www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

16.01.2005

66. Vihreä hallusinaatio

Hätistelin Ilonan pois sängyn päältä ja aloin sijata sitä. Ilona yritti auttaa, mutta kehotin häntä huolehtimaan vaan omasta sängystään, koska vain minä osasin pedata oman sänkyni oikein. Jos on kerran kaksi tapaa keittää kahvia, oikea ja väärä – niin on myös kaksi tapaa pedata sänky. En halunnut edes ajatellakaan tuota väärää tapaa, joten petasin sen itse.

- Mennään jo! Ilona hoputti minua kärsimättömänä.
- Mikä hätä sinulla on? kyselin kelloani vilkuillen.
- Minä haluan päästä kerrankin tökkimään kikkelillä pihanurmikkoa, Ilona sanoi ja heilutteli kädessään toista saippuakikkeliään.

Toisen saippuakikkelin Ilona oli hinkannut jo suihkussa sellaiseen kuntoon, ettei sitä oikein kyseiseksi värkiksi enää tunnistanut. Kävin hakemassa kaksi käsikranaattisaippuaa harjoittelemista varten. Muut laitoin pitkin vessan hyllyjä, jotta voin puolustautua mahdollisia hyökkääjiä vastaan niin suihkuverhon takaa, kuin hampaita pestessä ja pytyllä istuessani. Tällä tapaa tunsin oloni edes jotenkin turvatuksi vessassa. Sitä en osaa sanoa ollenkaan, että miksi oloni oli juuri vessassa niin turvaton. Syynä saattoi olla elokuvista tutut suihkumurhat, ja niiden jääminen alitajuntaani kummittelemaan.

- Hopi hopi Ernesti! Ilona riehui jo avoimena olevalla ovella.
- Kengät vielä, vastasin ja laitoin lenkkarit jalkaani.
- Onko tämä hissi nopea? Ilona uteli ja painoi korvansa hissin oveen.
- Käytithän sitä eilen, vastasin koska en jaksanut alkaa miettiä mikä on nopea ja mikä ei.
- Ai niin, mutta sehän oli eilen. Katos tänään voi kaikki olla muuttunut. Eilen minulla ei ollut aamulla omaa saippuakikkeliä, mutta tänään on.

Samassa rapisi Korvettien ovi, ja Pekka astui rappuun tumma puku päällään. Hän näytti kieltämättä siltä, kun olisi ryypännyt viikon putkeen. En ollut tiennytkään hänellä olevan alkoholiongelman, joten päätin ottaa asian puheeksi kohteliaasti.

- Kossut loppu vai? naurahdin Pekalle.
- Saatana, kossut! hän murahti ilkeästi.
- Saahan sitä kaupasta lisää, mekin olemme menossa tänään kossukauppaan, jatkoin jutustelua.
- Vittu tässä mitään kossuja tarvita, lähinnä korvatulppia, Pekka murisi.
- Niin, meneehän nekin päähän, tosin korvan kautta, naurahdin keventääkseni tunnelmaa.
- Joku perkeleen idiootti soitti yön musiikkia ja voihki niin maan perkeleesti, Pekka jatkoi ärisemistään minua vilkuillen.
- Olisit käskenyt muijaasi laittamaan stereot kiinni, kun nait sitä. Lisäksi sukka suuhun menetelmä tekee kovemmastakin voihkijasta hiljaisen. Jotkut kyllä menettävät tajunnan, mutta lieneekö sillä suurta merkitystä jos sinä toimit orina, opastin Pekkaa heidän ongelmissaan.
- Kyllä se perkeleen meteli kuului vain teidän puolelta, Pekka ärähti.
- Ai jaa, mutisin päätäni raapien ja pientä paniikkia kehitellen.

Nyt en ollut ollenkaan mukana näissä keimeissä. Oliko joku perkeleen ori käynyt puikottamassa Ilonaa minun nukkuessa? Siinä nyt ei mitään suurta vahinkoa päässyt tapahtumaan, mutta minun suihkustereoiden huudattaminen heidän orgioiden aikana on todella anteeksiantamatonta. Tiedä vaikka olisi vielä ruiskaissut lastinsa niiden stereoiden päälle kiitokseksi. Minua alkoi oikein ällöttää, sillä olinhan käyttänyt niitä tänään.

- Minä se olin, Ilona ilmoitti, posket punaisena ja saippuakikkeli riettaasti huulilla.
- Nussit jotain perkeleen oria minun suihkussa, ärähdin nyt vuorostani.
- Hihii, oikeastaan minä käytin sitä toista saippuakikkeliä ja omia sormia. Ne sinun suihkustereot saivat minut aivan kuumaksi, joten menin sinun nukahdettua hoitelemaan itseni muutamaan kertaan, Ilona selitti ja näytti samalla havainnollisesti miten hieroi itseään jalkojen välistä, tosin nyt vain farkkujen päältä.
- Klups, Pekka nielaisi tuijottaessaan Ilonan jalkoväliä.
- Onko sinulla iso kikkeli? Ilona täräytti päin Pekan naamaa.
- Ööö, en minä siitä melusta nyt niin tosissaan, Pekka nikotteli.
- Kiva, saat pidellä hissimatkan ajan tätä saippuakikkeliä, jos vaikka olosi paranisi siitä samalla tavalla mitä minulla, Ilona selitti ja lykkäsi saippuavehkeen Pekan kouraan.
- Ki-kiitos, Pekka änkytti ja otti vastaan tarjotun esineen.
- Hullut ensin, sanoin hissinoven avauduttua ja tungin hissiin.
- Niin mennäänki, joten väisty kikkelimies, Ilona ilmoitti ja tuli seuraavana hissiin.

Matka alakertaa sujui hiljaisuuden vallitessa. Ilona pyllisteli hissin takaseinän peilille ja kurkki takapuoltaan. Pekka piteli saippuavehjettä kädessään, kuin jotain suunnattoman arvokasta taide-esinettä. Minä käytin ajan hyödyksi ja harjoittelin otteita käsikranaateista. Kunnollisen heiton tärkein juju oli käsikranaattisaippuasta otettu oikea ote. Hypistellessäni niitä puikulan mallisia käsikranaatteja, totesin Pekan painautuvan tiukasti hissin seinään takapuoli edellä.

- Minäkin olen joskus pelännyt hississä, lohdutin Pekkaa.
- E-een minä pelkää, tässä vaan on niin mukava paikka, Pekka nikotteli.
- Harmi miten lyhyt matka, nyt jäi pyllyn peilaaminen vähiin, Ilona harmitteli hissin pysähdyttyä alakertaan.
- Ota sinä tämä, Pekka sanoi ja lykkäsi saippuakikkelin Ilonan käteen.
- Siinäpä vasta kireä mies, Ilona tuumasi katsellessaan ovesta ulos ryntäävän Pekan perään.
- Jos ei muuta, niin on sillä ainakin ihan naitava vaimo, kerroin oman näkemykseni.
- Kivat sulle! Mennäänkö nyt pihalle?

Painelimme pihalle peräkanaa ja melkein törmäsimme Jorma Mätöseen, tuohon naapuritalon kokovartalokyrpään, kuten häntä voisi hienosti nimittää. Mätönen oli kaikesta päätellen aloittanut juhannuksen vieton jo tovi sitten. Haju oli tyrmäävä ja vaatetus koostui verkkopaidasta sekä Suomi-verkkareista.

- Se oli sitten viimeinen juhannus viime vuonna, Mätönen aloitti.
- Toivottavasti kerkesit nauttia siitä, murahdin ja yritin ohittaa hänet.
- Sinulle, perkeleen hullulle. Soitin valkotakkisille ja ne tulee viemään sinut laitokseen. hö hö höö.
- Mitä ne tarkalleen ottaen sanoivat? tiedustelin häneltä.
- Sitä, että toimitusaika on puoli tuntia, Mätönen hörähti ja näytti merkkiä, että kaula poikki.
- Minnehän oikein soitit? utelin samalla, kun mietin käsikranaattisaippuan heittämistä Mätösen nuppiin ja vielä takaapäin. Ei kerkeäisi mäntti edes tajuta, miksi taju pakeni.
- Se oli joku uusi hoitolaitos tuollaisille. Ne lähettivät sen esitteenkin kotiin, tiesivät varmaan minun naapurissa asuvan hullun, hö hö höö.
- Oliko siinä maininta ”Tilaa meiltä hullun halpaan hintaan”? muistelin postiluukusta tulleen pizzerian mainoslausetta.
- Jaa mitä? En minä sellaista huomannut. Siinä luki aivan selvästi ”Tilaa meidät hakemaan hullut pois”, Mätönen korjasi.
- Puhuivatko ne mitään hinnasta?
- No joo, se oli vain euroja, joten käskin niiden laittaa tuplamiehityksen.
- Nyt ne varmaan tulee, naurahdin ja viittoilin parkkipaikalle kääntyvää pizzalähetin autoa kohti.

Mätönen yritti saada silmiinsä sen auton, mutta katseli aivan väärään suuntaan. Ei tainnut Mätösellä olla ihan kaikki aistit herkimmillään tällä kertaa. Pizzakuski pysäytti autonsa meidän eteen, koska seisoimme keskellä kulkuväylää. Mätönen oli niin kännissä, ettei tajunnut väistää, ja me Ilonan kanssa emme väistäneet muuten vaan. Pizzakuski ponkaisi ulos autosta ja meni ottamaan takaluukusta kaksi pizzaa ja limut.

- Kuka saa ruokaa? tiedustelin häneltä.
- Joku Mätönen tuossa 6b13 osoitteessa, pizzamies sanoi ja oli jatkaa matkaa.
- Minä olen Mätönen, missä sinun valkoinen takki on? lisäksi tuo autosi ei näytä ambulanssilta, Mätönen selitti.
- Se tekee sitten kaksitoista euroa, pizzamies tuumasi ja lykkäsi pizzalaatikot Mätöstä kohti.
- En minä mitään pizzaa ota, olutta ja makkaraa korkeintaan, tunge ne takaisin sinne uuniisi, ellet vie noita hulluja pois.
- Sinä maksat, kun kerran olet tilannut.
- Minä maksan, saamme kyllä Ilonan kanssa syötyä ne, puutuin keskusteluun ja annoin pizzamiehelle rahat.
- Vie nuo pois, hus hus, hullut pois nurkista, Mätönen örisi kaikkea muuta kuin normaalin näköisenä.
- Näkemiin, pizzamies sanoi ja kaasutti tiehensä pienellä punaisella autollaan.
- Mennään me sivummalle, Mätönen haisee aika pahalta, sanoin Ilonalle ja talutin hänet parkkipaikan toiseen päähän.
- Joko minä saan mennä tonkimaan nurmikkoa tällä kikkelillä? Ilona uteli.
- Mene vaan, minä testaan näitä kranaatteja vaikka tuohon parkkipaikanmerkkiin.

Siirryin tien toiselle puolelle ja heitin kokeeksi toisen saippuakranaatin liikennemerkkiin. Merkki piti kivan äänen, joten heitin toisen perään, mutta nyt vähän kovemmalla voimalla. Katselin ja kuuntelin tyytyväisenä heittojeni tuloksia. Kyllä nyt ovat hyökkääjät kovilla, taatusti lähtee taju, kun tuollainen saippuakranaatti kajahtaa nuppiin. Toki petasin myös siihen, että heikompihermoisemmat psykopaatit pakenevat paikalta kranaatin nähtyään. Heitin niitä vielä muutamia kertoja roskakatosta päin, ennen kuin olin valmis palaamaan sisälle äidin puhelua odottelemaan.

- Kato kikkeli on pystyssä nurmikossa, Ilona selitti mennessäni hänen luokseen.
- Tuo vihreä väri ei ainakaan rauhoita, ilmoitin hänelle mielipiteeni mokomasta nurmikkoleikistä.
- Voi että, kun minä olen aina halunnut kokea tämän, Ilona hehkutti pylly pystyssä ja naama nurmikossa.
- Ja minä tämän, sanoin tarttuessani kiinni hänen sopivasti hollilla olevaan takapuoleen.
- Uuuuh, hienoa, oooooh, kohta se on juurta myöten nurmikossa, Ilona huokaili tunkiessaan saippuavärkkiä syvemmälle.
- Pizzat jäähtyvät, muistin oleellisen seikan.
- Harmi! Hei, voinko minä jättää tämän kikulin tähän nurmikkoon? Voisin käydä sitä aina välillä koittelemassa, Ilona tiedusteli noustessaan seisomaan.
- Ihan vapaasti, ei ainakaan minulla ole mitään sitä vastaan.

Mietiskelin Ilonaa ja häneen tarttunutta vihreätä väriä. Olisikohan sillä vihaamallani vihreällä värillä jotain merkitystä meidän tulevaan seksiin? Tätä oleellista asiaa miettiessäni Ilona alkoi äkkiä muuttua silmissäni vihreäksi ja hänelle kasvoi outo pää ja kädet muuttuivat kolmisormisiksi. Nenä venyi pituutta aivan tolkuttomasti ja perse levisi hehtaarin kokoiseksi. Katselin kauhusta jäykkänä tuota näkyä ja vannoin, etten koskaan koske naama nurmikossa olevan naisen pyllyä, ainakaan kaksin käsin ja seksi mielessä. Astuin varmuuden vuoksi muutaman askeleen taaksepäin, jotta tuo hirviö ei söisi minua.

- Ernestiii, kuului tutulla äänellä.
- Mitä, häh? utelin ja yritin samalla paikallistaa tuota ääntä.
- Kumman pizzan otat, kinkku vai pepperonipizzan?

Laitoin hetkeksi silmät kiinni ja aloin laskea hitaasti kahteen. Jossain yhden ja kahden puolessa välin päätin lopettaa mokomankin itsehillintämaratonin ja avasin silmäni uudemman kerran. Edessäni seisoi Ilona kaksi pizzalaatikkoa kädessään, eikä sitä omituista vihreätä hirviötä näkynyt missään. Astuin ihan Ilonan eteen ja kokeilin varovasti hänen tissejään ja peppuaan. Puristelin vielä hänen nenäänsä ja kokeilin myös kaulan venymisen.

- Auts! Tuo sattui, Ilona parahti, kun yritin venyttää hänen kaulaansa.
- Tilanne hallinnassa, olet se sinä, lohduttelin häntä.
- Ihanaa Ernesti, sinä se olet aina niin herkkä ja huomaavainen, Ilona huokaisi ja tuikkasi pusun poskelle kiitokseksi.
- Tuota, mene edellä, niin minä kävelen täällä takana. Jos vaikka pizzoista tippuu muruja, niin keräilen ne talteen.
- Ookkei, Ilona hihkaisi ja lähti matkaan.

En minä mitään pizzanmuruja alkaisi edes keräilemään, hyi hitto. Pelkkä ajatuskin niistä sai pienet kivet narskumaan hampaissani ja hampaiden paikat vihlomaan. Halusin vain varmistaa, ettei se äskeinen hallusinaatio pääse toistumaan. Jotenkin tuohon vihreään reagoiminen oli mennyt vain pahemmaksi. Suostuisikohan isä myrkyttämään mökillä kaikki nurmikot ja riipimään koivuista lehdet? Ilonan peppu keinui edessäni aivan normaalin näköisenä, joten matkan edetessä myös mieleni alkoi rauhoittua tuosta äskeisestä hallusinaatiosta.

- Saatana, hulluja lappaa kuin tehtaasta, Mätönen örisi meidän ja heidän talon välissä olevalla kävelytiellä.
- Älä vingu tai tulen ja piilotan sinun uninallen, uhkasin Mätöstä.
- Paskat minulla mitään nallea ole, Mätönen puolustautui.
- Ihan sama minulle. Näin vain kerran, kun suutelit sellaista olohuoneen puolella. Oli jäänyt verhot laittamatta kiinni, hihittelin.
- Saatana, että on hullua porukkaa, Mätönen murahti ja lähti horjuvin askelin kohti omaa rappuaan.

Menimme Ilonan kanssa takaisin hissiin ja ajaa huristelimme ihanan pizzantuoksun kanssa yläkertaan. Vielä hississä ollessamme Ilona pyysi minua tunkemaan etusormen toiseen pizzalaatikkoon ja hieromaan sitä pizzaan. Tein työtä käskettyäni ja kohta Ilona imeä lutkutti taas sormeani.

- Imetkö kaikkea mahdollista? tiedusteli imun loputtua.
- Jepa, kaikki mikä vaan mahtuu suuhun, on imettävä, Ilona ilmoitti.
- Kiva juttu, mumisin samalla, kun tarkasti sormestani, ettei Ilona vaan pureskellut samalla sen kynttä.

Pääsimme viimein takaisin sisälle ja menimme yhdessä keittiöön. Vaikka meillä oli takana tukeva aamiainen, niin herkullinen pizzantuoksu sai molemmat tosi nälkäisiksi. Iskimme kiinni pizzoihin ja niiden mukana toimitettuihin limuihin. Oikeastaan tämä oli hyvä juttu, nyt jaksaisimme varmasti maalle asti.