www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

22.1.2006

87. Kauhea järkytys

- Hyvää uuden Ernestin vuoden toista päivää, minulle! karjaisin avattuani silmäni.

Jes, kylläpä teki terää herätä omaan hyvän vuoden toivotukseen. Vilkaisin vielä varmuuden vuoksi rannekelloani, varmistaakseni, että kyseessä tosiaan oli vasta toinen päivä Ernestin vuonna 2006. Olin tehnyt uudenvuodenlupauksen ja luvannut nimittää tätä vuotta Ernestin vuodeksi. Olihan kiinalaisillakin kaikenlaisia apinan sun muiden eläimien vuosia, niin miksei meillä Suomessa voisi olla Ernestin vuosi. Kaikki tärkeät oivallukset ja päätökset ovat kopioimisen pelossa tehtävä nopeasti, joten nimitin vuoden aivan itse, ilman hallituksen tai pukuherrojen lupaa. Olihan Suomessa ollut joskus jäniksen vuosi, mutta siitä en oikein muistanut mitään. Lienenköhän ollut liian vahvassa lääkityksessä silloin? Koska vuoden toinen päivä alkoi näin hyvin, päätin yllättää itseni.

- Ernesti, vitun hyvää ja pimpparikasta vuotta minulle rakas itseni! kajautin oikein tunteella.
- Kiitos, kiitos, olen oikein otettu tästä alkaneesta vuodessa, tuskin pysyn housuissani, jatkoin hämmentyneenä itseni kehumisesta.

Kyllä se vaan on niin, että tarpeeksi kova itsensä kehuminen nostaa itsetuntoa ja vähentää lääkitystä, sanoivat lekurit mitä tahansa. Lisäksi yksin asuessa oli itsensä kehuminen ainoa mahdollisuus saada kehuja. Toisten ihmisten kehuissa saattoi olla lisäksi rivien välissä haukkuja, mutta itse sitä on yleensä itselleen rehellinen. Itse itsensä laittaminen valheenpaljastimeen saattaisi mennä jo liiallisuuksiin, ehkä. Laitoin vielä kerran silmät kiinni ja tein vielä yhden kokeen.

- Maailman parhaalle Ernestille silikonitissivapaata vuotta!
- Oi kiitos minä itse, muistin aloittaa tämänkin vuoden luomulla, upeeta! kiittelin jälleen itseäni vuolaasti.

Kyllä se vaan niin on, että kolmas kerta se heräämisenkin suhteen toden sanoo. Aloin olla pikkuhiljaa siinä tilanteessa, ettei silmissäni ollut enää hippuakaan unihiekkaa. Tämän lisäksi myös pääni vaikutti aivan yhtä selvältä kuin täysikuu tammikuun pakkasessa. Pomppasin sängystä vailla huolen häivää. Riipasin kalsarit jalasta ja heitin ne sängylle odottamaan paluutani. Tämän tehtyäni kävelin uudenvuodenaattona nikkaroimani mitan alle.

- Auts perkele, karjaisin lankunpätkän hiertäessä päälakeani.

Olin päättänyt alkaa tarkkailla itseäni. En mitään painoa, vaan pituuttani. En ymmärrä ollenkaan ihmisiä, jotka tarkkailevat painoaan. Kyllähän pari kiloa leveämpi ihminen ovesta mahtuu, mutta liika pituuskasvu saa otsan kipeäksi ovista kuljettaessa. Nikkaroin seinään lankunpätkän, joka on tarkasti oman pituuteni korkeudella. Tein siinä kohtaa liiankin tarkkaa työtä, sillä päästä meinasi lähteä hiukset survoessani itseäni sen alle. Tällä menolla minulla saattaa olla kesään mennessä keskellä päätä kalju rantu.Mitähän siitäkin kaljusta seuraa? Aletaankohan minua luulla joksikin äärijärjestöön kuuluvaksi ja hakkaamaan pampulla yleisellä paikalla, ikään kuin varoituksesi muille?

- Mihin tämä maailma on menossa, kysyn minä? karjuin tuskaiset ajatukseni ääneen.
- Eikö ihminen saa huolehtia edes omasta itsestään ilman, että se hakataan pampulla siniseksi?

Luojan kiitos, pituuteni ei ollut ainakaan muuttunut edelliseen kertaan nähden. Näytti vahvasti siltä, että ainoa minkä pituus muuttuu meikäläisen elämässä, on pippelin pituus naisia ajatellessa ja varsinkin niitä nähdessä. Kuinka ollakaan, tällaisia pohtiessani minulla alkoi tehdä mieli naista, kiitos pois jättämieni lääkkeiden.

- Ring, ring, ovikello alkoi äännähdellä.
- Tullaan, tullaan, oi sinä rakas ovihälytin, karjaisin hullunkiilto silmissä ja ryntäsin ovelle munasillani.
- Täh? oven takana seisova valas mölähti.
- En harrasta sumopainia, ilmoitin mahdollisimman nopeasti ja yritin vetää ovea kiinni.
- Bikinisiivouksesta, tuo jättiläismäinen ilmestys vastasi.
- Ei voi olla totta, eihän lakanat ole ennenkään olleet bikineitä, parahdin ja aloin voida pahoin.
- Teille oli tilattu imurointi Bikinisiivuoksesta, nainen jyrähteli siihen malliin, että talo tärähteli.
- Minua et ainakaan ime, hus pois, pois silmistä, huiskin kädelläni.

Hui kauhistus, tuollainen valtava ihminenhän valtaa koko asuntoni ilmatilan, jos päästän sen sisälle. Minulle tuskin jää asuntoon edes tarpeeksi happea pitempiaikaista oleskelua varten. Kyllähän läski hapen syrjäyttää, senhän nyt tajuaa kuka tahansa. Mietin kuumeisesti konstia saada ovi kiinni.

- Missä voin vaihtaa bikinit? nainen kysyi.
- Et missään! karjaisin samalla, kun survaisin kantapäällä mokomankin tunkeilijan neljävitosen jalkaa.

Konstini oli tällä kertaa toimiva, ja jalka hävisi ovenraosta ja sain sen kiinni. Kytkin nopeasti kaikki kolme varmuusketjua paikoilleen ja pidin peukkuja niiden kestävyyden suhteen. Käytin tällaista varmuusketjujuttua äärimmäisen harvoin. Koska halusin olla asioista varma, laitatin tuossa taannoin oveeni kaksi varmuusketjua lisää.

- Miten minä nyt tulen? kuului ääni oven takaa.
- Ihan vaikka omin käsin, minä en kykene henkisen vajavaisuuteni takia laskemaan sinua sisälle.
- Ruikku, kukkakeppi, rasisti, alkoi oven takaa kuulua solvaamista.
- Mene pois vuori, tässä sadussa eivät Muhametti ja vuori tapaa missään kohtaa, karjuin takaisin mahdollisimman kovalla äänellä.
- Lasku tulee perässä!
- Ei haittaa, se on äskeiseen järkytykseen verrattuna kevyt maksettava.

Rapusta kuului vielä jotain mutinaa ja möykettä, mutta en saanut siitä mitään selvää. Olikohan kyseinen henkilö lohduttanut itseään laittamalla jotain suuhunsa? Hitto, että tympäisi tuollainen ihmisten harhauttaminen. Olin nimenomaan sopinut Bikinisiivouksen kanssa, että tänne saa tulla vain seksiä tihkuvat mallin mitat omaavat siivoojat. Päätin samassa hoitaa mokomankin firman palvelusopimuksen poikki, olihan niitä onneksi vaihtoehtoja muitakin. Kävelin olohuoneeseen ja otin puhelimen pöydältä.

- Bikinisiivous Oy.
- Ernesti Kilari täällä terve. Teillä on aika valtava perse, menin suoraan asiaan.
- Tuota anteeksi, nyt en oikein ymmärrä, naisääni nikotteli.
- Sittenhän meitä on kaksi. Ellet tajua sitäkään niin kerron: yksi siellä ihan pöllönä ja toinen täällä vallan Ernestinä.
- Vielä kerran anteeksi, mutta mitähän asianne koskee?
- Norsua, ei kun valasta tai siis sellaista valtavaa juttua joka yritti tunkeutua asuntooni imevän laitteen kanssa.
- Imevä laite?
- Imuria tarkoitin.
- Onko teillä ollut jotain ongelmia siivoojamme kanssa?
- Valtava, siis se ongelma oli todella valtava.

Levittelin käsiäni samalla, jotta vastapuoli todella ymmärtää kuinka isosta ongelmasta todella oli kysymys. Osuin vaan epäonnekseni puhelinkädellä seinään ja uudenkarhea langaton puhelimeni tipahti lattialle. Hitto, tässä sitä oltiin, elämäni tasapaino oli kadonnut tyystin äskeisen järkytyksen takia, manailin nostaessani puhelinta korvalle.

- Haloo, mitä siellä tapahtuu?
- Eipäs nyt mennä sentään henkilökohtaisuuksiin. Vai haluatko tietää senkin, olenko nyt munasillani vai en?
- Öh, enhän minä sitä halua tietää, nainen nikotteli.
- Sitten voin kertoa: minä todella olen munasillani ja se muna isoilla kirjaimilla.
- Mentäisiinkö me asiaan?
- Kiitos mielelläni, ilahduin naisen suorasta ehdotuksesta.
- Niin?
- Tänne vaan, niin mennään suoraan asiaan, hoputin mokomaakin vetelehtijää.
- Siihen siivoojaongelmaan! tuli tällä kertaa tilanteeseen nähden turhan tiukalla äänensävyllä.
- No oven takana seisoi valtava nainen, joka olisi halunnut vaihtaa bikinit ja tulla sisälle. En halua sellaista, en ikinä, en koskaan, en kuuna päivänä, en nyt enkä tulevaisuudessa.
- Oliko nimenne Ernesti Kilari?
- Kyllä. Lukeeko siellä, että lihavat naiset Ernestin luo?
- Öh tuota, nyt on sattunut pieni väärinkäsitys…
- Älä puhu pienestä, aaaaaarh! keskeytin vastapuolen jorinat.
- Siis iso, oikein valtava vahinko. Liput ja laput olivat menneet sekaisin. Tuon teille tulleen naisen piti mennä aivan siihen naapuriin, eli Itäinen Kärrytie 6 B 13 osoitteeseen.
- Mätönen, voi perseen suti! karjaisin tajuttuani kuka osoitteessa asui.

Sen mulkun osoite oli minulle kovinkin tuttu, sillä olin joutunut selvittämään sen jo aikaa sitten. Oli tilaillut tuolle herralle useamman kerran ties mitä yllätyksiä ja nauttinut aivan hullun lailla aiheuttamastani hämmingistä. Mitäs vittuili minulle aina parvekkeeltaan ja haukkui hulluksi. Totta kai virallisesti hulluksi todettua ihmistä sai hulluksi sanoa, mutta haukkuminen oli rumaa, sikarumaa.

- Niin, herra Mätöselle meni se teille tarkoitettu siivooja.
- Se varmaan jo runkkaa siellä, murahdin pettyneenä samalla, kun yritin tiirailla Mätösen talon suuntaan parvekkeen lasioven läpi.
- Niin no, eihän meille kuulu kenenkään tekemiset omassa kodissaan, nainen mutisi.
- Minä lopetan palvelunne tilaamisen!
- Hei, hei, odottakaapas nyt. Jos me annetaan teille vaikka kaksi ilmaista kertaa?
- Elokuviin, kiinalaiseen akupunktioon vai thaimaalaiseen hierontaan? innostuin ilmaistarjonnasta.
- Siivouskertaa.
- Ei kiinnosta, taidan soittaa Peppu Paljaana Pinnat Puhtaaksi -firmaan, ilmoitin kylmän viileästi ja lopetin puhelun.

Laitoin puhelimen pöydälle, sillä minulla ei ollut nyt käsillä tuon neljän P:n firman numeroa. Olin käynyt sattumoisin heidän nettisivuillaan, joten numero pitäisi kaivaa sieltä. Päätin tehdä sen, mutta ensin oli mentävä suihkuun huuhtelemaan tämä järkytys pois. Hyh, oikein tunsin vielä sen naisen tuoksut nenässäni. Pitäisikö minun saippuoida nenä oikein sisältä päin? En millään haluaisi venyttää sieraimiani palasaippualla. Huh, mikä pelottavaa pelkkänä ajatuksenakin, tärisin kauhuissani.




© Rauno Vääräniemi