www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

27.03.2005

76. Moottorisahamurha?

Jäin istuskelemaan aitan sängylle puhelun loppumisen jälkeen, sillä oloni oli todella mahtava. Olikohan sillä mäntyyn törmäämisellä ollut sittenkin jotain merkitystä? Toki vanhojen muisteleminen auttoi aina, mutta jotenkin tämänkertainen tunne oli jotenkin erilainen. Heittäydyin makaamaan sängylle ja suljin silmäni sekä kuvittelin olevani kotisohvalla. Olin jo vaipumassa kotoiseen horrokseen, kun tajuntaani tunkeutui puhetta.

- Uuuh, oiiih, näetkö? Jaska huokaili.
- Joooh, tuon kun saisi, voisin minäkin keksiä sille jotain käyttöä, Pekka huokaisi perään.
- Siis nämä suomalaiset eivät ole mitään tuon rinnalla, Jaska jatkoi.
- Ei missään tapauksessa, Pekka vahvisti.
- Tuon kun saisin jalkojeni väliin, niin sitä ei mies enää muuta kaipaa, Jaska hehkutti.
- Entä pillerit? Pekan epäilevä ääni kysyi.
- Niin, siis tarkoitan tietenkin, että pillereiden ja tuon kanssa elämä olisi täydellistä, Jaska kuului korjaavan.
- Lainaisitkos sitä joskus minulle? Pekka tiedusteli.
- Häh? Sinähän hullu olet, tuo on kovin henkilökohtainen. En kait nyt kenenkään toisen anna sitä näpelöidä, Jaska vastasi tuohtuneena.
- Niin mutta, hulluthan jakavat kaiken, Pekka intti.
- Okei, sovitaan niin, että saat lainata parina yönä, Jaska leppyi.
- Mistä noita reiden sisäpintaan kiinnitettäviä puukkoja oikein saa? Pekka uteli.
- Pitää soittaa tuohon numeroon ja tilata sieltä, Jaska opasti Pekkaa.

Putosin aika korkealta, sillä olin kerinnyt muodostaa aivoissani kuvan siitä uhkeasta akenttitytöstä ja sen muuttamisesta Jaskan luokse. Olisin voinut itsekin sitä lainata muutamaksi yöksi. En voinut ymmärtää, että mitä nuo hullut näkivät jossain puukossa, kun maailmassa oli vielä naisiakin. Sitten jos naiset loppuvat, niin voisin alkaa väitellä jostain puukosta. Laskeskelin hitaasti nollasta kolmeen rauhoittuakseni kunnolla, kun aivan läheltä alkoi kuulua helvetinmoista moottorisahan ääntä. Olin aivan varma, että joku yrittää tunkeutua tähän aittaan ja ryntäsin vauhdilla ulos. Vasta mökin ja aitan puolessa välissä minulle selvisi asian koko kauheus – olin ulkona ilman kenkiä.

- Voi saatana, voi vittu mitä käpyjä ja ne pistelee minun jalkapohjiin, karjuin jopa moottorisahan metelin yli.

En tiedä miksi vihasin käpyjä paljaiden jalkojeni alla, mutta se oli jotenkin niin ehdotonta vihaa tuota luonnontuotetta kohtaan. Kerkesin jo kivuta erääseen koivuun, kun huomasin jalassani olevan ohuet sukat.

- Hähähää, Ernestilläpä on sukat jalassa, aloin nauraa räkättää. – Ettepä saaneetkaan minua kävyt, hähähää.
- Ernesti, kaiva potero! Jaska huusi makuuasennosta aitan ovelta.
- Miksi?
- Ei hyökkäyksen sattuessa saa kiivetä puuhun, olet viholliselle liian selvä maali.
- Nyt lopetat isä sen vessan sahaamisen, äiti alkoi karjua mökin kuistilla.

Vasta siinä vaiheessa tajusin tarkastella ympäristöä tarkemmin. Katson samaan suuntaan mihin äiti tuijotti ja huomasin isän seisovan kalsareisillaan moottorisaha kädessä. Isä vilkaisi äidin suuntaan ja huomasi samalla minut. Sydän jätti varmaan puolitoista lyöntiä väliin, kun minulle selvisi moottorisaha-pihakoivu yhdistelmän yhteensopimattomuus minun kannalta. Nythän tässä taisi käydä paska tuuri. Jos isä päättää tulla riehumaan sen sahansa kanssa koivun juureen, niin menetän henkeni pudotessani puusta. Pahimmassa tapauksessa putoan vielä käynnissä olevan moottorisahan terän päälle ja vereni roiskuvat ainakin kilometrin säteelle. Olisihan halunnut päättää elämäni jotenkin muuten, kuin tällä tavalla. Silmissäni oli jo iltapäivälehtien lööppi moottorisahamurhasta. Ajatuskin siitä, että joku myyrä nuolee aivojani auki sahatusta kallosta, puistatti minua niin, että olin pudota koivusta ilman puun sahaamista.

- Ernesti odota, tuon sinulle kengät, Ilona hihkui ja ryntäsi kohti aittaa.
- Varovasti, varovasti, vihollinen voi väijyä vielä jossain, Jaska varoitteli Ilonaa.
- Ei hätää, minulla on pimppi ja sillä selviän tilanteesta kuin tilanteesta, Ilona vastasi, ja otti minun kengät käteensä.
- Älä luota viholliseen, Jaska huuteli vielä Ilonan perään, yhä oviaukossa maaten.
- No niin Ernesti, pujotahan tämä kenkä jalkaasi, Ilona sanoi ja työnsi toisen kengän jalkaani.
- Mi-miten sinä? änkytin huomattuani Ilonan olevan aivan samalla korkeudella, kuin minä puussa.
- No niin, nyt voit laskea jalan tähän maahan, näin, Ilona opasti ja laittoi jalkani maahan.
- Hehe, minä olen maassa, hehe, naurahdin pari kertaa varovasti keventääkseni omaa tunnelmaa.
- Onko tuo isäsi vähän hullu? Ilona sipisi ja viittoili kalsareisillaan moottorisahaa huudattavaa isää kohti.
- No ei kait kukaan tervepäinen heilu pelkät kalsarit jalassa moottorisahan kanssa.
- Niin juuri, noita kalsareita minä tarkoitinkin, Ilona innostui.
- Niin?
- Katsos, kun minä kerran pääsin kokeilemaan moottorisahaa, niin minä sahasin sillä yöllä ja aivan nakuna, ettei vaan vaatteet tartu moottorisahan terään ja imaise minua mukaan. Isäsi on noiden kalsareiden takia todella suuressa vaarassa, Ilona selitti.
- Mitä sahasit? utelin häneltä.
- Moottoritien.
- Pituus vai leveyssuunnassa?
- Leveyssuunnassa tietenkin. Pidätkö minua ihan hulluna? Ilona puuskahti närkästyneenä.
- Pidän, mutta sulla on hullun hyvät tissit ja peppu, vastasin hänelle ja nipistin pepusta.
- Ihana mies, niin suorasanainen ja aloitekykyinen, Ilona huokaisi ja tuikkasi pusun huulilleni.

Äiti oli katsellut tapahtumia mökin kuistilta, mutta nyt hän sai tarpeekseen isän moottorisahan huudattamisesta. Äiti tempaisi kumisaappaat jalkaan kiukkuisen näköisenä ja käveli sen jälkeen isän eteen.

- Mitä helvettiä sinä Kaaleppi Kilari olet tekemässä meidän vessalle?
- Sahaan, isä huusi ja antoi taas kierroksia sahalle.
- Ellei se saha sammu, käyn liiteristä kirveen ja erotan herran pallit muusta ruumiista yhdellä iskulla, äiti huusi kuin seitsemän hyenaa.
- Joo, isä tuumasi ja sammutti sahan.
- Ja nyt sitten kerrot ihan omin sanoin, että missä me käydään tarpeilla jos sahaat tuon vessan kappaleiksi? äiti vaati isältä.
- Ei ku, siis pientä reikää tai oikeastaan toista oveahan minä vaan, isä alkoi selittää.
- Mitähän varten, eikö tuosta yhdestä ovesta ole kerinnyt tähänkin asti kulkea?
- Juu juu, siis normaalisti kyllä. Tuota, jos ne ufot laskeutuu tuohon vessan eteen jonkun ollessa sisällä, niin ajattelin tehdä pakenemista varten toisen oven tähän sivuseinään, Isä selitti.
- Ufot? taasko sinä olet nähnyt niitä harhoja?
- Tällä kertaa näimme naapureiden kanssa niiden kätyrin ihan porukalla. Minä en ole hullu, hähähää, toisin kuin tuo vajaamielinen poikani ja sen vielä vajaamielisemmät kaverinsa, hähähää, isä nauraa räkätti.
- Ymmärrätkö kieltoa? äiti kysyi tuiman näköisenä.
- Y-ymmärränhän minä, isä nikotteli.
- EI! äiti karjaisi niin kovaa, että isä pudotti moottorisahan kädestään.

Tilanne rauhoittui hetkessä. Isä nosti kiireesti sahan maasta ja kävi viemässä vessan kanssa samassa rakennuksessa olevaan liiteriin. Tämän jälkeen äiti ilmoitti isälle, että tämä saa lähteä tyhjentämään kiukaan kivistä ja laittamaan siihen uudet kivet, hän ei kuulemma viitsi saunoa vessanhajussa toista kertaa. Koska kyseessä ei ollut isän ensimmäinen kiukaalle kuseminen, niin mökillä oli valmiina varakiviä kiukaaseen. Nykyiset kivet äiti käski isän kantaa järveen likoamaan, jotta ne voitaisiin vaihtaa seuraavalla kerralla takaisin.

- Nyt Ernesti, Ilona sanoi ja tempaisi minua kädestä.
- Mitä?
- Rintojenvälistäjuttu, tule jo, Ilona hoputti ja kiskoi minua parkkipaikan takana olevaa metsää kohti.

Olin kerinnyt unohtaa koko jutun, mutta Ilonan muistuttaessa siitä, lähdin mielelläni hänen perään. Menimme juoksujalkaa tien ja parkkipaikan poikki sen takana olevaan metsään. Painelimme niin kauas, ettei mökkiä näkynyt ja seisahduimme kookkaan kuusen juurelle.

- Kikkeli esiin, Ilona kiirehti ja tempoi samalla paidan päältään, paljastaen kaksi kiinteätä rintaansa.
- On jo, vastasin valmiina kuin hullu iltapillereille.

Ilona ei aikaillut, vaan tuuppasi minut sitä kuusta vasten ja tuli aivan kiinni. Hän alkoi laskeutua alemmaksi. Ilonan tissien ollessa vehkeeni kohdalla, hän yritti puristaa pieniä rintojaan toisiaan vasten, mutta tulos oli jotain muuta kuin toivottu.

- No niin, kato nyt, ei mulla turhaa ole traumaa näistä tisseistä. Eihän niiden väliin voi edes kikkeliä laittaa, Ilona surkutteli.
- Ei vai, ei tuo minusta ainakaan sinun pään päällä tai polvella ole, lohduttelin häntä.
- Ai niin, Ilona havahtui ja puristeli rintojaan.
- Vielä kun otat suihin, niin olet ottanut rintojenvälistä suihin, opastin häntä.
- Kaunista puhetta, Ilona huokaisi ja alkoi suorittaa tuota kaipaamaani tehtävää.
- Oliko hyvä rintojenväli? Ilona uteli puuhan ollessa ohi.
- Vähän väljä, muuten ihan hyvä, totesin laittaessani vehjettä housuihin.
- Väljä? Ilona mutristeli suutaan.
- Niin, siis väljä sen takia, että se oli niin kiinteä, korjasin lausuntoani.
- Voih, olet niin älykästä seuraa, Ilona huokaisi ja alkoi laittaa paitaa päälleen.
- Pidän älykkäästä seurasta.
- Minustako?
- Itsestäni, korjasin tuon harhakäsityksen.
- Ai niin, sinähän se älykäs olitkin. Mennäänkö uimaan? Ilona ehdotteli.
- Ei kiitos, en viitsi uida kalojen kuseksimassa vedessä, ilmoitin välittömästi.
- Vettä ei pidä juoda, Ilona sanoi topakasti.

Lähdimme kävelemään kohti mökkiä, Ilona edellä ja minä hänen peppuaan seuraten perässä.




© Rauno Vääräniemi