www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
29.1.2006
Hirmuisen järkytyksen jälkioireina ilmaantunut koko kropan tärinä ja vapina otti niin kovan otteen itseminästäni, että minun oli pakko laskeutua polvilleen olohuoneen matolle. Tästä asennosta kaatuisin ainoastaan kyljelleni, loukkaamatta itseäni kovin pahasti. Pää nyt kesti mitä vaan, mutta muut ruumiinosat saattaisivat hajota pitkin pituuttani rojahtaessani. Vaikka palasaippua kummitteli ajatuksissani, lähdin konttaamaan hitaasti vessaa kohti. Suihkussa oli pakko käydä tai kohta on selvitettävänä toinen ongelma, nimittäin paskasen Ernestin syndrooma. Matkalla kohti puhdistavaa suihkua, oikein tunsin kuin paska alkoi jämähtää ihooni, muodostaen ympärilleni näkymätöntä panssariaan. Ellen pitäisi kiirettä, jämähtäisin nähtävästi paikoilleen ja muumioituisin ajan kanssa. Miten minä voisin sitten jutella rakkaan äitini kanssa, jos kerran olen muumio?
Raahauduin vessan kynnyksen yli kohti suihkun alla olevaa seisoma-allasta. Kurotin kädellä hanaa ja päästin veden valloilleen. Virtaava vesi sai oloni kohenemaan sen verran, että pääsin hivuttautumaan pesukoneen päällä olevien suihkustereoiden luo. Valitsin muovisessa korissa olevista cd-levyistä sähkömiesten helvetin kellot sisältävän plätyn ja tungin sen stereoihin. Laitoin kapineen toistamaan tuota kappaletta ja käänsin nupit kaakkoon. Ensimmäisten kellonlyöntien täyttäessä vessan, olo rauhoittui kummasti. Siinä vaiheessa, kun kitarat tulivat peliin, olin valmis pesemään paskat pois harteiltani.
- HELLS BELLS, karjuin täyttä sähkömiehen kanssa tunkiessani päätä suihkun alle.
Puhtaus on nimensä mukaan puoli ruokaa, toinen puoli tuli hyvästä suihkumusiikista kuunneltuna kunnon laitteilla. Naapurit tosin valittivat, että meidän talossa kuului välillä, varsinkin aamuisin, helvetimoinen kumina ja musiikin rytke. Olen varmaan itse aina ollut silloin suihkussa tai nukkumassa, koska en ollut havainnut mitään ihmeellistä aamuissa. Kappaleen alkaessa toista kertaa kelloilla, minut valtasi oikein harras olotila. Oloni oli niin jumalainen, että uskalsin suurempien voimien johdattelemana ottaa palasaippuan käteeni. Tuijottelin sitä nenäni edessä, niin lähellä, että sen tuoksu tunkeutui nenääni. Vaikka kuinka nuuhkuttelin sitä, ei saippualla ollut mitään aikomustakaan syöksyä sieraimeeni puhdistamaan sen valaan hajua, joka äsken oli oven takana järkyttämässä ihmisiä.
Koska olen siisti perusluonteeltani, niin hieroin sormella saippuaa ja työnsin sen jälkeen sormen vuoronperään molempiin sieraimiin. Ajatus oli muuten helvetin hyvä, mutta suihkun alla seistessäni, vesi virtasi nenää pitkin, eikä huuhdellut sieraimista niitä saippuoita.
- Helvetti, eikö sitä pieni ihminen saa edes nenäänsä huuhdella? karjaisin musiikin sekaan raivoissani.
Yritin taivuttaa päätäni, mutta vessan seinä otti ikävästi vastaan. En uskaltanut kääntyä ja taivuttaa päätäni lattiaa kohti, sillä olisin saattanut kaatua mäjähtää lattialle. Suunnittelin jo siivousämpärin täyttämistä vedellä, mutta sitten keksin paremman vaihtoehdon. Ämpäri olisi muuten menetellyt, mutta muistan käyttäneeni jossain vaiheessa Andya asuntoani siivotessa. Jos tuota ainetta joutuu nenääni, se saattaa likaa pois räjäyttäessään pamauttaa koko pääni taivaan tuuliin. En halunnut vaellella päättömänä, joten laitoin seisoma-altaaseen tulpan ja annoin sen täyttyä.
Astuin pois altaasta ja menin jälleen kontalleni lattialle. Vedenpinnan ollessa puoleenväliin altaan reunoja, painoin pääni veteen ja vedin varovasti henkeä. Ollessani kolmatta kertaa tukehtumassa, tein pyhän päätöksen olla saippuoimatta nenääni toista kertaa sisäpuolelta. Henkihän se tällaisessa nenänputsausoperaatiossa lähtee. Seuraavan kerran laitan vodkaa pumpulipuikkoon ja putsaan sillä sieraimet.
Tempaisin tulpan pois altaasta ja nousin siihen takaisin. Otin herkille lapsille tarkoitettua sampoota ja aloin pestä hiuksia. Sekin piti suorittaa varovasti, sillä pituutta mitatessani oli päänahka ottanut itseensä. Miten voikaan täydellisesti alkanut aamu alkaa vastustaa ihan yhtä äkkiä kaikilla mahdollisilla tavoilla? Suihkun jälkeen kävin sammuttamassa stereot, sillä en voi kuivata itseäni musiikin soidessa. Ollessani hiuksia lukuun ottamatta täysin kuiva, mieleeni tuli yksi koe.
- Nainen, sanoin varovasti ääneen.
- Nainen, jolla näkyy toinen tissi, kokeilin uudelleen.
- Yläosaton nainen, jatkoin sinnikkäästi.
- Aivan alaston nainen, yritin vielä kerran.
Tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta, sillä pippeli ei reagoinut ollenkaan äskeisiin kommentteihin. Senhän pitäisi periaatteessa olla jo paraatikunnossa, mikäli mennään vanhan kaavan mukaan. Tämä tästä vielä puuttuikin, eli täydellinen veltostuminen. Se äskeinen ryhävalas oli varmaan tehnyt jotain taikoja poistuessaan kiroillen. Syyllinenhän saattoi myös olla Mätönen, koska se pässi oli ominut minun siivoojan, puhisin kiukkuisena peilin edessä.
- Huh, aika paha! totesin peilikuvani irvistykselle.
- Olenko?
- Kuka, mitä? parahdin ja tuijotin peilikuvaa herkeämättä.
- Minä.
- Kuka minä?
- Peilikuvasi, täällä.
Katsoin kauhuissani, kun sormeni nousi osoittamaan peilikuvaa, joka puolestaan jutteli minulle. Tunsin kuinka korvissa alkoi kohista. Samassa jostain kuului aivan selvä napsahdus ja kaikki selkeni taas.
- Rakas minäni, kovin rakas minäni, huokaisin ääneen ja silitin peilikuvani poskea.
Minähän se siellä peilissä, eikä mikään muu. Voi miten sitä ihminen meneekin äkkiä pois tolaltaan ja alkaa kuvitella vaikka mitä outoja, naureskelin laittaessani pyyhettä kuivamaan. Minut valtasi niin hyvä olotila taas kerran, että minun oli pakko vetää vessa ilman syytä. Se vaan tuntui jotenkin niin tärkeältä toimitukselta tässä ja nyt. Viimein olin valmis poistumaan vessasta sekä henkisesti että fyysisesti. Paskapanssari oli historiaa ja nenässä raikkaat tuoksut. Viuhahdin makkariin ja hyppäsin kalsareihini. Olin vetämässä ensimmäistä sukkaa jalkaani, kun ovikello alkoi riekkua. Samassa silmissäni vilahti valaan kuva.
- Eiiii, äitii, poikasi ei jaksa enää! parahdin päätäni pidellen.
Silmissä säkenöiden hoipuin eteiseen, jossa kurotin naulakon päälle aikoinaan jemmaamani kumipampun. Pamppu toisessa kädessä rapistelin vasurilla turvaketjut auki. Päätin hivauttaa pampulla ovenraosta enempiä kyselemättä, sillä yllätyshyökkäys on paras hyökkäys ystäväni Jaska Pontin oppien mukaan. Jaska tosin olisi itse joko ampunut oven läpi tai räjäyttänyt koko kerroksen. Avasin oven ja potkaisin sen auki. Olin juuri heilauttamassa pamppukättä, kun silmäni viestittivät oven edustan olevan tyhjä.
- Piruko täällä rimpautteli? ärähdin kiukkuisena.
- Ei, saatana, taasko tässä kävi näin, kuului tuttu ähinä oven takaa.
- Pekka! älähdin tunnistettuani myös kasvot.
- Vittu sinun kanssa Ernesti.
- Ei ole, ei edes pientä pimppaa.
- Siis mitä vittua sinä potkit tuota ovea? naapurini ärisi, muka nenäänsä pidellen.
- Oletko loukkaantunut? tiedustelin pamppua heilutellen.
- En ole, ja on tämä sitä paitsi ennenkin murtunut.
- Onko joku palkannut sinut vakoilemaan minua, vai onko omat rauhoittavat loppu ja luulit minun syövän lääkkeitä?
Vastaan tässä ja heti: ei, en syö lääkkeitä enää, hähähää!
En tiedä onko kuulossani jotain vikaa, sillä naapurini puheli kielillä. Vaikka miten yritin kuunnella häntä, niin ainoa mitä ymmärsin, oli vittusaatanaperkele, ja sekin tuli ihmeellisesti yhteen pötköön. Pekkaa kuunnellessani minulle tuli mieleen kuningasajatus, ihan noin naapurisovun puolesta. Olin ottanut tohtori Psykolta vastaan kaikenlaisia lääkkeitä, ihan vain hätätilanteita varten. Jos keittäisin naapurille kupin teetä ja tekisin niistä pillereistä sekoituksen, saisi myös Pekka rauhan itseltään joksikin aikaa. Harmi vaan, ettei minulla ollut teetä kotona.
- Pekka, onko teillä teetä?
- Häh, miksi?
- Ihan vaan, varsin. Voisin keittää siitä vaikka sinulle kupin kuumaa.
- Eikö tämä lopu koskaan, saatana!
- Mikä? tiedustelin kovin hämmentyneenä.
- Ei mikään. Oli minulla asiaakin, voi perkele. Mitkä helvetin kellot tuolla sinun asunnossa soi vähän aikaisemmin
vaikka kuinka monta kertaa?
- Mistä tiesit? hihkaisin.
- Mitä tiesin, kun mitkä helvetin kellot siellä soi?
- Ne juuri, helvetin kellot.
- Lopetat niiden soittaminen, eihän sellaista möykettä kuuntele pirukaan, Pekka vaahtosi porrastasanteella istuen.
- Piruhan niitä juuri kuunteleekin. Sitä paitsi, en minä niitä soittanut vaan sähköyhtiön miehet.
- Antaa olla, sovitaan sitten niin. Sähkömiehethän niitä soittelee, sehän on selvää.
- On se, ainakin minulle, vahvistin asian ja tarjosin kättäni ylösnousua avittaakseni.
- Ei tartte auttaa!
En auttanut, sillä en todellakaan ole mikään tyrkky, ellei apuni kelpaa kerrasta. Vittu, melkein teki mieli potkasta koko moukka hissikuiluun ja ajaa vielä hissillä päälle. Olla nyt noin tyly ja epäkohtelias avuliaalle naapurille. Ajattelikohan tuo ääliö, että minä saatan saada elinikäisen trauman tuollaisesta avun hylkäämisestä. Astuin vielä varmuuden vuoksi pari askelta taaksepäin, jotta en vahingossakaan auttaisi mokomaa pelleä. Seurasin jätkän liikkumista ovelleen, yritti muka vielä filmata jotain vammassa nilkuttamalla toista koipea. Hänen ollessa livahtamassa sisälle, tartuin vielä kesken jääneeseen aiheeseen.
- Kröhöm, sitä teetä naapuri hyvä!
- Mitä siitä?
- Saisinko pussin?
- Saat saatana!
- Ernesti vaan, näin tuttujen kesken, virnistin tunkiessani itseäni Korvettien eteiseen.
- Paikka hullu! Pekka ärähti ja nilkutti käytävää pitkin keittiöön.
- Kusen kohta seinille, ellei äänensävy muutu tai vaihtoehtoisesti panen vaimoasi.
- Siinä se teepussi, nilkkujooseppi sähähti palatessaan ja iski kyseisen tuotteen käteeni.
- Kiitos, saat vielä tämän kerran hoitaa itse vaimosi, ilmoitin ja poistuin asunnosta
omaani.
Kiikutin teepussin suoraan keittiöön tiskipöydälle. Käärin sen kosteaan tiskirättiin, sillä hulluille ei vittuilla ilman kostoa. Palautin myös pampun takaisin eteiseen, sillä sille saattaa olla käyttöä joskus toiste.