26.12.2014


Luka tässä hau!

Pakkasia ja lumihiutaleita vaan kaikille lukijoilleni, niitä on nyt viime päivinä piisannut täällä etelässäkin. Päivitelläänpäs tässä hieman viimeaikojen kuulumisia meikäkääkän koiranelämässä.

Olemme isännän kanssa käyneet muutaman kerran Miron ja sen emännän luona Nummelassa. Yhtenä viikonloppuna siellä oli myös mäyräkoiraherra Rolle. Ei mikään pöllömpi pitko, vaikka meinasikin tunkea itsensä nuoruuden innolla meitsin kanssa samalle sohvalle. No, olimme me yhtä aikaa sohvalla, tosin aivan eri reunoissa. Minulla oli jäänyt mäyräkoirista sellainen käsitys, että pituutensa vuoksi ne käyvät kääntymässä aina lentokentällä. Noh, eihän se pitänytkään paikkaansa, kyllä Rolle sai itsensä ympäri myös olohuoneessa, hihhau! Ihan hyvin meillä meni kolmestaan, jopa ruokailu onnistui ilman ongelmia.

Kamerat ovat olleet viime aikoina meillä isännän kanssa kovassa käytössä. Isäntä innostui hankkimaan omiin autokuvauksiinsa erilaisia kameroita, eikä pieni koiraparkakaan säästynyt siltä innolta. Sain muutamaan otteeseen pienen punaisen Polaroid Cube -toimintakameran valjaisiini lenkin ajaksi.

Niitä videoita isäntä sitten katseli ja nauraa räkätti itsekseen. Varmaan jotain hiipivää hulluutta, sillä eihän minun elämäni nyt niin hauskaa ole, pyhhau! Kuvaaja sen sijaan olen täysin kymppi, tai ainakin yksi miinus, sillä ei minusta mitään kävelevää kuvanvakaajaa saa. Ulkona on aina niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei siinä tohinassa muista mitään kameraa. Eipä tuo isäntää paljon haitannut, vaikka miettikin ääneen, että isompi ja rauhallisempi koira saisi aikaan parempaa kuvausjälkeä. Ostakoot koirataulun, se ei liikahtele liikaa, hihhau! Taulu sen vuoksi, että pehmokoirat ovat minun, siis yksinomaan minun.

Mummolassakin piipahdimme, ja tällä kertaa myös Jesse oli mukana. Mentiin siis kolmestaan äijäporukassa ja keli oli todella ikävä. Moottoritiellä oli lunta ihan kinokseksi asti, kun aura-auto ei ollut käynyt. Vaan hyvin me pääsimme perille ja vielä takaisinkin. Mummolassa oli taas tarjolla herkkuja ja monta syliä, joissa sai rapsutuksia.

Lisäksi siellä oli vierailulla sheltti Roki, joka oli ihan samanlainen pikkuräksy kuin edelliselläkin kerralla, vaikka ikää oli luonnollisesti tullut lisää. Laitettiin me Rokin kanssa välillä leikiksi sillä seurauksella, että mummolan matot olivat melkein seinillä, hehhau! Isäntä harmitteli kovasti, ettei saanut meistä kahdesta hyvää yhteiskuvaa. Sen vuoksi tässä on vain Rokin kuva kyseiseltä vierailulta.

Joulukuu on ihana kuukausi, silloin on viikon mittainen sikajuhla minulla ja isännällä. Isäntä sikailee ja minä juhlin, hihhau! Hah, menitte halpaan, sika se on eläessään sikaillut ja me vetelemme isännän kanssa sikaa nassuun niin, että napa paukkuu ja ehkä vähän takapuolikin.

Kinkun paisto on vain kääkän hermoja koettelevaa touhua, kun ei millään malttaisi odotella sian valmistumista. Vaikka kuinka ravasin olohuoneen ja hellan väliä, niin isäntä otti liiankin rennosti koko paistojutun. Majoituin lopulta hellan viereen, mutta sekään ei nopeuttanut kinkun ulos saamista. Saisimmeko jostain nopeamman uunin, pliishau! Tuntien odottelu on kääkän iässä vuosia, tai ainakin melkein.

Pisteenä iin päällä joulukuussa ovat lahjat, joita sain tänä vuonna kaksi kappaletta. Kiitos niistä menee ukille ja mummolle. Päätimme tällä kertaa ikuistaa videolle uutukaisella videokamerallamme, kun avaan joululahjat. Ensin odottelin joulupukkia kärsimättömänä ikkunalla ja sitten kun lahjat ilmestyivät, niin kävin niiden kimppuun kuin kääkkä kinkkuun, siis joululahjoihin, tarkoitin. Pehmolelulahja ensin auki ja sen jälkeen syötävän lahjan kimppuun, jonka avasin ihan itse, vaikka se oli moninkertaisessa paketoinnissa. Vatsani kiittää tuosta lahjasta, röyyyhhau!

Elkää peljätkö, joulu tulee myös ensi vuonna!