25.11.2012


Luka tässä hau!

Me olemme nyt mustavalkoisia. Mitä siihen sanotte? Älkää sanoko mitään, sillä me emme kuule vaikka miten mylvitte epätoivoisena siellä, hehhau! Kyseinen kuva on otettu, kun teimme tänään isännän kanssa Korson kiertokävelyn, oikein saitsiinin omin jaloin. Ja mitä näimme? No emme sitten mitään mielenkiintoista.

Pari viikkoa sitten piipahdimme maalla isänpäivän merkeissä. Se oli taas mukavaa, sillä mummo laittaa hyvää ruokaa ja kakkukin oli pöydässä. Yritin saada sitä vinkkaamalla lattialle, mutta ei, siellä se ihmisten pöydässä olla pönötti. Mikä yksinoikeus ihmisillä on kakkuihin? Sain minä vähän, mutta ahneelle koiralle ei riitä vähän – pitää saada usein mutta paljon!

Nyt minä olen sitten virallinen valopää, oikein majakoiden majakka, pahhau! Isäntä kyllästyi pimeyteen häviävään mustaan koiraan ja kävi hakemassa eläintarvikekaupasta sellaisen oikein tajuttoman majakan, joka kiinnitettiin minun valjaisiin. Kiva kun näkyy, mutta mielestäni jotain rajaa valotehollakin.

Ei meille mitään ihmeitä kuulu. Isäntä käy töissä ja minä räjäytän sen bunkan sillä välin. Kun se tulee kotiin, niin ihmettelen vain huuli pyöreänä, että ettetkö pedannutkaan aamulla sänkyä? Juu, juu, myönnetään, ettei tuo ole mennyt vielä läpi, vaikka miten yritän, hehhau!

Valaiskaa polkunne, niin näette mihin kompastutte!