11.2.2008

Landehau!

Meikähaukku se käväisi tässä menneenä viikonloppuna maaseudulla pellonpientareita tutkailemassa. Kovasti siellä tuntui kaikenlaista vipinää olevan ja hajuja, kuten myyrien pieruja, joita tuossa kuvassa hyvin keskittyneenä haistelen. Tapasin minä siellä myös pari karvakuonoa, mutta ne räkyttivät niin, etten viitsinyt mokomille alkaa tarinaa iskeä. Ai niin, maalla Nastolassa oli myös lunta, ellei joku tajunnut mitä tuo valkoinen kuvassa on.

Elämä on kulkenut tavallisen tasaista rataa. Eräänä aamuna tosin isäntä sai kunnon naurut, vaikka ei se tilanne kyllä minua naurattanut, pöhhau! Minulla on tapana loikata sänkyyn heti kun isäntä alkaa pedata sitä. Möngin aina peittojen alle nukkua tursottamaan siihen asti kunnes on aika lähteä aamupissille. Tällä kertaa meni jokin pieleen, siis aivan hauhaupieleen. Alku meni hyvin, eli ponkaisin unihiekat simmuissa petille ja kuono kohti lakanaa.

Joko joku arvasi miten kävi? Entä nyt, joko nyt joku arvasi? Eikö vieläkään, hahhau. Niin, meikäkoira sitten tunki kuonon tyynyyn ja yritti mahtua nukkumaan tyynyliinan sisälle. Isäntä koetti saada minua peruuttamaan siitä pois, mutta tällä kertaa pakki puuttui. Aikansa naurettuaan siinä pienelle uniselle koiraraukalle, tuo vahingoniloinen ihminen tempaisi tyynyn pois ja patisti minut oikeaan paikkaan peiton alle. Arvatkaa, että olinko sydämistynyt tuosta? No en, sillä hokasin siellä peiton alla, että tyyppi täyttää myös minun ruokakupin. Kyllä minä vähän rankaisin isäntää moisesta toisen vahingolle nauramisesta ja tulin peiton alta pois vasta puolentoista sekunnin viiveellä.

Nuoleskelkaa keltaista lunta!