www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

02.01.2005

64. Kengännauhoja ja saippuaa

Menin makuuhuoneeseen ja temmoin lenkkareitteni kengännauhat irti. Otin makuuhuoneen lipaston laatikosta rullamitan ja aloin mitata nauhoja. Ilona toimi tässä vaativassa tehtävässä avustajana ja virallisena valvojana. Yritin keskittyä ensimmäisen nauhan kohdalla mittaamiseen, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Joku asia ei ollut nyt oikein kohdallaan ja se ahdisti alitajuntaani. Katselin ympärilleni, kuuntelin mahdollisia sivuääniä, mutta kaikki vaikuttivat olevan aivan kohdallaan. Viimein katseeni osui Ilonaan, ja silloin minulla välähti.

- Ilona, voisitko vähentää vaatetta, pyysin häntä.
- Ai jaa, ruvetaanko me panemaan?
- No tuota, kun tämä kengännauhojen mittaaminen ei oikein onnistu, jos avustajani on liikaa puettu. Tiedäthän ne kaikki autoesittelyiden ja sen semmoisten misut, niillä ei ole juuri mitään ylimääräistä päällä, selitin tilanteen.
- Upeeta, minä olenkin aina halunnut olla vähäpukeinen esittelijä, mutta kukaan ei ole vielä huolinut minua ensitapaamisen jälkeen hommiin.
- Minä huolin. Jätä vaikka aluksi pikkupöksyt ja rintsikat päälle, mietitään jatkoa myöhemmin.
- Ei onnistu, minulla ei satu olemaan rintsikoita, Ilona harmitteli.
- Älä välitä, saat olla paljain tissein tämän kerran, lupasin jalomielisesti, että pääsemme viimein oikeaan tunnelmaan.
- Voi Ernesti, kun sinä osaat olla tiukan paikan tullen joustavakin, Ilona huokaisi ja heitti paidan pois päältään, paljastaen samalla pienet rintansa.
- Joo, olen joustava kuin pakkopaita pakkasessa, hymähdin onnellisena tästä käänteestä.

Ilona tempoi farkut jalastaan ja pyllisteli siinä samalla minulle estottomasti. Totesin hänen jalassaan olevan tavallisten pikkuhousujen sijasta mustat stringit. Vaikka Ilona oli jo kertaalleen laskenut housut kinttuihin, en ollut moista seikkaa edes huomannut. Katselin Ilonaa tyytyväisenä, sillä nyt minulla oli juuri oikealla tavalla puettu esittelijä ja avustaja. Otin äsken kädestä laskemani rullamitan taas käteeni ja aloin mitata Ilonan venyttämää ensimmäistä kengännauhaa. Ilonan siinä kontallaan kengännauhaa venytellessä olin todella iloinen, ettei hänellä ollut mitään isoja tissejä, ne olivat saattaneet häiritä roikkuessaan tätä mittaamisurakkaa.

Ilona toimi myös kirjurina ja merkkasi molemmat mittaustulokset ylös. Nauhat mitattiin varmuuden vuoksi kahteen kertaan, välillä niitä sekoittaen, ettei tule mitään sanomista puolueellisesta mittaustuloksesta. Viimein oli aika tarkastella mittaustuloksia. Totesimme molemmat aivan saman asian - niissä oli huomattava ero. Olin oikeastaan tyytyväinen tähän tulokseen, olihan taas onnistunut paljastamaan yhden merkittävän huijauksen kaupankäynnissä. Sentin mittaero nauhojen välillä oli todella huomattava, siinähän säästyy jo materiaalia hirveitä määriä maailmanlaajuisesti. Mielestäni tämä oli todella törkeätä riistämistä, siis meidän asiakkaiden riistämistä.

- Saanko olla näin? Ilona tiedusteli ja hieraisi paljaita rintojaan hymyillen.
- Ihan vapaasti, vastasin hänelle samalla, kun mietin miltä tuollaisen pienen tissin nänni maistuu, kun sitä nuolaisee.
- Tehdäänkö jotain kivaa? Ilona kujerteli.
- Mitähän me voitaisiin tehdä? mietiskelin pujotellessani kengännauhoja takaisin lenkkareihin.
- Ihan mitä vaan, Ilona vastasi ja meni makaamaan sängylleni selälleen.

Hitto, minua vähän alkoi siepata tuo Ilonan riehuminen, nytkin hän onnistui rypistämään aamulla niin vaivalla petaamani sänkypeitteen. Toki rypistin sitä aina itsekin, ottaessani seinähoitoa päivän mittaan, mutta lääkinnälliset rypistämiset ovat aivan eri juttu. Katsellessani Ilonan pyöriskelemistä sängylläni, aloin miettiä jonkun levyn hommaamista sänkyni päälle, säilyisi ainakin päiväpeitto rypistymättä.

- Eikö sinulla tule mitään mieleen? Ilona kujersi ja pyllisteli samalla kontallaan minuun päin.
- Olisi minulla oikeastaan yksi juttu, mikä voitaisiin tehdä yhdessä, mutisin katsellessani tuota uskomattoman hyvännäköistä persettä.
- Kerro jo, en jaksa elää tässä tuskaisessa epätietoisuudessa, Ilona kärtti.
- Mennäänkö vuoleskelemaan saippuoita? Ehdotin hommaa joka piti saada tehtyä mahdollisimman pikaisesti.
- Hei, mutta tuohan on loistava idea, ja minä kun olisin ehdottanut itse vain seksiä, Ilona innostui.
- Ei se seksi niin hyvää ole, mutisin samalla, kun mietin miltä olisi tuntunut työntyä Ilonaan takaapäin.
- Sinulla sitä Ernesti on aina tekemiset hanskassa, ensin kengännauhojen mittaamista ja nyt kaupan päälle vielä saippuoiden vuoleskelemista. Tiedätkö muuten, että minä en ole vielä koskaan saanut vuoleskella saippuoita, ja haluan niin päästä tuosta vuolemattomuusneitsyydestä, Ilona selitti aivan tohkeissaan samalla, kun pomppi sängylläni.

Katselin Ilonan riehumista ja totesin pienien rintojen hyvän puolen, ne eivät heilu hyppiessä. Sitä vastoin Ilonan pitkä musta tukka heilu niidenkin edestä. Noista rinnoista tuli mieleeni eräs pelkoni, joka oli ollutkin aika hyvin taka-alalla naisten kanssa touhutessani. Minulla oli suunnaton kammo silikonirintoja kohtaan, sillä nehän olivat aivan luonnottomat ja saattoivat vaikka räjähtää. Astuin sängyn viereen ja otin sen reunalle istumaan tulleen Ilonan tisseistä kiinni ja puristelin niitä kokeeksi.

- Voi Ernesti, kyllä tämäkin touhu sopii minulle, siis tarkoitan niiden saippuoiden vuoleskelun jälkeen, Ilona huokaili.
- Ihan vaan tarkastin, sanoin irrottaessani käteni Ilonan tisseistä.
- Meinaatko, että ne ovat liian pienet? Ilona huolestui.
- Äääh, ihan käteen sopivathan nuo ovat. Halusin vain varmistaa, ettei niissä ole mitään silikonia.
- Höpsö, eihän näin pienissä tisseissä mitään sellaista sovi olla, Ilona naurahti.
- Ei sitä tiedä, niissä voi olla sitä aika paljon vähemmän kuin isoissa rinnoissa, kerroin mielipiteeni.
- En halua silikonia, sillä se katala aine valtaa hetkessä koko elimistöni ja kohta pystyn kulkemaan vain pomppimalla, Ilona ilmoitti oman kantansa tässä asiassa.
- Hyvä, mennään vuoleskelemaan, sanoin helpottuneena ja autoin Ilonan ylös sängyltä.

Työnsin hänet pepusta matkaan ja kohti olohuonetta. Kävelin Ilonan perässä olohuoneeseen ja otin sohvalta saippualaatikon. Pyysin Ilonan ottamaan kaksi veistä keittiön kaapista ja tulemaan perässä vessaan. Itse kannoin saippualaatikon vessaan ja laskin sen lattialle. Otin vessan nurkassa olleet kaksi muoviämpäriä keskelle lattiaa ja kipaisin makuuhuoneesta pienen jakkaran. Harmikseni minulla ei ollut, kuin tuo yksi pieni jakkara. Olisinhan minä voinut ottaa Ilonan vaikka syliini vuoleskelemaan, mutta se vaan ei oikein käynyt, sillä hänen pitkät mustat hiuksensa olisivat olleet jatkuvasti tielläni. Ajattelin kyllä ehdottaa niiden leikkaamista, mutta luovuin mokomasta ajatuksesta, sillä ne olivat aika seksikkään, varsinkin mustien stringien kanssa.

- Onko sinullakin radio vessassa? Ilona hihkaisi, tullessaan veitset kädessä vessaan.
- Pientä suihkumusaa, niin ei tule aika pitkäksi suihkussa ja pysyy ajatukset paremmin kasassa, kerroin hänelle.
- Minulla on vain sellainen vanha matkaradio, kun ei ollut rahaa ostaa mitään uutta, Ilona harmitteli ja meni näpelöimään soittopelin nappuloita aivan hurmioissaan.
- Älä laita päälle, en voi sietää musiikkia muuten kuin suihkussa ollessani, varoitin Ilonaa.
- En tietenkään, enhän nyt niin hullu sentään ole.
- Ota sinä tuo jakkara, niin minä istun tähän pytylle vuoleskelemaan, opastin häntä.
- Mitä me vuollaan? Saanko tehdä vaikka sellainen pienen saippuakikkelin? Ilona kujersi.
- Ihan miten vaan, kunhan teet edes pari käsikranaattia minulle, myönnyin tuolle kauniille naiselle.

Tuo myöntyminen ei ollut mitenkään helppoa, sillä mokomissa saippuakikkeleissä menee hyvää käsikranaattiainesta aivan harakoille tai paremmin sanottuna lähinnä päin hullun vittua. Saippua olikin yllättävän vaikea muotoilla muistuttavaksi sellaista munamallista käsikranaattia, joten muutin tyyliä ja tein niistä pitkulaisia. Ilona näytti olevan mestari vuoleskelemaan, sillä hänellä oli hetkessä pari saippuakikkeliä kädessään ja kikatus oli mahtava. Toisella hän alkoi hieroa itseään housujen päältä ja kertoi, ettei ole koskaan saanut niin hyvältä tuoksuvaa kikkeliä. Pyysin häntä palaamaan maanpinnalle, että saisin käsikranaatit valmiiksi huomiseksi. Olin suunnitellut testailla niiden lentoratoja viimeistään huomenna. Huomenna ei tosin ollut kovin paljon ylimääräistä aikaa, sillä meillä piti lähteä maalle juhannuksen viettoon. Toki ennen aamuista äidin puhelua kerkesi vähän käydä pihalla.

- Minä jään teille yöksi, Ilona pamautti kesken vuolemisen.
- Yhdellä ehdolla saat jäädä, myönnyin hetken asiaa harkittuani.
- Kyllä minä Ernesti annan sinun panna minua, Ilona sanoi ruskeita silmiään räpytellen.
- Viet sen pinaattikeittokulhon kotiin, kerroin ehtoni.
- Joo, tuossa olikin muuten ideaa. Voinkin samalla käydä ruokkimassa kissan ja soittaa eräälle ystävättärelleni, että hän käy katsomassa Mirriä minun poissa ollessa. Olemmeko me poissa monta viikkoa?
- Olemme vain juhannuksen. Viikko on liian pitkä aika luopua saavutetuista eduista, kuten omasta kodista.
- Niin no, kerkeäähän siinä viikonlopussakin vetäistä kunnon perseet jos kerran ostat kossua paljon, Ilona pohdiskeli.
- Montako sait? utelin saatuani itse viimeisen saippuan vuoleskeltua.
- Kaksi kikkeliä ja viisi kranaattia.
- Minulla taasen on kymmenen kranaattia, laskin omat saavutukseni.
- Ja nyt suihkuun, haluan pestä itseni kikkelillä, Ilona sanoi ja riipaisi stringit pois jalastaan.

Katselin jotenkin jämähtäneenä tuota pirteätä nuorta naista, joka pomppi hetken saippuakikkelit kädessään vessan lattialla ja siirtyi sen jälkeen suihkun alle. Ilona ei vetänyt suihkuverhoa eteen, joten minulla oli hyvät näkymät tuohon kikkelipesuun. Katselin hetken aikaa tuota saippuakikkelipesua ja riipaisin omat vaatteeni lattialle. Laitoin suihkustereot pauhaamaan ja menin Ilonan luo suihkun alle. Painauduin oman kikkelini kera Ilonaa päin ja ohjasin hänen kätensä oman vehkeeni päälle. Ilonaa ei tarvinnut enempää houkutella, joten peseminen sai jäädä ja tilalle tuli muuta puuhasteltavaa koko rahan edestä.

- Kyllä aito on aina aito, Ilona huokaisi sammuttaessani suihkustereot.
- Sitä minäkin sanoin sille kodinkonekauppiaalle, kun tämän soittimen ostin. Ilmoitin suoraan, etten halua mitään kiinalaista sekundaa, vaan ihan aidon japanilaisen, selitin innoissani suihkustereoista.
- Minulla se soitin ei taida olla kovin aito, mutta nämä ovat, Ilona sanoi ja osoitteli tissejään.
- Niin, aidot ovat aina aidot, niistä ei tule turhia ahdistuksia, vastasin ja nuolaisin vielä hänen toisesta nännistään.
- Tuokin tuntui ihan aidosti, Ilona kujersi ja kääriytyi ojentamaani pyyhkeeseen.
- Ihan pieni juttu tuosta pyyhkeestä, saanhan sen pestynä takaisin? varmistin pyyheasian.
- Saat kyllä, älä huolehdi, minulla on oma pesukone ja vielä pulveriakin.

Tämä helpotti minua, sillä en voinut sietää toisten jälkien korjaamista tai pyykkien pesua. Ajatella nyt, että joku tulee tänne minun luo, käy suihkussa kerran tai pari, pyyhkii itsensä pyyhkeeseen ja jättää sen minun pestäväksi. Olen kyllä joskus lipsunut tuosta, mutta jälkeenpäin on ollut todella vaikeata. Kuivailin itse toiseen pyyhkeeseen, ettei tule mitään sanomista sen pesemisestä Ilonan pesukoneella. Keräilin kuivaamisen jälkeen vaatteeni vessanpytyn päältä ja hipsin munasillani makuuhuoneeseen. Oli vähän sellainen tunne, etten viitsi enää tälle päivälle laittaa vaatteita päälle. Menin makaamaan Ilonan rypistämälle peitolle ja jäin mietiskelemään pinaattikeittokulhon kohtaloa. Oliko Ilonalla tosiaankin tarkoitus viedä se tänään pois, vai oliko se vain katteeton lupaus?

- Oletko muuten harrastanut koskaan seksiä sängyn alla? Ilona kysyi makuuhuoneen ovella, ilkosen alastomana stringit hampaissaan.
- Olen minä kerran, mutta siellä tuli jostain kumman syystä pää pirun kipeäksi, myönsin hänelle.
- Niin minäkin, siis ihan samalla tavalla tulin kipeäksi tai olihan minulla silloin myös muut paikat hellät, Ilona sanoi ja heilutteli stringejä ilmassa.
- Eikö sinun pitäisi olla jo menossa? utelin hienotunteisesti, ettei se pirun pinaattikeittokulho jää asumaan meikäläisen himaan.
- Ai niin, ihan tosi! Melkein meinasi unohtua koko homma, oli se vaan niin kovaa kyytiä ja kikkeliä siellä suihkussa, Ilona hihitteli ja alkoi tempoa vaatteitaan päälle.

Ilona sai vaatteet päällensä aika nopeasti, mitä nyt kaatua mäjähti farkkuja jalkaan laittaessa kaksi kertaa lattialle pitkäkseen. Minua vähän huolestuttu cd-hyllykön kohtalo, mutta onneksi hän kaatui molemmilla kerroilla hiuksen hienosti sen ohi.

- Heippa sitten mahtikikuli, minä menen nyt käymään kotona ja palaan viimeistään tunnin päästä takaisin, Ilona huuteli kylmälaukku kädessään.
- Varaa sitten vaatetta sinne juhannusreissulle, opastin häntä perään.

Toivottavasti Ilona ymmärtää ottaa nyt tarvikkeet mukaan, sillä huomenna en odottele ketään, oli sitten miten hyvä perse tahansa. Silloin kun mennään, niin silloin mennään tuhatta ja sataa Mersun kasikone ulvoen. Hullut eivät toisia odottele, eivätkä nopeusrajoituksia noudattele. Tosin joku hulluhan niidenkin keksijän on pitänyt olla, kyllä ne niin hullun matalia olivat. Ilonan palatessa olin päässyt nopeusrajoituksissa kahdeksaankymmeneen asti, kun lähtönopeusrajoitus oli ollut kolmekymmentä. Ilonan soittaessa ovikelloa, olin juuri manailemassa itselleni noita kahdeksankympin yleisrajoituksia. Toki muistelin siinä samalla, että miten paljon niitä on tullut ylitettyä. Koska vaatteet eivät olleet itsestään tulleet päälleni, kävelin ovelle munasillani.

- Heippa, kiva kikkeli! Ilona ilmoitti ovella minua jalkojen väliin katsoessaan.
- Tiedän, vastasin vaatimattomana.
- Otin mukaan kaiken tarpeellisen, hän sanoi ja veti rapusta eteiseen valtavan laukun.
- Eihän tuossa laukussa ole yhtään pinaattikeittoa? varmistin tuon tärkeän seikan.
- Ei ole ollenkaan ruokaa, ajattelin elää kovalla munalla ja kossulla koko juhannuksen, Ilona kertoi kiskoessaan laukkua olohuonetta kohti.
- Otitko oman pyyhkeen? varmistin, ettei hän vaan raahaa minulta käyttöönsä saamaa pyyhettä sinne mökille.
- Otin minä, tein niitä muutaman laitoksessa ollessani.
- Ovatko ne nimikoituja?
- Joo, kirjailin kaikkiin ison äksän, koska en jaksanut alkaa omaa nimeä kirjailla, Ilona kertoili ja kuin vahvistaakseen sanansa, näytti yhtä pyyhettä.

Katsoin Ilonan valtavan kokoista valkoista pyyhettä, jossa oli kulmasta kulmaan kulkeva iso musta X. Minulle tuli heti välittömästi mieleen, että onkohan Ilona sittenkin se aikoinaan televisiossa ollut salaperäinen neiti X? Ilona ei kyllä vaikuttanut mitenkään liiallisen salaperäiseltä, mutta saattoihan hänellä ole se X jossain kaapissa, kuten normaali-ihmisillä on kuulemma luurangot. Siinä vaiheessa, kun Ilona riisuutui ja tuli istumaan viereeni sohvalle, unohdin totaalisesti tuollaiset ajatukset, keskityin nimittäin Ilonan mieliksi television katseluun.

Ilta meni vallan rattoisasti Ilonan kanssa töllöä tuijotellessa. Ilonan seurassa jopa unohdin kaikki pelkoni tuota kuvaa vastaanottavaa aparaattia kohtaan. Se taisi olla sittenkin niin, että meissä hulluissa on yhdessä voimaa jopa voittaa joitain pelkoja.