www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

10.04.2005

78. Hullua vetämistä

Isän poistuttua mökistä, saattoi ruokailu jatkua normaaliin tapaan. Päästyämme jälkiruokaan asti, äiti kävi kurkkimassa keittiön ikkunasta naapurimökin suuntaan, mutta isästä ei näkynyt jälkeäkään. Minua ja Ilonaa isän poissaolo ei haitannut, olimme tyytyväisiä tästä vallitsevasta rauhallisuudesta. Jälkiruuan jälkeen Ilona autteli äitiä siivoamaan ruokapöydän.

- Mitenköhän se niiden kavereidesi ruokailun kanssa on? äiti tiedusteli laittaessaan leipiä pussiin.
- Voi olla, etteivät ruuvaamiseltaan kerkeä, totesin puolihuolimattomasti.
- Mitä se ruuvaaminen oikein on? äiti kummasteli.
- Runkkaamista, niillä on sellainen alastoman naisen kuva yhdessä lehdessä. Se nainen on siinä edestä ja takaa ja vähän sivultakin kuvattuna, kerroin totuuden.
- Vai niin, äiti hymähti.
- Lisäksi niillä on paketti jotain akenttisapuskaa, joten eivätköhän ne pojat viihdy siellä pitemmän aikaa, hihittelin mielikuvituksessani luomalle kuvalle runkkaavista ystävistäni.
- Mennäänkö heittämään tikkaa? Ilona alkoi intoilla.
- Täydellä mahalla? kummastelin mokomaa vouhotusta.
- Ei heitetä lujaa.
- Okei, mutta minä en halua olla se tikkasilmäinen kaveri, asetin oman ehtoni.
- Mikä kaveri? Ilona kummasteli.
- No se, jolle tarjotaan silmään osuneen tikan lisäksi ilmainen olut.
- Nyt minä putosin junasta, Ilona ilmoitti.
- Toivottavasti et raiteille, hihittelin Ilonan hölmölle tokaisulle.
- Siitä tikkakaverista, kerro lisää, Ilona kärtti.
- Okei, siis on sellainen tikanheittokisa, jossa heitetään pään päällä olevaa omenaa tikalla. Joku seisoo taulun edessä omena päänsä päällä ja toiset heittää. Jos heittäjä osuu siihen omenaan, muut tarjoavat sille oluen. Jos taas heittäjä osuu omena päässä seisovaa kaveria jompaankumpaan silmään, niin muut tarjoavat sille tikkasilmäiselle kaverille oluen. Tajusitko nyt?
- E-en, mutta haittaako se mitään?
- Ei haittaa Ilona kulta, sinulla on niin hyvä pylly.
- Sitä minäkin, hihii.

Ilona pyyhki vielä ruokapöydän ja poistuimme sen jälkeen pihalle sulattelemaan ruokaa. Ulkona Ilona ei halunnutkaan alkaa heittää tikkaa. Utelin asiaa ja sain vastaukseksi sen olevan liian monimutkaista hommaa omenien ja kaljantarjoamisten takia. En jaksanut oikaista asiaa, koska ei se olisi tätä maailmaa paremmaksi muuttanut tai isää terveemmäksi. Ilona löysi jostain sulkapallomailat ja sulan. Aloimme pelata sulkapalloa ilman verkkoa, vain maahan piirretty viiva merkkinä näkymättömästä verkosta.

Pelattuamme sulkapalloa varmaan parisen tuntia, Ilona ilmoitti ottavan riskin uimisen suhteen ja pyysi minua mukaan rannalle. Suunnistimme saunan ohi rantaan ja siellä olevan laiturin luokse. Tiirailin laiturilta naapurimökin rantaa, mutta siellä ei näkynyt mitään liikettä. Minua kiinnosti vähän naapurin vihreiden miesten kohtalo. Suostuin Ilonan houkutuksesta riisumaan kengät ja sukat jalastani, olinhan nyt laiturilla missä ei ollut käpyjä. Kävelin tyytyväisin mielin edestakaisin laiturilla ja katselin, kun Ilona heitti kaikki vaatteensa laiturin vieressä olevaan veneeseen. Ilonalla ei ollut bikineitä mukana, joten hän aikoi uida alastomana. Seisahduin laiturille katsomaan hyppyyn valmistautuvaa alastonta Ilonaa, kun tunsin polttavan kivun jalassani.

- Aaaaauuts! karjaisin tuskissani ja aloin pomppia yhdellä jalalla.
- Mitä nyt? Ilona uteli.
- Naula, naula, tämä perkeleen laituri on naulattu kuumilla nauloilla, sain selvitettyä kauhealta tuskalta.
- Minä pidän nauloista, Ilona sanoi.
- Täh? kummastelin mokomaa naulojen puolustelua.
- Se sanonta – viimeinen naula sinun arkkuusi, kuulostaa jotenkin kivalta.
- Kas kun ei ensimmäinen naula sinun varpaaseesi, perkeleen laiturin paska, kiroilin tuohtuneena.
- Minä menen nyt uimaan, Ilona sanoi.
- Etkö meinaa auttaa minua tämän tuskan kanssa?
- En, menen nyt katsomaan kuinka isoilla kikukeilla ne kalat kuseksivat, Ilona sanoi ja hyppäsi veteen.

Vilkaisin Ilonan perään ja käänsin sen jälkeen katseeni uudelleen tuohon petolliseen naulaan. Olisipa nyt vasara käsillä, niin kiskoisin tuon naulan pois tuosta laiturista ja kävisin naulaamassa sen kostoksi vessan seinään. Siinä sitä olisikin raittiiseen kesäilmaan tottuneella naulalla pieni itsetutkiskelun paikka, paskanhajussa ja pimeydessä, hihittelin ajatuksissani kostoa miettiessäni. Syynäsin laiturin muut naulat läpi, mutta ainoastaan tuo yksi tuntui vainoavan minua. Mistähän se liene tiennyt odottaa minua? Koska en muutakaan keksinyt, niin otin kengän ja aloin takoa sitä naulaa kaikin voimin. En tiedä kuinka kauan olin sitä hakannut, kun kuulin moottoriveneen äänen takaani. Käännähdin ympäri ja huomasin rantaa lähestyvän ison pikaveneen. Ilona oli huomannut saman ja jäi laiturin viereen veteen odottamaan veneen saapumista. Pian vene hiljensi vauhtia ja lipui laiturin eteen. Veneessä istui kaksi henkilöä, aurinkolasit päässä olevan pukumies ja tummahipiäinen rastatukkainen nainen.

- Anteeksi, haluttiinko täällä vetää marisätkää? nainen uteli oudolla korostuksella.
- Nyt minä en ymmärrä alkuunkaan, vastasin naiselle samalla, kun kyttäsin mitä se koholla oleva naula meinaa tehdä minulle seuraavaksi.
- Täältä soitti joku rastatukka joka halusi kaverinsa kanssa vetää marisätkää, nainen kertoili.

Katselin tuota naista tarkemmin. Hän oli noin kolmikymppinen, muodoiltaan aika paljon Ilonaa runsaampi ja iholtaan melkoisesti suomalaista tummempi. Päällä naisella oli ohut valkoinen paita, jonka läpi rinnat näkyivät oikein kivasti. Jalassaan hänellä oli repaleiset farkkushortsit ja jotkut rantasandaalit.

- Pekka varmaan, mutisin naista vilkuillessani.

En voinut ymmärtää ollenkaan kavereideni harrastuksia. Nyt ne perkeleen hullut olivat alkamassa vetää marisätkää täällä mökillä, vaikka sen tuojana oli noin hyvännäköinen nainen. Kyllä näköjään hullulla ja hullulla on eroa, ainakin harrastusten ja mielihalujen suhteen.

- Niin, Pekka se oli, sellainen vihreä rastaletti sillä pitäisi olla, nainen innostui ja nousi veneestä laiturille.
- Sama tyyppi. Mene tuonne sauna ohi ja mökin edestä oikealle. Siellä on sellainen aitta, mene oikeanpuoleisesta ovesta sisälle. Siellä se Pekka on kaverinsa kanssa tissejä tiiraamassa, opastin naista.
- Kiitos, oli ilo tavata, nainen sanoi ja lähti osoittamaani suuntaan.
- Tuulettakaa sitten kunnolla, huutelin perään.

Samassa myös vene poistui laiturista ja jäimme Ilonan kanssa kahden. Ilona nousi vedestä laiturille kuivattelemaan. Onneksi oli niin lämmintä, ettei aittaan jäänyt pyyhe ollut mikään ongelma. Istuuduin itse laiturille pitämään sitä naulaa silmällä, kun Ilona kuivatteli itseään. Viimein hän oli niin kuiva, että saattoi laittaa vaatteensa päälle.

- Tiedätkö mitä Ernesti?
- No mitä?
- Ne kalat eivät tulleetkaan pissimään tähän rantaan, vaan niiden vessa on jossain toisessa rannassa, Ilona ilmoitti tyytyväisen oloisena.
- Ihan kiva, totesin hajamielisesti yrittäessäni samalla nujertaa tuon häiriköivän naulan tahtoa ajatuksen voimalla.
- Ernesti, oletko sinä koskaan vetänyt marisätkää?
- En ole, eikä paljon kiinnosta moiset aineet. Päästyäni eroon noista muista lääkkeistä, en aio käyttää muuta kuin alkoholia.
- Minua kiinnostaa, että millainen fiilis siitä tulee, Ilona sanoi.

Ilona sai houkuteltua minut mukaan katsomaan mitä pojat puuhaavat. Laitoin sukat ja kengät taas jalkaan ja nousin ylös laiturilta. Siinä samalla minulle tuli mieleen sanonta ”naula päässä”. Tarkoittikohan se kenties tuollaisen häiriintyneen naulan kostoa? Oliko tässä nyt vaarana saada vaikka ensi yönä nukkuessani tuo naula päähän ja menehtyä rautaa aivoissa? Päätin mennä illalla nukkumaan vasaran kanssa, olihan minun jotenkin kyettävä puolustamaan itseäni tappajanaulaa vastaan. Mafian miehet varoittelevat yleensä ensin katkaisemalla pikkusormen, niin miksei tuo naulakin voinut pitää ennakkovaroituksena jalkani polttamista. Minulla oli ajatus pyytää Jaskaa apuun, mutta hänellä oli nyt nähtävästi pää sekaisin marisätkän vetämisestä.

- Tule jo Ernesti, Ilona hihkui ja paineli juoksujalkaa kohti mökkiä ja sen vierellä olevaa aittaa.

Kipaisin Ilonan perään, sillä en halunnut todellakaan jäädä ilman todistajaa tälle salakavalalle laiturille. Pistelin menemään kevyttä hölkkää, sillä Ilona kirmasi oikein nuoruuden innolla kohti aittaa.

- Nuuh nuuh, eivät ne ainakaan vielä ole vetäneet mitään, Ilona nuuhki ilmaa.
- Mennään sitten sisään katsomaan mikä on meininki, sanoin ja tempaisin aitan oven auki.
- Päivää, minäkin haluaisin vetää marisätkää, Ilona hihkaisi astuessaan hämärään aittaan.
- Oooooh, minä taidan tulla nyt, kuului Pekan karjaisu.
- Hys, Jaska hyssytteli toisella sängyllä istuskellen.
- Mitä hittoa, missä se marisätkä on? kummastelin huomattuani Pekan olevan peiton alla sen rastamuijan kanssa.
- Tuollahan se Pekan kanssa, Jaska sanoi.
- Ja tuon naisen kanssa vai? utelin selventääkseni asiaa.
- Tuon naisen lempinimi on Marisätkä, Jaska selitti.
- Minä en ala, en ala, en en ala. Miksi aina kaikki muut saavat vetää jotain, mutta minä en, Ilona alkoi raivota hysteerisenä ja ryntäsi ulos aitasta.
- Oho, oletkos vetänyt sen ihan loppuun? Jaska hämmästeli Ilonan nopeaa pakoa paikalta.
- E-een tiedä, ei siinä ainakaan mitään rajoitusta pitänyt olla, tuumasin päätäni raapien.
- Vedetäänkö vielä toinen kierros? Pekka uteli kömpiessään pois peiton alta suu korvissa ja letku letkeänä.
- Mistä vitusta te nyt tuonkin keksitte ja millä hitolla maksatte kaiken tämän?
- No sillä löytämällämme luottokortilla. Hulluthan eivät kuule huveistaan ala maksamaan, Jaska sanoi ja alkoi riisua housujaan.
- Hyviä seisokkeja, toivottelin pojille ja avasin oven poistuakseni aitasta.
- Hei, olisi tässä ollut myös sinulle, Pekka huuteli perään.
- Antaa olla, en oikein välitä noin huumaavista jutuista, naurahdin ja painoin oven kiinni.

Oloni oli jotenkin helpottunut, sillä ystäväni eivät olleetkaan mitään pilleristejä pahempia väärinkäyttäjiä. Hetken aikaa pelkäsin heidän sortuneen vaikka mihin. Musiikki- ja akenttipiireissä kun tuppaa liikkumaan vaikka minkälaista sukankuluttajaa ja hullua.

- Ilonaa, missä sinä luuraat. Jos haluat vetää, niin saat vetää vaikka minun housut kinttuihin, jos se helpottaa.

Kuuntelin hetken aikaa, mutta korvani eivät erottaneet minkäänlaista vastausta.

- Ilonaa, saat vetää vaikka sen laiturilla olevan naulan pois vasaralla, sopiiko? yritin vielä yhtä vetotärppiä.
- Ei tarvitse Ernesti, minä olen nyt hyvässä vedossa, kuului Ilonan iloinen ääni mökin nurkalta.

Vilkaisin tarkemmin äänen suuntaan ja huomasin Ilonan tulevan minua kohti punainen pulkka perässään. Ilona oli kovin onnellisen näköinen tullessaan aitan luokse.

- Voi Ernesti, et tiedäkään miten paljon helpottaa, kun saa vetää jotain, Ilona selitti aivan tohkeissaan.
- Pulkkaa? tiedustelin varovasti.
- Niin, eikö maailma olekin ihmeellinen. Ajatella, että löysin täältä pulkan keskellä kesää.
- Joo, ajatella, mutisin harmissani moisesta muovipalan vetämisestä.
- No mikä nyt? Ilona kysyi.
- Minäkin lupasin sinun saavan vetää jotain.
- Onko sinulla jossain toinenkin tällainen pulkka?
- Minä menen vetämään turpaan tuota mäntyä, murahdin ja lähdin kävelemään kohti isoa puuta.
- Vedä minunkin puolesta, minulla kun on kädet täynnä tätä pulkan vetämistä, Ilona huusi perääni.

Kävelin männyn juureen ja vedin sitä turpaan tai oikeastaan kaarnaan nyrkillä, niin että silmissäni kipunoi ja mieleen tuli yksi sana – äiti! Täytyy myöntää, että tuo veto oli tietyllä tapaa aivan täydellinen näissä olosuhteissa, ei nimittäin tehnyt mieli vetää toista kertaa. Olin nähtävästi onnistunut tässä vetohommassa hulluja kavereitani paremmin, sillä he halusivat vetää Marisätkää vielä toisenkin kerran. Kyllä tuo kerrasta tarpeeksi saaminen taisi olla ihan taidosta kiinni, ajattelin hammasta purren, sillä nyrkkiin sattui niin maan perkeleesti.

- Ernesti, voisitko sinä vetää minun? Ilona uteli ja pomppi pulkan ympärillä.
- Mielelläni, vastasin hänelle ja aloin miettiä sopivaa paikkaa.
- Minä olen valmis, Ilona ilmoitti.
- Täh? kummastelin huomattuani hänen menevän istumaan pulkkaan.
- Vedä ensi pari kertaa tuon mökin ympäri, niin mietitään sitten vaikka veden päällä vetämistä, Ilona neuvoi minua.
- Minulla on parempi idea, kerroin hänelle.
- No?
- Kiivetään tuonne mökin katolle ja katsotaan miten savupiippu vetää.
- Ihanko tosi?
- Jep, siinä se on kuule tosi veto päällä.
- Voi Ernesti, sinä se keksit aina kaikista parhaimmat vedätykset, ajatella että savupiippu ja vielä katolla, Ilona huokaili.
- Mennään, sanoin ja tempaisin Ilonan ylös pulkasta.

Neuvoin Ilonan tikapuille ja pyysin nousemaan ne ylös. Kuolasin itse maassa häntä takaapäin ja kiipesin perässä katolle. Onneksi mökissä oli vain pieni harja, siellä on helppo istuskella ja katsella piipun vetämistä. Mökin huopakatto oli ihanan lämmin, joten kävimme makaamaan siihen piipun viereen, silmät taivasta ja sitä vetävää piippua kohti.

- Miten sinä Ernesti keksit näin loistavan idean? Ilona uteli.
- No katsos, meikäläisen ajatus vetää niin hyvin, vastasin vaatimattomaan tyyliini.
- Vedetäänkö pienet tirsat? Ilona kysyi haukotellen.
- Vedetään vaan, alkaa olla jo vähän vetämätön olo, vastasin ja laitoin silmät kiinni.