18.10.2005
Mä maalaiskoira oon, tralalalaa. No ei suinkaan, vaikka joku voisikin luulla sellaista tästä kuvasta. Kunhan tässä vain haistelen syksyisen heinän tuoksua, johon joku ihanainen narttukoira on jättänyt oman hajujälkensä. Meinasi olla tämän hajun paikallistaminen vähän vaikeaa, piti oikein päätä kääntää ja vääntää, että sain nokkani oikeaan kohtaan.

Ilmatkin ovat alkaneet jo viiletä, mutta onneksi tämä meikäläisen turkki on ympärivuotinen. Isäntä tuossa jo kiskoi tänä aamuna talvitakkia päälle ja jupisi aamulenkillä jotain pipon korville vetämisestä. Voi kauhistus niitä ihmeellisiä tötteröitä, joita minäkin jouduin viime talvena korvien suojana pitämään. Ei paljon naurata moisten kanssa pelaaminen.

Sain muuten pari päivää sitten aika hepulin. Joku laittoi talomme takana olevaan metsään suunnistusrastin, siis sellaisen missä on oranssia väriä ja se heilui vielä tuulessa. Ei, minä en voi hyväksyä tuollaisia muutoksia ympäristössäni. Oli siinä muuten isännällä ensin miettimistä, mikä on nyt pielessä tyhjältä näyttävässä metsikössä. Nyt se rasti on jo poissa ja rauha maassa, hauhau!