www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

16.4.2006

99. Ilona ilmestyy kuvioihin

Siinä vaiheessa kun tunsin olevani hiestä märkä, lopetin pään hakkaamisen seinään. Hetken aikaa selällään maattuani, jäin miettimään syntyjä syviä. Miksi helvetissä muuten hakkasinkaan päätäni seinään? Aloin kelata edeltäviä tapahtumia, etsien syytä tämän kehittämäni omahoitomenetelmän käyttämiseen. Hoitoa piti ottaa, mutta ei missään tapauksessa ilman syytä. Silmissäni vilahteli tissejä ja tussuja sekä alastomia naisia. En löytänyt niistä mitään sellaista syytä, että seinähoito olisi oikea ratkaisu.

- Ernesti perkele, oletko sinä tulossa hulluksi? tivasin itseltäni.
- Minäkö?
- Sinä juuri, vai onko täällä muka muita?
- Ei, en ole tulossa hulluksi, olen syntymähullu, vastasin itse itselleni ja nauraa räkätin päälle.

Siinä se oli, minua ei vaivannutkaan mikään isompi hulluus, vaan ainoastaan syntymä sellainen, jota jo varmaan esi-isäni kantoivat geeneissään. Ajatukseni livahtivat nopeasti kauas menneisyyteen ja susiin. Voiko susien hulluus periytyä ihmiseen? Tietysti se edellytti esi-isieni olleen tekemissä susien kanssa, mutta mistä helvetistä niistä esihulluista voi olla mitenkään varma. Esihulluista ajatukseni karkasivat Aleksis Kiveen ja siitä kivenpyrittäjien kylään ja siitä pompsahtaen leffaan.

- BINGO! karjaisin onnessani voittonumeron löytyessä.
- Minä tein sen sittenkin, selvitin tämän ongelmani ilman tohtori Psykon avustusta, hihkuin ääneen.

Nyt minä tiesin miksi olin hakannut päätäni seinään. Siihen oli syynä Korvetin Ailan pornoleffa, jota se inhottava harakka aikoi katsoa yksin. En varmaan anna sille enää tällä viikolla, ainakaan kolmatta kertaa, päätin siltä makaamiselta. En ollut antanut kyllä toistakaan kertaa, mutta pitihän sitä hullulla aina pieni pelivara jättää. Olin juuri haistelemassa hikistä kainaloani, kun ovikello alkoi paukuttaa päätään eteisessä.

- Vitun riesa, myyn sinut kohta vähemmistöryhmälle leikkikaluksi! karjaisin mokomallekin mölyapinalle.

Kipaisin nenä kainalossa eteiseen ja tuuppasin oven auki.

- Heippa, kuului edestäni tutulla äänellä.
- Nuuh, vedin ilmaa kainalosta niin että silmiä kirveli.
- Vasen vai oikea kainalo? tuttu ääni jatkoi.
- Vasen, vastasin ja olin saada kunnon kilarit.

Mikä helvetti minuun on mennyt? En ole koskaan aikaisemmin haistellut itseäni vasemmasta kainalosta, vaan joka kerta oikeasta. Syynä oikean kainalon haistelemiseen on sen suurempi hikoaminen. Löinköhän sittenkin äsken päätä turhan monta kertaa seinään? Toinen sierainkin vaikutti olevan tukossa, joten kyllä minussa jotain vikaa oli pakosta.

- Heippa Ernesti, miten kikuli jaksaa? Ilona Höpi höpötti yhä rapussa.
- Hyvin on pannut, kiitos kysymästä.
- Tiäkkö mitä?
- Outo sana, mutta en todellakaan tiedä.
- Ootko koskaan vetänyt takaapäin rintojen välistä suihin?
- En, pysyttelen yleensä sen verran kaukana, ettei vehkeeni pääse tekemään noin pahaa vahinkoa.
- Se oli vitsi Ernesti, vitsi.
- Minähän nauran, hahahaa.
- Saanko tulla sisään, minulla ei ole pikkupöksyjä farkkujen alla.
- Ihan sama, vaikka tulisit pelkän luurankosi kanssa, murahdin ja lähdin astelemaan kohti olohuonetta.

Mitähän tuokin nyt tänne tuli itseään tyrkyttämään, manailin kävellessäni. Koko joulukuun aikana ei muijaa näkynyt nännin vertaa ja nyt kuukauden parhaimpana panopäivänä se seisoo hymy naamalla oveni edessä. Menisi ottamaan jotain rauhoittavaa ja tulisi sen jälkeen uudelleen. Painajainenko tästä päivästä tulikin lopulta? Noilla muijilla oli aivan pakko olla joku salainen sähköpostikerho, jossa ne olivat päättäneet kiusata minua seksillä koko päivän. Tai sitten ne vaan päättivät käyttää minua hyväkseen ja toteuttaa omat riettaat mielihalunsa. Nyt Ernesti, pysy kovana! komensin itseäni.

- Ihana nähdä sinua, Ilona riekkui ja hyppäsi kaulaan roikkumaan.
- Ethän ole ottanut silikoneja?
- En tieteskään, olen pystyrintainen luomumaitokone.
- Mitä mielessä? utelin vaivihkaa ja istahdin sohvalle.
- Kuulin hurjan huhun.
- Mitä, onko lääkekorvausten ylärajaa nostettu vai puuro julistettu kielletyksi Suomessa?
- Ei noin hurjaa höhlä.
- No mitä?
- Pontin Jaska ja Marlosen Pekka ovat tulossa meidän kihlajaisiin, Ilona pamautti minua sanan säilällä päähän.
- Mi-miten se voi olla mahdollista? änkytin ja näin silmissä vain punaista ja mustaa spiraalinmuotoisena kuviona.
- Enkö minä olekaan kertonut meidän kihlajaisista?
- En minä sitä, kun että Jaska ja Pekka ovat tulossa. Mistä sait ne kiinni?

Uutinen oli todella tyrmäävä, sillä en ollut saanut heitä kiinni pitkään aikaan, vaikka olin lähettänyt jopa venäläisiin sanomalehtiin yhteydenottoilmoituksia, koodattuna luonnollisesti. Olisin halunnut toivottaa heille ensin hyvää joulua ja sen jälkeen lääkevapaata uutta vuotta.

- Minä näin unta numeroista, ja näpyttelin ne numerot kännykkään. Et ikinä arvaa kuka siellä vastasi?
- Pekka tai Jaska.
- Ei tieteskään höhlä, vaan niiden vanginvartija. Ei se kyllä mitään suomea puhunut. Lauloin sille maammelaulun ja se päästi pojat vapaaksi.
- Missä ne olivat?
- Katajannokalla.
- Häh? eihän se ole enää vankila.
- Sit ne oli varmaan jossain muualla. Ketä kiinnostaa, ne tulee joka tapauksessa kihlajaisiimme.
- Milloin ne kihlajaiset ovat?
- Em mä tiä, ei mul oo ees sorkkua.
- Häh? puhu vittu suomea, ettei tarvitse solmia sinua tuosta pitkästä mustasta tukasta patteriin ja hakata puurokattilalla päähän, raivosin mokomallekin mongertajalle.
- Sormusta, minulla ei ole sormusta.
- Tulihan se sieltä, kun pikkaisen potkii, riemuitsin.
- Ernesti, olitko tosissasi sen puurokattilan kanssa? Ilona kysyi hätääntynyt ilme naamallaan.
- En, se kohta oli keksittyä.

Perkele, minullehan eivät edes pitkätukkaiset törötissiset muijat soittele, jos olen sillä päällä. Perkele, että minua pisti taas vihaksi, jättää nyt tuolla tavalla kertomatta tärkeitä asioita. Sitten sitä tullaan muka kertomaan ja jätetään kaikki kuitenkin puolitiehen. Nyt en ollut ollenkaan varma, että olivatko Pekka ja Jaska täällä Helsingissä vai jossain takaperslandiassa?

- Minä tiedän, pidetään ensin lettukestit ja pistetään kikulia vakoon vasta sen jälkeen, Ilona kilkatti.
- Olen Ernestibaatissa, sorry!
- Mitä, oletko sinä ostanut veneen?
- En, olen panemattomassa tilassa koko loppupäivän. Tuli tuossa aamupäivä pantua parastaan ja nyt on veto poissa.
- Elä kuole, ethän kuole vielä? Ilona alkoi hokea hysteerisenä.
- Vittu, eikö täällä saa edes kuolla rauhassa, ilman että joku hysteerikko tulee pilaamaan senkin herkän hetken?
- Lupaatko sitten elää?
- Lupaan.

Mitähän tästäkin loppupäivästä oikein tulee, mietiskelin Ilonaa katsellen. Lisäksi minua sieppasi hänen hullun tuurinsa saada Pekka ja Jaska puhelimeen, ja vielä aivan jonkun unen johdattelemana. Miksei se uni voinut näyttäytyä minulle? Olinhan sentään tuon kaksikon paras kaveri. Hetkinen, olinko minä sittenkin vain kolmas pyörä tässä kaveriporukassa? Entä jos he olivat suunnitelleet korvaavansa vanhan Ernestin nuoremmalla Ilonalla, sitä kun saattoi kaveeraamisen ohella myös polkea kuin tulpatonta mopoa. Oliko tässä nyt käynyt sittenkin niin, että pässien loputtua oli Ernesti joutunut narun toiseen päähän, enkä nyt tarkoittanut taluttajaa.

- Ilona, vastaathan nyt aivan rehellisesti.
- Joo, kato, näetkö sä stringien tekemät rusketusrajat? hän kälätti farkut puolitangossa ja peppu paljaana.
- En nää, totesin sohvatyyny silmieni edessä.
- Hienoa, sitten minulla on rajaton rusketus. Mitä minun muuten pitikään vastata?
- Öö tuota, annas kun mietin, totesin rattaiden hakatessa päässäni tyhjää.

Perse, johan se taas hävisi, nimittäin äskeinen punainen lanka ajatuksistani. Nyt oli kyllä Ernesti joko saanut liikaa pimppaa yhdelle päivälle tai makuuhuoneen seinään oli pesiytynyt virus, joka sotki ajatuksiani. Otin olohuoneen pöydältä kaukosäätimen ja pamautin sillä päähäni kolme kertaa.

- Naru! onko sinulla narua taskuissa?
- Ihan hölmö juttu, ei tietenkään ole. Otatko muuten lakritsia? Ilona työnsi nenääni kiinni lakupussin.
- Rapina vai kimmoisuus?
- Rapina, Ilona vastasi ja tökkäsi sormella rapisevaa lakupussia.
- Sama täällä, hyvä me! riemastuin ja otin reilun annoksen tuota rapisevan pussin tarjoamaa herkkua.

Innostuimme syömään lakritsia oikein urakalla, tosin sillä seurauksella, että olimme kohta molemmat mustia naamaltaan. Tämä siksi, että Ilona halusi nuolaista minua ja maistaa, maistunko minä myös lakritsilta? Totta kai minun piti tehdä vastanuolaisu, ja kohta olimme korviamme myöten lakritsissa.




© Rauno Vääräniemi