20.7.2009

Luka tässä hau!

Paljon ovat kerinneet koirat (siis me, minä ja pikkuveikkahaukku Kris) räkyttää siitä kun viimeksi kirjoiteltiin kuulumisista. Meillä on ollut kesäloma ja olemme tehneet paljon erilaisia asioita. Kris olisi halunnut olla kesän nauriina, mutta kerroin nauriiden olevan syötävää, joten pikkuhöhlä päätti jatkaa kesän yli koirana.

Meidän kesäloma alkoi oikeastaan kesälomalla omasta laumasta. Isäntäväki lähti reissuun, joten me pääsimme myös reissuun, määränpäänä Carowart niminen koirahoitola. Vietimme siellä mukavat kuusi vuorokautta. Krisille se teki hyvää, saipahan pikku rääväkuono uutta perspektiiviä elämään.

Takaisin kotiin päästyämme huomasimme, etteivät ne kesän yllätykset tähän loppuneet. (Ei, kyseessä ei ollut pakastimellinen suussa sulavia koiranherkkuja, kuten kokonainen hirvi tai poro.) Saimme nyt viimein vahvistuksen sille huhulle, että meistä tulee heinäkuun aikana Maarukkalaisia, eli Krisistä Maarukan marisija, kun se on aina kuono levällään asiasta kuin asiasta. Meikähaukku voisi olla sitten Maarukan mahtikoira Luka, oujehhau!

Onneksi koiravoimia ei ollut edes suunniteltu valjastettavaksi muuttohommiin, vaan Niemen sedät tulivat paikalle isolla autolla ja veivät kaikki pois, siis aivan kaikki. Onneksi me oltiin kiinni hihnoissa, etteivät pakanneet myös meitä muuttoautoon. Ilma oli muuttopäivänä todella sateinen ja me Krisin kanssa todettiin, että kyllä on miehillä koiran virka, hehhau! Hyvin ne kyllä sen viran hoitivat.

Me kävimme uudessa kodissa katsomassa sitä ennen muuttamista ja päätettiin Krisin kanssa hyväksyä se, sillä siellä näytti olevan meille kummallekin oma makuuhuone. Ihmiset ajattelimme laittaa siellä olevaan kuumaan huoneeseen, pois koirien jaloista.

Ette voi muuta kuin vain arvailla, että miten se käy työstä kun vahtii, että nuo kaksijalkaiset saavat kaiken takaisin oikeille paikoilleen uudessa kodissa. Kyllä niitä saa paimentaa ja komentaa, valittelivat muka väsymistäkin välillä, laiskuuttaan varmaan, pahhau! Onneksi perheessä on kaksi valpasta kääpiöpinseriä (minä ja Kris), joten tästä urakasta selvittiin kunnialla. Vihdoin ja viimein koitti se aika, että saatoimme huokaista syvään ja asettautua lepäämään uutukaiselle pedille. Vaadimme nimittäin uudet makuualustat, sillä eihän uudessa kodissa nukuta vanhoissa pedeissä. Se on ihan jyrsijöiden ja muiden epälemmikkien touhuja hyväksyä vanhat jutut uuteen kotiin.

Terkkuja kaikille vantaalaisille!