Kääpiöpinseri Luka tapaa Rokin Nastolassa.


16.11.2014


Luka tässä hau!


Syksy on ollut pitkä ja synkkä, sillä lunta ei ole ollut kuin yhtenä päivänä täällä Korsossa. Päästiin vähän tekemään keltaista lunta, mutta kovin vähän, pahhau! Kylmä ei tarvitse olla, mutta keltaisen lumen tekeminen saa taas ihmisille uuttavanhaa puheenaihetta meistä koirista.


Suurimmaksi osaksi olemme olleet kotosalla, mutta pari kertaa on käyty Miron luona Nummelassa. Yksi reissu olikin oikein nami, nami reissu, sillä Miron emäntä leipoi pipareita. Eihän siinä vielä mitään, mutta kaksijalkaisten lähtiessä asioille, ne piparit jäivät keittiön ruokapöydälle. Hei, pieni makeanhimoinen koiraparka ei voinut mitään, en, ihan totta! Kiipesin pöydälle ja vetelin kapeaan kuonooni lähes koko pellillisen pipareita, rööööyyyyh! Hyvää oli. Pöydällä olevaan omaan ruokaan en koskenut, eihän se kääkkäkään nyt mitä tahansa syö jos on parempaa tarjolla.


Narahdin muuten heti kun isäntä palasi. Tyyppi ei taida tehdäkään muuta kuin vahdata vatsaani. Isäntä totesi heti eteisessä, että miten tuo Luka näyttää noin lihavalta. No höh, pikkaisen oli vatsa pyöreä, ei pidä olla niin pikkutarkka. Illalla kotiin palattuamme tuli sitten puklu, ja isäntä siivosi sen kiireesti pois ja huokaisi syvään. Minua harmitti, sinne meni vessasta alas hyvät kerran syödyt piparit. Hei, jossain päin maailmaa on varmasti pula myös pipareista ja täällä niitä ei anneta syödä toista kertaa. Enpä tullut tuosta syömingistä edes kipeäksi.


Roki valtasi Lukan boksin.

Piipahdimme jälleen Nastolassa, siellä ukin ja mummon uudessa kerrostaloasunnossa. Sinne tuli tällä kertaa isännän systerin Roki-koira, joka oli vielä aivan untuvikko pentuhaukku. Pikkaisen oli räksy, mutta erittäin utelias ja kohtalaisen rohkea tapaus. Osasi leikkiä, mutta kimpoili välillä ympäri asuntoa, kun annoin sen ymmärtää kuka käskee.


Tutustuttuamme paremmin, siitä kehittyi jopa pienimuotoinen röyhkimys. Kävi ihan muina haukkuina kiinni minun leluihini ja retuutti niitä. Ei siinä vielä mitään, mutta sitten se piikkuriiviö otti ja majoittautui minun omaan boksiini, tuohon kääkän pyhään paikkaan. Missä on oma peti, kysyin vaavihaukulta. Lopulta pääsin omaan boksiini, mutta mitä tuo riiviö sitten keksi? No alkoi haukkua räkyttää, että minun olisi tultava sieltä pois ja leikittävä hänen kanssaan. Murahdin ja käskin pitää haukut mahassaan, oli nimittäin päiväunieni aika.


Kääpiöpinseri Luka ja Sanni treffaavat.

Teimme myös toisen retken tapaamaan uutta koiratuttavuutta. Isännän lapsuudenkaverilla oli uusi nelijalkainen, eli Sanni niminen koira. Sanni oli aika roteva tapaus tytöksi. Toiset tykkäävät nähtävästi käydä salilla, minä sen sijaan keskityn enemmän sohvalla makailemiseen. Sanni oli parivuotias ja oli heti vähän leikkituulella, kun olimme ulkona. Sisälle päästyämme sen sijaan meinasi tulla sanomista siitä, että kumpi saa olla sohvalla hellittävänä. Sanni meinasi hyppiä nenille. Minulta se ei olisi edes onnistunut, sillä Sannin nenä on niin nykerö, hihhau!


Nyt olen hieman pipi vatsataudin takia. Onneksi ei ole muita velvollisuuksia, kuin olla kotona ja ilmoittaa postin tulosta, joten eiköhän se onnistu vatsataudissakin. Isäntä kävi kaupasta herkullisempaa ruokaa, mutta saan sitä todella pieniä määriä, että pysyisi sisällä.




Haistelkaa, ja ennen kaikkea maistelkaa kaikkea hyvää!