www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

06.03.2005

73.Vihreät pesutalkoot

Heräsin aamulla säpsähtäen unesta, jossa kaunis nainen ratsasti päälläni kovaäänisesti huohottaen. Avasin silmäni ja totesin olevani keskellä pimeyttä, en nähnyt mitään. Sitten tajuntaani tai oikeastaan kroppaani tuli sellainen tunne, että se unen ratsastaminen päälläni jatkui.

- Mitä minulle on tehty? parahdin säikähtäneenä näkökykyni menettämisestä.
- Uuuuh, oiiih, odota Ernesti, kohta, minä tulen, kuului jotenkin katkonainen Ilonan ääni ja hytkyntä päälläni jatkui.

Siinä samassa mieleni kirkastui, tämähän on nyt se minun toivoma juhannuspano, jee! Ajatus alkoi juosta paremmin ja tajusin ottaa päälleni heitetyn Ilonan paidan pois silmieni edestä. Tämän jälkeen silmäni etsiytyivät Ilonan alastomana pomppivaan vartaloon. Tämä auttoi asiaan ja pääsin itsekin täysillä mukaan tähän niin ihanaan hommaan. Koska olin jo selälläni, niin annoin Ilonan hoitaa homman loppuun asti.

- Piditkö herätyksestäni? Ilona tiedusteli homman oltua ohi.
- Alku oli vähän pelottava ja pimeä, mutta lopulta tämä vaikutti ainoalta oikealta tavalta herätä juhannuspäivään.
- Minua niin halutti, että oli pakko tehdä näin mitään kysymättä.
- Missä muuten minun kengät on? havahduin tosielämän rajuun todellisuuteen.

Muistan menneeni nukkumaan kengät jalassani ja nyt olin täysin alastomana sängyllä. Minä en voinut sietää mitään vitun männynkäpyjä paljaiden jalkojeni alla, joten niiden kenkien olisi parasta olla jossain lähettyvillä. Munasillaan juokseminen ei ollut mikään ongelma, mutta ne vitun kävyt!

- Ernestiii, huhuu, ne kengät ovat täällä lattialla, Ilona huuteli konttaillessaan lattialla.
- Huh, kylläpä helpotti suunnattomasti.
- Pelkäätkö männynneulasia varpaiden välissä? Ilona uteli.
- Käpyjä!
- Oh, minä aristelen selvin päin niitä neulasia. Kännissä ja varsinkin kossukännissä ne eivät haittaa.
- Et taida olla selvin päin vieläkään?
- En niin, olen naukkaillut koko yön sinua riisuessani.

Niinpä niin, sitä vaan käytetään koko yö toisen riisumiseen ja omien seksuaalisten halujen tyydyttämiseen, ajattelin katkerana mielessäni hyväksikäytetyn kohtaloani. Minua vitutti suunnattomasti alkaa pukeutumaan, koska olin illalla varautunut heräämään kaikki vaatteet päällä ja kengät jalassa. Olisiko tässä pitänyt ripustaa lappu kaulaan, jossa olisin kieltänyt vaatteiden riisumisen. Pitikö sitä nyt yhden panon takia kaikki riisua, voi yhden kerran, että sapetti taas oikein kunnolla.

- En muuten nussinut Pekan ja Jaskan kanssa, Ilona täräytti kesken syvimpien mietteideni.
- Otit vain suihin vai?
- Ehei, minä annoin niille pimpin.
- Täh?
- Minulla oli sellainen Ilonan ratsastuskoulu peli, jolle annoin nimen pimppi. Pojat saivat sen, hihii.
- Ratsastuskoulu?
- No siinä ratsastetaan sellaisilla pienillä pimpeillä pitkin tulitikkukikuleita, siitä pelin nimi.
- Mitäs pojat? jatkoi utelemista, sillä en halunnut paljastua vakoilleeni heitä koko ajan.
- Taisivat vetää herneen nenään.
- Hyvä, hulluilla onkin isot sieraimet, nauraa hihittelin poikien kokemukselle Ilonan pimpistä.

Yöunet olivat jääneet aika vähiin, sillä kello oli vasta jotain kahdeksan aamulla. En muista ollenkaan mihin aikaan olin tullut nukkumaan, mutta väsytti niin maan perkeleesti. Ilonan sovitellessa stringejä jalkaansa, aloin etsiä vaatteitani ja kiskoa niitä päälleni. Saatuani viimein kengätkin jalkaan, päätin lähteä haukkaamaan happea rantaan. Ilona ilmoitti tulevan mukaan. Kävelimme ensin mökin luo katsomaan, olisiko äiti mahdollisesti hereillä. Menin mökin kuistille ja kurkistin ikkunasta sisälle. Äiti istui pöydän ääressä ratkomassa ristisanoja ja viittoili meitä sisälle. Jätimme kengät kuistille ja astuimme mökkiin.

- Huomenta lapsukaiset, otatteko kahvia?
- Otamme, vastasimme yhteen ääneen.
- Nukuitteko hyvin?
- Joo, mutta naitiin vielä paremmin, kerroin äskeisestä kokemuksesta.
- Hyi, ei tuollaisista asioista tarvitse kaikille kertoa, äiti torui, mutta naurahti perään.
- Saitko itse nukuttua, vai pitikö isä sinua hereillä koko yön?
- Isää en ole nähnyt sen jälkeen, kun se sai yöllä päähänsä lähteä etsimään sitä vihreätä karhun kokoista jänistä.
- Minne päin isä lähti?
- Tuossa se saunan ympärillä pyöri ja sieltä kuului kauhea pauke. Sen jälkeen näin isän ryntäävän tuonne naapurimökin suuntaan kovalla kiireellä. Sen koommin ei ole koko äijästä näkynyt vilaustakaan. Toisaalta ihan hyvä, sillä sain nukuttua todella hyvin seitsemään asti.
- Mihin naapuriin isä juoksi?
- Tuonne noin, äiti sanoi ja viittoili samalle mökille, missä olimme ne väripaukut räjäyttäneet yöllä.
- Uuups, minulta lipsahti.
- Tiedätkö jotain tästä asiasta?
- Eeen, kahvi vaan poltti suutani tuosta vasemmanpuoleisen takahampaan kohdalta, keksin äkkiä pienen hätävaleen.
- Voisitteko mennä vähän katselemaan, ettei isä ole saanut päähänsä lähteä vesille silloin yöllä. Sillä raukalla kun ei ole uimataidon lisäksi minkäänlaista suunnistusvaistoa. Isä saattaa soutaa järvellä ympyrää, vaikka mökki olisi näkyvillä, äiti huokaisi.
- Okei, kahvien ja pullien jälkeen, lupasin äidille.

Jatkoimme kaikessa rauhassa äidin leipomien pullien syömistä ja kahvin juomista. Jos isä oli ollut kateissa koko yön, niin kyllä se vielä parin kahvikupillisen ajan saa olla ihan samassa paikassa. Hieman kyllä ihmettelin itsekin isän poissaoloa, sillä yleensä aamukahvi toi isän pöytään kellon tarkkuudella. Tosin en tiennyt ihan tarkkaan, millaisia rituaaleja isällä oli nykyisin mökillä, ne kun tuppaavat muuttumaan vuosittain. Aamuinen kenkäharmi alkoi olla vain pelkkä muisto, sillä isän sooloileminen sai ajatukseni aivan muualle. Kiitimme lopuksi äitiä tarjoilusta ja poistuimme mökistä. Kävelimme ensin polkua pitkin saunalle ja kurkkasimme sisälle. Siellä ei ollut ketään ja haju muistutti etäisesti miesten vessaa, isän kiukaalle kusemisen takia.

Katsoin vielä varmuuden vuoksi pukuhuoneessa olevan varavuoteenkin alle, mutta isä loisti poissaolollaan. Tulimme ulos saunasta ja aloin katsella tarkemmin sen ympärille. Saunan ympärillä olevat puut olivat aivan vihreitä lehtien lisäksi myös rungoiltaan. Vaikka inhosin vihreätä väriä aivan helvetisti, niin vihreärunkoinen koivu oli jotenkin persoonallisen näköinen.

- Minäkin haluaisin olla vihreä pimppiä myöten, Ilona ilmoitti.
- Hyi helvetti!
- Se on kesän väri.
- Olkoon vaikka mikä, mutta vihreän naisen pesään en kikkeliäni tunge, se on varma!
- Ai jaa, taidatkin olla joku nipottaja.
- Maalataan sinut mustaksi, olen aina halunnut tietää miltä mustan naisen pimppi tuntuu, ehdotin Ilonalle.
- Joo, tuossa onkin ideaa. Silloin voin viuhahdella pimeässä metsässä kenenkään huomaamatta.

Jatkoimme saunalta kohti rantaa. Puolessa välin matkaa korviini alkoi kuulua outoa keskustelua rannan suunnalta. Keskustelu ei kuulunut meidän rannasta, vaan vähän sivummalta. Rannassa olevan puuston takia minulla oli vaikea paikallistaa keskustelijoita. Ääniä vaikutti olevan useampia, ja keskustelu oli sipinästä huolimatta aika kiukkuinen. Myös Ilona ilmoitti kuulevansa keskustelijat, joten lähdimme hiipimään rannan metsikköä pitkin kohti naapurin mökkiä. Kyseessä oli sama mökki, jossa olimme paukauttaneet sen pommin. Olimme viimein niin lähellä naapurin laituria, että näimme keskustelijat ja kuulimme heidät oikein hyvin.

- Saatana, tämä ei lähde sitten millään, naapurimökin vanhempi mies kirosi hangatessaan väriä vatsastaan.
- Pitikö sinun olla niin pillun päälle, että annoit sen huoran tehdä tämän meille? nuorempi naapurin miehistä syytteli kaveriaan.
- Se oli jänis, sellainen karhunkokoinen vihreä jänis, isä sanoi hangatessaan alastomaa vartaloaan jollain harjalla.
- Pidä jo turpa kiinni siitä jäniksestäsi, vanhempi mies kivahti koko ylävartalo aivan vihreän värin peitossa.
- Minä näin sen jäniksen, isä yritti vakuutella.
- Saatana, jänis muka, nuorempi miehistä kirosi ja heitti muoviämpärin pitkälle, osuen sillä pieneen puskaan.

Kuinka ollakaan, samalla puskasta singahti esiin jänis, vihreä sellainen. Jänis painoi menemään pienen aukio yli hirmuista vauhtia ja katosi nopeasti näkyvistä. Koska kaikki olivat tuijottaneet ämpärin suuntaan, kaikki myös näkivät vihreän jäniksen. Myös me Ilonan kanssa totesimme jäniksen olevan vihreä. Isä oli ollut sittenkin oikeassa jäniksen värin suhteen, se karhun koko oli ollut tosin hieman liioiteltua. Tässä oli myös selitys sille, miksi isä ei ollut muuttunut ensimmäisen väripaukun räjähtämisen jälkeen vihreäksi. Tuo jänis oli ollut nähtäväsi juuri paukun kohdalla ihmettelemässä sitä.

- Minähän sanoin, minähän sanoin. Luulitte varmaan, että puhun hulluja, hähähää, kuka se tässä oikein hullu onkaan, kun ei usko toisen puhetta, isä riemuitsi.
- Oli se, siis vihreä, vanhempi miehistä raapi päätään.
- Entä se nainen? nuorempi mietti.
- Olisiko se jättänyt sitä kossupulloa jos sillä olisi ollut tarkoitus muuttaa meidät vihreiksi? vanhempi alkoi miettiä.
- Ei varmaankaan, eihän kukaan suomalainen jätä juhannuksena kossupulloa vartioimatta, sehän olisi jo kansanperinteen pilkkaamista, nuorempi totesi.
- Niinhän se on, se nainenkin säikähti sitä jäniksen laittamaa paukkua ja juoksi karkuun. Voi perkele, sinne meni vieraat vitut tuon jäniksen takia. Mitä me nyt keksitään kertoa naisille? vanhempi miehistä päivitteli.
- Pistetään ufojen syyksi, niitä minä olen nähnyt ennenkin, isä ilmoitti hymyillen.




© Rauno Vääräniemi