Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

04.02.2005

Bisnestä onnikkakuskin kanssa


Kävelin hermostuneena ympäri parkkipaikkaa ja odottelin Aimo Onnikan saapumista paikalle. Olisihan yksi vaihtoehto mennä käymään Aimon kotona, mutta en halunnut alkaa rehkiä kovin paljon vielä tässä vaiheessa. Koska Aimoa ei näkynyt vielä tovinkaan päästä, hinasin hänen linja-autopysäkkimerkin toiselle puolelle katua. Lisäksi kukaan ei vie meikäläisen vaivalla perimiä työkaluja ilman rangaistusta, joten valitsin poliisin hätänumeron.

- Poliisin hälytyskeskus, kuului puhelimesta naisen äänellä.
- Eh heh heh, naurahdin luuriin.
- Anteeksi mitä?
- Tuota, olisiko siellä joku poliisi paikalla?
- Tämä on poliisin hälytyskeskus ja me olemme kaikki poliiseja. Mitä asianne mahtaa koskea?
- Ihanko tosi?
- Oliko teillä jotain asiaa? naispoliisi karjaisi luuriin.
- Juu, minulla on yksi bussipysäkki ja yksi linja-auto, kerroin ongelmani.
- Vai niin! Esimerkiksi Helsingin kaupungilla on niitä satoja, joten mitä siitä?
- Niin no, kun minusta tuntuu, ettei se linja-autokuski taida olla oikein täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
- Ahas. Jotenkin tässä alkaa tuntua siltä, ettette te ole älyissänne, mutta jatkakaa.
- Siis ne ovat vastakkaisilla puolilla katua. Asun täällä Umpikatu viitosessa ja kadun varteen on pysäköity joku linja-auto. Se ei vaan ole sattunut ihan pysäkille, sillä pysäkki on vastakkaisella puolella katua ja se on tämän kadun ainoa linja-autopysäkki.
- Hetkinen, sanoitteko Umpikatu? naispoliisi tiedusteli.
- Juu, siis ei neiti Impi Umpilampi, vaan ihan pelkkä Umpikatu.
- Pelleilettekö te tässä ja tuhlaatte samalla veronmaksajien rahoja?
- E-een, olen vain huolestunut kansalainen.
- Sillä kadulla ei kulje linja-autot, eikä siellä ole ainuttakaan linja-autopysäkkiä. Mitäs siihen sanotte?
- Lähettäkää sitten todella nopeasti partioauto, tässähän on kyseessä rikos, pyysin naispoliisilta.
- Kait se on pakko, eihän tästä asiasta muuten saa mitään tolkkua. Meillä on tiedossa puhelinnumeronne, joten turha yrittää kadota paikalta.
- Kummasta minä pidän kiinni? tiedustelin varmuuden vuoksi.
- Anteeksi mistä?
- Siis tuosta luvattomasta pysäkkimerkistä vai luvattomasti pysäköidystä linja-autosta?
- Ihan sama, klik!

Johan meinasi olla ylitsepääsemätön paikka selittää naiselle, että täällä on jotain pahasti pielessä. Jos Aimo tulee saamaan poliisien pampuista, niin hänen sinisestä virkapuvustaan on suunnattomasti hyötyä, sillä siniseksi hakattu naama ei erotu siitä niin selvästi. Poliiseja odotellessani minulle tuli mieleen, että olikohan tämä sittenkin oikea teko? Olisikohan minun pitänyt sittenkin soittaa liikenneministeriöön ja pyytää heitä peruuttamaan Aimon liikennelupa. Tosin Aimolla oli kuulemma jotain tuttuja ministeriöissä, joten ehkä toimin kuitenkin viisaasti.

- Kossua, mulle, kuului takaani puuskuttava ääni.
- Kale perkele! Missä olet piileskellyt?
- Paistoin munia, Kale puuskutti.
- Niin?
- Piti hakata ne irti hellasta.
- Vanha paistinpannu vai?
- Eiku ne levyt ja munat piti erottaa. Nyt ymmärrän miten äitee saa menemään keittiössä niin paljon aikaa. Sitä en vaan tajua, että miten ne sen tekemät munakkaat käryävät niin paljon vähemmän, Kale tuskaili.
- Vai levyillä? naurahdin Kalen kokkaamiselle.
- Meillä on sellainen neljän munan hella, Kale kertoi.

Vein Kalen Rutinoffin luo ja säntäsin sen jälkeen yläkertaan hakemaan yhtä kossupulloa, sillä olinhan luvannut jokaiselle urakassa mukana olleelle pullon kossua, eikä Kalea voinut jättää ilman pitkäksi venähtäneen ruokailun takia. Palasin kylmä kossupullo kädessäni Rutinoffin luo ja ojensin sen Kalelle.

- Milloin vaihdellaan taas renkaita? Kale uteli huuliaan lipoen.
- Keväällä joku vaihtaa, en vaan vielä tiedä kuka?
- Kyllä me voidaan vaihtaa, Kale lupasi jalomielisesti kavereidensakin puolesta.
- Soitellaan – siis sitten keväämmällä!
- Kossuillaan… sitten, eiku… antaa olla… Kale yritti vastata jotain, mutta meni ihan sekaisin kylmästä kossupullosta.
- Sun ystävät menivät tuonne lähikauppaan ostamaan makkaraa, huutelin Kalen perään.
- Jos ne palaa, niin sano, että äitee tuli takaisin, Kale kääntyi sanomaan kossupullosta kaksin käsin kiinni pitäen.
- Joo, kerro terveisiä äiteelle.

Kale taisi haluta nauttia pullonsa yksin. En kyllä uskonut Arskojenkaan palaavaan, joten tilanne taisi olla niiltä osin aika lailla tasan. Palasin Kalen lähdettyä takaisin Aimon onnikan luokse. Noin vartin kuluttua onnikan taakse ajoi poliisiauto ja siitä nousi kaksi konstaapelia. Toinen oli vaaleahiuksinen nuori nainen ja toinen taas perinteinen kaapinkokoinen mieskonstaapeli.

- Päivää, tekö soititte tästä linja-autosta, mieskonstaapeli aloitti.
- Mistä tuollaisia löytää? kysyin blondikonstaapelia osoitellen.
- Poliisikoulusta, mieskonstaapeli sanoi sen kuuloisella äänellä, että parempi olla kyselemättä lisää tuosta asiasta.
- Minä soitin, olen huolestunut kansalainen. Nyt olen huolissani tämän linja-auton pysäköinnistä aivan väärään paikkaan.
- Kysäise tämän tiedot, miespoliisi sanoi blonditytölle.
- Pieni hetki, kuului vastaus, ja blondikonstaapeli palasia autolle vaalea poninhäntä heiluen.
- Minä voisin tulla kuuntelemaan, ehdotin varovasti, mutta se tyrmättiin yrmeällä ilmeellä.
- Missä se pysäkki on? mieskonstaapeli uteli.
- Kadun toisella puolella. Sinne pääsee, kun kiertää tämän linja-auton, opastin häntä mahdollisimman ystävällisesti.
- Mitä helvettiä? Tämähän on joku siirrettävä malli! Kuului linja-auton takaa mekastusta.
- Ohhoh, se on varmaan varastettu jostain, kiirehdin selittämään onnikan kulmalle.

Miespoliisi tutkiskeli Aimon onnikkaa vähän joka kulmalta ja teki vihkoonsa jotain merkintöjä. Hän kävi läpi kaikki renkaat ja kokeili auton ovenkin. Siinä samassa naispoliisi tuli paikalle poninhäntä hulmuten ja kertoi auton omistajan olevan Aimo Onnikka ja asuinpaikan tämä katu. Lisäksi sain kuulla Aimolla olevan liikenneluvat aivan kunnossa.

- Saitko sen omistajan puhelinnumeron? miespoliisi uteli.
- Sain kyllä, mutta numero ei tunnu vastaavan, naispoliisi ilmoitti.
- Emmekö me voisi porukalla paiskata tuon pysäkin merkin tuulilasista sisälle? Jätetään siihen vielä lappu, jossa kehotetaan tuon linja-auton kuljettajaa jatkamaan uraansa vaikka jäätelöauton kuljettajana, ehdotin ihan vakavissani.
- EI! Kuului jotenkin yksioikoinen vastaus arvon poliisien taholta.
- Sininen väri näemmä yhdistää, mutisin pettyneenä.
- Anteeksi mitä? naiskonstaapeli uteli.
- Sitä suklaamainosta vaan muistelin, että tekee mieli sinistä, vai miten se menikään? selittelin jotain ensimmäisenä mieleeni tullutta asiaa.

Poliisitytteli meni aivan punaiseksi naamaltaan, eikä osannut sanoa mitään, vaan alkoi muka rykiä korostetusti. Odotin jännittyneenä tilanteen laukeamista, kun Aimo Onnikka lyllersi paikalle lihapiirakka kädessään. Aimo käveli lippalakin lippa silmillä onnikkansa edessä seisovan mieskonstaapelin eteen ja katsoi tätä juuri ja juuri vyötärön yläpuolelle.

- Tulitteko turvaamaan minun reitin?
- Oletteko te tämän linja-auton omistaja? konstaapeli tiedusteli.
- Minkä linja-auton? Aimo kivahti.
- TÄMÄN linja-auton.
- Siis onnikan, Aimo korjasi.
- Vaikka tämän onnikan. Oletteko te Aimo Onnikka?
- Olen kyllä julkisen liikenteen sankari ja kaikkien jalkamiesten matkojen pelastaja Aimo Onnikka, Aimo esitteli itsensä ja paukautti vielä muutaman kerran henkseleillään.
- Tämä ei ole mikään linja-autopysäkki, poliisimies jatkoi.
- No onhan tämä, tässä se o-o-oli ainakin vielä tänään, Aimo sanoi ja viittoili paikkaan, mistä olin hetkeä aikaisemmin poistanut pysäkkimerkin.
- Se on tuolla, poliisimies viittoili tien toiselle puolen.
- Hehe, katsohan kehveliä, Aimo naurahti jotenkin huolestuneen näköisenä.

Tämän jälkeen poliisimies ja Aimo menivät yhdessä tien toisella puolella olevan pysäkkimerkin luo ja alkoivat keskustella jostain. Pahaksi onneksi parkkipaikalle kääntyi juuri eräs harvemmin nähty naapuri Bemarillaan. Leasing Lehtinen tuli liisari-Bemullaan siihen musiikki niin perkeleesti pauhaten, etten saanut Aimon ja poliisimiehen keskustelusta mitään selvää. Että pitikin tuon bittinikkarin tulla taas vouhottamaan musiikkilaitteillaan. Muistini mukaan Lehtinen oli jonkun menestyvän nörttifirman toimitusjohtaja, jota ei juuri pihalla näkynyt notkumassa. Bemu oli kyllä välillä parkissa, mutta äijä loisti poissaolollaan. Samalla hetkellä, kun musiikin pauhu vaimeni, astelivat poliisimies ja Aimo takaisin minun ja vieläkin hieman punoittavan blondikonstaapelin luo.

- Muuten, tuo sininen väri pukee myös teitä vallan uskomattoman hyvin, Aimo sanoi mieskonstaapelille.
- Kiitos, olemme hyvin ylpeitä tästä sinisestä kuosista.
- Joko kohta aletaan pamputtaa? utelin poliisimieheltä.
- Tämä on ihan selvä juttu, ei mitään hätää, poliisimies naurahti.
- Anteeksi kuinka? Tuo linja-auto tukkii tien melkein kokonaan ja lisäksi ei pysäkkimerkkejä voi tuolla tavalla sirotella minne tahansa, selitin harmissani.
- Tämä Aimo on muuten siskolikan kummin kaima ja kotoisin samalta kylältä minun kanssa, poliisimies ilmoitti ja taputteli Aimoa tuttavallisesti selkään.
- Hei hei, ei kait nyt joku perhanan kyläsukulaisuus voi vesittää tuollaista rikosta? ärähdin kiukkuisena.
- Ei tietenkään, Aimo lahjoitti poliisien virkistysrahastoon kolmekymmentä kertalippua hänen linjalleen, poliisimies hymyili.
- Kyllä tuon bussikuskin jatkuvaan sikailuun on saatava loppu, kiristelin jo hampaitani.
- Ei mahda mitään, Aimo on julkisen liikenteen edustaja ja teidän tavallisten kadunmiesten yläpuolella. Sitä paitsi Aimolla on sininen virkapuku, kuten meilläkin. Annan vain Aimolle suullisen huomautuksen tästä asiasta ja kehotan olemaan jatkossa tarkempi onnikkansa pysäköinnin suhteen, poliisimies lateli tulemaan.
- No anna sitten se huomautus, tuhahdin.
- Hyi Aimo, hyi! Hyvää jatkoa ja kerro tutuille terveisiä, jos satut käymään kotipuolessa, poliisimies sanoi ja istahti autoon.

Naispoliisi katseli hetken aikaa tuota näytelmää naama kysymysmerkin näköisenä, mutta nähtäväsi virkavuosiltaan nuorempana meni auton luo ja istui kyytiin mitään sanomatta. Aimo seisoi jalkakäytävällä ja virnisteli jotenkin voitonriemuisen näköisenä, ihan kuin olisi saanut lotossa seitsemän oikein lisäksi vielä kaikki lisänumerotkin oikein. En tiedä miten se onnistuu, mutta Aimo ilme oli jotenkin siihen suuntaan viittaava. Että pitikin käydä näin huono tuuri, sinipukuisten klaani, saamarin pellet, kiroilin mielessäni katsellessani Aimon hymyä.

- Sitä saa mitä tilaa, läps läps, Aimo hirnahti henkseleitään paukautellen.
- Paskaako tilasit, kun tuossa on tulos? murahdin ja viittoilin hänen turvonnutta vartaloaan.
- Naapuria taitaa ahdistaa toisten kova elintaso, Aimo hörähti.
- Ei ainakaan tuon tasoinen elintaso. Lähinnä minua kiinnostaa ne Arskojen sinulle antamat Rutinoffin renkaanvaihtotyökalut.
- Voi voi, kato bisnes on bisnes, ja tavallinen autoilija on vain pelkkä roiske onnikan takapuskurissa.

Samalla hetkellä mieleeni tuli eräs tapaaminen yhden vanhan tutun kanssa. Tämä tuttu oli ollut tulossa Tallinnasta ja lykännyt satamasta hakupalkaksi silloisten markkojen lisäksi muutaman ratikkalipun. He olivat kuulemma ostaneet jostain lippuja, mutta päättivät matkustaa kuitenkin pummilla ihan periaatteen vuoksi. Olin tallettanut ne liput lompakkoon ja siellä niiden piti olla vieläkin. Otin rahapussin pois taskusta ja aloin kaivella sitä. Aikani lompakon taskuja kynsittyäni sormiini sattui ne ratikkaliput.

- Bisneksiä tässä pitikin ehdotella, mutta en oikein tiedä, että onko sinulla mitään kiinnostusta näihin pääsiäissaaren munalinjojen onnikkalippuihin, sanoin hypistellessäni kolmea ratikkalippua.
- Näytä!

Aimoa alkoi poltella oikein kunnolla nuo liput. Olin arvannut oikein, että vanha hamsteri Aimo innostuu kaikista eniten jostain todella harvinaisesta ja kaikki tavara on kaupantekoa varten.

- Vaihdetaan, saat ne Rutinoffin työkalut noista lipuista, Aimo melkein kuolasi.
- Miten tämän nyt oikein muotoilisin? – ei käy!
- Tuota, tuota, saat lisäksi yhden onnikkatarran.
- Pyh!
- Miten olisi kuule se renkaidentäyttöpaineastia ja vaikka pari pesäpallomailaa?
- Täh?
- No ne mailat minä otin kahdelta nahkatukalta pari päivää sitten maksuksi matkasta.
- Olkoon, mutta toimi heti, en meinaa tuulettaa näitä harvinaisuuksia täällä pihalla koko päivää, asetin ehdon.

Se siitä, Aimo pinkaisi onnikkansa alaluukulle ja kaivoi sieltä esiin lupaamansa tarvikkeet. Pian oli sovitut tarvikkeet vaihtanut omistajaa ja Aimo myhäili onnellisena ratikkalippujensa kanssa.

- Aika tyhmä kauppa, Aimo hihitteli ja läpsytteli henkseleitään suu korvissa.
- Mitä meinaat noilla harvinaisuuksilla tehdä? utelin häneltä.
- Laitan pörssiin.
- Keltaiseen vai?
- Meillä onnikka- ja bussikuskeilla on ihan oma lippupörssi, missä me myydään ja vaihdetaan kaikkia harvinaisia lippuja. Vaihdankin nämä ainakin kolmenviikon etelänmatkaan Kanarialle, Aimo tuuletti.
- Onnea matkaan, toivottelin tunkiessani Rutinoffin tunkkia ja rengasavainta takaisin oikeaan paikkaan, eli rakkaan autoni takaluukkuun.
- Ei tässä mitään tekemistä onnella ole, järki se jyllää bisneksissä, Aimo nauraa hörötteli ja lähti henkseleiden läpsytyksen saattelemana kohti kotiaan.
- Hei hei, ja terveisiä muille bisnestä tekeville bussikuskeille, huikkasin kohteliaasti perään.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi