www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

06.02.2005

69. Leivänmuruja

- Nämä läpsyy kivasti, otan nämä, Ilona hihkui kurvatessaan esiin hyllyjen välistä.
- Asialliset nuo sinun kuminauhat, totesin pieni kateus mielessäni tuosta ideasta.
- Niin on, näitä oli suljetulla pilleripurkkien ympärillä, Ilona kertoili kuminauhojen taustoja laittaessaan niitä takaisin taskuunsa.
- Aaaarg, karjaisin tuskasta tajuttuani nähneeni noita kuminauhoja itsekin monen monta kertaa.
- Hii, ihan kuin iso apina, Ilona hihitteli.
- Jaa mikä?
- Tuo sinun karjuminen.
- Onneksi ei eläimellinen.
- Ei niin, sillä emmehän me ole eläimiä, Ilona naurahti ja lähti tepastelemaan kohti ruokaosastoa pohjalliset käsissään.

Nousin ylös jakkaralta ja vasta siinä vaiheessa minulla välähti kauhea asia. Olinko mahdollisesti sattunut istumaan tenavien julmimpaan kostoon, nimittäin purukumiin? Seisoin selin jakkaraan ja kävin nopeasti läpi koko istumisprosessin. Olin istunut siihen aivan normaalisti, mikään ei ollut antanut myöten allani, mikään ei ollut luistanut oudosti allani ja olin päässyt ylös ilman yletöntä voimankäyttöä. Vaikka pääsin näissä päätelmissäni nopeasti positiiviseen, eli purkkavapaaseen tilaan, kesti kuitenkin hyvän aikaa saada kroppa kääntymään tuota jakkaraa kohti.

- Puuh, ei mitään hätää Ernesti, huokaisin ääneen itselleni.
- Voi kiitos Luoja tuosta purkkavapaasta jakkarasta, jatkoin ääneen höpöttämistä.
- Anteeksi, onko tässä vapaata? tuli viereeni kyselemään joku vanhempi mieshenkilö.
- On, on, siinä on todella vapaata, siis niin vapaata kuin vain penkillä voi olla. Se on vapaa kaikesta pahasta ja istujista ja tarttuvista aineista ja kaikesta, voi miten vapaa sen onkaan, selitin onnellisena tuolle miehelle.
- Itse asiassa, taidankin jättää nämä kengät ostamatta, mies sanoi ja pyörähti takaisin hyllyjen väliin.
- On se vapaa, yritin vielä huudella poistuvan miehen perään.

Mielestäni tuollainen käyttäytyminen oli todella outoa, tulla nyt huvikseen kyselemään vapaana olevista penkeistä ja hävitä sen jälkeen paikalta. Lähdin samaan suuntaan miehen kanssa, ostoskärryjä edelläni työntäen. Minua kiinnosti nähdä mitä tuo mies meinasi ostaa kenkien tilalta. Pääsin kenkäosaston toiseen päähän, kun huomasin hänet uudelleen. Nyt hän oli jonottamassa toisten naisten kanssa jo käytössä oleville kahdelle sovituspenkille. Siinä samalla minulla välähti, tuo mies oli vain pimpin perään, ja sen takia vapaaksi kertomani penkki ei hänelle käynytkään. Kävelin kärryjä työntäen hänen ohitseen.

- Ei täällä marketissa saa pimppaa, vie naiset ennemmin vaikka kotiin, heitin hänelle ohimennen ilmaisen vinkin.
- Minä, näitä, kenkiä, mies mumisi takaisin vaivautuneena.
- Tartut vaan reippaasti tuota punahousuista pyllystä ja kerrot mitä halua tehdä sille kotonasi, niin kyllä luonto hoitaa lopun, heitin vielä toisen ilmaisen neuvon ennen poistumistani.
- Pylly, eeeee, kuului vain jotain epämääräistä takaani.

En viitsinyt alkaa enää kääntyillä turhan takia, sillä eihän minulla ollut mitään ongelmia koskaan pimpan saannin kanssa. Lähinnä ne ongelmat tuppasivat olevan naisilla, jos en suostunut heidän kanssaan sekstailemaan. Ilona oli jo kadonnut näkyvistä aikoja sitten, joten suuntasin kärryt suoraan kohti elintarvikeosastoa ja siellä olevaa makkaratiskiä. Ilona oli puhunut makkarasta, joten eiköhän hän sieltä löytyisi. Pientä mutkaa piti tehdä parissa kohti, sillä halusin vältellä valvontakameroita mahdollisimman paljon. En mielelläni halunnut itseäni kaupan valvontanauhoille, sillä sekin on yhdenlainen rekisteri minusta. Onneksi tiesin kameroiden paikat ennestään, niin pystyin välttelemään suurimman osan pienillä kyyristelyillä ja kameroihin selin kulkemalla.

- Makkaraa, oih! Ilona rakastaa teitä käyrät makkarapötkylät, kuulin Ilonan huutavan jo kaukaa.
- Tietä makkarakuljetukselle! huusin nostaessani ostoskärryjen nopeuden huippuunsa.
- Perkeleen hullu! joku nainen huusi kiukkuisena.
- Niin olenkin, ahdistaako se?
- Kortti pois tuollaisilta kaahareilta, nainen möykkäsi perääni.
- Ai ostoskärryjen vai? Kukahan se meistä hullu onkaan? huutelin mennessäni.
- Vandaali! Sain vielä yhden kommentin perääni.
- Haarat levälleen, Ernesti tulee! huusin Ilonalle hyllyn päästä.
- Ihana mies, sinä tiesit missä minä olen, Ilona hymyili.
- Mitä laitetaan? utelin jarruttaessani hänen vierelleen.
- Tuosta noita, Ilona sanoi ja viittoili chilimaustettuihin grillimakkaroihin päin.

Lastasin kärryihin kaikki chilimakkarat, sillä hulluahan se oli lähteä reissuun vajavaisin eväin. Ilona näytti jo kiirehtivän eteenpäin, joten seurasin häntä sinappihyllyn luokse. Siellä sain komennon lastata kärryyn tulista sinappia. Laitoin kärryihin reilusti sinappia ja kiirehdin taas loittonevan Ilonan perään. Ilona pysähtyi limujen luona ja pyysi minua ottamaan mukaan kymmenen pulloa keltaista Jaffaa.

- Eikös meidän pitänyt juoda kossua? ihmettelin limulinjalle siirtymistä.
- Hei haloo, onkos siellä yläpäässä mitään valoo? Ilona sanoi ja koputteli minua päähän.
- Onko? Näkyykö korvista tai silmistä mitään kajastusta? utelin suurella mielenkiinnolla.
- Sitä Jaffaa tarvitaan oksennuksen värjäämiseen, Ilona selitti.
- Ahaa! Jos minä otan vaikka punaista limua, niin sitten voidaan aamulla katsoa kuka yrjösi ja minne, innostuin taas Ilonan loistavasta ideasta.
- Niin onkin muuten. Minä olen juonut aika kavereiden kanssa keltaista ja aina on tullut inttämistä siitä, että kuka yrjösi ja minnekin, Ilona innostui puolestaan minun ehdotuksestani.
- Voi että me olemme hyviä! hihkuin onnellisen lastatessani punaista limua kärryihin.
- Meissä on voimaa, Ilona iloitsi myös.
- Miten leivän kanssa, otetaanko sitä? utelin Ilonalta.
- Ei oteta, niistä tulee muruja, enkä voi sietää juhannuksena muruja. En halua elämäni olevan juhannuksena pieninä murusina. Ajattele nyt, leipää alastomana syödessä murut tippuvat vartaloa pitkin jalkojen väliin. Koska leipä tuo elämää, niin siinä vaiheessa elämäni on murusina ja päin vittua, Ilona perusteli leipäasiaa.
- Ei osteta leipää, minun oli todella helppo sanoa noiden perusteluiden jälkeen.

Aloin yhä enemmän pitää Ilonasta ja hänen logiikastaan, sillä siinä oli jotain todella maagista. Ilonalla oli selitykset todella hanskassa, vaikka hanskat olivat varmaan lääkäreiden mukaan jääneet matkasta jo äidin kohdussa. Tuota muruasiaa en ollut itse edes osannut ajatella tuolta kantilta. Minun mielestäni murut olivat vitsaus lähinnä sängyssä ja alastomana syödessä navassa. Sänkyyn ne kulkeutuivat vaatteiden mukana ja napaan varmaan vittuillessaan, jos olin ruokailemassa alastomana pöydän ääressä. Tarkemmin asiaa ajateltuani, minua alkoi oikein ahdistaa leipien suunnaton ylimielisyys minua ja Ilonaa kohtaan. Jätin kärryt siihen paikkaan ja päätin mennä tekemään jotain tälle asialle, jotta oloni helpottaisi. Kävelin suoraan leipäosastolle ja erään ison leipiä täynnä olevan hyllykön luokse. Avasi erään leipäpussin, jonka tiesin sisältävän paljon murusia jo luonnostaan. Hieroin leipää kädelläni jotta kaikki mahdolliset murut sen päältä tippuisivat lattialle.

- Siitä saat, saamarin ylimielin murumaakari, ärähdin leivälle tunkiessani sen takaisin pussiinsa.

Seuraavaa leipää en päästänyt yhtä helpolla, vaan litistin sen mahdollisimman littanaksi siihen hyllykköön. Yrittäkööt nyt varistella littanoita murujaan kovin kauas, naurahdin katsoessani sen uutta muotoa. Toisen leivän jälkeen tajusin onneksi vilkaista ympärilleni hieman tarkemmin. Olin keskellä leipäosastoa ja siellä oli varmasti satoja ja taas satoja leipiä. En millään voinut rankaista kaikkia leipiä, aikani tai edes koko loppu elämäni ei tulisi riittämään tuohon urakkaan. Koska minulla oli vielä vähän patoutumia leipiä kohtaan, tökkäsin lähtiessäni pariin paperipussissa olevaan leipään reiän, kosto se on sekin.

- Tule Ernesti, kossut odottavat malttamattomana, Ilona hihkui etempänä ja heilutti käsiään pään yläpuolella.
- Tullaan tullaan, nyt olen valmis, ilmoitin hänelle.

Kipaisin nopeasti kärryjen luokse ja lähdimme reipasta vauhtia kohti kassoja. Yhdessä mutkassa ajolinjani meni sekaisin jonkun mummelin takia ja törmäsin kylki edellä erästä hyllyä päin. Onneksi kärryt eivät näyttäneet kärsivän mitään vahinkoja, ainoastaan hyllyillä olleet irtokarkkilaatikot levisivät maahan karkkien kanssa. En antanut tuon pikku vastoinkäymisen lannistaa matkaani kassalle, vaan kiihdytin uudelleen huippunopeuteen ja yritin olla tarkempi mummeleiden suhteen. Ilona tuli juoksujalkaa perässäni, sillä hän halusi olla tiiviisti menossa mukana. Kurvasin kärryillä eräälle vapaalle kassalle, mikä oli suoranainen ihme tähän aikaan.

- Olettekin minun ensimmäiset asiakkaat, kassatyttö sanoi hymyillen.
- Joo, ja kun pidät viimeisinä, niin ei tule päivälle turhaa pituutta, vaan voit lähteä rietastelemaan jonnekin rannalle, esitin oman näkemykseni asiasta.
- Sinnepä sinne, sitä pitää illalla rientää, kassatyttö naureskeli.
- Kumpi lastaa hihnalle ja kumpi vartioi kärryjä? utelin Ilonalta.
- Tuota, jos minä nostelen tältä vasemmalta reunalta ja sinä pidät kärryistä kiinni. Vaihdetaan sitten, kun vasen reuna on tyhjä, niin minä pidän kiinni ja sinä tyhjennät loput tavarat hihnalle, Ilona ehdotteli.
- Joo, mutta etiketit sitten eteenpäin, muistutin Ilonaa.
- Sehän on ihan selvä asia, kuten pilleripurkin valkoinen väri, Ilona hihitteli.
- Kumpi tulee ensin, keltainen vai punainen limu? jäin miettimään limupullojen järjestystä hihnalla.
- En tiedä, olen aina ostanut keltaista ja laittanut vaan niitä hihnalle, Ilona jäi raapimaan päätään.
- No limut tulevat kuitenkin ennen makkaroita, joten olemme nyt pattitilanteessa tuon hihnan kanssa, totesin tukalasta tilanteestamme.
- Anteeksi, takana tuleva lihava mies ryki naama punaisena.
- Ei se mitään, rykikää vaan, lohduttelin miestä omasta kiperästä ongelmasta huolimatta.
- En minä sitä, vaan tuota, mies sanoi ja viittoili ostoskärryjä.
- Nyt en ymmärrä, ihmettelin tuota kommenttia.
- Sitä vaan, että perkeleen äkkiä ne ostokset tuohon hihnalle, että muut asiakkaat pääsevät maksamaan ostoksiaan kassalle!
- Entä sitten? tivasin vittuuntuneena.
- Mitä?
- Sitä vaan, että mitä sitten kun ne toiset pääsevät maksamaan ostoksensa? tarkensin kysymystäni.
- Ei ne pääse teidän tollojen takia, mies ärisi.
- Niin, harmi niille, Ilona ilmoitti ja näytti samalla kieltään tuolle paksukaiselle.
- Siis punainen vai keltainen? palasin meidän ongelmaan.
- Laitetaan punaiset ensin, koska punainen on aina liikennevaloissa alimmaisena, Ilonan keksi yllättävän ratkaisun.
- Niin mutta keltainen tulee liikennevaloissa ennen punaista, muistutin häntä.
- Ai niin, voi harmi, Ilona surkutteli.
- Minä tiedän, laitetaan niitä aina kaksi rinnakkain ja yhtä aikaa, sain nerokkaan idean.
- Hyvä, hyvä, hyvä, kassatyttö alkoi taputtaa käsiään yhteen television mummon lailla.

Hitto, että minä olin taas tyytyväinen itseeni, sillä olin ratkaissut tämän visaisen ongelman melkein heittämällä. Ainoastaan tuo takana tuleva lihava mies oli päässyt sotkemaan ajatukseni aivan totaalisesti. Minua tympäisi tuollainen niin suunnattomasti, että mieleni teki mennä pudottamaan hänen varpailleen yksi puolentoista litran limupullo. Siinähän olisi toisten asioihin puuttuja saanut pomppia yhdellä jalalla ympäri kauppaa. Viimein ostokset olivat menneet kassan ohi ja maksoin ne kassatytölle. Olin juuri siirtynyt kassan toiseen päähän, kun huomasin kauhean asian.

- Hei, nyt kaikki seis ja välittömästi! karjaisin ehkä tarpeettomankin kovalla äänellä.

Jotenkin tuo ääni karkasi jälleen aiottua kovemmalla voimakkuudella, koska koko kaupan se osa pysähtyi paikoilleen. Vilkuilin nopeasti ympärilleni ja totesin omaavani yliluonnollisia kykyjä, nimittäin kaikki elollinen oli pysähtynyt ympärilläni. Kassatyttö istui penkillä suu auki ja katse minuun päin. Jopa Ilona oli jämähtänyt paikoilleen ostoskärryjen vierelle. Olin jo suunnitelmissa lähteä pysäyttämään Vantaajoki, kun Ilona käännähti ympäri.

- Tuota, minkä takia minun pitää olla seis?
- Sinä liikut, totesin harmistuneena.
- Oliko kuitissa jotain väärin? kassatyttö uteli.

Nyt oli minun vuoroni hämmästyä, kykyni seisauttaa kaikki elollinen oli näemmä hieman rajoittunut ajan suhteen. Myös ympärilläni olevat ihmiset alkoivat jälleen liikkua normaaliin tapaan.

- Perse, perse, perse, perse, aloin hokea samaa tahtia mitä hakkasin otsaani ostoskärryihin.
- Ernesti, oliko sinulla jotain asiaa? Ilona uteli.
- Ai niin, minun pitäisi ostaa vielä tuollaiset kuusi muovikassia, ilmoitin kassatytölle.
- Ne maksaa, hän vastasi.
- Ei se mitään, sano vaan hinta, lohduttelin kassatyttöä ja menin tonkimaan kassan alaosassa olevia muovikasseja.
- Vätys, lihava mies tuhahti laskiessani muovikassien määrää.
- Turvonnut sika, murahdin takaisin.

Sain maksettua muovikassit ja palasin takaisin ostosten luokse. Pakkasimme Ilonan kanssa ostokset yhdessä, joten saimme ne kohtuullisen nopeasti muovikasseihin ja kassit takaisin ostoskärryihin. Tämän jälkeen työnsin ostoskärryt viereisen viinakaupan kassan eteen ja pyysin Ilonaa odottelemaan siinä. Marssin kärryjen luota suoraan viinakauppaan sisälle ja otin ostoskorin. Kävin hakemassa ensin kaksi pulloa konjakkia ja lastasin sen jälkeen ostoskorin täyteen kossua. Kannoin ostoskorin varovasti ja pohjasta tukien muutaman askeleen kassalle.

- Sitä se juhannus teettää, kassalla oleva nuorehko mieshenkilö naurahti kossuja osoitellen.
- Ei suinkaan, vaan tätä ne tiukkaperäiset naiset teettää, oikaisin ja viittoilin Ilonaa kohti.
- Puhut asiaa, mies sanoi Ilonaan vilkaistuaan ja naurahti perään.
- Sillä on muuten kova imu, kerroin ja iskin silmää.
- Niinkö?
- Jep, lupasi imeä kossua aivan sikana, naurahdin hänelle.

Ilona työnsi kärryn aivan kiinni kassaan, ja lastasimme kossut muovikasseihin ja sen jälkeen ostoskärryihin makkaroiden ja limujen seuraksi. Vilkutimme yhdessä kassalla olevalle miehelle ja lähdimme työntämään kärryjä yhdessä kohti kaupan ulko-ovea. Ovella erkanimme, koska Ilonan piti kulkea vasemmanpuoleisesta ovesta ja minun oikeanpuoleisesta. Pihalla tapasimme jälleen ja jatkoimme kärryjen työntämistä yhdessä kohti Mersua. Kiersin auton taas molempiin suuntiin ja avasin sen jälkeen ovet sekä takaluukun.

- Saanko matkustaa kossujen kanssa takaluukussa? Ilona tiedusteli silmät loistaen.
- Et, se ei ole suotavaa, ilmoitin välittömästi.
- Ai niin, eiväthän hullut ja kajahtaneet matkusta missään koiraosastossa, Ilona naurahti.

Totta tuokin, mutta minä halusin tietää tasan tarkkaan mitä autossani matkustavat henkilöt kulloinkin puuhastelivat. Tiedä vaikka Ilonalla olisi jotain pyromaanista taipumusta, ja hän kokeilisi polttaa autoni kossua sytykkeenä käyttäen. Pelkkä ajatuskin savuavasta Mersun takakontista sai minut voimaan pahoin.