26.12.2009

Luka tässä hau!

Talvi tuli uudelleen ja koska pakkanen pani, jouduimme mekin panemaan…pipot päähän, hyhpahhau! Ei ole sitten koiranelämää tuollainen tekstiileissä kekkuloiminen, ei millään muotoa. Varsinkin pikkuveikkahaukku Kris tempoi ja reuhtoi pipoaan sen minkä kerkesi. Ei auttanut, emäntä veti pipon uudelleen ja uudelleen päähän, aika sitkeä kaksijalkainen. Meikä tyytyi vähän erilaiseen tyyliin, kun se isännän mukaan pysyy meikäkääkällä paremmin luisen päänupin suojana. Ei kuulemma itse päässä ole mitään sellaista mikä paleltuisi, korvia vaan suojasivat mokomilla viritelmillä.

Oltiin jo hetken pakkasten jälkeen, että jees, nyt kääkän jalka nousee ja kuono maata viistää, kun narttujen hajuja seuraamme…vaan pyhhau, niin ei käynytkään. Seuraavaksi taivaalta putosi sellainen paksu lumipeite niskaan. Eikä vaan yhtenä päivänä, vaan useampana. Arvatkaa vaan oliko kiva kävellä pitkin katuja aura-autojen ja lumitraktoreiden seassa? Metsään ei voinut hetkeen mennä, kun maha oli hangessa kiinni eivätkä tikkujalat tavanneet maata. No, okei, Kris meni kyllä, se taisi matkia jänistä, mokomakin intopiukee nuorukainen, pöhhau! Minä puolestani vaadin auratut polut ja tampatut kakkapaikat. Ei muuten ole yhtään hauskaa työntää takapuolta kylmään lumihankeen. Ellette usko, niin kokeilkaa itse!

Onneksi lopulta tuli jouluaatto. Joulupukki ei käynyt, eikä kuulemma tulekaan. Isännän mukaan mistään ei löydy sellaista joulupukkia, joka uskaltaisi tuoda partansa meidän kahden eteen. Näimme me kyllä pari punanuttua, mutta molemmat istuivat autossa ja painoivat kaasua meidät nähdessään, kummallista? Saimme silti Krisin kanssa lahjoja, sellaisia pehmeitä ja vinkuvia (yksi lopetti vinkumisen parissa minuutissa). Näiden lisäksi saimme syötävät lahjat, jotka olivat syötävän hyviä. Oltiin ihan massut turvoksissa koko loppuilta. Saimme joulun kunniaksi myös kinkkua, tosin aika vähän. Nyt odottelemme seuraavaa joulua, sehän on aivan kohta, vai?

Kulkekaa varpaillanne, jos massu viistää maata joulun jälkeen!