Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.01.2005

Tenuremmi rengashommissa


Istuskelin keittiön ruokapöydän äärellä vesilasi edessäni ja odottelin Arskojen päätöstä renkaiden vaihdosta. Homma tuntui jostain syystä venyvän kovin pitkäksi. Luulin kossujen olevan tarpeeksi kova motivaatio tuohon hommaan, mutta nähtävästi erehdyin tuon sakin suhteen ja raskaasti. Viimein sain tarpeeksi tuosta jahkaamisesta ja päätin mennä kertomaan siirtäväni homman tosiaan vaikka kiinalaisille. Kävelin olohuoneen puolelle ja aukaisin parvekkeen oven.

- Mitä nyt? hämmästelin huomatessani jokaisen kädessä pelikortit.
- Hys, älä häiritse, tässä on kova peli kesken, Kale sihahti.
- Nyt en ymmärrä alkuunkaan.
- Potissa on melkein pullollinen kossua, joten älä vaan tule sotkemaan kuvioita, Kale varoitteli ja jatkoi pelaamistaan.

Jäin seuraamaan epäuskoisena tuota kossusta pelaamista. Kuuntelin sivusta ja sain sen käsityksen, että Arskat olivat päättäneet pelata pokeria kossuhuikkapanoksilla. Nyt oli voittajalle luvassa melkein yhden pullollisen verran kossuhuikkia. Viimein Arska kolmonen sai potin itselleen ja pääsi riemuitsemaan voitostaan.

- Paska haisee ja kossu virtaa, hän tuuletti oikein innoissaan.
- Entä nuo renkaat? puutuin ilonpitoon.
- Ai niin, niistähän se kossu vasta tulee, kolmonen vakavoitui.
- Siis vaihdatte ne renkaat, vai?
- Joo, ne kiinalaiset ovat kovin epäluotettavia tällaiseen tekniseen hommaan, ykkönen ilmoitti ja yritti samalla saada räkäklimppiä irti parrastaan.
- Kale, hoida homma, työkalut ovat Rutinoffin takaluukussa. Kossut tulee vasta sen jälkeen, kun olen tarkastanut työnlaadun.
- Pilkuttaja, kakkonen murahti.

En jaksanut enää kuunnella tuon tenuremmin kommentteja, vaan poistuin takaisin sisälle seuraamaan renkaiden siirtymistä auton luokse. Keräsin varmuuden vuoksi kaikki matot syrjään heidän kulkureitiltään, ja kävin vielä avaamassa ulko-oven valmiiksi. Palasin tämän jälkeen keittiönpöydän ääreen seuraamaan tilannetta.

- Pojat muistakaa, kossu on meidän kuski! Kale kuului motivoivan kavereitaan.
- Eihän meillä muilla ole edes autoa, kolmonen kuului kommentoivan.
- Se kuskaa meitä ihmisenä eteenpäin, Kale tarkensi.
- Joo, me ollaanki sellaista valiojoukkoa tässä ravattiherrojen maailmassa, höhöhöö, kolmonen rähähti nauramaan.

Hetken päästä parvekkeelta alkoi lappaa Arskoja jonossa, Kale heidän edellään. Jokaisella Arskalla oli yksi Rutinoffin rengas sylissään. Pieneksi yllätyksesi koko porukka pääsi ilman keskeytyksiä rappuun asti. Odottelin hetken aikaa keittiön puolella ja kävin sen jälkeen sulkemassa parvekkeen oven. Tarkastin samalla, ettei kukaan ollut kussut parvekkeelle. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Painuin sen jälkeen porukan perässä rappuun ja totesin rappukäytävässä olevan elämää aika tavalla.

- Täällä on joku Hellä? Arska kakkonen ihmetteli hullun ämmän oven edessä nimikyttiä tavaillen.
- Höhöö, hellisköhän se meitäkin? kolmonen pähkäili.

Asiaa ei tarvinnut miettiä yhtään pitempään, sillä ovi pamahti auki voimalla ja hullu ämmä ilmestyi oviaukkoon ihmettelemään rapussa tapahtuvaa elämöintiä. Hullu ämmä oli pukeutunut tutuksi tulleisiin mustiin nahkahousuihin ja farkkutakkiin, vaikka ulkona oli jo pakkasta. Päässään hänellä oli joku uusi pipo, jossa luki isolla ”PERSE”.

- Mitäs täällä melutaan? minulla meinasi palaa teevesi pohjaan tuollaisen mekkaloinnin takia, perkele!
- Ei tuo ainakaan ole Hellä? kakkonen sanoi ja perääntyi kaksi askelta ylöspäin.
- Olen! Nimeni on Floora Hellä, perkeleen möykkääjävandaalit.
- Neiti on kovin nätti, nelonen alkoi lipoa hullua ämmää.
- Rotunainen, hullu ämmä ilmoitti ja nosti nokkaansa ylöspäin.
- Onkohan sillä kotona viinaa? kolmonen sipisi ykköselle.
- Ei ole edes olutta, perkele! Jos teillä jollakin on jotain alkoholipitoista, niin tänne heti, ettei tarvitse alkaa tyhjentää rappua, hullu ämmä jyrisi.
- Illodinia, kakkonen mutisi ja kaivoi taskustaan pienen pullon.
- Häh? näytänkö minä siltä, että joisin jotain vitun suuvettä?
- Sitä alkoholia minä vaan, kakkonen puolusteli itseään laittaessaan pientä pulloa takaisin taskuunsa.
- Kaljaa? hullu ämmä kyseli ja vilkaisi minuun päin.
- Valitan, ei ole, totesin hänelle.
- Pthyi, on mulla kanssa naapuri, voi yhden kerran tätä elämää, hullu ämmä sylkäisi ja lähti puhisten kävelemään rappuja alas.
- Oli se saatana nainen, vaikka näyttikin puskevan pientä partaa, kolmonen jäi ihmettelemään hullun ämmä perään.
- Joo, ja hellä kuin talvinen ratakisko Pasilan asemalla, ykkönen murahti.
- Höhöö, ei passaa kielellä koittaa, kakkonen röhähti nauramaan.

Viimein retkue pääsi taas matkaan kohti alakertaa. Tällä kerralla koiranpaskat ohitettiin vain vienosti ilmaa nuuhkien. Jostain kumman syystä Kaislojen Nalle-koira ei koskaan ollut oven takana räkyttämässä tai hyppimässä sitä vasten, vaikka nytkin rapussa oli menoa ja meininkiä yhden sirkuksen verran. Aikamoisen puhinan jälkeen porukka oli viimein Rutinoffin luona ja renkaidenvaihto auton alle saattoi alkaa. Kale meni takaluukulle ja otti sieltä rengasavaimen ja tunkin. Kale yritti tarjota Arskoille työkaluja, mutta kaikki olivat jotenkin poissaolevan näköisiä.

- Eikö työ maistu, vaikka palkkio on alkoholia? tiedustelin hämmästyneenä.
- Ei se siitä ole kiinni, ykkönen vastasi.
- Ei niin, tämä miljöö ei vain motivoi tekemään mitään, kolmonen jatkoi.
- Mitä tässä on vikana, pitääkö minun lakaista tämä asfaltti? tiedustelin arvon herroilta.
- Ihan turhaan, ykkönen murahti.
- Aivan turhaan, kolmonen vahvisti.
- Onhan nyt perkele! Eikö tässä maassa saa enää edes viinan voimalla ketään tekemään hommia? aloin jo hikeentyä Arskojen käyttäytymisestä.
- Se on nykyisin niin halpaa, että myös olosuhteet pitää olla kunnossa, kolmonen myönsi.
- Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? murahdin ja odotin kauhulla vaatimusta jostain lämpimästä autotallista.
- Olisikohan missään muutamaa tyhjää kaljakoria ja missä on lähin pahviroskis? ykkönen tiedusteli.
- Minä voin auttaa tuossa kaljakoriasiassa, Kale sanoi ja viittoili kahta Arskaa seuraamaan häntä.

Jäin kahden muun Arskan kanssa seisomaan Rutinoffin luokse. Paikalle jääneet tiedustelivat pahvi- ja lehtiroskiksen paikkaa, jonka näytin heille kädellä. Pian molemmat olivat menossa osoittamaani suuntaan. Jäin nyt yksin ihmettelemään tilanteen kehittymistä. Pienen aikaa seistyäni, menin istumaan Rutinoffiin kuljettajan paikalle. Siinä istuessani kirosin Puten ja hänen Saabin isot renkaat alimpaan hornaan, että pitikin tehdä minulle sellainen kupru. Siinä istuskellessani huomasin Ping Pongin Accordin heiluvan ihmeellisesti viereisessä parkkiruudussa. Nousin ulos Rutinoffista, kierin toiselle puolen ja koputin Accordin sivuikkunaan.

- Mitä oikein puuhaat? kysyin nenä kumimatossa olevalta Ping Pongilta.
- Minulla luiskahti silikoni mattoon.
- Niin?
- Minä en halua liukastua.
- Etpä tietenkään, naurahdin hänen touhottamiselleen.
- Laita sinäkin omaan autoon, Ping Pong sanoi ja näytti silikonipulloa.
- Ei kiitos, yritän välttää kaikkea vähänkin työltä haiskahtavaa. Sitä paitsi Rutinoffin tehtaalla on laitettu rattiin valmiiksi niin rasvainen pinta, ettei se tarvitse mitään silikoneja.
- Minä olen hämmästynyt.
- Miten niin? utelin Ping Pongin kommenttia.
- Sinun auto ei kovin hyvä.
- Noh noh, montako Rutinoffia olet omistanut?
- En yhtään, minä ajanut aina Hondalla.

Enhän minäkään ollut omistanut yhtään Hondaa, mutta olin ollut sekä Honda-Hemmon Civicin, että Ping Pongin Accordin kyydissä. Tiesin kyllä minkälaisia korvikkeita ne olivat todelliselle autolle. En kerinnyt jatkaa tätä keskustelua pitempään, kun Kale ja kaksi Arskaa tuli paikalle kantaen kuutta tyhjää kaljakoria. Ping Pong katseli hetken aikaa Arskoja ja ilmoitti sitten vievänsä oman auton jonnekin muualle. Se sopi minulle vallan hyvin, sillä nyt minun ei tarvinnut siirtää autoani minnekään renkaidenvaihdon takia. Siinä samalla hetkellä toiset kaksi Arskaa tuli paikalle aikamoisen pahvilastin kanssa. Seurasin mielenkiinnolla Arskojen puuhastelua. He laittoivat jokaisen renkaan kohdalle yhden kaljakorin ja kaksi koria auton vierelle vähän etemmäksi Ping Pongin ajettua Accordinsa pois. Tämän jälkeen he alkoivat pystyttää puukkoja apuna käyttäen pahveista suojaa auton ympärille. Noin puolentunnin ahertamisen jälkeen oli Rutinoffin toinen sivu suojattu pahvisella aitauksella ja pienellä katoksella, jonka toinen pää nojasi Rutinoffin kattoon.

- Nyt alkaa olla miljöö kunnossa, Arska ykkönen myhäili katsellessaan pahvimajaa.
- Nämä minun kaverit ovat sellaisia periaatteen miehiä, Kale selitteli ystäviensä tekemisiä.
- Eipä tuo minua haittaa, sillä vain lopputuloksella on väliä, kerroin mielipiteeni tuosta puuhastelusta.

Tämän jälkeen minä ja Kale saimme käskyn istua autosta vähän kauempana oleville kaljakoreille. Meitä käskettiin olemaan myös hiljaa, sillä homma vaati kuulemma suurta tarkkuutta. Siinä vaiheessa minua alkoi hieman arveluttaa renkaiden poisottaminen, kun pahvikatoksesta kuului käsky pitää autoa paikoillaan sen hirveän vispaamisen takia. Homma näytti kuitenkin toimivan, sillä kolmelta kulmalta kuului pian kommentti, että auto on otettu kiinni. Vihdoin pahvikatoksesta alkoi kuulua renkaan irrottamisen ääniä. Homma kuulosti menevän ihan kohtuullisen hyvin putkeen, ainakin äänistä päätellen.

- Hei, tietääkö kukaan kuinka monella pultilla tämä rengas pitää olla kiinni? kuului ykkösen kysymys ja siinä mureni samalla kertaa homman putkeen meneminen.
- Neljällä, vastasin niin nopeasti kuin mahdollista.
- Sattuisiko kellään olemaan neljää ylimääräistä pulttia? ykkönen jatkoi.
- Anna mulle neljä huikkaa siitä omasta kossupullosta, niin saat nämä minun renkaan kohdalla olevat pultit, kolmonen huuteli.
- Eiiii! karjaisin väliin.
- Hei, nyt löytyi. Laitoin ne taskuun ja taskuissa kun ei ole pohjia, niin pääsivät katoamaan, ykkönen ilmoitti melkein samassa.

Homma jatkui taas suurin piirtein normaaliin malliin. Ykkösen ollessa valmis, oli kakkosen vuoro vaihtaa saman puoleinen takarengas. Tällä kertaa homma sujui paljon joutuisammin ja ilman mitään keskeytyksiä. Meidän kaikkien onneksi tänään oli aivan tyyni päivä tuulen suhteen, niin tuo hätäisesti tehty pahvikatos pysyi pystyssä. Vähän se heilui autoa nostettaessa ja laskettaessa, mutta kesti kuitenkin.

- Onko se Arskat ruokatunnin paikka? kakkonen kysyi suoriuduttuaan omasta urakasta.
- Onko kellään ruokaa? ykkönen uteli.
- Ei, kuului auton toiselta puolelta kahden Arskan kommentti.
- Onko? Kale kysyi ja kääntyi katsomaan minua.
- No ei!
- Siinä tapauksessa menemme suoraan ruokalevolle, ykkönen ilmoitti rauhallisesti.
- Ruokalevolle? kysyin Kalelta.
- Valitan, pojat ovat tottuneet ruoka-aikana ottamaan pienet ruokalevot, oli sitä ruokaa sitten tarjolla tai ei. Se ei kuule ihmisen elimistö kestä kovin pitkään epäsäännöllistä elämää, Kale valisti minua samalla, kun kaikki Arskat ahtautuivat pienen pahvikatoksen alle.

En voinut asialle yhtään mitään, sillä kohta katoksen alta alkoi kuulua aikamoista kuorsaamista. Arskoja ei näyttänyt haittaavan edes se, että makuualusta oli vain parkkipaikan asfaltti. Jotenkin minulla tuli tässä vaiheessa mieleen Reiska ja hänen nopea suoriutuminen hommista, kun vähän yllytti. Nämä Arskat kun näemmä tekivät hommat ihan omaan tahtiin, vaikka kuinka yritti yllyttää.

Kale ilmoitti menevänsä kotiin ruokatunnin ajaksi ja kehotti minua tekemään aivan samalla tavalla. Tein hänen neuvon mukaan ja kipaisin yläkertaan tekemään pari lämmintä voileipää. Niiden syönnin jälkeen menin sohvalle ja kuinka ollakaan, uni tuli ja vei miehen mennessään. Säpsähdin unesta kovaan paukuttamiseen. Nousin istumaan ja totesin äänen kuuluvan ulko-oveltani. Menin silmät ristissä sinne ja avasin oven. Rapussa seisoi koko Arska-remmi kesärenkaat mukanaan.

- Missä Kale?
- Ei ole näkynyt. Tässä nämä kesärenkaat nyt on, missä meidän kossut? Arska ykkönen sanoi.
- Nuo renkaat parvekkeelle ja sen jälkeen saatte kossut.

Arskojen kuskatessa renkaita asuntoni läpi, minä puolestani kipaisin katsomaan keittiön ikkunasta parkkipaikalle. Pahvikatos oli häipynyt ja Rutinoff näytti seisovan ihan normaaliin tapaansa renkaillaan. Kaljakorit oli nostettu pinoon auton vierelle. Arskojen tullessa parvekkeelta olohuoneeseen, annoin jokaiselle pullon kossua pakkasesta.

- Jätkä on snobi, ykkönen hörähti saatuaan jäisen kossupullon.
- Kuinka niin? utelin.
- Arvaa vaan, onko meillä tuollaista keinotekoista pakkasta? ykkönen hörötti.
- Jätittekö sähkölaskun maksamatta? heitin takaisin.
- Kuten kaikki muutkin laskut, ykkönen jatkoi.

Tiedustelin pulloja antaessani miten rengashomma oli mennyt. Arskojen mukaan siinä ei ollut mitään ongelmia ja jopa rengaspaineet olivat laitettu kohdalleen Rutinoffin oven karmin rengaspainelapun mukaan. Paikalle oli kuulemma tullut joku bussikuski renkaanpaineidentarkastuspöntön kanssa ja pyytänyt maksua hommasta.

- Maksoitteko? tiedustelin muistaessani Aimo Onnikan pohjattoman ahneuden.
- Jep, annettiin sille sinun auton tunkki ja rengasavain, ykkönen kertoi.
- Että mitä?
- Mitä niillä enää tekee, renkaathan on jo vaihdettu? kolmonen hämmästeli karjahdustani.

Hätistin kossupullot käsissä seisovat Arskat ulos asunnosta ja lähdin itse kiireellä etsimää Aimoa. Jos vaikka sattuisin saamaan tunkin ja rengasavaimen vielä takaisin. Pihalla oli kuitenkin hiljaista, eikä Aimoa näkynyt enää missään. Hänen onnikka oli kyllä paikallaan itse tehdyllä linja-autopysäkillä. Palasin pettyneenä Rutinoffin luo ja kävin läpi silmämääräisesti kaikki renkaat. Ne vaikuttivat olevan ihan oikein laitettu. Arskat tekivät siinä samalla jakoa tyhjistä kaljakoreista ja tiedustelivat lähintä ruokakauppaa. He suunnittelivat menevänsä vaihtamaan korit makkaraan, jotta seuraaville ruokalevoille ei tarvitsisi mennä ilman ruokaa. Kalea ei näkynyt vieläkään, mutta se ei minua huolestuttanut. Kale kun tuppasi katoamaan jopa itseltään välillä pitemmäksikin aikaa. Arskojen kadotessa neuvomaani suuntaan, minä jäin yksin parkkipaikalle odottelemaan Aimon ilmestymistä pihalle.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi