www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

13.03.2005

74. Akenttipostia

Olimme Ilonan kanssa erään isohkon kiven ja sen vieressä olevan puun takana kuuntelemassa naapurirannan tapahtumia. Ilona oli jäänyt kontalleen kuuntelemaan, joten minulla iski pieni piru ja aloin hieroa häntä takaapäin. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että juhannuksen aikaan pitää saada pimppiä useamman kerran.

- Oiih, Ilona voihkaisi yllättäen aika kovalla äänellä.
- Mikä se oli, kuulitteko? isä havahtui.
- Joo, ihan kuin joku olisi huutanut, vanhempi miehistä sanoi.
- Minun mielestäni joku voihkaisi, nuorempi miehistä esitti oman näkemyksensä.
- Se jänis! isä ilmoitti oman mielipiteensä.
- Vitut, eivät jänikset voihki, vanhempi miehistä naurahti.
- Joo eivät tavalliset, mutta nyt kyseessä onkin vihreä jänis, isä jatkoi päättäväisenä.
- Anteeksi, Ilona sanoi ja laittoi kävyn hampaiden väliin.
- Ei se mitään, lohduttelin häntä samalla, kun laskin hänen housujaan alas.

Koska pesutalkoot olivat vielä kesken, niin halujen hyrrätessä päätin uusia tuon aamullisen pimpin saannin, tällä kertaa tosin metsässä kiven takana ja takaa päin. Ilona ei pannut asiassa ollenkaan hanttiin, vaan oli mukana jutussa koko kropallaan. Annoin palaa oikein metsänpojan tarmolla. Vasta lysähdettyämme makaamaan kiven taakse, minulla tuli mieleen, että kuuluikohan tämä touhu miten kauas?

- Pthyi, Ilona tuumasi sylkäistessään kävyn pois suustaan.
- Maistuko?
- Muna maistu, käpy ei, Ilona sipisi ja alkoi kuivailla paikkoja nenäliinalla.
- Ajattele, jos olisitkin saanut tyydytyksen siitä kävystä, niitähän on metsä täynnä.
- Niin, mutta ne ovat aina samankokoisia, eikä niillä lennä, Ilona hihitteli hiljaa.
- Onneksi minä satuin paikalle, tuumasin omaan vaatimattomaan tyyliini.
- Miten sinä muuten Ernesti jaksat aina vaan?
- Kato, sitä kun on oikealla tavalla hullu, voi tehdä mitä vaan ja jaksankin normaalia enemmän.

Kiskoimme housut takaisin jalkoihin ja yritimme puistella kaikki neulaset ja roskat mahdollisimman tarkkaan pois housujen sisältä. Naapurirannan pesutalkoot sen kuin vain jatkuivat, tosin ilman mitään sen kummempaa menestystä. Pontin Jaskan väripommissa ollut Marlosen Pekan vihreä hiusväri oli näköjään todella tiukasti istuvaa tavaraa. Ilmankos se Pekan rasta oli aina niin tuoreen vihreä. Samalla hetkellä alkoi jostain kaukaa kuulua helikopterin ääntä. Käännyimme katsomaan järvelle päin ja kohta näimme matalalla lentävän helikopterin tulevan ihan kohti.

- No niin, loppu tuli, parkaisin hädissäni Ilonalle ja painauduin mahdollisimman tiukasti kiveä vasten.
- Mikä loppu?
- Jaska on katsos agentti ja nyt vieraanvallan agentit ovat saaneet selville hänen olinpaikkansa, valistin Ilonaa.
- Niin?
- No, vähintäänhän ne tappavat miehet ja raiskaavat naiset.
- Ihanaa tai siis voiko niin tehdä? Ilona jo huusi, että sai äänensä kuuluviin.
- Ne jyräävät meidät, parkaisin ja painoin pään turpeeseen kiven vieressä.
- Thumps!
- Mitä, joko räjähti? huudahdin kuullessani oudon äänen takaamme.
- Sieltä pudotettiin jotain ja ne vilkuttivat minulle, Ilona sanoi istuma-asennossa.
- Et sitten suojautunut?
- Eihän minun tarvitse, minullahan on pimppi, jota voin hyödyntää niiden vieraanvallan agenttienkin kanssa, Ilona hihitteli.

Helikopteri jatkoi matkaa pysähtymättä ja alkoi nostaa korkeutta heti mökin kohdalla. Sain viimein katsottua sitä tarkemmin ja huomasin kopterin olevan aivan musta, ilman minkään valtakunnan tunnuksia. Jonkin muistikuvani mukaan kaikissa ilma-aluksissa pitää olla konekohtainen tunniste, mutta tuossa ei näyttänyt olevan mitään.

- Huhuu, sattuiko kukaan näkemään minne minun Akentti-Sanomat tiputettiin? kuului saunan luota Jaskan huhuilu.
- Hys, sanoin Ilonalle ja viittoilin naapurirannan suuntaan.
- Ok, Ilona sanoi ja terästimme kuuloamme.
- No niin, minähän sanoin, että uffot ne ovat värvänneet sen vihreän jäniksen tekemään myös meistä sellaisia pieniä vihreitä miehiä, isä selitti voitonriemuisena pöllön näköisinä seisoville naapurin miehille.
- Voi vittu, onhan juhannus, vanhempi miehistä sai sanottua pesuharha kädessään.
- No niin, katsokaa nyt, mulkkukin on enää vain muisto eilisestä koosta, isä surkutteli kurkkiessaan housuihinsa.
- Mitähän se vaimokin sanoo? nuorempi miehistä kauhisteli.
- Hähää, ei mitään, se on varmaan jo varpusen kokoisena jossain jyviä noukkimassa, hähää, isä nauraa räkätti.
- Minna rakas, nuorempi miehistä parkaisi.
- Mennään tappamaan se jänis, vanhempi miehistä alkoi uhota.
- Turhaan, aivan turhaan, sillä on elämää suurempia voimia. Voimme vain rukoilla, ettei meistä tehdä porkkanoita, hähähää, isä jatkoi sekopäisellä linjallaan.
- Sairasta touhua. Tietäähän sen hullukin, ettei maailmassa ole vihreitä jäniksiä, Ilona naurahti.
- Niin, ainoastaan pehmeitä jäniksiä, vastasin hänelle.
- Hihii.

Koska isän olinpaikka oli nyt selvillä, lähdimme hissukseen peräytymään piilopaikastamme. Ryskeestä päätellen Jaska etsi kuumeisesti Akentti-Sanomiaan jostain saunan läheltä. Mielestäni ääni oli kuulunut lähempää meidän piilopaikkaa, joten käskin myös Ilonan pitää silmänsä auki. Emme kerinneet kovinkaan pitkästi, kun edessämme nökötti teräksinen lieriö, jossa oli hassu keltainen korkki. Nappasin lieriön käteeni ja jatkoimme matkaa kohti saunaa.

- Trallallaa, hullu se kusta lorottaa, trallallaa, Jaska hoilasi saunan kuistilla minullekin tuttua rallia ja kusi siitä alas maahan.
- Ernesti katso, kikuli, Ilona innostui ja osoitteli Jaskan vehjettä.
- Munat piiloon ja lehteä lukemaan, huusin Jaskalle ja heiluttelin lieriötä.
- Älähän nyt, pitäähän minun verrytellä vehkeitäni kolmoissivun akenttityttöä varten, Jaska naurahti, mutta teki kuitenkin kuten pyysin.
- Onko namukin? uteliaisuuteni heräsi.
- Katsotaan, Jaska sanoi ja tempaisi lieriön kädestäni.

Jaska ruuvasi tottuneesti lieriön keltaisen korkin pois ja tyhjensi sen sisällön saunan kuistille. Lieriöstä tuli esiin lehti, veitsi, lankaa, tulitikkuja, siimaa, koukkuja ja joku suljettu pakkaus. Pakkaus paljastui tekstin mukaan akenttisapuskaksi.

- No voi yhden kerran, Jaska alkoi manata lieriötä kopistellessa.
- Mitä nyt? kummastelin.
- Tilasin uuden lieriön paikantimen, koska entinen hävisi jonnekin. Se ei näemmä tullutkaan, Jaska manaili.
- Ilmankos haeskelit sitä vähän väärästä paikasta.
- Ei paikka ollut väärä, kopterikuskina oli vain joku tuuraaja. Näin juhannuksena kaikki vakiolentäjät ovat vetämässä perseet olalle, Jaska murahti ja alkoi selata lehteä.

Jaskan selaaminen ei tosin ylettynyt kolmoissivua pitemmälle. Jäimme kaikki katsomaan millainen tämänkertainen akenttityttö on. Olihan se, siis ihan akentin näköinen. Tytöllä oli yllään kaikenlaisia nilkka- ja jalkakoteloita, sekä selässään joku pieni reppu. Muuna vaatetuksena tuolla erittäin isorintaisella blondilla oli leveä nahkavyö ja maihinnousukengät sekä mustat nahkasormikkaat. Tässä lehdessä kolmoissivun tyttö oli tosiaankin kokosivun tyttö. Sivulle oli mahdutettu ainoastaan useampi kuva tuosta seksikkäästä akentista, niin edestä, takaa, kuin sivultakin. Lisäksi sivun alareunassa oli puhelinnumero ja kehotus soittaa, jos tekee mieli treenata lähitaistelua.

- Pyh, taitaa olla aika huolimaton tavarastaan, Ilona tuhahti.
- Jaathan sitä itsekin, huomautin hänelle.
- Niin jaankin.
- Mitä sitten vouhkaat?
- Tekisikö mieli nussia tuota rintojen väliin? Ilona tivasi.
- Minulla ainakin tekee, Jaska ilmoitti heti.
- No niin, kato nyt mikä lepakko, Ilona kivahti.
- Pst, sovitaanko niin, että minä annan sinulle rintojenvälistä suihin? sipisin Ilonan korvaan.
- Voih, sinä se Ernesti osaat sitten aina lohduttaa surevaa naista, Ilona huokaisi ja painautui minua vasten.
- Olen oikea mies oikeassa paikassa.
- Minulla on välillä pienoinen trauma näistä pienistä tisseistä, Ilona niiskutti.
- Ei se mitään, onneksi tavara on tiukka, sanoin ja nipistin häntä varovasti pepusta.

Päästyään jollain tapaa kolmossivun tytön yli, Jaska havahtui ja selasi lehden läpi nopeasti. Lehti ilmestyy kuulemma joka päivä ja joka puolella maailmaa. Se jaetaan agenttien paikan mukaan aina kulloisellakin kulkuneuvolla. Koska olimme mökillä huonojen kulkuyhteyksien takana, se tuli tällä kertaa helikopterilla. Jokaisella agentilla on Jaskan mukaan sellainen laite, mihin tulee kysely seuraavan aamun lehden jättöpaikasta. Yhteys sen laitteen kautta on kuulemma niin hyvin salattu, ettei vihollinen voi sitä hyödyntää.

- Missä se laite sinulla on? tiedustelin Jaskalta.
- Täällä takahampaassa, Jaska sanoi ja avasi suunsa.
- Miten viestität?
- Naputtelen hampaita yhteen, Jaska selitti.
- Onko tullut vääriä osoitteita vaikka ruokailun yhteydessä?
- Joo, mutta me akentit emme keskustele epäonnistuneista missioneista tavisten kanssa, Jaska sanoi ja poistui lehden kanssa kohti nukkumapaikkaansa.
- Mennäänkö kertomaan äidillesi isäsi löytymisestä ja sen jälkeen kokeilemaan sitä rintojenvälistä juttua? Ilona ehdotti.
- Tulen kovana, ei kun siis viivana, vastasin ja ryntäsin loittonevan Ilonan perään.




© Rauno Vääräniemi