www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

12.12.2004

61. Saippuapostia

Istuin jännittyneenä kotisohvalla ja odotin viimeisten ja kriittisten sekuntien kulumista. Olin onnekseni kerinnyt loistavasti melkein minuuttia ennen äidin puhelua kotiin. Juuri ostamani saippualaatikko lepäsi vierelläni sohvalla. Laskin käteni puhelimen luurille ja nostin sen tasan kymmeneltä korvalleni.

- Äiti, minulla on laatikollinen käsikranaatteja, ilmoitin asiani suoraan luuriin.
- Ernesti! Mitä sinä olet mennyt poika kulta taas tekemään? äiti hätäili luurissa.
- Saippuaa äiti, ostin KökköVex-saippuaa laatikollisen, tarkensin hieman.
- Mitä se käsikranaattihomma olikaan?
- Kerroinhan sinulle jo aikaisemmin, että vuoleskelen saippuoista käsikranaatteja ja puolustaudun niillä hyökkääjiä vastaan, toistelin tätä mielestäni niin selvää asiaa.
- Luojan kiitos, että olet sentään hankkinut palasaippuaa, äiti huokaisi.
- Ei tässä Luojaa tarvitse kiitellä, kiitä vaan neroa poikaasi. Muuten, mitä vikaa siinä nestemäisessä saippuassa sinun mielestä on?
- En minä oikein tiedä, onko siinä nestemäisessä saippuassa mitään vikaa. Se vika saattaa olla oikeastaan enemmän isässäsi.
- Isä on hukkunut saippuaan, ehdotin äidille ensimmäistä mieleeni tullutta asiaa.
- No ei nyt ihan, äiti yritti jo naurahtaa.

Tämän jälkeen sain kuulla miten isälle oli päässyt käymään eilen illalla saippuan kanssa. Äiti oli ostanut eilisen puhelun jälkeen isälle pullon suihkusaippuaa ja nostanut sen vanhan pullon viereen. Isällä ja äidillä oli eri suihkusaippuat isän vaatimuksesta. Olihan tuo vaatimus minulle erittäin tuttu. Se oli oikeastaan syöpynyt takapuoleeni sen jälkeen, kun olin kerran nassikkana tyhjentänyt sen ja laittanut tilalle jotain keittiöstä löytämääni ruokaöljyä. Näin jälkeenpäin tuo tapahtuma huvitti kovastikin. Toista se oli juuri tapahtuneen jälkeen, kun isä sai minut vihdoin pysymään öljyn liukastamissa käsissään.

Äiti kertoi isällä olleen viinakätkö siinä suihkusaippuapullossa ties kuinka pitkään. Isä oli ovelana käyttänyt aina äidin suihkusaippuaa, jotta oma kätkö sai olla rauhassa. Isällä ja äidillä kun oli tapana saunoa eri aikaan. Äidin mukaan tuo oli turvallisuuden kannalta paras ratkaisu heille molemmille. No eilen isä oli lämmittänyt saunan aivan normaalisti ja mennyt tuttuun tapaan ottamaan huikkaa jemmapullostaan. Ahne kun on, niin oli tempaissut oikein kunnon ryypyn. Huuto oli kuulemma kuulunut oikein naapuriin asti.

- Miten sen huomasi?
- Minkä? äiti kummasteli.
- No sen huudon kuulumisen naapuriin asti.
- Naapurit vetivät heti verhot ikkunoihinsa ja sammuttivat valot joka huoneesta. Jopa koiran ne kävivät hakemassa ulkoa sisälle, äiti selitti havaintojaan.
- Lällyä porukkaa, kerroin oman mielipiteeni.

Tarkkana miehenä isä ei ollut kuitenkaan suostunut oksentamaan saippuaa ulos vatsastaan. Hänen mukaansa sisuskalut saivat puhdistua samaan rahaan. Kupliminen oli vain ollut aika mahtavaa molemmista päistä. Aamulla oli koko makuuhuone ollut täynnä saippuakuplia, joiden haju vaan ei ollut mitenkään saippuaan viittaavaa. Tilanne oli tosin jo hieman paranemaan päin. Isä oli kuulemma viettänyt viimeiset kolme tuntia vessassa ja äänistä päätellen kupliminen oli jo harvenemaan päin.

- Tuletkos huomenna, kuten oli puhe? Äiti tiedusteli saatuaan saippuatarinan päätökseen.
- Äiti, mitä sanot jos tuon mukanani yhden pienirintaisen tytön? minulla välähti yllättäen.
- Kenet? Onko se taas joku kadulta tai pizzeriasta isketty heitukka? äiti uteli.
- Ei ollenkaan, Ilona on ihan kiva naapurin tyttö ja ollut myös laitoksessa.
- Entä isä? Kukaan ei ole sanonut hänelle mitään ylimääräisestä vieraasta, äiti mietiskeli isän reaktioita.
- Annetaan Ilonan juoksennella siellä alasti, niin isä ei saa sanaa suustaan, ehdotin aivan käyttökelpoista konstia.
- No eihän anneta!
- Sellainen pieni viuhahdus vaikka tasatunnein, yritin vähän jalostaa ideaani.
- Ei käy, isälle et niitä hempukoitasi alastomana esittele, äiti jyrähti.
- Sittenhän nähdään miten äijän ja meidän käy, tuumasin vähän pettyneenä.
- Minä yritin selittää isälle jotain ylimääräisestä vieraasta. Onko se Ilonan tulo varmaa?
- En tiedä, koko asia tuli vain mieleeni tässä puhelun aikana, kerroin äidille totuuden.
- Sovitaan sitten niin, että minä varaudun meidän neljän ruokailuun siellä mökillä, äiti ilmoitti.
- Miten tuo huomisen puhelu? Kerkiätkö soitella minulle taas kymmeneltä? utelin äidiltä.
- Kerkeän totta kai, eihän nyt yksi juhannus voi sotkea meidän puheluita millään tapaa, äiti lohdutti minua.
- Kiitos äiti, minä odottelen taas puhelimen luona kello kymmenen.
- Kuullaan taas huomenna poikani Ernesti, äiti sanoi ja katkaisimme puhelun yhtä aikaa.

Aloin vasta puhelun jälkeen miettiä, miten esittäisin Ilonalle tämän juhannusasian. Lisäksi minulla ei ollut mitään tietoa hänen suunnitelmistaan keskikesän juhlan suhteen. Tuskin hän sentään aikoi sitä kotonaan yksin viettää. Toisaalta jos tarjoaisin jotain parempaa, mitä hän oli suunnitellut, niin saattaisin hyvinkin saada hänestä seuralaisen mökille ja päästä vielä vaikka pimpan makuun. Istuin varmaan tunnin olohuoneen sohvalla miettien Ilonaa ja hänen pyytämistään juhannuskarkeloihin.

Pääni oli jotenkin jumissa, joten menin parvekkeelle haukkaamaan happea. Nojailin kaikessa rauhassa parvekkeen kaiteeseen, kun näköelimiini piirtyi oletettu Ilonan parveke. Koska halusin varmistaa tämän asian, kävin hakemassa keittiön kaapissa säilyttämäni kiikarit ja menin niiden kanssa takaisin parvekkeelle. Halusin nimittäin varmistaa, mitä sillä oletetulla Ilonan parvekkeella oli kuivamassa. Nostin kiikarit silmilleni ja suuntasin ne parveketta kohti. Kuten olin paljain silmin katsoessa veikkaillut, oli siellä pyykkinarulla rintaliivejä ja naisten pikkupöksyjä. Nähtävästi olin oikeassa sen parvekkeen suhteen. Ilonalla oli verhot tiukasti kiinni, joten en päässyt näkemään sisälle asuntoon. Aloin aikani kuluksi katsella tarkemmin myös muiden naapuritalossa asuvien parvekkeita. Olin juuri kerinnyt tarkentaa katseeni Mätösen mulkun asuntoa kohti, kun Mätönen asteli parvekkeelle kalsareissa ja rööki suupielessä käryten.

- Mätönen, vaihda kalsarit, niissä on etupuoli ihan keltainen, huusin hänelle kuuluvalla äänellä.
- Häh? Eikö niissä laitoksissa ole enää vapaita paikkoja? Mätönen karjui takaisin.
- On siellä yksi, mutta pitävät sitä sinulle varattuna.
- Tutki vaan omia kalsareitasi, jos teillä hullujen piireissä sellaisia edes pidetään, Mätönen meuhkasi.

Muistin samalla sohvalla olevat saippuat ja kipaisin nopeasti sisälle. Revin vauhdilla auki saippualaatikon ja otin sieltä yhden palasaippuan. Ryntäsin takaisin parvekkeelle saippua kädessäni.

- Kävitkö ottamassa rauhoittavia? Mätönen ilakoi.
- Postia sinulle! huusin ja paiskasin saippua kaaressa kohti vastapäistä taloa ja Mätösen parveketta.

Onneksi talot ovat aika lähekkäin ja olen aika hyvä heittäjä. Lisäksi tuollainen yksinäinen palasaippua oli kohtalaisen helppo heitettävä. Näiden seikkojen lisäksi minulla oli puolella se kuuluisa hullujen tuuri. Jos olisin ollut juovuksissa tämän lisäksi, niin sillä tuurilla olisin varmaan saanut sen saippua muutaman pompun kautta Mätösen kylpyhuoneeseen asti. Nyt kävi niin, että se saippua laskeutui Mätösen viereen parvekkeelle.

- Mitä helvettiä, saippua? Mätönen hämmästeli parvekkeelle laskeutunutta esinettä.
- Ei tarvitse minulle kertoa, luin kyllä laatikon kyljestä mikä se on, huomautin hänelle kohteliaasti.
- Turha kuvitella, että kiittäisin tästä, Mätönen murahti saippua kädessään.
- Ernestiii, mitä sinä täällä teet? Kuului samassa Ilonan ilahtunut huuto alimmasta kerroksesta.
- Heittelen naapureita saippuoilla.
- Jännää, heitä minullekin yksi, Ilona pyysi.

Singahdin taas nopsaan sisälle ja otin laatikosta toisen saippuan. Juoksin saippua kädessä nopeasti makuuhuoneeseen ja kaivoin esille mustan tussin. Kirjoitin saippuaan viestin: ”Tule meille, niin suunnitellaan yhteinen tulevaisuus”. Kirjoittamisen jälkeen kiiruhdin takaisin parvekkeelle toivoen, ettei Mätönen ole pilannut minun senssejä. Huoli oli onneksi aiheeton, sillä Mätönen oli häipynyt parvekkeelta, nähtävästi meni pesemään niitä kalsareitaan.

- Ilona, tässä se saippua tulee, huusin ja lähetin saippuan kohti Ilonan parveketta.
- Iiiik, Ilona kirkui saippua osuttua seinään hänen päänsä vieressä.
- Lähetin sinulle saippuapostia, lue se, opastin häntä.
- Voi Ernesti, menemmekö me naimisiin vielä tänään? Ilona innostui valtavasti ja alkoi pyörähdellä parvekkeella oletetun häävalssin tahtiin.
- Ajattelin jotain hieman tavallisempaa, oikaisin tämän pienen väärinkäsityksen.
- Nussiminen? Ilona ehdotteli.
- Jos vaikka keskusteltaisiin tulevasta juhannuksesta ja mietittäisiin sen jälkeen noita sänkyhommia, sain viimein sanottua, kuin oikein kovasti pinnistelin.
- Minä olen pitänyt tapana vetää jussina perseet olalle ja taatusti ilman pikkupöksyjä, Ilona ilmoitti välittömästi.
- Tule tänne! Viittoilin hänelle.
- Minulla on ruoka valmistumassa, Ilona harmitteli.
- Ota mukaan, minulle maistuisi myös.
- Varma kanssa? Ilona tivasi.
- Olen ja erittäin nälkäinen.

Samassa Ilona ryntäsi sisälle asuntoonsa. Katselin hetken aikaa tyrmistyneenä tuota vauhdikasta tytteliä. Tämän jälkeen katseeni osui taas Mätösen parvekkeelle ja mieleeni tuli kauhea asia. En ollut muistanut sanoa Mätöselle, että tämän tulisi pestä kalsareiden molemmat puolet. Vaikka Mätönen oli mulkku, niin minua alkoi ahdistaa hänelle antamani epätarkat ohjeet. Kipaisin nopeasti sisälle ja otin vielä yhden saippuan. Kirjoitin siihen makuuhuoneessa tussilla: ”Pese tällä takapuoli”. Menin vielä kerran parvekkeelle ja heitin saippuan päin Mätösen parvekkeen ovea. Odottelin hetken Mätöstä, mutta koska häntä ei näkynyt, palasin sisällä odottelemaan Ilonan saapumista. Otin ruokailuvälineet valmiiksi ja menin istumaan keittiönpöydän ääreen veitsi ja haarukka kädessäni.




© Rauno Vääräniemi