2.3.2008

Reissurallaa!

Käväisin tuossa muiden kiireiden, kuten luiden jyrsimisen, ohessa kiertämässä Suomea. Ajattelin ensin pyyhkäistä koko maan rajoja pitkin, mutta isäntä oli asiasta toista mieltä. Ihmiset voittivat tällä kertaa kaksi – nolla, joten tyydyin lenkkiin Helsinki – Turku – Kaasmarkku – Helsinki. Kelit olivat matkalla hyvät, autoon ei satanut lainkaan sisälle, hehhau!

Ensimmäisen kerran minun piti päästä tutkimaan narttutilanne Lahnajärvellä. Pyhhau, ei siellä mitään narttuja ollut. Näin minä siellä linja-auton, mutta sellaisia kulkee täällä Hesassakin. Toisaalta, jos se olikin maalaisittain onnikka, hahhau! Joo se järvikin oli jäässä, joten ahvenat jäivät moikkaamatta, vaikka kovasti yrittelin kuikuilla mitä se järven jäällä oleva pilkkimies touhusi.

Seuraava pysäkki oli Turussa, jossa tuli käytyä myös vessassa. Vaikkei sitä saisi sanoakaan, niin jätinpähän siellä vessan vetämättä, kjähhau! Tuossa kuvassa kirmailen kuin nuori kääkkä kohti ensimmäistä ydinluuta. Syy ryntäilemiseen löytyy kyllä lähistöllä olevasta Siwasta, josta isäntä kävi minulle iltapalaksi hengittämisen lopettanutta possua. Näin minä sillä matkalla yhden koirankin, mutta en ymmärtänyt ollenkaan, että mitä se haukkui?

Turussa piipahdimme parissakin paikassa. Molemmissa oli ruokaa tarjolla, joten tosi jees mestoja. Kuriahan niissä täytyi pitää, mutta meikähaukulta se luontui kuin veden juonti kupista. Onneksi ihmiset olivat aika tottelevaisia myös Turussa, vaikka osa puhui aika hassusti. Yksi synti minun pitää vielä tunnustaa, köhhau. Sieltä lähtiessä lirautin pienet pissat erään rattikelkan kulmaan. Hei, mä en voinut sille mitään, olen aika pieni ja pienet eivät voi pidätellä pitkään kun sopiva paikka sattuu hollille, hehhau!

Seuraava pysäkki oli Kaasmarkussa, jonka fiksu lukija voi päätellä kuvasta. Siellä meikähaukku pääsi tutustumaan WuhPuhKöh taloon, vaimikäsenytolikaan? Olihan muuten eka kerta, kun meinasin lähteä sammuttamaan tulipaloa ihan omin nokkineni. Se kaatui erittäin pieneen tekniseen seikkaan, eli jalat eivät yltäneet paloauton polkimille, pläähhau! Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa, ette tee koirille mitään muuta sopivaa kuin valjaat ja nukkumakopat?

Kaasmarkussa tuli tehtyä oikein maaseutukierros. Tiedoksi vain paikallisille haukuille, kaikki postilaatikoiden jalat sekä muut merkkauspaikat ovat merkattu meikäkääkän toimesta huolella. Maaseutukierroksen aikana piipahdin katsomassa koskea, uimarantaa sekä vanhaa myllyä, jota tuossa kuvassa ihmettelen. Vähän minua kyllä pelotti, että mylly lähtee käyntiin ja kohta jossain kaupassa myydään Lukaleipää, huhhau! Onneksi se ei käynnistynyt. Se taas nähtävästi johtui siitä, ettei siellä myllyssä ollut ketään kotona.

Kaasmarkussa olin myös yötä, mikä oli minulle hieman outoa. Hyvä ruoka pelasti taas illan, yön ja päivän, kun se mahassa oli hyvä nukkua. Aamulla tosin juoksutin Ässää pari kertaa ulkona, ihan vain sen takia, että en päässyt ihmisten kanssa samaan sänkyyn. Se ei ole kuulemma isännän mukaan kyläpaikoissa kovin sopivaa, kun kotonakin sänkyyn pääsee lähinnä vain päivälevolle päiväpeiton päälle. Hei, kuka siellä kylässä tulee muka kurkkimaan, jos livahdan nopsaan peiton alle. Lisäksi, en minä kuolaa, eli mitään kuolajälkiäkään ei jää.

Tiedättekö mikä reissuissa on kivointa? No, tiedättekö? Yrittäkää edes arvata, ette te noin huonoja voi olla. Tietysti se lähteminen. Lähteminen minne vaan on ihan ykköshauskaa, mutta kotiin lähteminen on vielä yli ykköshauskankin. Kotimatkalla vetelin isot pinot hirsiä. Minä olisin kyllä nukkunut vaikka koko matkan, mutta isäntä alkoi vinkua kahvia matkalla. Pyhhau, se mitään kahvia ollut vailla, tyyppi tahtoi vain huoltoaseman nurkan taakse lakritsia syömään, pois muiden silmistä.

Hehhau, vitsi, vitsi, toi se sitä lakua myös autoon, mutta arvatkaa kuka jäi ilman? Jaa, nytkö muka sitten arvasitte heti, mokomatkin! Jos ihan totta haukahdellaan, niin kiva minustakin oli välillä jaloitella ja haistella muiden taukoa pitäneiden koirien tuoksuja. Tiedättekö muuten mikä on koirana olemisessa matkalla kivaa? Kukaan ei jätä sinua yksin, vaan aina on joku ihminen talutettavana ja perässä vedettävänä ja joskus jopa nenästä vedettävänäkin, hehhau!

Kotiin pääsimme turvallisesti, kun on tuo uusi kulkupeli alla ja lisäksi meillä oli tällä kertaa ikkunalla sellainen lainasetä muovirasiassa, joka karjui kaikki risteykset ja uhkaili ties millä isäntää, ellei se käänny seuraavasta vasemmalle tai oikealle. Onneksi se setä ei kuulu perheeseen, mokomakin rajoittunut komentelija.

Reissailkaa, pääsette uusien hajujen pariin!