Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

07.01.2005

Ylväkoko suosittelee Skodaa


Sain viettää yöaikani aivan rauhassa Reiskalta ja hulluilta autonostelijoilta, ne eivät tulleet edes uniin minua piinaamaan. Välillä noilla päivän tapahtumilla oli tapana tulla yöllä uniin kummittelemaan. Esimerkiksi naapurin hullu ämmä ei ollut unissakaan mitenkään kaunista katseltavaa, huh! Aikani makuuhuoneen hiljaisuutta kuunneltuani, katsoin kelloa ja totesin sen olevan jo melkein kymmenen. Kipaisin aamutoimien kautta kahvinkeittoon ja keittiönpöydän ääreen naapureita kyttäämään. Piha oli vaan totaalisen autio ihmisistä, taisivat vetää unta palloon tunteella. Toisaalta ymmärsin kyllä työtätekevän kansanosan nukkumistaipumuksen viikonloppuisin, pitäähän ne akut joskus ladata. Itse tapasin latailla niitä nukkumalla pitkin viikkoa ja pitkään joka aamu. Kahvia odotellessa kävin pukemassa vaatteet päälleni, ja nostin tiskikaapista mukin valmiiksi keittimen viereen. Kerkesin juuri saada mukillisen höyryävää kahvia nenäni eteen, kun kännykkä alkoi soida. Olin kaukaa viisaana tuonut sen keittiön pöydälle, joten saatoin vastata siihen pöydästä nousematta.

- Rutinoffin kuskin aamukahvilla, murahdin luuriin ja hörppäsin sanomaani tehostaakseni hörpyn kahvimukista.
- Minä, siis Reiska, joka taisi myydä auton sellaiselle toiselle asemiehelle, kuului Reiskan hengästynyt selitys linjan toisessa päässä.
- Mikä asemies? hämmästelin mokomaa miestä.
- No se amerikkalainen.
- Ai Bush?
- No ei kun se kuuluisampi niistä kahdesta, Reiska yritti selittää.
- John Wayne?
- No ei ihan, mutta siihen suuntaan se oli, Reiska pinnisteli muistiaan.
- Lucky Luke?
- Ääh, älä kuule ala viisastelemaan itseäsi viisaammalle, Reiska murahti.
- Ei minulle muita tule mieleen. Eikä se toisaalta ole minun vika, jos sinä möit auton jollekin piirroshenkilölle. Ankkalinnan rahalla voi vaan olla aika heikko arvo täällä ”aikuisten oikeesti” elämässä, kerroin mielipiteeni Reiskalle.
- Nyt minä sen muistan, se oli Smith, Reiska hihkui.
- Ahaa ja se toinen oli tietysti Wesson, naurahdin Reiskalle.
- Oli se. Tämä nyt vaan oli tällä kertaa aivan yksin liikkeellä ja puhui hyvää suomea. Nyt on muuten sitten varma asiakas, eihän kukaan Richard Smith niminen mies soita huvikseen tuollaisesta autosta. Olen aivan varma, että tämä herra on siirtymässä autoilussa aivan uudelle tasolle ja haluaa sen takia tuon minun rakentaman Mazdan, Reiska pisti ajatuksensa sanoiksi.
- Totta, voihan se olla herra Smithille samanlainen kokemus, kuin pää edellä kaivoon hyppääminen syksyisen viiman ja vesisateen piiskaamalla autiolla pihalla, kun ukkonen on polttanut ensin kotitalon siitä vierestä, hihittelin.
- Minä en viitsisi edes yrittää viljellä huumoria, kun siitä ei näemmä mitään tule, Reiska tuhahti.
- Anteeksi, en tiennyt kirkonmenojen olevan vielä kesken. Milloin se herra revolveri on tulossa?
- Tuossa puolilta päivin aikoi tulla pistäytymään. Ihan tarkkaan ei osannut sanoa, koska oli menossa kuulemma katsomaan lentokoneensa huoltoa Malmille.

Sovin Reiskan kanssa, että seurailen tilannetta, ja tulen pihalle Smithin saavuttua paikalle. Reiska vannotti minua pysymään aivan hiljaa tällä kertaa, etten pilaa tätäkin kauppaa omilla mölinöilläni. Olin kuulemma saanut tähänastiset ostajat pakenemaan amatöörimäisillä kommenteillani. Se viimeisimmän kaupan perumisen aiheuttanut musta kissakin oli kuulemma tullut vain kuuntelemaan minun tyhmiä juttuja, Reiska tiesi kertoa. Tokihan meillä oli ollut huonoa tuuria ostajien suhteen, mutta Eikka oli ainut, jolle olin lyönyt luurin korvaan ja jättänyt tietoisesti kaupat tekemättä. Reiskan puhelun jälkeen sain juoda mukillisen loppuun ja ottaa vielä toisenkin, ennen kuin puhelimeni alkoi soida toistamiseen. Vilkaisin soittajan numeroa ja se vaikutti aivan oudolta. Meinasin ensin käyttää tuttua ”luuri korvaan oudoille soittajille” konstia, mutta vastasin näin sunnuntaipäivän kunniaksi.

- Rutinoffin kuskin aamukahvila, sanoin luuriin.
- Minä sain sinut kiinni, kuului luurista Eikan riemastunut ääni.
- Ei perse! Mistä sinä keksit tähän numeroon soittaa?
- Soitin ensin siihen Mazdan myynti-ilmoituksen numeroon ja siellä vastasi joku Peiska. Peiska pyysi minua soittamaan tähän numeroon, koska sinä kuulemma vastaat auton myymisestä tänään, Eikka selitti riemuissaan.
- Se on jo myyty! yritin vielä vanhaa virttä.
- Peiska sanoi, ettei autoa ole vielä myyty varattomien renkaanpotkijoiden takia, eikä Peiska kuulemma halua luopua rakentamastaan aarteestaan kovin pienellä rahalla. Minulla olisi täällä kotonsa sellainen seinänkokoinen amerikan tollari, olisiko se tarpeeksi suuri raha? Jos ei tollari riitä, niin minä saattaisin laittaa siihen puolisen metriä euroja lisäksi. Kuulostaako tarjoukseni ollenkaan sellaiselta, jotta auto voisi vaihtaa omistajaa pienine puutteineen? Eikka tiedusteli.
- Minä, tuota, kun sille on tulossa tänään ihan oikeakin ostaja, kiertelin ja kaartelin varovasti.
- Minäkö en ole oikea? Luuleeko herra autokauppias, että minun persiessäni on turaselleja ja nylkytän, kuin kani kiimassa pattereiden keston ajan? Eikka tivasi.
- Ihan ei kyllä tuollainen tullut ensimmäisenä mieleen, naurahdin Eikan suuttumukselle.
- Natiseeko sen nastat mutkissa?
- Anteeksi mitä tekee? kummastelin Eikan uutta heittoa.
- Nastat natiseeko? Minusta on erittäin ärsyttävää ajaa autolla jonka nastat natisevat mutkissa. Tietääkö arvon autokauppias, kuinka paljon renkaissa edes on nastoja? Jos auton kaikissa renkaissa olevat kaikki nastat alkavat natista yhtä aikaa, niin meteli on aivan järkyttävä. Tämä on yksi syy, miksi autotehtaat varustavat uudet autot myös talvisin kesärenkailla. Ne eivät halua rasvailla takuuseen nastoja niiden natinan takia. Onko herra autokauppias koskaan kokeillut miten työläs homma on rasvata talvirenkaiden jokainen nasta yksitellen?
- En!
- Aivan, lyhyesti virsi kaunis, niin ei tule kerrottua kovin pitkää valetta. Tosin en vieläkään saanut kaipaamaani vastausta siihen nastojen natinaan. Toisaalta, antaa olla, sillä nyt on vielä kesäaika ja olisi kohtuullisen kohtuutonta vaatia edes tuollaiselta pölisköltä talvirenkaiden alle vaihtamista ja natinoiden kuuntelemista. Koska yleensä te automyyjät ette näe autojenne puhki ruostuneita koreja, niin miten te voisitte kuulla nastojen natinoita tai muitakaan häiriöääniä.
- Niin, eipä niillä talvirenkailla ole nyt kesällä juurikaan ajeltu, mumisin luuriin käyrän noustessa taas kohti kattoa.
- Miten olisi sen auton vaihto päärynään?
- Päärynään? jäin suu auki ihmettelemään tätä tarjouksista nerokkainta.
- Juu, ostin eilen kaupasta päärynän. Nyt ei pidä sotkea tätä sellaiseen k-kaupan päärynään, ehei. Ostin tämän päärynän paikallisesta tarjousladosta ja se on ihan täyttä muovia. Ei muuten mene pilalle vadissa vaikka jättäisi aurinkoon koko kesäksi. Se on kyllä musta toiselta sivulta, koska kokeilin sen paloherkkyyttä sytkärilläni. Se sytkäri on ostettu siitä k-kaupasta, jos herra autokauppiasta moinen pikkuseikka kiinnostaa. Sen päärynän voi kääntää vadille niin, ettei sitä mustaa kohtaa näe. Miten on, vaihdetaanko, niin saadaan molemmat hyvä mieli? Minä saan hyvän mielen siitä, että te pääsette eroon autonromusta, ja te saatte hyvän mielen minun hyvästä mielestä?
- Eikka! Joku pölli juuri sinun kolmipyöräisen talon nurkalta, juokse nopeasti varkaan perään! Huusin luuriin.

En jaksanut jäädä enää kuuntelemaan hetkeksikään Eikan jorinoita. Olisin varmaan saanut seuraavaksi ohjeen työntää se muovinen ja sytkärillä poltettu päärynä nenääni. Ajatus nenässä olevasta päärynästä ei oikein lämmittänyt mieltäni. Kirosin samalla Reiskan alimpaan hornaan, koska hän oli antanut Eikalle numeroni. Mielestäni tuollainen teko oli erittäin edesvastuutonta jopa Reiskalta. Hörpin nopeasti kahvin loppuun, ennen kuin joku mäntti saa päähänsä taas soitella ja kysellä tyhmiä. Kahvittelun jälkeen päätin lähteä ulos tappamaan aikaa, koska ilma vaikutti harvinaisen hyvältä.

Tempaisin naulakosta päälleni kesäpusakan ja laitoin bootsit jalkaan. Poistuin tämän jälkeen rappuun ja törmäsin oikein tymäkkään paskanhajuun. Minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä syyllistä, sillä oma eteiseni tuoksahti vienosta tältä samalta. Kävelin alaspäin ja uusien naapureiden kohdalla totesin kerrostasanteen muuttuneen tunkioksi ja risukasaksi. Nalle oli paskantamisen lisäksi alkanut kantaa kaikenlaista puustoa rappuun. Äkkiä katsottuna sillä puumäärällä olisi lämmittänyt normaalin kesämökin saunaa pari viikkoa.

Kävelin nenästä pidellen alaspäin ja menin ulos. Oven edessä törmäsin mustaan mieheen, joka ämpäri kädessä nojasi punaiseen Seat Ibizaan ja oksensi siihen ämpäriin. Vaikka minuakin nuo korvikeautot korpesivat niiden yliarvostuksen takia, niin en vielä kertaakaan ollut päässyt ihan tuolle tasolle inhossani. Katselin hetken tuota näytelmää, kunnes päätin esittää osanottoni.

- Otan osaa tuohon teidän murheeseenne, sanoin tälle mustalle miehelle.
- Tämä järkytys minulle, mies sanoi ja pyyhki silmiään.
- Kyllä se näyttää aika pahalta, myöntelin katsellessani Ibizaa.
- Aivan järkyttävä, mies jatkoi.
- Niin on, mutta onneksi siitä pääsee helposti eroon, lohduttelin miestä.
- Minä en pysty. Minä ei siivota kaikki paska tässä paskamaassa, mies kirosi ja paiskasi rätin kädestään maahan.
- Onko se sinun? tiedustelin varovasti.
- Ei varmaan ole. Minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, hyi paska.
- Anteeksi, mutta mitä sitten teette täällä auton vierellä rätin ja ämpärin kanssa? utelin miehen aikeita.
- Minä siivota tuo talo ja tuo ja tuo, mies osoitteli meidän taloa ja viereisiä taloja.
- Kiva homma, kipaisepas tuonne rappuun ja siivoa siellä olevat paskat pois. Ne puut saat pitää jos tarvitset polttopuuta, selitin ilahtuneena siivoojan löytymisestä.
- Minä ei siivoa paska, hyi vittu! mies manaili.

Tämän jälkeen mies paiskasi oksennusta sisältävän sangon kaaressa talon nurkalle ja istahti autoon. Minulla ei ole aikaisemmin käynyt edes mielessä, kuinka nopeasti diesel Ibizalla saattaa lähteä paikaltaan pakilla ja vielä jättäen mustaa raitaa asfalttiin. Olen aina luullut dieseleiden tarvitsevan hehkutuksen ennen käynnistystä. Muutamassa sekunnissa Ibiza oli kuitenkin jo kadonnut näkyvistä ja siitä jäi muistoksi mustan raidan lisäksi dieselin käry. Kävelin itse rauhassa Rutinoffin luo ja kävin huolellisten autoilijoiden tapaan katsomassa, onko moottori vielä tallessa konehuoneessa. Öljyjä en viitsinyt katsella, sillä Honda-Hemmo oli lupautunut pitämään siitä huolen, eli kaatelemaan oman Hondan jäteöljyt Rutinoffin koneeseen. Rutinoff kun ei ollut mitenkään tarkka noiden öljyjen suhteen, kunhan ei erehtynyt kaatelemaan sinne mitään uutta öljyä. Uusi öljy kelpasi Rutinoffille liiankin hyvin, lienee jotenkin herkkua autolle.

- Hyvä Nalle! Onko isukin pikku hauvelivauva löytänyt jostain uuden marjaämpärin, kuului uuden naapurin lässytys talon kulmalta.
- Voi pikku Nallukkaa, kun olet taas tehnyt isukin onnelliseksi. Hyh, kun tämä haiskahtaa. Oletkos nuollut tämän puhtaaksi? Voi pikku Nallukkaa, kun olet siisti poika. Annapas isukille pusu, naapuri jatkoi lässyttämistä.

Tästä kahvien ylös pyrkimisestä näyttää tulevan oikein tapa, sillä taas minulla alkoi olla vaikeuksia pitää se sisällä. Pelkkä ajatuskin oksennusta imuroivasta koirasta ja sen pussaamisesta sai vatsani reagoimaan. Purin hammasta ja ajattelin kaikenlaisia jaloja luonnontuotteita, kuten konjakkia ja mallasjuomia, niin vatsanikin rauhoittui. Kurkkasin varovasti Rutinoffin pellin alta ja huomasin naapurin menevän oman Skodansa takaluukulle ämpäri kädessään. Koska enää oli myöhäistä juosta karkuun tuota ääliönaapuria, paiskasin Rutinoffin konepellin kiinni ja kävelin naapurin Skodan luo.

- Ostitko jo oman koiran? Naapuri hihkaisi huomatessaan minut.
- En vielä, pitää ensin totutella moiseen ajatukseen muutama vuosi.
- Älä suotta, katso mitä meidän Nalle löysi nurkalta, Einari sanoi ja osoitti autossa olevaa ämpäriä hymyillen.
- Vau, sanko! Hämmästelin tuota suurta asiaa.
- Et muuten uskokaan miten halvaksi tuollainen koira tulee, nytkin säästyi kokonaisen sangon hinta.
- Vähän hankala hahmottaa tuollaiset säästöt, mutisin koiraa katsellen.

Samalla hetkellä tuo säästö-Nalle oli nimittäin kerinnyt kuljettajan paikalle ja jyrsi antaumuksella auton rattia. Minusta vaikutti siltä, että tuollainen muoviämpäri oli aika halpa löytö siihen nähden mitä Skodan ratti maksaa. Kaikkihan on tietysti aika suhteellista ja saahan ämpäristäkin ratin hieman modifioimalla. Näin äkkiä asiaa spekuloituna Reiskakin on saattanut niitä tehdä muutamia satoja, ellei jopa tuhansia. Lisäksi ämpäriin on helppo piilottaa vakiota isompi turvatyyny.

- Taidat katsella kateellisena tätä meidän Skodaa, Einari naurahti.
- Syökö se öljyä? tiedustelin Einarilta.
- Ehei, ei tämä mikään Volkkari tai Audi ole. Et muuten osaa arvatakaan, miten huolellista työtä ne siellä tsekinmaalla oikein tekevät nykyisin. Tätä farmarimallia muuten suositellaan kaikille koirien omistajille.
- Kuka suosittelee?
- Ylväkoko ry, Einari kertoi rinta kaarella ja silmät loistaen.
- Eipä kerro mitään, totesin nimen kuullessani.
- Se tarkoittaa Ylväät KotiKoirat järjestöä, joka me tuon vaimon ja Nallen kanssa perustettiin kolmisen viikkoa sitten. Nyt kun hankit sen oman koiran, niin saat oikein virallisen suosituksen tällaisesta farmarimallisesta Skodasta ja lähimmän merkkiliikkeen osoitteen kartan kanssa, Einari kertoi aivan vakavissaan.

Jotenkin minusta tuntui siltä, etten ostaisi mokomaakin autoa vaikka sitä suosittelisi kuka. Toinen päätös minkä tein samoilla jalansijoilla, oli olla ottamatta mitään sekarotuiseen viittaavaa. Otin kuitenkin kohteliaasti vastaan Einarin tuputtaman esitteen heidän järjestöön liittymisestä ja sen toiminnasta. Laitoin esitteen povitaskuun ja lupasin tutkia sitä illalla.

- Onkos tuo Nalle jo sisäsiisti? heitin kokeeksi pienen tärpin.
- Onhan se, ei ole muuten tehnyt sisälle asuntoon yhtään kikkaretta sitten kahdeksan ja puolen viikon jälkeen.
- Mikähän tuolla rapussa oikein haiskahtaa? jatkoin jutustelua.
- Paha sanoa, nämä vanhat talot tuppaavat olemaan sellaisia epämääräisiä homepesiä, Einari hymähti.
- Niin, onhan tällä jo ikää vähän yli kymmenen vuotta, totesin tähän.
- Paikkana oikein kiva, koiralla on lääniä missä juoksennella. Jäniksiä täällä on vaan harmittavan vähän, Nalle kun niin pitäisi niiden tappamisesta.

Samalla hetkellä Nalle ryntäsi tuulispään lailla auton takaluukun kautta ulos ja tietä ajavan auton perään. Katselin mietteliäänä auton ja koiran katoamista mutkan taakse. Jotenkin salaa toivoin auton jatkavan matkaa aina napapiirille asti ja Nallen seuraavan perässä.

- Ei se Nalle minnekään katoa, olen sille kertonut, ettei risteystä pitemmälle saa mennä, Einari jutusteli laittaessaan Skodan takaluukkua kiinni.
- Eipä tietenkään, huokaisin.
- Nähdään taas, nyt me mennään Nallen kanssa syömään, Einari sanoi Nallen rynnätessä tuulispäänä takaisin auton luo.
- Hyvä ruoka ja paremmat paskat, heitin vielä yhden vinkin naapurille.
- Se on parempi mieli, naapuri hyvä, Einari huikkasi ja lähti kohti rappua Nalle perässään.

Olin tällä kertaa selvinnyt kuin ihmeen kautta tuon hirviökoiran hyökkäykseltä, ehkä Skodan ratti oli kiinnostavampi tuttavuus mitä meikäläinen. Palasin tämän episodin jälkeen Rutinoffin luokse ja menin istumaan sen sisälle. Vedin vielä varmuuden vuoksi oven kiinni, ettei se perkeleen paskatykki päätä palata takaisin jostain kumman syystä.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi