22.8.2009

Kris tässä viuväh!

Olen saanut kehuja, paljon kehuja. En tiedä mikä niissä kehuissa nyt niin erinomaista on, ei niistä ainakaan vatsa ole tullut täyteen, viuvähpah! Minua on kehuttu olemisesta, olen ollut tekemättä mitään. Nuo kaksijalkaiset ovat hieman omituisia. Olen kuulemma ollut päivät kotona kuin ihmisten koirat, siis ihan vain ollut, tekemättä mitään. Olenko minä kenties tulossa jo vanhaksi parraksi?

Saatiin taas Lukaveikkahaukun kanssa yksi peti lisää, nimittäin ihmisten työhuoneeseen sellainen kahden koiran maattava puinen petijuttu. Ihan kiva, varsinkin kun isäntä laittoi siihen vielä meille peiton. Kyllä kelpaa kääkkäpojan peiton alla pötkötellä ja unia katsella ja rapussa liikkuville naapureille urahdella.

Käytiin me Lukan kanssa katsomassa Nastolan mummoa ja ukkia pitkästä aikaa. Eivät olleet ottaneet itselle koiraa, joka on hyvä asia, emme sietäisikään sitä. Mummon luona on aina kiva käydä, sen keittiössä on paljon sellaista ruokaa joka löytää tiensä myös meidän vatsoihin. Kaikkea me emme voi edes kertoa, se on meidän ja mummon välinen salainen haujuttu.

Maalla emme törmänneet keneenkään toiseen koiraan, ovat varmaan vähän arkoja kun kaupunkilaiset tulevat, viuhähheh! Täällä Vantaalla sen sijaan olemme törmänneet ihan kaikenlaisiin koiriin ja karvaooppeleihin. Näimme yksi päivä sellaisen pienen ruskean kääkkäpojan, ihan kuin olisi katsonut omaa kuvaa pienestä taskupeilistä, oli se niin pieni meihin verrattuna. Minä luulin sitä joksikin kääkän näytekappaleeksi, mutta isoveikkahaukku Luka kertoi meidän rotulaisia olevan myös aika pieniä, jopa sellaisia parin kilon luokkaa olevia. Meitä sen kääkän omistaja piti jättiläisinä, tosin onneksi isoveikkahaukku Lukaa enemmän.

Maistelkaa aapisia, koulut ovat alkaneet!