www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

26.12.2004

63. Vitun viikingit

- Voi perkeleen viikingit ja saatanan saatanan löttö-pöllöt ja muutkin siivekkäät, karjaisin tajutessani erään väliin jättämäni asian.

Nyt en todellakaan tarkoittanut sitä räjähdysainepötköä jonka tungin nuorempana jemmaan olohuoneen patterin väliin. Sen ansiosta äiti sai pitkään himoitsemansa uuden sisustuksen olohuoneeseen ja keittiöön, minä selkäsaunan ja isä hermoromahduksen. Pötkö sinänsä oli ollut sellaisenaan aivan vaaraton, siis siihen asti, kun isä sattui kerran kontatessaan huomaamaan sen sytytyslangan.

Siitä oli noussut hirmuinen huuto: että mitä helvettiä pattereiden väleissä säilytellään. Tilanteeseen ei auttanut sekään, että huomautin isälle kyseessä olevan vain yksi patteri ja sen yhden patterin väli. Ei syönyt koira sitä kädessäni ollutta peruskoulun viimeisen luokan äidinkielenkirjaa, eikä kyllä kussut kissakaan sitä pilalle. Taisin olla ensimmäinen oppilas ainakin kyseisen koulun historiassa, jonka isä oli hampaillaan repinyt koko kirjan aivan silpuksi.

Räjähdysainepötkö piti isän mukaan poistaa sillä samalla sekunnilla, jona hän sai jotain ymmärrettävää tekstiä suustaan sen äidinkielenkirjan syömisen takia. No minähän ajattelin vain toteuttaa isukin pyyntöä, tällätessäni sen näkyvillä roikkuvan sytytyslangan päähän tulen. Olin vasta kolmantena pihalla, vanhuksen juoksivat yllättävän nopeasti ikäisekseen. Menihän siitä talosta melkein kaikki ikkunatkin, mutta äidin mukaan niiden karmit olivat aika karmeassa kunnossa. Onneksi tuo oli jo sitä aikaa, kun päätin kokeilla bisneksen tekoa ja rahaa alkoi olla kaapit täynnä, isän suunnattomaksi harmiksi.

- Mikä sinulle tuli, eikö kalanhaju tarttunutkaan sormiin, vaan johonkin pöllöön, Ilona ihmetteli.
- Lotto, minun Viking-lotto on tarkastamatta yhä, sain vaivoin selitettyä.
- Minä en voi pelata sitä, se on liian jännittävä peli, Ilona kertoi.
- Minun täytyy päästä heti television ääreen katsomaan tulos, tiedä vaikka olisin sellainen lottomiljonääri.
- Ei saa mennä vielä! Ilona oikein kivahti.
- Noh? kummastelin mokomaa kieltoa.
- Sormet ensin, minun pitää saada nuolla sinun sormet, sillä minähän se kalanhajun sinulle tarjosin, Ilona lateli selvät tulemaan.
- Ihan kiva, paitsi että minun pitää saada tietää se lottotulos nyt heti.
- Ja minun imeä.
- Imisit vaikka munaa samalla, kun tarkastan sen Viking-loton, sen jälkeen voit imeä niitä sormia, ehdotin omaa ratkaisua.
- Höhlä, Ilona tuhahti.
- Miten niin?
- Eihän se sinun kikkeli maistu ollenkaan lohelta, Ilona ilmoitti naama peruslukemilla ja jäi suu auki odottelemaan sormia.
- Per-se, manasin huonoa tuuriani tuon lounasvieraani suhteen.

Ilona tempasi minun vasemman käden pöydän yli ja alkoi nuolla lutkuttaa vuoronperään kaikkia sormia. Laitoin silmät kiinni ja minulla tuli sellainen mielikuva, kuin joku koira olisi nuolla lutkuttamassa. Ajatukseni karkasivat kuitenkin tässä vaiheessa siihen, että miltä tuo imeminen olisi tuntunut munissa. Tosin tuo ajatus oli mielessä vain kolmisen sekuntia, sillä Viking-lotto huolestutti kaikista eniten. Onneksi Ilona oli aika nopea ja kohta oli jo toinenkin käsi nuoltu läpi. Ilona yritti ruinata vielä toista kierrosta, mutta aikani ja hermoni eivät enää kestäneet lisäviivytyksiä. - Minä, minä, minä voisin imeä niitä sormia vaikka ihan alastomana, Ilona aneli vielä minun kävellessäni olohuoneen sohvaa kohti.

- Vaikka tuon lisäksi tarjoilisit olutta, niin valitettavasti elämässä pitää laittaa asiat oikeaan järjestykseen, vastasin aika tylysti.
- Ihana mies. Tiedätkö kuinka moni olisi ollut jo sovittelemassa kikkeliään minun pimppaan tässä vaiheessa? Ilona innostui.
- Niinkö? Mitähän nekin oikein ajattelevat? mutisin etsiessäni tekstitelevisiosta oikeata sivua.
- Varmaan naimista, Ilona kuului pohtivan jossain kaukaisuudessa.
- Näin minäkin sen ajattelin, että siellähän ne tulokset ovat tekstitelevision sivuilla kaiken kansan nähtävänä, myöntelin.
- Olenko minä sinun mielestä jotenkin pervo? Ilona uteli.
- Tuskinpa, enhän ole vielä nähnyt sinua edes alastomana, ja me sentään on jo syöty, mumisin tutkiessani lottotuloksia.
- Kyllä minä voin riisuutua, jos niin haluat.
- Hys, älä nyt häiritse, tässä on isot rahat kyseessä, hyssyttelin Ilonaa.
- Voi Ernesti, kun sinä olet niin ehdoton ja tarkka noissa asioissasi.
- Paska säkä, ei yhtään numeroa oikein. Mistä vitusta ne oikein arpoo noita numeroita. Saatanan huijarirosvopersearpojat ja vitun viikingit, kirosin pettyneenä.
- Otan osaa suruun. Voinko tehdä jotain surutyötä hyväksesi, Ilona alkoi nyyhkiä osaaottavasti.
- Kukat olisivat kova sana, sain pettymykseltä niiskutettua.
- Taisi olla kova paikka, Ilona totesi varovasti.
- No onhan se, odotin tätä voittoa sentään eilisestä asti, ja se on kuule ihmiselämässä pitkä aika tyhjän odottamiseen. Että minua sylettää tuollaiset epärehelliset ketkut, manailin ja puin nyrkkiä televisiolle.

En oikein tiennyt miten päin tässä pitäisi olla. Silmissäni vilisi kaikenlaista menneisyydestä aina tähän päivään asti. Saatoin jo nähdä hautakivessäni olevan tekstin: ”Ernesti – luuseri – ei voittanut edes Viking-lotossa”. Tämä ajatus yleisestä pilkasta vielä mullan alla sai mieleni mustumaan yhä enemmän. Ensimmäinen ajatus oli heittää television kaukosäädin kuvaruutua päin, mutta koska pelkäsin television räjähtävän, jätin tekemättä.

- Ernesti, minua jäi vaivaamaan se pöllö, Ilona tuumasi otsa kurtussa.
- Mitä siitä, pöllö kuin pöllö, murahdin.
- Ei lotossa ole mitään pöllöä, Ilona jatkoi.
- No ei niillä ole oikeita numeroitakaan, joten tasoissa ollaan sen suhteen, ei pöllöä eikä numeroita, perkeleen humpuukimaakarit.
- Se pöllö on sillä yhdellä televisiokanavalla, Ilona ilmoitti ja huhuili perään pöllömäisesti.
- Jaa, ettei vaan olisi vaihtanut työpaikkaa, jäin mietiskelemään itsekin tuota pöllö-heittoani.
- Voisiko se?
- Joo, kyllä rahalla saa vaikka mitä, esimerkiksi naista, kerroin Ilonalle.
- Vaikka pöllön vaihtamaan televisiokanavalta lottoon? Ilona hämmästeli yhä.
- Saat sata euroa, kun lasket nyt housut kinttuihin, sanoa pamautin suoraan.
- Okei! Ilona sanoi ja alkoi tempoa farkkujaan alas.
- Siis kaikki, varmistin vielä mustien pikkupöksyjen ilmestyessä näkyviin.
- Mitä nyt? Ilona kysyi housut nilkoissa ja paljaaksi ajeltu pimppa esillä.
- Voit pukea, tuossa on se satanen, sanoin ja ojensin lupaamani rahan hänelle.
- Niin, kyllä se pöllö voi tosiaankin olla vaihtanut työpaikkaa, Ilona mietiskeli ääneen vetäessään housuja jalkaansa.

Olin aika helpottunut tuosta tiedosta. Jos Ilona ei olisi riisunut, minua olisi alkanut taas ahdistaa tuo pöllö-juttu oikein tosissaan. Jos kerran tulin jotenkin alitajunnasta möläyttäneeksi jotain löttö-pöllöstä, niin kyllähän sellainen pitää olla edes teoriassa mahdollista. Minä olin tottunut jo rahan valtavaan voimaa ihan nuorena poikana, kun tein omaisuuteni hulluilla sijoituksilla ja kaupoilla. Homma sujui hyvin koska en osannut pelätä mitään. Nykyisin on rahaa niin paljon, ettei yksi satanen Ilonan housujen laskemisesta tuntunut missään, ja pääsinhän toteamaan, ettei Ilona valehdellut paljaasta pimpasta. Mielestäni hyvään suhteeseen, jopa seksisuhteeseen kuuluu luottaminen. Jos toinen sanoo, ettei ole karvoja, niin niitähän ei perkele siellä pöksyissä ole. Ilona ei ollut tuosta mitenkään ihmeissään, vaan jatkoi pinaattikeittokulhon nuolemista autuas ilme naamallaan. Minulla oli tuota katsoessani helppo luvata itselleni, etten mene pussaamaan häntä. En voi sietää mitään pinaattikeittoa, se vihertävä väri oikein yököttää. Toki siinä on se hyvä puoli, että jos kippaa kattilallisen pinaattikeittoa parvekkeelta alas nurmikolle, niin kukaan ei huomaa sitä.

- Huhuu, Ilona huhuili yllättäen.
- Häh? kummastelin tätä kielillä puhumista.
- Testailen vaan omaa pöllöyttäni.
- Miltä se tuntuu? kummastelin mokomaakin pöllöyttä.
- Suoraan sanottuna ihan pöllöltä, Ilona hihitteli.
- Johtuukohan se tuosta syömästäsi epämääräisestä sotkusta? tiedustelin ja osoitin pinaattikeittokulhoa.
- En tiedä, ei se ennen ole saanut minusta esiin pöllöä.
- Vai niin, no aika hyvännäköinen perse sulla on pöllöksi, totesin Ilonan pyllistellessä lattialla olevan kylmälaukun ääreen.
- Ihanko tosi? Saanko suudella sinua kiitokseksi noista kauniista sanoista?
- Äää, tuota, minulla on hieman menoa nyt, selittelin äkkiä, sillä pinaattikeittokammo ei ollut vielä hellittänyt.
- Mitä muka? Meinaatko mennä vessaan vetää kuivat, kun näit minun nätin pepan? Ilona täräytti päin naamaa.
- Minun piti mitata kengännauhat, minulla tuli mieleen yksi pitemmän aikaa mieltäni vaivannut asia.
- Upee mies, minä mittaan ne aina kaupasta kotiin tuodessa, Ilona ilmoitti.
- Kyttäätkö minua? utelin puolestani.
- En tietääkseni, siis ainakaan hereillä ollessani, Ilona vakavoitui.
- Kovin kuulostaa nuo mieliteot olevan samanlaiset. Vai haluatko pelkästään miellyttää minua? tivasin häneltä.
- Ei tulisi mieleenikään miellyttää sinua, kukaan hullu ei elä miellyttääkseen jotain toista. Oma etu se on ensimmäisenä ja joka asiassa, Ilona lateli tulemaan.
- Hieno periaate, paskat muista, kun on oma napakin mitä tuijottaa, nauroin tälle samanhenkiselle herkkuperseelle. - Hulluissa on voimaa! Ilona kiljaisi onnellisena.




© Rauno Vääräniemi