www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

05.12.2004

60. Vanha pieru

Katselin harmistuneena Golfin pakoputken mustuttamia sormiani, että piti tämäkin sattua muiden ongelmien lisäksi. Nyt olisi saanut olla se vanha rouva koiransa kanssa, olisin nuolettanut sormeni sillä koiralla. Hätätilassa sormet olisi voinut pyyhkiä jopa sen koiran turkkiin. Seisoin uuden ahdistuksen nostaessa päätä oikean käden peukalo ja etusormi pystyssä Golfin vierellä. Yritin kokeeksi hieroa likaisia sormia Golfin kylkeen, mutta eihän tuollaiseen sileään maalipintaan mikään tartu.

- Miksi autoilla ei voi olla turkkia? parahdin ääneen helpottaakseni sisällä kasvavaa tuskaa.
- Ernestii, huhuu, Ernestii, huhuu, kuului yllättävä huuto aivan takaani.
- Ilona, hämmästelin nähdessäni tuon äänen aiheuttajan.
- Arvaa meinasiko tulla pissat pöksyihin, kun näin sinut siinä, Ilona ilmoitti ja räpsytteli suuria silmiään onnellisen näköisenä.
- En arvaa, ja sitä paitsi minulla on ongelma, vastasin ja näytin mustia sormiani.

En kerinnyt reagoida mitenkään, kun Ilona oli imaissut etusormeni suuhunsa ja alkoi imeä lutkuttaa sitä antaumuksella. Yritin vetää sormeani pois hänen suustaan, mutta sain vain kipakan polkaisun varpailleni. Etusormen jälkeen Ilona otti käsittelyynsä peukalon. Viimein hän näytti olevan valmis ja sain sormeni takaisin.

- Enkö olekin hyvä? Ilona naurahti.
- Imetkö munaa ihan yhtä hyvin? päätin mennä suoraan asiaan, ettei se jää turhaan kaivelemaan mieltäni.

Olin oppinut aikoinaan, että asiat kannatti kysellä mahdollisuuksien mukaan suoraan, muuten tulee turhia paineita ja pahimmassa tapauksessa käyttöä pilleripurkeille. Ihmiset eivät vaan juurikaan pitäneet suoraan kysymisestä, vaikka enhän minä käskenyt kenenkään puhua totta. Voihan sitä vastenmielisiin kysymyksiin valehdella vaikka kuinka paljon, niin minäkin tein jos sille päälle satuin.

- Paljon paremmin, yhtään sormea en ole saanut vielä laukeamaan, Ilona hihitteli.
- Joo, tuo kuulostaa ihan hyvältä, en minäkään halua sormieni laukeavan.
- Mitä sinä täällä? Ilona uteli.
- Tulin hakemaan saippuaa tuosta halpamyymälästä.
- Tuoksu vai haju?
- Haju, ilmoitin asiaa sen kummemmin miettimättä.
- Ihan mies, saanko rakastella sinua? Ilona ilmoitti samalla kun kaivoi antaumuksella nenäänsä.
- Muuten kyllä, mutta odotan äidin puhelinsoittoa, valittelin.
- Niin, en minäkään voi ennen uuden vessaharjan ostamista, Ilona myönsi ja siirtyi kaivamaan toista sieraintaan.
- Tule käymään illalla, ehdotin hänelle.
- En tiedä, minulla on yksi villakoira hukassa, Ilona valitteli ja näytti jotenkin ahdistuneelta.
- Missä näit sen viimeksi? yritin auttaa häntä.
- Makuuhuoneessa, ihan siinä oven vieressä.
- Pääsikö se ulos?
- En tiedä, heilautin makuuhuoneen ovea ja se lähti siitä lattiaa myöten kohti olohuonetta. Nyt minusta on alkanut tuntumaan siltä, että olen saattanut tallata sen, Ilona niiskutti.
- Oletko imuroinut sen katoamisen jälkeen? minulla välähti.
- Joo.
- Kuule, mene sinne siivouskomeroon ja ota imuri esille. Tyhjennä sen jälkeen imurin pölypussi johonkin mahdollisimman siistiin paikkaan, niin eiköhän se sieltä löydy, opastin häntä.
- Voi Ernesti, jos minulla olisi isommat tissit, niin antaisin niiden väliin, Ilona riemuitsi.
- Se äidin puhelu, muistutin Ilonaa.
- Ai niin, anteeksi kamalasti Ernesti. Minä kun tuppaan innostumaan niin herkästi ja seksi on aina niin antoisaa, Ilona selitti.

En kerinnyt tehdä mitään, kun Ilona oli tullut ihan kiinni minuun ja alkoi suudella intohimoisesti. Eihän minulla mitään pientä suutelua vastaan ollut, vaan annoin palaa aivan samalla lailla.

- Vessaharha! Ilona ilmoitti yllättäen.
- Äiti! myös minä havahduin.
- Heippa Ernesti, sinussa on munaa, Ilona huusi ja lähti musta pitkä tukka hulmuten kohti halpakauppaa.
- Ja paljon, vastasin vaatimattomaan tyyliini.
- Ja sinut omistaa joku munapää, karjuin kääntöpaikan tukkivalle Golfille ja potkaisin sen rengasta vihoissani.

Aloin olla jo aika hermostunut tuon Golfin suhteen. Meinasin lähteä Ilonan mukaan sinne halpakauppaan, mutta kun olin suunnitellut matkan niin, että ensin pysäköin autoni ja menen kauppaan vasta sen jälkeen. Tehtyjä suunnitelmia ei saa muuttaa ilman pätevää syytä. Olisihan se ollut varmaan upeata suudella Ilonaa kaupassa jotain vessapaperipinoa vasten. Siinähän sitä olisi samalla tullut testattua eri vessapapereiden pehmeyskin ihan käytännössä.

- Että minua pännii tuollainen paskakasa, kirosin ja jatkoin Golfin renkaan potkimista.

Siinä autonrengasta potkiessani paikalle köpötteli vanha nainen, ainakin seitsemänkymmentävuotias. Tämä mummeli käveli ihan muina mummoina suoraan Golfin takaluukulle ja avasi sen. Hän otti selästään ison repun ja heitti sen kaaressa takaluukkuun. Takaluukku pamahti oikein voimalla kiinni ja mummeli käveli aivan minun viereen.

- Päiväkahviseuraako olet vailla? mummeli uteli ja katsoa tihrusti minua suoraan silmiin.
- En kyllä ajatellut asiaa ihan tuolla tasolla, vastasin hänelle.
- En minäkään, olet liian vanha minun makuuni, mummo sanoi ja alkoi avata Golfin ovea.
- Tämä kottero on tukkinut koko kääntöpaikan, ilmoitin hänelle.
- Vittu, saatana, perkele! Oletko joku Karpo? mummeli alkoi räyhätä.
- Ernesti Kilari, jos kerran nimi tekee niin autuaaksi, latasin takaisin.
- Niin minä vähän ajattelinkin, ettet ole Karpo. Sillähän on aina se karvahattu, mummeli nauraa räkätti mustilla hampaiden tyngillään.
- Tämä ei ole mikään perkeleen parkkipaikka, jatkoin mummelin sättimistä.
- Ei olekaan. En vaan vittuakaan veisaa teidän muiden menemisistä tai säännöistä, mummeli saneli aika tylyn kuuloisena.
- Niinhän se on, että kelkalla kelkkaillaan ja vitulla vittuillaan. Ellei sitä ole tai se on kasvanut umpeen, niin eipä sillä sitten edes veisata, annoin mummelille hänen omaa lääkettään.
- Onhan se nyt perkele, millaista kieltä sitä käytetään vanhempia ihmisiä puhutellessa, mummeli tuohtui.

Minua alkoi jo todenteolla harmittaa mokomakin mummeli, hänen takiaan olin vaarassa menettää elämäni tärkeimmän tukilangan, eli äidin kello kymmenen puhelun. Kaikenmaailman perkeleen hullut mummelit täällä terrorisoivatkin kaupunkia. Lieneeköhän tuolla edes korttia olemassa? Auto oli kyllä aika siisti, joten siitä ainakin piti joku huolta. Tokihan tuosta mummelistakin huokui tiettyä vauhdikkuutta, hänellä oli nimittäin päässään Ferrari-lippalakki ja päällään McLarenin pusakka. Tosin juhannusviikosta huolimatta mummelilla oli päällään talvitakki.

- Vauhti veressä? tiedustelin katsellessani tuota mummelin vaatetusta.
- Entä sitten? Minun vereni ei kuulu millään tapaan tuollaiselle epäkohteliaalle nulikalle, mummeli kivahti.
- Opettelit ajamaan, perkeleen vanha pieru! murahdin ja väistin viime tingassa avautuvaa Golfin ovea.
- Kuules poika, minä ajoin ratikkaa pienen elämäni, osaan kyllä ajamisen, mummeli ärisi ja tempaisi auton oven kiinni perässään.

Astuin varmuuden vuoksi pari askelta taaksepäin ja jäin katsomaan mummelin liikkeelle lähtöä. Mummeli starttasi Golfin käyntiin ja survaisi pakin päälle. Jäin katselemaan taaksepäin singahtavan auton perään, miettien missä mummeli sen kääntää? Ei mummeli sitä missään kääntänyt, vaan hävisi katua pitkin perä edellä. Vilkaisin jotenkin ajatuksissani Golfin seisontapaikkaa ja huomasin siinä tumman läikän. Menin katsomaan lähemmin ja näin läikän keskellä pari tuoretta öljytippaa. Vaikka en juuri jaksa autotekniikkaa mietiskellä, niin mielessä kävi tuon Golfin olleen ennenkin tällä samalla paikalla. Jotenkin minusta alkoi tuntua siltä, että mummelin entinen ammatti oli syypää tähän käyttäytymiseen ja ajamiseen.

- Saippua, saatana! kirosin ja ryntäsin juoksujalkaa kohti halpamyymälää.
- Ilonaaa, täältä tullaaaan! huusin jo kaupan ulkopuolella.

Ryntäsin kauppaan ja juoksin läpi sen kaikki hyllyjen välit. Ilona oli kerinnyt jo lähteä jatkamaan matkaa. Samalla hetkellä muistin Mersuni jääneen sille perkeleen kääntöpaikalle. Minua alkoi ahdistaa niin kovasti, etten oikein tiennyt miten päin olisin ollut. Siellä hyllyjen välissä ei ollut seinääkään lähellä, jotta olisin päässyt ottamaan seinähoitoa. Silmissäni alkoi jo sumeta, kun huomasin outoihin vaatteisiin pukeutuneen vanhemman miehen, joka näytti tunkevan pikkutakkinsa taskuihin huulipunia. Tyypillä oli jalassaan vihreät sukkahousut ja päässä neljäntuulen hattu. Meinasin ensin oksentaa ihan aidosti, mutta päätin jakaa huonon oloni useammalle osapuolelle ja aukaisin käteeni sattuneen tervashampoopullon. Meni avattu pullo selän takana tuon omituisen hiipparin luo.

- Onkohan tuo tummanpunainen huulipuna hyvä valinta? Tiedustelin muina miehinä.
- Näh? mies murahti.
- Vai tuo vaaleampi, selitin ja osoitin toista vaaleampaa huulipunaa.
- Näh? mies jatkoi ja otti molemmat värit käteensä.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kaadoin tervashampoopullon tuon hiipparin avonaisena oleva pikkutakin taskuun. Tyyppi oli niin keskittynyt vertailemaan huulipunia, ettei tajunnut mitään muusta maailman menosta. Katselin samalla kaveria tarkemmin ja yritin löytää hänestä jotain tuttua. Tiedä vaikka oltaisiin oltu joskus samassa laitoksessa. Yrityksistä huolimatta en saanut mieleeni mitään tuttuja piirteitä, joten kyseessä oli varmaan joku vieraileva tähti muualta Suomesta.

- Minun täytyy mennä, kiitos avusta, kiitin miestä ja poistuin kohti saippuahyllyä.

Mies ei tajunnut vieläkään mitään, mutta tajuaa varmasti jossain vaiheessa. Oma oloni alkoi helpottaa, sillä pelkkä ajatus tuon kahjon raivostumisesta tervashampoolle sai minut melkein hymyilemään. Koska minulla oli jo perkeleenmoinen kiire, niin tempaisin ensimmäisen ison saippualaatikon käteeni ja marssin sen kanssa kassalle.

- Kaikkiko? kassatyttö uteli.
- Älä nyt vaan ala mittailemaan näitä, pyysin häntä jo ennakkoon.
- Eh, ei niitä mitata eikä punnita, tyttö naurahti.
- Kiitos, en olisi kestänyt enää yhtään väittelyä saippuoiden pituuksista, huokaisin helpotuksesta.
- Tarvitsetteko te varmasti nämä kaikki?
- Käyn paljon suihkussa, keksin pienen valeen.
- Tässähän on palasaippuaa varmaan vielä teidän lapsenlapsille, tyttö kummasteli.
- Onko näille joku kiintiö? Pitääkö minun kenties anoa joku perhanan saippuanostolupa ja tulla kymmenen virallisen leiman kanssa jonottamaan yhtä vuotuista saippuapalaani? Tivasin kärsimättömänä kelloani vilkuillen.
- Hi hii, eihän nyt sentään. Halusin vain varmistaa, ettei tullut ostettua näitä saippuoita mitenkään vahingossa, tyttö naurahti ja naputteli kassakonetta.
- Olen harkinnut tätä ostostani jo pitemmän aikaa, kerroin hänelle.
- Saatte tästä vielä kymmenen prosenttia alennusta, tyttö sanoi ja kertoi hinnan.

Maksoin tytölle saippuat ja poistuin tyytyväisenä saippualaatikko kainalossa ulos kaupasta. Päästyäni ulos kaupasta, käännähdin vielä ympäri varmistaakseni, ettei kukaan seurannut. Olin nimittäin huomannut kaupassa vartijan ja pelkäsin hänen alkavan seurata minua. Katseeni osui kuin osuikin tuohon vartijaan, mutta hänellä näytti olevan aivan muuta puuhaa. Minusta näytti siltä, kuin vartija olisi pyyhkinyt kättään johonkin rättiin. Vartija näytti pitelevän toisella kädellä kiinni huulipunia varastelevasta sekopäästä. Voi miten tuo näky helpotti minua, nyt en ollut ainoa, jolla oli ongelmia. Kävelin jo kevyemmin askelin autolleni ja heitin saippualaatikon sen takakonttiin. Kierin Mersun tuttuun tapaan molempiin suuntiin ympäri ja istahdin autoon. Pääsin nyt ajamaan suoraan kääntöpaikan mukaisesti, koska Golf oli poissa. Saatuani Mersun keulan oikeaan suuntaan, painoin kaasua reilusti ja annoin kasin laulaa tuttua lauluaan.

- Hullu se paljon kaasua painaa, huh hah hei ja kaasu pohjaan, innostuin lauleskelemaan kasin kanssa kilpaa.

Ajoin lievästi sanottuna törkeää ylinopeutta, sillä aikaa ei ollut todellakaan hukattavissa. Onneksi me hullut emme tarvinneet nopeusrajoituksia, kuten Mersun takaikkunassa oleva tarra kertoi. En alkanut nyt oikoa pyöräteitä pitkin, sillä siellä joutui lisääntyneen pyöräliikenteen takia hidastelemaan liikaa. Käytin mahdollisimman paljon bussikaistoja paluumatkalla, sillä niillä oli vähemmän liikennettä. Onneksi olin ostanut palasaippuaa, sillä ne eivät vaahtoudu kovemmassakaan menossa. Nestesaippuan kanssa olisin saattanut olla sananmukaisesti aivan nesteessä niiden vaahtoamisen takia.

Kurvailin Mersun vauhdilla omaan parkkiini ja ryntäsin takaluukulle. Otin saippualaatikon pois takaluukusta ja laitoin sen maahan. Juoksin kiireesti molempiin suuntiin auton ympäri ja nostin saippualaatikon uudelleen syliini. Ryntäsin laatikko sylissäni rappuun ja suoraan alhaalla olevaan hissiin. Hissimatka tuntui jotenkin tuskallisen pitkältä, mutta aikani odoteltua olin perillä yläkerrassa. Avasin asuntoni oven ja potkin nopeasti kengät pois jalasta. Saippualaatikon kannoin mukanani olohuoneeseen, jos vaikka äiti haluaa tietää minkä nimistä saippuaa ostin.




© Rauno Vääräniemi