Kääpiöpinserit Luka ja Kris seuraavat ilmaan heitettyjä koiran ruokanappuloita
15.2.2009


Luka tässä Hau!


Oltiin tuossa Krisin eli kotoisemmin Pisu-Nissen kanssa maalla mummon ja ukin hoidossa viikon päivät. Olimme vieläpä kiltisti, mikä aiheutti pientä ihmetystä omistajissa. Luulivat varmaan, että laitetaan paikat remonttiin ja vanhukset lasarettiin, pahhau!


Onneksi talvi ei ole ollut kova, niin isännän hermo ei ole loppunut ihan tyystin, sillä sen ilmeestä näkee, ettei pipon vetäminen meidän korvien suojaksi minuutin välein ole mitään haluttua puuhaa, varsinkin kun omat sormet paleltuu samalla, kjähhau! Ikäviä tuollaiset pipot, nehän kahisevat todella kovasti herkissä hörtseissä, ettei meinaa millään kuulla jos joku kiimainen narttukoira kaipaa jossain tällaista mustapukuista urosta luokseen pikku visiitille.


Pääsimme nyt viikonloppuna testaamaan pikkuveikkahaukku Krisin kanssa miten jäljestäminen sujuu sisällä. Ei, emme seuranneet mitään verijälkeä, vaikka se perimmäinen toive olikin. Ehdotin isännälle joulukinkun laittamista olohuoneeseen verhon taakse ja me muka Krisin kanssa sitä haettaisiin ensin vaikka eteisestä, mutta sekään ei mennyt läpi.


Saimme jäljestää kalkkunaleikesiivua, siis luitte aivan oikein, kalkkunaleikesiivua linnusta, joka lienee ollut kuolleena jo ties kuinka kauan, pöhhau! Taas laitettiin kääpiöpinserin saalistusvaistoja ihan kuusisataa – nolla. Ihme rajoittuneita nuo ihmiset. No, se jäljestäminen meni ihan kohtalaisesti. Meikähaukku löysi kaiken lähes heti, mutta kokematon Kris pölvästi meni toisella kerralla siihen ensimmäiseen kätköpaikkaan, luullen että siellä se taas on, hah mikä säälittävä lerppakorvainen häslärisähläri.


Jos pikkuveikkahaukku on säälittävä tapaus jäljestämisessä, niin on sillä pennulla sitten nopeat refleksit jossain asiassa. Tuossa yläpuolen kuvassa isäntä heittää ilmaan meidän ruokanappuloita ja Kris ampaisee niitä kohti kuin vieteriukko. Tarkkasilmäisimmät jopa näkevät missä kohtaa kaksi nappulaa on kuvassa.



Olkaa valppaina, ettei joku vie eväitänne!