www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
22.05.2005
Jaskan musta auto hävisi nopeasti näkyvistä. Me jatkoimme Ilonan kanssa rauhallista vauhtia, sillä en halunnut Mersun alustaan mitään jälkiä. Yksikin pohjakosketus olisi saattanut olla kohtalokas mielenrauhaani ajatellen. Tunsin olevani jotenkin herkempi tällä hetkellä, koska vaatteeni olivat märät ja vitutus sitä kautta katossa. Ilona varmaan aavisti sen, koska hän istui ihan hiljaa ja katseli eteenpäin. Pääsimme viimein pois mökkitieltä ja saatoin nostaa nopeuden törkeän ja sikatörkeän ylinopeuden rajamaille. Eräässä risteyksessä oli joku mummeli jäädä alle, mutta kerkesi onneksi pois viime tipassa.
- Hullu! Ilona puuskahti.
- Sanos muuta, ei muuten katsonut yhtään sivulle, totesin happamasti ja nostin vielä vähän nopeutta.
- Maalaiset ovat jotenkin niin välinpitämättömiä liikenteessä, Ilona alkoi selittää.
- Mitenhän tuokin oli elänyt noin vanhaksi? mietiskelin ääneen.
- Varmaan kulkenut rattorin jälkiä pitkin pellolla, Ilona tuumasi.
- Tiedä vaikka olisi ollut ensimmäistä kertaa polkupyörällä, naurahdin jo pikkuisen paremman olotilan vallitessa.
Matka jatkui kohtalaisen hyvin. Muutaman kilometrin ajon jälkeen totesin Jaskan ja Pekan menneen samaa reittiä, sillä pienellä matkalla oli kaksi autoa ojassa ja vielä suoralla tiellä. En viitsinyt edes ajatella pysähtymistä, sillä hulluahan se olisi alkaa kalliilla Mersulla kiskoa jotain japanilaisia tusina-autoja ojasta. Sitä en tiedä, että ottavatko ihmiset noin halpoihin autoihin vakuutuksia hinausta varten, mutta en antanut sen häiritä ajosuoritustani millään muotoa. Pidin vauhdista, mutta tällä nopealla etenemisellä oli kyllä yksi huono puoli. Katselin bensamittaria ja se vajosi yllättävän nopeasti. Tulomatkan kaahailu ja nyt tällainen reipas eteneminen sai bensamittariin vipinää poistuvan bensan johdosta.
- Ilona kuule, kohta olisi syytä käydä letkuhommiin, ilmoitin hänelle.
- Oi Ernesti, sinäpä olet viriilillä päällä, otanko ensin suihin?
- Hullu seksimaanikko, juhannus alkaa olla ohi jo. Tarkoitin auton letkuttamista bensaletkulla.
- Ai tankata vai?
- Juups, sitähän minä. Miten sen bensanhajun kanssa on?
- Eikös tuon bensan pitänyt riittää koko matkaksi? Ilona huolestui.
- Piti piti, samoin kun lehmien piti lentää jo aikoja sitten. Se ei vaan riitä, perkeleen saksanpaskan pieni tankki,
kiroilin autostani löytynyttä uutta epäkohtaa.
- Onneksi minulla on pyykkipoika taskussa, voin laittaa sen nenääni huoltoaseman pihalla, Ilona ilmoitti ja kaivoi
taskustaan muovisen pyykkipojan.
- Hei kato, tuolla on sopiva huoltoasema, sanoin ja viittoilin etuoikealle.
Olin käynyt kyseisellä huoltoasemalla monta kertaa mökillä käydessäni. Milloin olin käynyt juomassa kahvit ja syömässä ja milloin pelkästään tankkaamassa autojani. Tuossa huoltoasemassa oli vain yksi paha vika, se oli aivan liian suosittu. Minua alkoi hermostuttaa bensamittareille jonottavat ihmiset. Siinä letkun varressa tuli vähän samanlainen tunne, kuin joku katselisi minun pissaamista. Olin aivan varma, ettei sieltä letkusta tullut tavaraa samaa tahtia mitä yksin ja rauhassa tankatessa. Minua oikein puistatti ajatus stressaantuneista perheistä kyttäämässä farmariauton ikkunasta minun tankkaamista. Pahimmassa tapauksessa siellä oli vielä joku lemmikkieläin ikkunaa kuolastamassa. Pitäisi olla joku sellainen systeemi, ettei mittarikentälle laskettaisi yhtä autoa enempää kerralla, saisi jokainen asioida bensamittarin kanssa rauhassa ja ennen kaikkea luottamuksellisesti. Mielestäni minun tankkaukset ja tankkausmäärät eivät kuulu sivullisille.
Suuria asioita miettien käänsin Mersun tähtikeulan tavisautoja vilisevälle mittarikentälle. Suunnattomaksi harmikseni jouduin odottelemaan vuoroani mittarille. Kentällä oli kyllä kaksikin vapaata mittaria, mutta en ollut tankannut niistä koskaan. En halunnut alkaa opettelemaan uusia mittareita, vaan jonotin edellisiltä kerroilta tutuksi tulleelle mittarille jonkun puolilahon Hondan takana. Honda oli niin täynnä porukkaa, että mieleen tuli kyseessä olevan sellainen pimeä bussi.
- Puristanko sinua nenästä? Ilona tiedusteli sovitellessaan pyykkipoikaa nenäänsä.
- Ei kiitos, yritän hengittää varovasti.
- Haluatko pillin? Ilona tiedusteli ja kaivoi jostain taikomaansa pientä laukkua.
- Ei ole mitään juotavaa, vastasin hajamielisesti Hondaa tuijotellen.
- Ei kun siis hengittää sen läpi sillai varovasti, Ilona oikaisi.
Katsoin Ilonaa kauhuissani, sillä minusta tuntui, että hän aikoi tappaa minut. Tuollainen pillin läpi hengittäminen tappaa todella hitaasti ja kivuliaasti. Kamalaa miten noinkin läheiseksi tullut ihminen voi olla noin julma, ajattelin paniikissa. Jos satun vielä pilli suussa hengästymään, niin loppuni on todella nopea. Hengästyneenähän minä imaisen helposti sen pillin ihan lyttyyn ja henki pois siltä seisomalta. Kerkeänköhän muuttua edes kunnolla siniseksi, kun olen vainaja? Olin jo hiplaamassa kännykkääni soittaakseni apua, kun Ilona jatkoi jutusteluaan.
- Ääh, huono idea tämä pillin läpi hengittäminen, hän tuumasi ja tunki pillin laukkuunsa.
- No? kummastelin hänen mielen muuttumistaan.
- Tämä on limupilli, eikä mikään ilmapilli, Ilona ilmoitti topakasti.
- Joo, niinhän minäkin tässä vähän ajattelin, totesin helpottuneena.
Viimein Hondaa tankannut mieshenkilö tuli ulos huoltoasemalta ja käveli hitaasti autoaan kohti. Matkalla hän nosteli housujaan ja kokeili vetoketjuaan. Tässä vaiheessa en malttanut olla enää hiljaa, vaan avasin Mersun ikkunan ja huusin tuolle tyypille.
- Ei tämä ole mikään vessajono, vai kävitkö pikapanolla kassatytön kanssa?
- Häh mitä? Ei siellä kassalla mitään tyttöä ollut, tyyppi vastasi.
- Sitä suuremmalla syyllä sietäisit olla jossain muualla autosi kanssa. Mennä nyt muhinoimaan jonkun kassapojan
kanssa, kun oma perhe tai koko suku odottaa autossa, toruin tyyppiä.
- Paskalla kävin. Entä sitten?
- Olisit kuskannut tuon ruosteisen matolaatikon samalla sinne vessajonoon. Toiset saa jonottaa täällä vaikka kuinka
pitkään erään jatkopaskan takia.
- Vittu mitä hulluja taas liikenteessä, tyyppi murahti ja tempaisi Hondan oven auki.
- Sanos muuta. Käy jatkossa paskalla kotona, niin kuin viralliset hullut tekevät. Sitä ei äkkinäinen tiedäkään mitä
kaikkea noista huoltoasemien vessoista tarttuu perskarvoihin tai muuten vain mukaan, huusin vielä
Honda-tyypille.
En kuullut mitään vastausta, ellei Hondan oven kiinni pamahtamista lasketa vastaukseksi. En puhunut ollenkaan palturi siitä, että huoltoasemien vessasta saattaa tarttua jotain mukaan. Ainakin kaksi kertaa on minulla tarttunut jotain mukaan, tarkemmin sanottuna vessapaperia kengänpohjaan. Hyi hitto, että oikein puistattaa ajatella jonkun hieroneen sitä ensin takapuoleensa ja sitten se onkin liimautuneena kengänpohjaani. Oikein vatsassa alkoi kääntää moisen ajatteleminen. Miten jotkut voivat olla niin sikoja, että syytävät vessapaperit lattialle toisten riesaksi.
- Voitko sinä pahoin? Ilona kysyi minua katsoen.
- Joo, tuollaiset yleisiin pönttöihin paskojat pistävät mielen matalaksi ja voimaan pahoin.
- Niin ajatella, etteivät ne raaski käydä kotona vessassa, Ilona päivitteli.
- Taitavat olla vessansäästäjiä, murahdin harmissani.
Vaikka Honda-tyyppi meni sisälle autoonsa, ei Honda liikahtanut tuumaakaan. Jätkä ei edes viitsinyt laittaa sitä käyntiin, vaan istui sisällä ja heilui puolelta toiselle kummallisesti. Vaikka en itsekään tuntenut oloani kovin terveeksi, niin mielestäni tuo Hondalla ajava tyyppi oli oikea kummajainen. Suljetulla osastolla olisi tuollaisella huojumisella puolelta toiselle saanut heti paljon kavereita ja mukana huojujia. Siellä sen jotenkin ymmärsi paremman tekemisen puutteessa, toisin kuin mittarikentällä pihan tukkona.
- Heilutetaanko mekin tätä Mersua? Ilona innostui seuratessaan Hondan meininkiä.
- No ei taatusti, luulevat vielä meidän olevan samaa porukkaa, perhanan vessanpytyn tukkija, manailin harmissani.
- Miten niin tukkija?
- Ihan varmasti on joko tunkenut sinne muutaman kokonaisen rullan vessapaperia tai sitten niin ison jöötin, ettei
sitä saa edes huuhdeltua ilman palokunnan apua.
- Ajatella! Ilona päivitteli.
Jatkoimme Hondan tapahtumien seuraamista. Onneksi meillä ei ollut mitenkään kiire, muuten olisin saanut taas vaikka kuinka pahan kohtauksen. Nyt olin vielä rajan sillä puolen, ettei minun tarvinnut alkaa hakkaamaan päätäni mihinkään kovaan. Muutaman minuutin ihmeellisen huojumisen jälkeen Honda-hyypiö nousi ulos autostaan ja käveli bensatankin korkin luo. Tässä vaiheessa tuon tyypin arvostus laski vielä muutaman pykälän, sillä ihan selvästi tuo hemmo haki vauhtia bensanhajusta. Olisi tempaissut ennemminkin vaikka reilusti kossuhuikkaa, mutta että bensaa, hyi helvetti mikä sekopääkaheli!
- Meinaatko vetää oikein kunnon bensakännit? huusin avoimesta ikkunasta Hondan vierellä kiertelevälle tyypille.
- Saatanan saatana, avaimet ovat hukkuneet jonnekin, tyyppi kiroili ja kurkki autonsa alle.
- Että sekin vielä, karjuin takaisin.
- Ei tarvi tulla soittamaan poskea helvetin Mersu-homo! tyyppi karjui naama punaisena.
- Aivan väärää tietoa. Hullut eivät nimittäin homoile missään tapauksessa, se on ihan terveiden poikkeavien puuhaa,
oikaisin tuon väärinkäsityksen.
- Vittu ne avaimet, voi perkeleen perkele, tyyppi manaili ja kiersi taas kertaalleen autonsa.
- Sinuna minä menisin sinne vessaan tarkastamaan nurkat, neuvoin tuota tosielämän suurta paskatykkiä.
- Vittu, tyyppi kiroili ja lähti kohti huoltoasemarakennusta.
Tässä vaiheessa minun mitta alkoi olla täysi. Kehtasi mokomakin haukkua minua homoksi, saatanan toisten nurkkiin paskoja. Suunnittelin jo Hondan tuuppaamista Mersulla pois mittarikentältä, kun tyyppi palasikin yllättävän nopeasti. Kävellessään autolleen hän heilutteli kädessään auton avaimia. Näytin varmuuden vuoksi kieltä, sillä eihän minun kuulunut riemuita hänen hyvästä tuuristaan. Olin oikeastaan salaa toivonut niiden avaimien huuhtoutuneen viemäriin. Siinä samassa Honda olikin jo käynnissä ja poistui mittarikentältä renkaat savuten. Ajoin Mersun mittarin viereen ja sammutin moottorin.