23.6.2008

Wroomhau!

Täällä sitä taas ollaan, nimittäin kotosalla. Käväisin tuossa juhannusviikolla, eli viime viikolla katsastamassa pohjoisen porotilanteen.

Reissuni alkoi kotoa Helsingistä, josta ajoimme Ähtäriin karhuja moikkaamaan. No, niitä en nähnyt, vaan jouduin tyytymään jäniksiin ja sateiseen ilmaan. Ilma oli kuin Esterin kaima, hyhhau! Sen verran sade piti taukoa, että pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan pitkospuita, tosin ihan vain tuollaista moottoritiemallia. Kuulemani mukaan originaalit pitkospuut ovat vain riuku tai pari suossa, joita pitkin taiteillaan reppu selässä. Vai reppu? Häh, mihin luulette koiran reppua tarvitsevan. Ähtärissä yövyimme mökissä, jolle joku nero oli antanut eläimen nimen, ahma. Paikka miellytti minua, sillä siellä oli myös toisia koiria.

Ähtäristä suuntasimme Tuurin kyläkauppaan, johon en päässyt sisälle. Hei, hei, hei, taas meitä koiria sorretaan. Toisaalta, eipä olisi kyllä jaksanut edes kiinnostaa moinen maanpäällinen ostoshärdelli.

Seuraava yöpymispaikka oli Top Camping leirintäalue Kalajoen hiekkasärkillä. Johan oli jytkettä ilmassa jo keskiviikkoiltana kun porukka viritteli siellä soittopelejään torstain juhannushippaloita varten. Mekkala oli puoleen yöhön asti lähes sietämätön, mokomatkin melueinarit, pahhau! Sade myös sen kun jatkui, joten ulkona tuli oltua vain pakolliset lenkit. Onneksi pääsimme sentään kurkkaamaan merta, että näyttääkö se samalta mitä kotona. Hiekka siellä oli hiekkaisempaa mitä kotopuolessa, joten kaipa sitä tällekin rannalle on tarvista.

Kalajoelta suuntasimme Oulaisten kautta Ouluun, jossa piti käydä täydentämässä grillilihavarastoja, nam ja maiskis! Arvatkaa, valuiko kuola loppumatkan? No joo, Pudasjärvellä piti heittää massuun murkinaa, etteivät ihmispolot ihan näivettyneet. Meitsi ei ruokaa kaivannut, vaan vettä ja parit kunnon rähjäykset ABC:llä olevien muiden koirien kanssa. Koska olimme jo poronhoitoalueella, katselin näkyykö poroja tai porokoiria. Ei näkynyt, tympeä paikka. Mitä lie seurakoiria olleet ne parkkipaikan toiset koirat?

Lounastamisen jälkeen matkamme jatkui Taivalkoskelle, jossa me teimme kolme eri pysähdystä. Hei, arvatkaapa mitä? Niin, minä pääsin ulos autosta vain yhden pysähdyksen aikana, nimittäin vanhan Jalavan kaupan pihalla. Joo, ja heti sain kunnon rähjäämisen aikaiseksi kaupan pihalla häkissä olevan koiran kanssa, mokomakin maalainen. Olisin kovin mielelläni käynyt hörppäämässä vedet kaupan kahvilassa ihmisten kanssa, mutta jälleen kerran minä pieni koiraparka jouduin joustamaan ja pelkästään vain kiertämään sen kaupan ja kahvion.

Voi jee, koittihan se viimein mökille Posiolle pääsyn aika. Ai että minä nautin siellä, kun sain kirmailla häntä oikosenaan pitkin mökkitonttia ja sinne johtavaa tietä. Kävin myös laiturilla kaloja huhuilemassa. Ehkä minusta ei tule kalakoiraa, sillä vaikka vietin laiturilla aikaa melko paljon, en saanut yhtään kalaa. Sen sijaan ihmiset pitkien keppien kanssa saivat kaloja, joita sitten yritin rantaruohikossa jututtaa. Aika hiljaisia olivat, mutta punaisista silmistä päätellen olivat niin krapulaisia, ettei se juttu varmaan sen takia luistanut, mokomatkin kännikalat.

Tuossa yläkuvassa on kääpiöpinseri, eli minä! Ei, en ole todellakaan piilossa tai nukkumassa luonnon helmassa. Isäntäväki meni kalalle ja kuinka sattuikaan, satuimme juuri rantautumaan sellaiseen paikkaan jossa oli vesilinnun poikasia piiloutuneena. Isäntäväki ei sitä tiennyt, mutta minäpä haistoin, ou jehhau! Ai että mikä metsästysmoodi meni meitsihaukulla päälle. Olin kuulkaas kuononpäätä myöten ihan ravassa kun perkasin sitä joenpenkkaa räpyläjaloista. Valitettavasti pohjoisen sorsa vaimikäsenytolikaan, oli etelän haukkua, eli minua, viisaampi. Haju siellä oli, mutta ei edes yhtään pyrstösulkaa matkamuistoksi, pahhau! Opin mökillä myös veneilemään ja olemaan veneessä kuin ihmisten koirat, sellaiset laivakoirat. Lisäksi opin, että hyttysiä kannattaa paeta joko kovaa juoksemalla tai mökissä rötköttämällä. Aika monesti valitsin sen jälkimmäisen vaihtoehdon.

Mökkeily loppui aikanaan, eli sunnuntaina pakkauduimme autoon. Minä olin muuten eka autossa! Ajaa hurautimme ensin paikkaan, jossa oli omistajan mukaan 123 koiraa. Ei, en päässyt laskemaan niitä, ainoastaan haukun kuulin tarhasta. Paikka oli Jokijärvellä sijaitseva Saijan lomakartano, jossa on kuvattu mm. Kotikatu nimistä kaksijalkaisten hömppäsarjaa. Hei, miksei missään kuvata esim. koiranelämää, se, se vasta olisikin jotain, aah? No, Saija oli kiva paikka piipahtaa, sellainen vanhaa fiilistä henkivä paikka, jossa oli hyvät ulkoilumahdollisuudet heti vieressä.

Pitkään emme Saijassa olleet, sillä isännän tarkoitus oli ajaa vielä saman päivän aikana kotia. Minulle tuo oli yksi hau, sillä matkustin auton takapenkillä omassa kopassa ja siinä saa unen ihan missä vain, on se vaan niin kotoinen paikka. Matka oli kyllä pitkä, mutta kestin sen kuin koira, kun välillä jaloiteltiin ja hörppäiltiin vettä pahimpaan janoon. Loppumatkasta tuli vain vettä niin paljon, että uskoin Suomen lisäksi siinä samalla hukkuvan myös pari naapurimaata. No höh, ei siihen sateeseen sitten kukaan tai mikään hukkunutkaan, vaan pääsimme autossa istuen kuivin jaloin kotisohvalle asti, joka oli lähes parin tuhannen kilometrin autossa makoilemisen jälkeen aivan verraton paikka.

Poroja en nähnyt koko reissun aikana, kun en ylettänyt katsomaan auton ikkunasta. Muut niitä kyllä näkivät ja ai että olen kadehau! En nähnyt myöskään porokoiria. Sen sijaan kuulin vetokoirien haukun, joten ihan tyhjin tassuin en palannut etelään ensimmäiseltä pohjoisenreissultani.

Jatkakaa kesäilemistä!