Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

31.12.2004

Toottaa toyssyssa

- Onko se kuollut? Tiedustelin Reiskalta ja osoittelin maassa olevaa hajukuusimöykkyä.
- Täh? Reiska murahti.
- Sitä vaan, että kuoliko tuo hajukuusimöykky?
- Päästit sen asiakkaan, Reiska jupisi.
- Niin tein, olisi halunnut autonsa koiran hajulla varustettuna.
- Äkkiäkös me oltaisiin se hierottu jollain puudelilla karvoja täyteen, Reiska murahteli pettyneen kuuloisena.
- En uskaltanut ottaa mitään riskiä sen karkottamasi Irman takia. Tiedä minkä hepulin olisit saanut mokomasta karvakaupasta, naurahdin.
- Vai riskiä, sillä rahalla olisi...hetkinen, mitä minulla on taskussa? Reiska hämmästeli ja kaivoi haalareiden taskusta oman kännykän.
- Puhelimelta näyttää, kerroin hänelle näköhavaintoni.

Reiska katseli hetken aikaa minua päätään raapien ja ilmoitti epäilevänsä äskeistä puhelua. Hän oli kuulemma laittanut siihen myynti-ilmoitukseen vain oman puhelinnumeron, ei meidän molempien. Myönsin lopulta Reiskalle minun vähän piruilleen hänen kustannuksellaan tässä karva-asiassa.

- Säälittävää tuollainen pilailuyritys, Reiska tuhahti vahingoniloisena.
- Niin onkin, meillä ainakin on koulussa paljon paremmat pilat, Pasi liittyi keskusteluumme.
- Ai minkälaiset? utelin kiinnostuneena.
- No kerran me käytiin kirjoittamassa yöllä amiksen pääoveen teksti ”Lukio”.
- Olipa nerokasta. Tuliko teistä sen takia viisaampia? naurahdin poikien pilalle.
- Ei, kukaan ei uskaltanut mennä sisälle kouluun ennen ensimmäisen opettajan saapumista, kun ne pelkäsivät tulleensa väärään kouluun, Pasi kertoi.
- Et sitten itsekään mennyt siitä vai? utelin lisää.
- No kun se ovi näytti silloin yön pimeydessä niin erilaiselta, enkä ollut aamulla enää ihan varma, että me maalattiin juuri siihen oveen se teksti, Pasi kertoili.
- Hyvä amislaiset! Naurahdin mokomillekin älypäille.

Reiskaan tuo lukio-pila näytti uponneen aivan totaalisesti, sillä hän nauroi maha kippurassa. Naurettuaan aikansa, Reiska kertoi sen pilan olleen totaalisen kymppi suoritus, johon pystyi vaan todellinen tuleva ammattimies, eikä mikään lukion kautta valmistuva insinööripelle. Jotenkin minulla ei irronnut minkäänlaista hymyä koko pilalle. Taisi johtua siitä, etten ollut käynyt mitään kouluja, niissähän menee vain vähätöisen aika hukkaan.

- Eiköhän lähdetä ajelemaan, Pasi sanoi ja heitti hajukuusimöykyn takaisin autoon.
- Mennään vaan, sanoin ja avasin Mazdan takaoven.
- Haen vaan tuolta Micrasta vielä yhden esineen, Pasi ilmoitti ja hävisi Micran takaluukulle.

Vilkuilin Micran suuntaan ja näin Micran takapenkkien olevan kaadetut. Pasi näytti kiskovan jotain pitkää esinettä Micran sisätiloista.

- Istutaan me myyjät täällä takapenkillä herroiksi. Kohtahan tämä auto on myydä näppästy tuolle Pasi-pojalle, Reiska sanoi kömpiessään viereeni.
- Kysyitkö Pasilta, onko niillä koiraa tai jotain muuta elukkaa?
- Pasi on amis, ei siltä tarvitse mitään tuollaisia kysellä, amisveri on karvoja sakeampaa, Reiska valisti minua.
- Pidelkää tuota sylissänne, niin saan sen tarvittaessa nopeasti käyttöön, Pasi sanoi ja työnsi pitkän puusta tehdyn esineen syliimme takapenkille.
- Tämä käy kyllä ihan bensalla, ei olisi tarvinnut ottaa omia polttopuita mukaan, ilmoitin välittömästi, etten saa lisää halkoja syliini.

Esine ei kyllä vaikuttanut miltään normaalilta halolta, se oli liian sileä sellaiseksi. Harvempi taisi nimittäin lämmittää saunaa tai käyttää puukaasupöntöissä höylättyä puutavaraa. Pasin syliimme tunkema esine oli aika lailla auton takaosan levyinen. Oikeastaan niin tarkkaan, että saimme oven juuri ja juuri kiinni. Puu oli maalattu keltaiseksi, ja siinä oli mustia poikkiraitoja. En saanut äkkiseltään mitään järkevää ajatusta tuon esineen suhteen. Pasikaan ei selittänyt asiaa sen enempää, vaan istui muina miehinä kuljettajan paikalle ja käynnisti Mazdan.

- Pieni hetki vielä, Pasi sanoi auton jo käydessä ja alkoi kaivella taskujaan.
- Mitäpä tässä kiirettä valmiissa maailmassa, ilmoitin oman mielipiteeni.
- Laitan vain nämä viikset, kun omat eivät ole vielä kerinneet kasvaa, Pasi kertoi ja liimasi ylähuulensa päälle pienet mustat viikset.
- Meillä oli muuten noita samanlaisia amiksen pukuhuoneessa silloin aikoinaan. Niitä sai käyttää jos omat eivät olleet vielä alkaneet kasvaa, Reiska huokaisi muistelmissaan.
- Sinulla on näemmä jäänyt yhdet tuohon nenän alle, hihittelin Reiskalle.
- No höpöjäkös nyt aloit taas selitellä? Minulla kasvoi vankka parta jo ennen ammattikoulua. Siitä oli kuule monet opettajatkin kateellisia, Reiska kehuskeli.
- Minä en ymmärrä, miksi minulla ei meinaa kasvaa. Olen kyllä voidellut ylähuulen ja nenän väliä peräöljyllä, kuten koululla olevassa ohjeessa opetetaan, Pasi ihmetteli itseään pelistä tuijotellen.
- Oliko se kolmesataatuhatta ajetusta Fordin perästä? Reiska tiedusteli.
- Öh tuota, se taisi olla ihan uutta, Pasi nikotteli hämmästyneenä.
- No niin, tuon virheen osa teki minunkin kouluaikana, Reiska hymähti.

En viitsinyt alkaa tiedustella mitä merkitystä sillä öljyllä oli tuollaisessa aivan päättömässä hommassa. Sitä kun ostaa amisaikoina Fordin jolla on ajettu vaikka puolet tuosta kolmestasadasta tuhannesta ja ajaa itse loput, niin varmaan kasvaa jo täysi parta, ellei nyt ihan yötä päivää ole tienpäällä. Näitä juttuja kuunnellessani olin yhä enemmän vakuuttuneempi siitä, että olin tehnyt oikean valinnan maatessani sohvalla sen aikaa, kun muut ikäiseni olivat olleet ammattikoulussa.

- Nyt mennään! Pasi hihkaisi ja runttasi ykkösen silmään.
- Ja kyllä liikkuu! Reiska hihkui onnellisena.

Pasi ajeli aika railakkaasti ensimmäiset mutkat. Ensimmäisessä risteyksessä hän survaisi kaasun pohjaan ja nosti kytkimen ylös niin nopeasti, että eturenkaat kiljuivat henkensä hädässä. Ikkunan Pasi oli veivannut myös auki ja hän piti reteesti kyynärpäätä ulkona. Välillä hän hipelöi vasemmalla kädellään auton ulkopeilissä roikkuvia karvanoppia.

- Vähän aneemiset soundit noissa renkaissa, Pasi ilmoitti.
- Kiljuivathan ne, kummastelin Pasin kommenttia.
- Hävettää noin olematon kitiseminen. Minulla olisi kyllä cd:llä entisen auton renkaista nauhoitettua renkaiden volinaa, Pasi sanoi.
- Ei ole soitinta, ainoastaan radio, kerroin soitintilanteesta.
- Eiii! No, ei passaa ajella kotinurkille asti, vaan pyöritään täällä idässä, ettei kukaan tuttu pääse näkemään, Pasi tuumasi ja käänsi auton itään päin meneville pikkuteille.

Ajelimme suurin piirtein viitisen kilometriä, kun Pasi pysäytti auton yllättäen eräällä suoralla ja nousi ulos autosta. Minulla kävi hetken mielessä Pasin saaneen tarpeekseen Mazdalla ajamisesta, mutta erehdyin, koska hän tuli avaamaan takaoven. Pasi tempaisi mitään sanomatta sen puisen pötkylän meidän sylistämme ja käveli se kädessään jonkin matkaa auton etupuolelle. Seurasimme Reiskan kanssa hiljaisina Pasin toimia tiellä. Pasi katseli tarkasti tienpintaa ja laittoi lopulta puun poikittain meidän kaistalle. Paineltuaan jalalla puun kunnolla asfalttia vasten, hän palasi takaisin ja istahti takaisin kuljettajan paikalle.

- Onko tämä joku alustan testi? utelin Pasilta.
- Hys, ei saa häiritä nyt, Pasi sihahti ja lähti ajamaan kohti poikittain olevaa puuta.

Pasi hiljensi vauhdin minimaaliseksi puun kohdalla ja ajoi eturenkaat varovasti sen yli. Samalla hetkellä, kun puupötkylä oli auton akseleiden välissä, painoi Pasi äänimerkin pohjaan ja piti sitä siinä varmaan puoli minuuttia.

- Mitä helvettiä tuo taas oli? huusin korvat soiden.
- Tööttää töyssyssä, Pasi ilmoitti hymyssä suin.
- Koskeeko se perkeleen tööttääminen myös kaikkia risuja ja männyn käpyjä? utelin asiaa.
- Ihan vaan töyssyjä, Pasi sanoi ja painoi uudelleen torvea toisen puoli minuuttia.
- Eikö olekin hieno ääni tässä Mazdan äänitorvessa, sitä passaa soitella muille autoilijoille, Reiska myhäili vieressäni.
- Eikö sinua haittaa ollenkaan tuollainen mekkaloiminen? tivasin häneltä.
- Ei ollenkaan, pitäähän sitä aina vähän tööttäillä, Reiska ilmoitti.
- Ja vielä kerran, Pasi sanoi ja antoi töötin soida vielä puolisen minuuttia.
- Eikö nyt jumalauta teille riitä noissa valmiiksi rakennetuissa töyssyissä tööttääminen? karjuin Pasille.
- Ei ollenkaan, koska niitä on niin valitettavan harvassa.
- Miksi yleensäkin tööttäilette töyssyissä?
- No koska ne pitää saada pois ja sillä saamme aikaan huomiota. Valitettavasti niitä olisi vain saatava ensin lisää, jotta saisimme äänen paremmin kuuluviin, Pasi kertoili.
- Aika ristiriitaista, murahdin mokomallekin melusaasteidealle.
- Siksi meillä on tällaiset itse tehdyt siirrettävät töyssyt mukana, Pasi ilmoitti ylpeänä ja ajoi Mazdan takarenkaat puupötkylän yli.

Pasi ajoi Mazdan muutaman metrin puupötkylän ohi ja pysäytti auton tiensivuun. Hän nousi taas autosta ja kävi noutamassa puun pois ajoradalta ja tunki sen meidän syliimme takapenkille. Lähdimme taas jatkamaan matkaa pitkin mahdollisimman pieniä katuja. Erään koulun kohdalla oli tiessä ihan oikea töyssy ja Pasi antoi torven soida oikein tunteella. Luulin töyssyn ohitettuamme, että homma olisi sillä ohi. Valitettavasti asia ei ollut niin, sillä Pasi käänsi ensimmäisessä sopivassa paikassa auton ympäri ja ajoi siihen töyssykohtaan toisesta suunnasta. Taas soi torvi, ja Pasi vaikutti todella hyvätuuliselta. Koska matkasuuntamme oli ollut toiseen suuntaan, Pasi käänsi taas auton eräässä liittymässä ja ajoimme niiden töyssyjen kohdalle kolmannen kerran torvi soiden.

- Onko tämä nyt ihan tarpeellista? tivasin Pasilta.
- Kyllä, ihmiset pitää herättää vastustamaan näitä töyssyjä, Pasi perusteli tekoaan.
- Herättääpä hyvinkin. Entä jos joku päiväunilta herätetty tulee ja tööttää sinun nyrkillä nenään? tiedustelin Pasilta.
- Kyllä ihmiset ymmärtää, Pasi yritti vakuutella.

Nähtävästi Pasi ei ollut enää itsekään ihan varma sanomisistaan, sillä hän näkyi kokeilevan parikin kertaa omaa nenäänsä. Joko hän oli jo saanut nenuun tai sitten pelkäsi saavansa tuon harrastuksen ja aatteensa takia. Reiska oli ollut pitkän aikaa yllättävän hiljaa, mikä kummastutti minua suunnattomasti. Jotenkin minusta tuntui, ettei hänellä ollut mitään aavistustakaan tällaista tööttäystouhusta.

- Tööttääminen on hyvä keino ajaa asioita eteenpäin, Reiska ilmoitti yllättäen.
- Mitä hittoa? Itsehän jopa kävit hajottamassa Aimo Onnikan linja-auton takana olleen sumutorven, ihmettelin Reiskan kommenttia.
- Linja-autot ja kettumaiset onnikkakuskit ovat asia erikseen. Kyllä minä henkilöautoilla tööttäämisen ymmärrän. Olenhan minä itse aikoinaan pistänyt alulle koko tööttäämällä tapahtuvan mielenilmaisun, Reiska tuumasi vaatimattomasti.
- Tämä meidän kerhon idea on aivan ainutlaatuinen, Pasi väitti närkästyneen kuuloisena.
- Ei ole, vaan se on minulta kopioitu, Reiska sanoi.
- No kerro? Tööttäsittekö tekin töyssyille? penäsin tietoa.
- Töyssyt ovat niin uusi keksintö, ettei me niille töötätty. Me tööttäsimme oikean asian puolesta ja se jopa auttoi. Meidän tööttäämisen tulos on nähtävissä jokaisessa kioskissa tänä päivänä, Reiska selitti ylpeänä.
- No? patistin häntä jatkamaan.
- Me tööttäilimme kioskien pihalla vaatien kaljaa kioskeihin, Reiska kertoi viimein tööttäämisen syyn.
- Täh? hämmästelin mokomaa uutista.
- Sitä kuule harva tietääkään, että minä poika se olin senkin saavutuksen takana. Sanoin silloisille tiedotusvälineiden edustajille, että jättävät minun nimen mainitsematta ja antavat kunnian siitä asiasta vaikka sille yhtyeelle, joka yritti laulamalla ajaa samaa asiaa. Eihän se laulunrenkutus mitään todellisuudessa auttanut, sitä kappaletta kun ei juuri radiossa soitettu. Toista se oli meidän tööttääminen, se oli silloin joka iltaista toimintaa ja monella autolla, Reiska kertoili tapahtuman historiaa.
- Tämä tööttääminenhän on sitten kovempi juttu, mitä me osattiin kavereiden kanssa amiksessa edes uneksia, Pasi hämmästeli suunnatessaan Mazdan keulan paluumatkalle.

Ajoimme takaisin tuttua reittiä ja Pasi pysäytti auton jälleen hidastetöyssyn kohdalla torveillakseen oikein kunnolla. Myös Reiska innostui asiasta ja vaati Pasia soittamaan torvea myös hänen puolestaan. Torveilusession jälkeen pääsimme taas jatkamaan keskeytynyttä matkaamme.

- Niin, olihan tämä tuunattu, Pasi varmisti ajaessaan.
- Kyllä tämä on tuunattu oikein ammattimiehen kädellä. Sitä ei joka päivä tulekaan vastaan näin erikoisella tavalla rakennettua autoa, Reiska vakuutteli.
- Maalasitko ihan ite nuo vanteetkin valkoiseksi? Pasi hämmästeli.
- Kyllä maalasin. Se on kuule aivan toista tällaiset puhtaanvalkoisella maalilla maalatut vanteet, kuin rengasliikkeiden ylihintaiset alumiinikiekot, Reiska selitti.
- Minä olisin kyllä halunnut renkaiksi sellaiset Good Yearit, Pasi harmitteli.
- Tästä kun ostaa näppäät auton hienoilla vanteilla, niin sen jälkeen voit ostaa renkaiksi vaikka sellaiset happy nyy jearit, Reiska selitti.
- Ai niinkö? Pasi mutisi peruuttaessaan Mazdaa takaisin sen parkkipaikkaan.
- En kait minä nyt mitään joutavia höpöttele toiselle amikselle, Reiska vakuutteli.
- Vähän on outo merkki, Pasi sanoi ja raapi päätään.
- Katsele tuossa vuodenvaihteessa vaikka jotain englanninkielistä uudenvuodenjuhlaa, niin eiköhän se siitä selviä, valaisin Pasin tässä asiassa.
- Onkohan niissä valkoisella ne tekstit?
- Vielä parempaa, ne yleensä oikein säihkyvät ja räiskyvät, naurahdin hänelle.
- Äitii, saanko minä ostaa tämän auton? Pasi huusi Micrassa istuvalle äidilleen.

Katselimme Micraa ja se tuntui heräävän eloon, jos sitä hirmuista auton huojumista ja keinumista voi sellaiseksi sanoa. Hetken heilumisen jälkeen ilmestyi Micran sivuikkunasta Pasin äidin pää.

- Pthyi, musta kissa! kuului Pasin äidin kommentti.
- Äiti! Pasi aneli.
- Viet minut nyt heti kotiin, olen räkinyt sen pihan poikki juosseen mustan kissan takia tämän uuden autoni takaosan ihan märäksi.
- Entä minun uusi auto? Pasi surkutteli pakatessaan kamoja mukaansa.
- Niin ja minun rahat? Reiska voivotteli yhtä harmissaan.
- Pasi, sinähän tiedät miten minua ahdistaa mustat kissat. Me lähdemme täältä välittömästi, kuului tiukka käsky Micrasta.
- Paska homma. Minä olisin juuri tarjonnut tästä autosta teille neljäsataa euroa, plus molemmille ikuinen jäsenyys tuossa meidän tööttää töyssyssä kerhossa. Kaupanpäälle olisitte saaneet vielä tuollaiset sikamakeet tarrat ja omat puiset töyssyt, Pasi harmitteli.
- Neljäsataa? hämmästelin tätä tarjouksen suuruutta.
- Niin kun tuo meidän kerhon jäsenyys maksaa niin paljon ulkopuolisilta, Pasi perusteli hintaa.
- Paljonkos teillä on niitä ulkopuolisia jäseniä? jatkoin utelemista.
- No, te olisitte olleet ensimmäiset.
- Entä paljonko teillä on niitä sisäpiiriläisiä?
- Meidän luokka plus pari naapuriluokan sähköasentajaa, Pasi ilmoitti hymyssä suin.
- Minä tapan sen kissan, Reiska murahti ja lähti katselemaan minne mauku olisi mahdollisesti mennyt.
- Ei mahda mitään, parempi onni ensi kerralla, sanoin Pasille ja toivottelin hyvää matkaa äitimuorin kanssa.

Pasi pakkasi tavarat Micraan ja lähti pettyneenä ajelemaan kohti kotiaan. Minua ei harmittanut yhtään, että tämä kauppa jäi tekemättä. Jotenkin tuolle huuhaa-jäsenyydelle olisi tullut aika kova hinta. Sain odotella pitkän tovin, ennen kuin Reiska palasi takaisin kissan etsintäreissultaan.

- Näkykö sitä maukua? tiedustelin häneltä.
- Ei näkynyt. Voi penteleen pentele, kun meni hyvä kauppa pilalle mokomankin karvakasan takia, Reiska manaili.
- Lieneekö tuo nyt niin hyvä ollut toteutuessaan? epäilin ääneen.
- Ajattele nyt, pojalla on ihan sama aate, kuin minulla amisaikoinani, Reiska paasasi.
- Perhanan kallis aate tuollainen huuhaa-jäsenyys ainakin minun mielestäni.
- Nyt et oikein tajunnut asian ideaa. Me oltaisiin kato laitettu nuo kalliit jäsenyydet myyntiin huutonettiin ja saatu sitä kautta moninkertainen hinta, Reiska selitteli menetettyjä ansioita.
- Jaa, no myypäs ensin tuo Pasin takaikkunalle unohtama tarra siellä kovalla hinnalla, niin palataan sen jälkeen tähän keskusteluun uudemman kerran, naurahdin tälle ammattimyyjälle.
- Helppo juttu, Reiska sanoi ja nyppäisi tarran irti takalasista.
- Nyt meikäpoika lähtee kotiin lepuuttamaan. Palataan huomenna asiaan, jos joku elämäänsä kyllästynyt sattuu eksymään näille nurkille autonostopuuhissa, ilmoitin Reiskalla ja lähdin kohti kotirappua.
- Menee se huomenna, sunnuntait ovat yleensä parhaita autonmyyntipäiviä, Reiska jäi huutelemaan parkkipaikalle tarra kädessään.

Rutinoffin kuski