenties jotain muuta? Lehtinen selitti silmät päässä pyörien.
- Montako grillimakkarapakettia mahtuu sen takakonttiin? heitin kokeeksi aika helpon kysymyksen.
- Nääääh?
- Menikö päässä joku bitti jumiin, vai mistä moinen ääni? kummastelin Lehtisen määkäisyä.
- Minä, minä, minä en ole ajatellut asiaa tuolta kantilta. Minun pitäisi saada tietää grillimakkarapaketin tilavuus ja laskea sitten se määrä.
- Ajetaan tuonne lähikauppaan testaamaan. Minä voin kyllä ottaa ne mittauksessa käytetyt makkarapaketit, vaikka ne ovatkin käytettyjä, ehdotin mittauskonstia.
- Minä ostan yhden paketin ja lasken sen tilavuuden mukaan kappalemäärän.
- Tee se, niin saadaan puuttuvat tiedot tuonne koneellesi, kannustin häntä.
- Katso, tästä näkee, että vasemmassa takarenkaassa on 0,01 kiloa vähemmän painetta mitä oikeassa takarenkaassa, Lehtinen esitteli laitteen tietoja.
- Varo vaan, ettei mene mutkassa nurin.
- Ööö, nyt minä en ymmärrä mikä menee nurin?
- Tuo Bemarisi. Eihän noin täydellinen peli voi mitenkään olla hallittavissa tuollaisilla paine-eroilla.
- Tässä on puhkeamattomat renkaat ja niillä voi ajaa satasta. En lähtisi vertaamaan tätä autoani missään tilanteessa tavalliseen tusina-autoon. Kyllä saksalainen autoteollisuus on pitänyt huolen siitä, että BMW on maailman paras auto sellaisille kuljettajille, joilla on varaa valita auto mieltymystensä mukaan. Tavalliset ihmiset, varsinkin ne jotka eivät ole töissä it-alalla, joutuvat tyytymään yleensä johonkin kansanautoon, kuten vaikka Mersuun tai Opeliin. En viitsi edes mainita mitään japanilaisia merkkejä, sillä sieltä tulee ainoastaan hyvää riisiä ja sushia, Lehtinen esitelmöi.
- Hei, sinä elät! hihkaisin onnellisena.
- Anteeksi?
- Puhuit juuri autoista kuin Ruuneperi konsanaan, tarkensin kommenttiani.

Lehtinen katseli minua hetken aikaa paksujen lasiensa takaa, ennen kuin uskalsi alkaa nauraa sitä typerää nauruaan. Minun lisäksi Lehtisen nauru taisi ärsyttää Nallea aika tavalla, sillä se näytti joka kerta naurun kuullessaan hampaitaan ja alkoi murista. Eikkaa ei nähtävästi kiinnostanut Lehtisen paikannussekoilu, sillä hän ilmoitti lähtevänsä tapaamaan Nallen sisaruksia erääseen isoon koiratarhaan.

- Kannattaisi viedä se koira vaikka höyryveturipuistoon, siellä olisi ainakin tarpeeksi isoja leikkikaluja ja ratakiskoja puruleluiksi, opastin kohteliaasti.

Ehdotukseni ei saanut juuri minkäänlaista vastakaikua, vaan Eikka poistui autollaan kättään heilauttaen. Jäin nyt tuon typerän ih ih-miehen kanssa kaksin. Lehtinen tähtäili laitteellaan autonsa renkaita ja selitti pystyvänsä paikantamaan ne, jos joku vaikka sattuisi varastamaan ne auton alta. Hän hehkutti siruttaneensa auton koko tekniikan, oikeastaan periaatteessa kaikki mahdolliset osat.

- Jos varastan tuosta autostasi aurinkolipan, niin voitko paikantaa senkin?
- Mitä, eeeh, kuka niitä muka vie?
- Esimerkiksi venäjällä ne ovat kuulemma suuressa huudossa Ladoissa, heitin ilmaan pienen valheen.
- Ei kai?
- Minua ainakin harmittaisi, jos noin täydellisesti sirutetusta autosta voi pölliä aurinkolipat. Eräältä tutulta vietiin vuosia takaperin aurinkolipan lisäksi myös jäähdyttäjän korkki autostaan.
- Myös se?
- Tsot tsot bittinikkari, olet tainnut litkiä liikaa kokista, kun homma on jäänyt noin pahasti puolitiehen.
- Minä korjaan asian, Lehtinen mutisi ja alkoi näppäillä kämmenmikroonsa puutteita.

Vaihdoin vielä muutaman sanan tuon ihittäjän kanssa ja ilmoitin poistuvani tärkeimmille asioille. Minulla oli herännyt ajatus lähteä vähän autoilemaan Rutinoffilla. Ei minulla mitään asiaa ollut minnekään, mutta ehkä sitä jotain pientä voisi ajellessa ilmetä. Kävelin Rutinoffin vierelle ja istahdin sen siruttomalle penkille vallan tyytyväisenä autossa käytettyyn vähäiseen nykytekniikkaan.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi