5.7.2008

Väyväy!

Viuväh, olen nyt asustellut täällä Laajasalossa kohta kaksi viikkoa. Aika on mennyt kuin koiran tassuilla, hölmöillen ja isohaukkuveikka Lukaa kiusaten. Ihme hermot tuolla isoveikalla, eihän sitä meinaa saada hermostumaan kuin harvoin.

Olen päässyt jo isoveikan kanssa yhteisille lenkeille, tosin aika lyhyille vielä, kun mulla on nuo töpöjalat isännän mukaan. Kasvanut olen kovasti, nyt meni kaksi kiloa rikki että paukahti…ohoh, pieruhan se vain paukkui, väyväh!

Koko naapurusto vaikuttaa aina kovin aurinkoiselta kun ulkoilen. Viuvähhmm, onkohan minussa jotain vikaa vai kenties sirkuspelleainesta kun niin hymyillään? Minua vähän pelottaa tavata ulkona uusia ihmisiä, kun ne tuppaavat melkein suuhun saakka. Hei kamoon, ei näin pienen koiran suuhun mitään kovin isoa mahdu, esim. ihmistä!

Olemme käyneet jo autoilemassakin pari kertaa koko lauma. Eka kerralla isoveikka kiukutteli kun ei saanut takapenkin keskipaikkaa. Nyt tänään se sai ja kiukuttelut jäi välistä. Isäntähän tuon paikkajutun munasi ensimmäisellä kerralla, en minä. Osaan olla autossa kiltisti, kun matkustamme molemmat haukut omissa boxeissamme. Auton takapenkille ei tosin jää enää tilaa kuin yhdelle ihmiselle, mutta ei se minua haittaa, viuväh! Isäntäkin oli sitä mieltä, että loput voivat tulla perässä linja-autolla.

Kyllä koiralla oma kuski olla pitää!