www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

29.05.2005

85. Letkunjatko

- Olihan ikävä tyyppi. Miksi sen piti huutaa oikein pyllynsä juuresta? Ilona ihmetteli Mersun moottorin sammuttua.
- Pyllyn juuresta? kummastelin Ilonan aivoitusta.
- Se on sellainen synöryyni perseensä pohjasta huutamiselle, Ilona selitti.
- Niinkö?
- Jep, lueskelin osastolla aikoinaan kotimaista äidinkieltä, Ilona ilmoitti polleana.
- Hienoa, itse en jaksanut opiskella mitään, meni aika ihan muissa harrastuksissa.
- Vau, urheilitko siellä jotain?
- En, vaan pelasimme poikien kanssa pilleripokkaa. Voittaja sai aina parhaimman satsin ja oli kuutamolla pisimpään, selitin meidän ajanviettotapoja.

Jätin Ilonan pureskelemaan äsken jakamaani tietoa ja nousin ulos autosta. Siirryin bensatakin korkin luo ja yritin alkaa tankata autoani. Käteni eivät vaan totelleet minua ollenkaan. Molemmat tekivät oikein julkisen tenän, kun koetin ottaa bensapistoolia mittarin kyljestä. Viimein tilanne meni niin pahaksi, että molemmat käteni pakenivat housujen taskuihin ja minä olin totaalisen pulassa. Eihän tämä mitenkään uusi tilanne ollut, mutta melkoisen tympeä, kun auto piti saada tankattua. On se vaan kumma miten ihmisen mieli ja kroppa voivat olla niin paljon eri mieltä asioista. Minun olisi tehnyt mieli tankata auto, mutta kädet olivat eri mieltä ja piiloutuivat taskuihin. Olin juuri miettimässä uusia konsteja tankata auto, kun kännykkäni soi. Samassa oikea käteni toimi ja nappasi kännykän vyöltä sekä vastasi siihen.

- Melkein kädetön Ernesti puhelimessa, esittelin itseni puhelimeen.
- Äiti täällä terve, mitä sinulle on sattunut?
- Ei mitään, olen vain jumissa bensamittarin kanssa, huokaisin helpottuneena kuullessa soittajan olevan äitini.
- Onko siinä mittarissa jotain vikaa?
- Ei ole, minun kädet eivät vaan suostu tankkaamaan autoa.
- Menepäs sisälle sinne huoltoasemalle ja pyydä joku henkilökunnasta tankkaamaan, äiti neuvoi.
- Entä jos ne tuhrivat Mersun kyljen paskasilla kourillaan?
- Ernesti, sinulla ei ole juuri muitakaan vaihtoehtoja. Tiedätkö muuten jotain isän veneestä?
- E-en tiedä muuta, kuin sen että isä oli veneellä meitä vastassa matkan varrella, kerroin hieman totuutta vältellen.
- Isä kertoi veneen uponneen järveen ja hänen joutuneen uimaan tulenarassa nesteessä pitkän matkaa.
- Jaa, varmaa isä saanut taas jonkun kohtauksen, sanoin mahdollisimman huolettomasti.

Äiti jatkoi kertoilemistaan isän tekemisistä. Isä oli kuulemma ilmestynyt mökille ämpärin kanssa ja alkanut vouhkata suurten bisnesten tekemisen kanssa. Isä oli yrittänyt tavoittaa jotain säiliöautofirmaa, mutta puhelu oli mennyt aina vastaajaan. Äidille isä oli kertonut muuttavansa heidän elämän kertaheitolla paljon rikkaammaksi. Isä oli kertonut äidille, että seuraavalle lomalle he menevät omalla suihkukoneella.

- Kuulostaa ihan isältä, hihittelin puhelimeen.
- Niin, valitettavasti kuulostaa, äiti huokaisi.

Kokeiltuaan aikansa soittaa puheluitaan, isä oli ilmoittanut pistävänsä pystyyn todellisen näytöksen. Hän oli mennyt ulos mökistä ja käynyt hakemassa paikalle molempien naapurimökkien pariskunnat. Isä oli raapustellut paperille yksinkertaiset sopimukset, jossa hänelle annettaisiin täydellinen käyttöoikeus järven veteen. Ainoastaan uiminen ja kalastaminen olivat sallittua naapureille. Jopa veteen pissaaminen oli ankarasti ja sakon uhalla kielletty, puhumattakaan vaikka mattojen pesemisestä. Aikansa seliteltyään isä oli rynnännyt rantaan sangon kanssa. Hetken päästä hän oli palannut mökin luo täysinäisen vesisangon kanssa. Isä oli pyytänyt naapurit ja äidin mökin takana menevälle tielle ja tyhjentänyt sen jälkeen sangon tielle.

- Pesikö isä tien? utelin äidiltä.
- Ei tietenkään, äiti naurahti.

Isä oli pomppinut kastuneen tienpätkän ympärillä ja kehunut tienaavansa sillä läikällä miljoonia. Viimein hän oli tempaissut taskustaan tikkuaskin. Ensimmäisen tulitikun lentäessä kohti vedellä kasteltua tietä, isä oli karjunut olevansa tuleva maailman valtias.

- Saiko isä prinsessan kaupan päälle? utelin äidiltä.
- Mitä sinä poikaparka höpiset?
- Isä kertoi saavansa aina kaupanpäälle jonkun prinsessan, kerroin äidille.
- Jaa, ei se siitä kyllä minulle mitään maininnut.

Äiti kertoi isän jämähtäneen totaalisesti paikoilleen tulitikun sammuttua märkään hiekkaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen isä oli alkanut raapia tulitikkuja oikein urakalla. Vasta kolmannen tulitikkuaskin jälkeen isä oli luovuttanut. Tosin vielä silloinkin hän oli kärttänyt naapureilta sytkäriä lainaksi. Naapureiden tivattua syytä moiseen, isä oli sanonut järven bensan olevan sopimatonta hänen mainostulitikuilleen.

- Oho, polttiko isä vettä? leikin todella hämmästynyttä.
- No ei polttanut, vaikka yritys kyllä oli kova, äiti naurahti.
- Mitä naapurit sanoivat siitä?
- Mitäpä nuo, puistelivat päätä ja kehottivat minua tulemaan heille, jos elämä omalla mökillä alkaa käydä voimille.
- Miten sen vihreän jäniksen kanssa kävi?
- Se on teipattu tällä hetkellä meidän auton konepellille, äiti hymähti.
- Mitä hittoa?
- Isä haluaa kuulemma näyttää voitonmerkkiään kaikelle kansalle, joten hän teippasi sen jäniksenraadon auton konepeltiin kiinni. Kotona se kuulemma viedään jonnekin täytettäväksi ja se saa kunniapaikan isän saaliiden joukossa.
- Mutta eihän isällä ole mitään saaliita, kummastelin mokomaakin lausahdusta.
- Ei niin, sen takia se pääseekin kuulemma kunniapaikalle, äiti nauroi.

Isä oli kerinnyt tekemään vaikka mitä meidän matkan aikana. Siitä vihreästä jäniksestä olin oikein tyytyväinen, nyt isällä oli jotain tärkeää tekemistä ja ajattelemista äidin kiusaamisen sijasta. Lisäksi onnistunut vesibensakepponen oli täydentänyt koko juhannuksen. Juttelimme äidin kanssa vielä jonkin aikaa heidän suunnitelmistaan. Äiti kertoi heidän lähtevän vielä tänään kotiin, sillä se jänis piti saada täytettäväksi mahdollisimman pian. Kerroin itse tänne tulosta ja huoltoasemalla tapaamastani epämiellyttävästä Honda-tyypistä, joka oli ollut kaiken lisäksi vielä toisten nurkkiin paskoja.

- Olehan sitten varovainen niiden huoltoasemien kanssa, äiti varoitteli lopuksi.
- Olenhan minä, lupaan olla tupakoimatta täällä.
- Ethän sinä polta.
- Niinpä, sen takia en meinaa edes aloittaa tässä mittarikentällä, hihittelin.
- Soitellaan taas huomenna, äiti sanoi.
- Tehdään niin.

Tarkastimme vielä nopeasti kellot ja lopettelimme puhelun. Tämänkertainen puhelu oli ollut normaalia lyhyempi, sillä tilanne oli hieman normaalista poikkeava. En osannut oikein keskittyä puhumiseen huoltoaseman mittarikentällä. Lisäksi minulla oli ollut kovin vaikea puhua puhelimeen valvontakameroiden takia. Yritin pyöriä kameroihin selin, mutta niitä oli laitettu vähän joka nurkkaan. Kameroissa oli sellainen huono puoli, että niillä voitiin salakatselun lisäksi vielä saada selville mitä olin äidin kanssa äsken jutellut. Todella taitava tyyppi pystyy helposti lukemaan minun huulilta mitä olin sanonut ja se siitä yksityisyydestä. Voi että minua sieppasi tuollainen toisten huulien kyttääminen videonauhoilta. Tulitikku olisi kyllä korjannut tuonkin epäkohdan vallan helposti, mutta huoltoaseman polttaminen ei palvellut kovin hyvin muita Mersuilla ajavia ja paremmin toimeentulevia kansalaisia.

- Minä voin tankata, Ilona ilmoitti noustessaan autosta.
- Mitä sinä sanoit? kysyin hämmästyneenä.
- Minulla on hyvä pyykkipoika nenässä ja olen aina pitänyt isoista letkuista, Ilona hihitteli ja siveli kädellään polttoainepistoolin letkua.
- Hullu nainen, nauroin melkein hysteerisenä.
- Ihanaa olla hullu, vaikka minulla onkin välillä pieniä rajoituksia elämäni kanssa, Ilona sanoi ja otti pistoolin käteensä.
- Osaatko sinä aivan varmasti? kysyin huolestuneena.
- Älä välitä, kyllä nämä kädet hoitelevat kikkeleiden lisäksi myös tällaisen isommankin letkun, Ilona nauroi.

Astuin muutaman askeleen taaksepäin ja jäin katsomaan Ilonan puuhastelua autoni vierellä. Minun kädet olivat hakeutuneet takaisin taskuihin, eivätkä suostuneet tulemaan sieltä ulos, vaikka kuinka yritin sitä. Koska olin kuin sidottu, en voinut muuta kuin tuijottaa Ilonaa. Suunnattomaksi helpotuksekseni tankkaaminen näytti sujuvan Ilonalta todella hyvin. Ilonan tankkaaminen vain poikkesi hieman muiden autoilijoiden vastaavasta suorituksesta, sillä hän siveli pistoolia välillä kädellään ja välillä hieroi letkulla itseään jalkojen välistä. Jotenkin tuo Ilonan tankkaaminen oli lumonnut minut niin, että vasta hänen lopettaessaan sitä, huomasin hänellä olevan yleisöä melko paljon. Paikalle oli kertynyt arviolta parisenkymmentä miespuoleista katsojaa ja pari naista.

- Vau, upeeta mahtavaa, joku huusi vähän kauempaa.
- Hei hani, tuletko hieromaan myös minun letkua, viereisellä tankilla olevan nuorehko mieshenkilö huusi Ilonalle.
- Se on satanen, Ilona kuittasi välittömästi takaisin.
- Kaksi kymppiä, kaveri tarjosi.
- Okei, Ilona sanoi ja singahti viereiselle mittarille, jossa sama meininki alkoi vieläkin hurjempana.

Tankattuaan neljännen auton, Ilona tuli luokseni hymyillen. Hän oli netonnut neljän auton tankkaamisella kahdeksankymmentä euroa, eikä homma ollut kuulemma edes raskasta. Ilona aikoi kuulemma hakea paikkaa letkunjatkona heti seuraavana arkipäivänä.




© Rauno Vääräniemi