www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
03.04.2005
Emme menneetkään Ilonan kanssa rannalle, vaikka Ilona oli aluksi niin halunnut. Se kalojen kusemisesta heittämäni kommentti taisi häiritä Ilonaa, sillä hän nuuhki ihoaan vähän väliä ja kävi mökissä olevan peilin edessä tutkimassa hiuksiaan. Menin itse makaamaan mökissä olevan sängyn päälle, sillä oloni oli jotenkin köykäinen. Nähtävästi juhannusmieli oli vallannut meikäläisenkin kropan ja keventänyt sitä oleellisesti, mistä muusta se näin kevyt olo muuten voisi tulla? Äiti palasi saunalta ja jatkoi ruuan laittamista. Koska ruokailijoita oli tullut yllättäen kaksi lisää, tarvittiin ruokaakin enemmän.
- Menepäs Ernesti pyytämää isäsi syömään, äiti hihkaisi minulle keittiöstä.
- Mitä tyhjää, antaa sen kuolla nälkään, niin päästään siitäkin harmista, murahdin ja käänsin selän äitiin päin.
- ERNESTI!
- Kyllä äiti, vastasin ja paukautin otsaani pari kertaa edessäni olevaan seinään.
- Minä en tule, en ole ihan varma siitä kalojen pissan sopivuudesta minun ihotyypille, Ilona mumisi peilin edessä.
- Minkä pissan? äiti puuttui keskusteluun.
- Kalat kusevat veteen, eikö niin äiti? tinkasin häneltä.
- Sitä en tiedä, mutta kukaan ei ole vielä ainakaan kalojen kuseen kuollut, eikä kenenkään iho mennyt pilalle siitä,
äiti naurahti.
Nousin ahdistukseni kanssa yhtä aikaa sängyltä, tosin sillä erolla, että ahdistukseni oli minua painavampi. Minulla oli täysi työ saada se ahdistukseni nousemaan ylös. Raahauduin hitaasti mökin poikki ulko-ovelle ja astuin kuistille. Olin aivan varma, että mökin lautalattiaan jäi isot urat minun raahautumisesta, oli se matka ollut vaan niin raskas. Kuistille päästyäni otin varmuuden vuoksi kiinni kaiteesta, etten olisi pudonnut kuistin lattian läpi. Jotenkin tuo ahdistuneisuus vei minut niin pahasti hämärän rajamaille, etten muista miten sain kengät jalkaani. Jossain vaiheessa tajusin olevani jo melkein saunalla ja kuulevani isän kolistelua. Nousin raskain askelin saunan kuistille ja käännyin selin saunan oveen. Avasin oven ja astuin selkä edellä pukuhuoneeseen. Itse saunaan menevä ovi oli valmiiksi auki, joten peruutin suoraan siitä sisälle.
- Isä, sanoin varovasti.
- Onko joku sanonut niin? isä ärähti ja paiskasi yhden kiuaskiven lattiaan niin kovalla voimalla, että se upposi
siihen.
- Äiti pyysi käskemään isän syömään, kerroin hänelle.
- Pyytäkööt sitten oman isänsä, jos kerran isää on vailla.
- Sinua se tarkoitti.
- E-een lähde, isä ilmoitti.
- Pakko, ruoka on jo valmis.
- Jäätkö tänne? poltatko minun ruokaillessa tämän saunan? meinaatko liittoutua niiden vihreiden ufojänisten kanssa?
isä alkoi tivailla eri asioita.
- NYT SYÖMÄÄN SIELTÄ SAUNALTA! kuului äidin reipas komentaminen mökin suunnalta.
- Minä ensin, isä sanoi ja tuuppasi minut päin nurkassa olevia vesiämpäreitä.
- Niin, hulluilla onkin etuajo-oikeus, huusin hänen perään katkerana kastuneista housuista.
- Mitä? isä ärähti ja palasi takaisin saunaan.
- Ei mitään, lepakot ne vaan soittivat poskea tuolla katonrajassa.
- Menehän poikani ensin, minä tulen täältä perässä, isä selitti ihmeellisen rauhalliseen sävyyn.
- Kiitos isukki, sanoin mahdollisimman imelästi.
Kävelin isän ohi ja väistin hänen kyynärpääiskunsa, joka sain isän horjahtamaan päin kiuasta. Suureksi harmikseni kiuas oli kylmä, joten mieltäni rauhoittava isän tuskanhuuto jäi kuulematta. Huudon sijasta sain kuulla kiroilua ja solvausta siitä, etten osaa edes kävellä niin, ettei muut kärsi. Vaikka mieleni oli edelleen kovin ahdistunut, niin jostain syystä sain itseni aikamoiseen vauhtiin rynnätessäni saunalta kohti mökkiä. Ei isäkään kovin hitaasti tullut, tosin hänellä oli vähemmän vaatetta painolastina. Potkin mökin kuistilla kengät jalastani ja livahdin sisälle. Menin istumaan suoraan ruokapöytään.
- Tuleeko se isä? äiti kysyi.
- Porsaankyljystä, porsaankyljystä! isä huuteli paahtaessaan täyttä höyryä tupaan.
- Vasta huomenna, äiti rauhoitteli isää.
- Missä Pekka ja Jaska? tiedustelin äidiltä.
- Pojat tulevat kuulemma vasta myöhemmin, heillä on joku projekti pahasti kesken, äiti tiesi kertoa.
- Runkkaavat varmaan, minulta lipsahti ilmoille.
- Niin mitä? äiti pysähtyi utelemaan.
- Siis ruuvaavat jotain vehjettä, Jaskahan on sellainen akentti, korjasin äidin mieliksi lausetta.
- Onko näissä ruotoja? isä kysyi ja tökki sormellaan keitettyjä ahvenia.
- Kaikissa kaloissa on.
- Ei siinä vihreässä jäniksessä ainakaan ollut, isä intti ja piti ahventa silmiensä tasalla, kuin läpivalaistakseen
sen katseellaan.
- Jäniksessä on luita, äiti huokaisi.
- Tuskinpa niitäkään, oli se vaan niin perkeleen notkea.
Viimein tilanne rauhoittui niin paljon, että saatoimme aloittaa ruokailun neljistään. Ilona istui pöydän toisella puolella äidin kanssa ja minä istuin isän kanssa vastakkaisella puolella. Isä oli hivuttautunut aivan pitkän penkin toiseen päähän, ikään kuin mahdollisimman etäälle minusta. Mielestäni tuollainen oman jälkeläisen hyljeksiminen oli kovin tuomittavaa, joten nousin äkkiä ylös penkiltä kertoakseni sen seisaaltaan ruokailevalle porukalle.
- Voi saatana, voi helvetin helvetti, nyt se haarukka on minun poskessa, isä alkoi kirota lattialle pudottuaan.
- Oho! totesin huomattuani penkin keikkaamisen isän alla.
- Sattuiko sinuun Ernesti? Ilona uteli huolestuneena.
- Ei oikeastaan, penkki vain hipaisi takapuoltani.
- Saatanan saatana, tästä lähin tässä talossa käytetään vain lusikoita, isä kiroili irrottaessaan haarukkaa
poskestaan.
- Minäkin söin monta vuotta pelkillä lusikoilla, kunnes paranin pahimmasta hulluudestani, Ilona ilmoitti iloisena.
- Laitoksessa tietenkin hähähää, isä nauraa räkätti lattialla istuen.
- Kaaleppi Kilari, nyt heti takaisin ruokapöytään tai takavarikoin sinun uninallen, äiti kivahti ja iski oikein
nyrkkiä pöytään.
- Ei nallea, isä niiskutti ja hinasi itsensä pöytään.
Olin jo istumassa penkillä isän istahtaessa sille, nyt tosin vähän keskemmälle. Yritin kurkkia millaisen jäljen se haarukka oli tehnyt isän poskeen, mutta isä vältteli katsomista suuntaani. Hän katseli aivan päinvastaiseen suuntaan ja noukki sivusilmällä ruokatarvikkeita pöydästä. Olin aika harmissani moisesta käytöksestä siihen asti, kun isä otti leivän sijasta käteensä ahvenen ruodon ruotolautaselta, voiteli sen margariinilla ja tunki suuhunsa.
- Pthyi, mitä saatanan leipääkin tähän huusholliin ostetaan, isä alkoi noitua.
- Anna minun taas kaikki kestää, äiti huokaisi.
- Niin niin, kyllä tässä taas onkin kestämistä, hullu poika änkeää väkisin tänne mökille ja ufojänikset hyökkäilevät
kimppuun omalla tontilla, isä manaili ja heitti margariinilla voidellun kalanruodon lattialle.
- Mitä tuo ruoto tuolla lattialla tekee? äiti tivasi isältä.
- Jänisansa, isä murahti ja kurotti tällä kertaa ihan oikea ruisleipäviipaleen korista.
- Joku voi vaikka liukastua siihen, äiti motkotti.
- Se jänis, isä murahti ja alkoi voidella oikeaa leipää.
- Ernesti, nostatko sinä nuoremmuuttasi sen ruodon pois lattialta ja viet vaikka keittiön ämpäriin, ettei se pääse
enää häiritsemään meidän ruokailua.
Nousin pitkin hampain ylös pöydästä. Minua ketutti aivan suunnattomasti keskeyttää hyvä ruokailu mokomankin isän heittämän ruodon takia. Lisäksi olin saanut juuri Ilonan kanssa pienen jalkapelin käyntiin pöydän alla. Astuin kaksi askelta ruodon vierelle ja nostin sen ylös. Lähdin viemään sitä keittiöön, kun äiti kiinnitti huomiota minun kastuneisiin housuihin.
- Ernesti, missä sinä olet kastellut housusi haaroista?
- Kusi housuun, hähähää, hullun hommaa, hähähää, isä alkoi nauraa räkättää samassa.
- Ernesti, miksi sinä et avannut vetoketjua? Ilona oli utelemassa heti perään.
- Vettä tämä on, saunan vesisankoista, minä lipesin jotenkin niitä vasten, mutisin kävellessäni keittiöön.
- Kusi se, minä näin kaiken, hähähää, isä räkätti vielä.
- No niin, nyt minä joudun pesemään jalkani, sekin on ihan kusessa, Ilona murahti kiukkuisena.
- Nyt minä en ymmärrä alkuunkaan, äiti hämmästeli.
- Kato isä, keltainen jänis ajaa takaa sitä vihreätä jänistä tuolla toisen naapurin tontilla, huusin keittiön
ikkunan äärestä.
- Isokin? isä hätääntyi.
- Ainakin kaksimetrinen.
Samassa isä oli jo menossa, ovi vain paukahti perään, kun herra poistui kalsarin lahkeet lepattaen kohti toista mökkinaapuriamme. Palasin vihellellen takaisin ruokapöytään.
- Ernesti, tuo oli aika rumasti tehty isälle, äiti torui minua.
- Niin olikin, mutta mitä väitti minun kusseen housuihin, itsehän se tuuppasi minut päin niitä vesisankkoja,
perustelin tekoani.
- Vettäkö? Ilona innostui.
- Vettä.
- Voi Ernesti kulta, sitten minä voin jatkaa, Ilona sanoi ja työnsi jalkansa takaisin haaroihini.