19.4.2015


Luka tässä hau!

Haurikasta huhtikuuta kaikille lukijoilleni. Ei ole enää talvi maassa, vaan poissa ovat jäät ja muut ikävät jutut. Kevään tullen olen ottanut itselleni isomman projektin, nimittäin kovan luun. Isännän mukaan siinä on minulle niin kova luu, että kääpiöpinserikin jää toiseksi. Tässä vaiheessa pitää kyllä myöntää, että luu on ollut vielä kovempi mitä meikähaukun purukalusto. On muuten todella miehekäs kolina, kun paiskon sitä pitkin lattioita, kjähhau! Onneksi asumme alimmassa kerroksessa, niin alakerta ei menetä hermojaan.

Nyt kun lumet ovat poissa ja ilmat plussan puolella, olemme isännän kanssa laajentaneet taas reviiriämme. Se ei tarkoita sitä, että käymme pissillä naapurin tontilla (no minä teen kyllä sitäkin), vaan me käydään ulkoilemassa kelien niin salliessa uusissa paikoissa.

Kävimme tässä jokin aika takaperin Vermonpuiston koira-aitauksessa Espoossa. Se oli yhden sunnuntaipäivän päähänpisto, että lähdetään johonkin sellaiseen koirapuistoon, jossa emme ole ennen olleet. Ollaan joskus oltu kävelemässä niillä nurkilla, mutta kyseinen koirapuisto on jäänyt tutkailematta. Nyt meillä olisi laittaa nuppineula siihen kohtaa karttaa, mutta kun ei ole sitä karttaa, joten meillä on vain kuvat muistona kyseisestä piipahduksesta.

Pääsiäinen meni meillä rauhallisesti kotosalla. Isännän saldo oli yksi suklaamuna ja minulle jäi luu suuhun, pahhau! On se kumma miten pieniä aina sorretaan, jopa pääsiäisenä. Sain minä tosin viikkoa ennen pääsiäistä häätää virpojat ovelta. Nostin ovikellon soitosta sellaisen perseen pohjasta lähtevän haukun, jotta isännän ovelle mennessä, koko rappu oli täysin tyhjä, hihhau! Ei tule meille noita-akat eikä murtoveikot, kun minä olen kotosalla.

Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna lähdimme tsekkaamaan miltä meidän lähistöllä oleva koirien uimapaikka näyttää. Juu, ei kiitos, en ui, mutta tykkään chillailla rannoilla. Olen ennemmin sellainen rantojen kääkkä, kuin uppotukki. Keli oli todella mahtava, eikä biitsillä ollut toisista koirista muuta jäljellä kuin haju, ja niitähän siellä riitti ihan molempien sieraimien täydeltä. Kiersimme koko sorakuopan, jossa uimapaikka on.

Samalla reissulla kävimme katsastamassa myös kaksi muuta ulkoilupaikkaa. Toinen oli meille tuttu, se on Tuusulantien vieressä Kulomäentien kohdalla oleva kiitoradan pää. Kävimme siellä kallioilla katselemassa, kun lentokoneet laskeutuivat. Siellä oli hieman viileää ja tuulista, enkä saanut lukuisista pyynnöistäni huolimatta syödä piknikillä olevien ihmisten eväitä. Ihme ruokatarjoilua, kun ei kerran tarjoilla kaikille. Eikä olisi tarvinnut edes kaikille, isännänkin olisi voinut jättää ilman ja antaa ruoat minulle, hehhau!

Sieltä me suuntasimme nelipyöräisen kääkänkuljettimen, jota isäntä saa ajaa, Ruotsikylän tutkimusmetsään. Siellä me teimme muutaman kilometrin kävelylenkin täysin meille tuntemattomassa maastossa. Olisimme kävelleet pitemmän lenkin, mutta herra kuukkelin laatima kartta oli turhan karkea niille seuduilla. Myöhemmin isäntä sai toisen kartan toimimaan puhelimessa ja sillä me pystymme jatkossa suunnistamaan paremmin metsissä.

Kaikista herkullisin reissu meillä oli eilen Vuosaaressa. Kävimme Vuosaaressa jo aikaisemminkin pari kertaa, mm. kahvila Kampelassa kahvilla ja Kallahdenniemessä. Tällä kertaa ajoimme Kampelan ohi hiekkateitä pitkin ja päädyimme meren rannalle makkaranpaistopaikkaan. Sinne ei todellakaan menty vain ihastelemaan maisemia, vaan meillä oli seuran lisäksi mukanamme makkaraa ja halkoja. Teimme tulet ja avasimme grillikauden, nam ja iiiiso maiskis! Kylläpäs oli hyvää, melkein vei kääkän kielen mennessään. Ilma olisi voinut olla lämpimämpi, mutta onneksi tuli lämmitti mukavasti. Tästä on hyvä jatkaa, nimittäin makkaranpaistoa ulkoilmassa.

Makkarat grilliin, niin pääsette tuleviin kesäfiiliksiin!