www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

01.05.2005

81. Voileipä Ilonan kanssa

Olimme nauttimassa vielä maittavaa aamiaista, kun isä astui sisälle mökkiin kiukkuisen näköisenä. Isä jäi seisomaan keskelle lattiaa ja mulkoili meitä alta kulmien. Lapoin juuri jogurttia suuhuni, kun isä avasi sanasen arkkunsa:

- Käskikö joku laittaa sen lusikan suuhun? hän murahti.
- Joo, pään sisällä asuva pieni vihreä mies käski lusikoida tämän jogurtin lusikalla, hihittelin isän kommentille.
- Kyllä tämä on raskasta, isä huokaisi. – Että oma poika on ihan latvasta laho ja vainoharhainen. Mitähän ne naapuritkin taas ajattelevat?
- Ei Ernestissä ole vikaa yhtään sen enempää, mitä sinussakaan, äiti kivahti ja toi isälle tuolin.
- Enkö minä saa omassa mökissä istua omalla paikalla? isä ärähti ja potkaisi äidin tuoman tuolin takaisin keittiöön.
- Sitten saat odotella vuoroasi, äiti ilmoitti tylysti.

Isällä oli aika vaikea tulla omalle paikalle, sillä Pekka istui isän paikalla. Pekka ei näyttänyt välittävän isän möykkäämisestä, vaan hän pisteli leipää poskeen vihreä rasta heiluen. Ilonalle ei näyttänyt mikään syötävä maistuvan, vaan hän tyytyi pelkästään nestemäiseen aamiaiseen. Isä ei luovuttanut, vaan jäi seisomaan samoille jalansijoilleen ja tuijotti meitä herkeämättä.

- Järveä ette sitten vie! Isä mölähti yllättäen.
- Mitä tuo nyt taas oli? kummastelin.
- Äläkä nuole sitä lusikkaa niin kovaa, et kuitenkaan osta uutta sen tilalle, isä möykkäsi.
- Puolet otan järvestä, se on varma, annoin isälle takaisin samalla mitalla.
- No niin, pitihän se arvata. Poika on niin hullu, että vie vaikka viimeiset tipat minun järvestä. Olkoon, puolet saat, mutta minä menen näyttämään paikan mistä se puolitetaan, isä ilmoitti ja paineli ulos niin kovaa, että ikkunat jäivät helisemään oven pamahdettua kiinni.
- Kiva isukki, antoi sinulle puolet tuosta järvestä, Ilona totesi vakavalla naamalla.
- Joo, ajattelin ottaa tämän puolen, niin tulee isälle vähän pitempi matka mennä saunasta uimaan, naureskelin ajatukselle.
- Hehe, toi oli hyvä, Ilona innostui.

Kaikesta päätellen nyt oli tosiaan hyvä aika jättää tämä rauhallinen mökkielämä taakse ja lähteä stressaamaan itseään kaupunkiin. Isä oli näköjään polttanut itsensä juhannuksen aikana aivan loppuun, ainakin henkiseltä kantiltaan. Vaan mikäpä ihme jos se vähän rassaa, kun juoksee yöt vihreiden jänisten perässä tai istuu niitä kyttäämässä koivuhalko kädessään.

- Laitanko minä teille jotain evästä? äiti tiedusteli.
- Ei tarvitse, me käymme haukkaamassa jossain ruokapaikassa, kiirehdin torjumaan äidin tekemät eväät.
- Muistakaa syödä terveellisesti, ettei tule mitään sairauksia, äiti paasasi.
- Muistathan soittaa minulle sitten tasan kymmeneltä, vannotin äitiä.
- Soitanhan minä, mutta mihin puhelimeen?
- Tähän kännykkään vielä tällä kertaa, olemme kymmeneltä vielä matkalla.

Jatkoimme aamiaisen nauttimista vielä jonkin aikaa. Viimein olimme kaikki valmiita ja poistuimme ulos mökistä. Kävelimme suoraan aittaan pakkaamaan tavaroita, sillä suunnitelmassani oli lähteä heti matkaan. Aitan luo päästyämme totesin isällä olevan mielessä suuria suunnitelmia, hän kantoi nimittäin perämoottoria rantaa kohti. Isä aikoi nähtävästi lähteä puolittamaan tuota järveä ihan tosissaan. Ilonan jäädessä aittaan, minä lähdin kävelemään kohti rantasaunaa. Halusin käydä sinne viemämme pesuaineet ja pyyhkeet pois. Tullessani ulos saunasta, isä juoksi kovaa vahtia saunan ohi rantaa kohti veneen bensatankki kädessään. Harmi, ettei tuo tullut mieleen, olisihan tuolle tankille voinut tehdä jotain pientä jäynää.

- Voi saatanan saatanan vihreät porkkanasorvit, isä kiroili laiturille astuttuaan.

Tarkensin katsettani ja totesi hänen pudonneet laiturin läpi veteen. Nähtävästi ne irtonaiset laudat olivat livenneet isän alla. Noitumisesta päättelin kaiken olevan kunnossa, joten en mennyt tarjoamaan apuani. En halunnut pilata omaakin päivää kastelemalla vaatteeni järvessä. Olisin joutunut siinä tapauksessa ajamaan kotiin joko munasillani tai pelkkään pyyhkeeseen kääriytyneenä. Pelkkä ajatuskin palleista auringon kuumentamalla nahkapenkillä, sain minut voimaan pahoin. Istahdin hetkeksi haukkomaan happea ja rauhoittumaan, kun rannalta kuului moottorin käynnistysääni. Isä sai jostain kumman syystä moottorin käyntiin heti. Muistini mukaan tuota moottoria sai tavallisesti nykiä kuin hullu suljetun apteekin ovea.

- Kyllä lähtee! isä kuului karjuvan moottorin metelin yli.

Katselin rantaan päin ja totesin veneen menevän kovaa vauhtia kohti järven toista rantaa. Nähtävästi isä päätti lähteä puolittamaan järveä toiselta rannalta, että oma ranta säästyisi vaatteet päällä pulahteluille ja vihreiden jänisten juomapaikaksi. Koska kyseinen järven puolittaminen ei pahemmin kiinnostanut, niin lähdin palailemaan pesutarvikkeiden kanssa kohti aittaa. Moottorin äänikin vaimeni kuulumattomiin minun päästyäni aitan luo, joten unohdin koko asian. Astuin sisälle aittaan ja törmäsin ilkosen alastomana olevaan Ilonaan.

- Oho! totesin huomattuani hänet.
- Kikkelöitkö minua? Ilona tiedusteli.
- Joo, mutta en rintojen väliin, se oli niin väljä paikka, ilmoitin ja raapaisin housut pois jalasta.
- Ei se mitään, minä haluankin olla sellainen voileipä, Ilona ilmoitti ja tunki itsensä sängylle kahden patjan väliin.

Katselin hetken aikaa kummissani tuota sängyllä olevaa viritystä. Ilona oli kasannut siihen päällekkäin molemmat erilliset patjat, ja oli nyt itse niiden välissä niin, että takapuoli pilkisti juuri niiden reunalta.

- Kummalle puolelle levitit margariinia? utelin siirtyessäni tuon virityksen viereen.
- Eeen minä, siis ollenkaan sitä margariinia, Ilona mumisi patjojen välistä.
- Oletko varma, että tämä voileipäjuttu toimii ilman margariinia tai voita? utelin, sillä minä ainakin olin tottunut voideltuihin voileipiin.
- Minä olen ainakin voideltu sisältäpäin, kokeile vaikka, Ilona hihitteli peppu tyrkyllä.
- Okei, mutta minä en ota mitään vastuuta siitä, jos tästä tuleekin vain joku korppu koko jutusta, ilmoitin oman kantani.

Ilona vakuutteli, että on niitä olemassa sellaisiakin voileipiä, missä ei ole rasvaa kovin paljoa, ainoastaan hyvää ja tuoretta lihaa. Minua tuo voin tai margariinin puuttuminen häiritsi jonkin verran, sillä ajatus kuivasta näkkäristä suussani, sai aikaan hitonmoisen yskänkohtauksen ja janontunteen.

- Pliis, anna jo näkkärille kyytiä! Ilona aneli.
- Näkkäri, eiiii! karjaisin hädissäni, sillä näin jo edessäni sängynkokoisen näkkileivän.
- Käykö limppu paremmin? Ilon ehdotteli ja keikutti peppuaan kutsuvasti.
- E-een ole varma, mutisin.
- Tai sellainen reissumies?
- Ei kiitos, en harrasta miehiä, ilmoitin selvän kantani mokomaakin tuotetta kohtaan.
- Sitten minä olen tällainen Ilonalaisleipä kaikilla herkuilla.
- Se käy, kiirehdin vakuuttelemaan ja työnnyin tuohon sisältä jo kovin kosteaan Ilonalaisleipään.
- Anna palaa Ernesti, ei haittaa vaikka tule muruja! Ilona hoputti.
- Jooh, minä, en, välitä, muruista, oooh!

Viimein lysähdin tuon Ilonan kehittämän voileivän päälle vallan rennosti, ilman turhaa jännittämistä. Onneksi se näkkileipäpainajainen oli mennyt ohi melko nopeasti. Siinä patjakasassa maatessa kokeilin varovasti Ilonan jalkojenväliä, että oliko siellä muruja.

- Oih, meinaatko sinä leipuri jatkaa vielä? Ilona huokaisi.
- Muruja tunnustelin, sanoin.
- Hihii, ei siellä ole, kaikki tuli ihan nestemäisenä.
- Mikä juttu tämä voileipä ilman voita oli? kummastelin vielä vetäessäni housuja jalkaani.
- No kun kaikki puhuu aina voileivän tekemisestä sängyssä ja siitä miten mahtavaa se on. Meillä laitoksessa monet tytöt puhuivat siitä vallan mainiona kokemuksena, Ilona selitti tohkeissaan.
- Jos ne vaikka ruokailivat sängyssä? ehdotin varovasti.
- Ei ku kikkelileikeistä oli puhe, ei silloin syödä tavallista ruokaa, Ilona korjasi.
- No oliko tämä sitten mahtava kokemus?
- Oli se, aivan huima, tosin olin tukehtua sinun lysähdettyä minun päälle, Ilona sanoi onnellisena.
- Eipä olisi tullut kyllä itselleni mieleen, mutisin ääneen nostellessani patjoja takaisin niiden omille paikoilleen.
- Oliko tämä idea nyt ihan hullu? Ilona kysyi huolestuneena.
- Ei ollenkaan, kaikki seksiin liittyvät ideat ovat hyviä, varsinkin sinun kanssa, kerroin mielipiteeni.

Kasasimme tarvikkeemme laukkuihin ja nostimme ne kuistille. Ilonan iso laukku oli jumalattoman painavan tuntuinen. Oma laukku ei painanut juuri mitään siihen verrattuna. Minusta tuntui siltä, että Ilonan laukkuun oli tullut lisää painoa täällä mökillä ollessa. Kiskoin laukun alas aitan kuistilta manaillen itsekseni. Koska Ilona ei ollut voinut käydä täällä missään ostoksilla, niin tulin siihen tulokseen, että liiallinen seksi oli varmaan heikentänyt minua täällä ollessa. Ehkä minä olin polttanut itseni loppuun seksillä ja alkoholin nauttimisella. Toisena vaihtoehtona oli kyllä isän negatiivinen vaikutus ympäristöön ja muihin ihmisiin, jospa se onkin jollain tapaa heikentänyt myös minun fyysistä kuntoani. Pahin on tietysti vaihtoehto numero kolme, eli ne isän mainitsemat ufomiehet ovat imeneet energiani tuonne avaruuteen. Loppujen lopuksi minulla alkoi olla päässäni niin monta teoriaa tähän heikkoon laukunkantokykyyni, että menin jälleen paniikin puolelle. Istahdin alas erään kannon viereen ja aloin paukuttaa päätäni siihen kantoon.

- Ufot, isä, seksi, ufot, isä, seksi, hoin samaa tahtia mitä pääni osui tuohon kantoon.
- Huhuu Ernesti, mikä sinulle tuli? Ilona huhuili.
- Loppuun palaminen, sanoi viimein sanottua otsa kannossa.
- Liikaa aurinkoa, Ilona totesi ja taikoi jostain päähäni lippalakin.




© Rauno Vääräniemi