www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
21.11.2004
Heräsin säpsähtäen, sillä jotenkin olin unen läpi vaistonnut, että joku tuijotti minua. En voinut sietää mitään tuijotusta nukkuessani, joten vaistoan sen todella herkästi. Tarkensin ja tarkensin katsettani tyhjään makuuhuoneeseen, mutta se oli ja pysyi tyhjänä. Tämä havaintoni ei helpottanut olotilaani ollenkaan, sillä sen tuijottajan täytyi olla niin pieni, etten itse huomannut sitä. Tähänkö sitä nyt on tultu, että kaikenmaailman tuijottajat ovat niin mikroskooppisen pieniä, ettei niitä normaalilla näöllä varustettu ihminen enää näe? Olinko jumissa kenties jonkun bakteerikyttääjän kanssa, häh?
- Ai sinäkö se olitkin, niin monen tunnin jälkeen? Huokaisin helpottuneena katseen osuessa yöpöydällä olevaan uutuuttaan kiiltelevään leivänpaahtimeen.
Huh huh, olipas se taas lähellä, nimittäin herääaamullajasekoasamantien-kohtaus. Tästä oli ollut meillä laitoksessa puhetta moneen kertaan ja se oli kuulemma yksi pahimmista mitä ihmiselle saattoi tapahtua. Ihminen on aamulla herättyään niin herkässä tilassa, että loppujen lopuksi aika pienetkin asiat saattavat suistaa ajatukset raiteiltaan aivan pysyvästi.
Pomppasin helpottuneena ylös sängystä ja riipaisin itseni alastomaksi. Ajattelin mennä suoraan suihkuun ja vasta sen jälkeen aamukahvin keittoon. Tosin pääsin vain kaksi askelta, kun muutin suunnitelman ja kävin laittamassa aamukahvin valumaan. Minua alkoi ahdistaa ajatus siitä, että joutuisin odottamaan kahvia hiukset märkinä.
- Mennään pesemään kaupan pölyt pois, sanoin uudelle paahtimelleni ja tempaisin sen verkkojohdosta mukaani.
Jotenkin minusta tuntui, ettei se paahdin olisi halunnut lähteä mukaan, sillä se piti oudon kolahduksen pudottuaan yöpöydältä lattialle. Kiskoin sen kuitenkin vastalausekolahduksista huolimatta vessaan ja iskin lavuaariin odottamaan vuoroaan. Käteni oli jo suihkustereoiden virtanapilla, kun ovikello soi.
- Perse, karjaisin vihaisena.
Meinasin jättää ovikellon soittajan oman onnensa nojaan, mutta menin kuitenkin ovelle uteliaisuuden vaivaamana. Minua vitutti niin kovasti mokoma häiriköinti, että en edes katsonut ovisilmästä, vaan uhmasin kohtaloani ja suorastaan potkaisin oven auki.
- Hui hitto! Lissu parkaisi väistettyään oven juuri ja juuri.
- Sinä, murahdin happamasti.
- Ernesti, mitä nyt? Otatko minut noin kiukkuisena vastaan, vaikka tulin tarjoamaan namuani sinulle?
- Vittu, murahdin harmistuneena aamuaskareiden sekoamiseen.
- Sitä juuri olisi nyt tarjolla. Saanko tulla sisään, niin saat tulla sisään, Lissu lirkutteli pelkässä
kylpytakissaan.
- Ei käy!
- Ernesti pliiis, miksei?
- Minulla on suihkuseuraa.
- Aah, no nyt minä ymmärrän. Sinulla on toinen nainen ja minä tulin keskeyttämään teidän sekstailut. Voi sorry,
sun stondiskin on näemmä laskenut, Lissu pahoitteli ja tuijotti meikäläisen jalkoväliä.
- Niin on, murahdin ja vetäisin oven kiinni.
- Hei, joku toinen kerta sitten, ellet päätä mennä naimisiin sen uuden hoidon kanssa, Lissu huuteli vielä oven
takaa.
Jäin miettimään Lissun sanoja naimisiinmenosta. Mitähän siitäkin liitosta tulisi leivänpaahtimen kanssa? Varmaan rapeita jälkeläisiä näin äkkiä ajatellen. Minua alkoi oikein naurattaa Lissun idioottimaisuus. Minä muka naimisiin leivänpaahtimen kanssa? Kylläpäs isorintaiset blondit ovatkin tyhmiä. Palasin jo paremmalla mielellä takaisin vessaan ja menin lavuaarin luo.
- Kuulehan nyt paahdin. Sinä paahdat minulle leipää ja minä yritän pysyä poikamiehenä.
Tämän sanottuani otin paahtimen käteeni ja vein sen takaisin keittiöön. Otin tiskirätin ja pyyhin sillä paahtimen pölyt, olkoon se paahtimen suihku tällä kertaa. Oikeastaan oli onni, että Lissu oli sattunut tulemaan ovelleni, sillä aloin samalla miettiä tätä paahdinasiaa tarkemmin. Minulle tuli mieleen sellainen seikka, että miten tyhjennän paahtimen vedestä? En missään tapauksessa halunnut syödä vedessä paahdettua leipää ja koska paahtimessa ei ollut mitään vedenpoistohanaa, niin sellaisiahan niistä olisi suihkun jälkeen väkisinkin tullut.
Kytkin paahtimen verkkojohdon pistorasiaan ja palasin takaisin vessaan. Laitoin suihkustereot tapani mukaan täysille ja kävelin suihkun alle. Suihkussa ollessani minulle tuli mieleen se saippuanheittoharjoitus. Olin jotenkin unohtanut koko asian, vaikka viime suihkuttelukerralla olin päättänyt ostaa harjoitussaippuoita kaupasta. Kaupassa olin ollut jotenkin niin sekaisin, ettei tuollainen asia juolahtanut ollenkaan mieleeni. Pesaisin itseni todella rivakasti ja kävin sulkemassa suihkustereot. Kuivasin itseni isoon pyyhkeeseen, jossa oli teksti: ”Hullut eivät ole kaloja, joten muista kuivaus”. Olin teettänyt tällaisella painatuksella olevan pyyhkeen sitä varten, etten vaan unohda kuivaamista suihkun jälkeen. Lisäksi en halunnut olla mikään silakka, sillä ne haisevat aivan naiselta.
Kello vaikutti olevan aika vähän, joten aloin tehdä poikkeavia suunnitelmia tämän aamun suhteen. Jos vaikka kävisin nopeasti siellä kaupassa ja tulisin kotiin ennen äidin soittamista? Voisin heti äidin puhelun jälkeen mennä pihalle paiskomaan niitä saippuoita. Ajatus kuulosti jotenkin radikaalilta ja suorastaan kapinalliselta, sillä en yleensä tee mitään ennen äidin soittamista. Äitikin varmaan tippuu tuoliltaan sen kuullessaan, hihittelin itsekseen vaatteita pukiessani. Pukeutumisen jälkeen oikein juoksin keittiöön ja törkkäsin leivänpaahtimeen kaksi viipaletta paahtoleipää. Kaatelin kahvin kuppiin sillä välin, kun paahdin teki omia taikojaan leipien kanssa. Myös tällä kertaa paahto oli loistavaa, vaikka paahdin olikin saanut kylkeensä pari kolhua sitä perässä vetäessäni. Onneksi molemmat leivät olivat ihan suoria, eikä paahdin ollut kolhinut niitä kostoksi omista kolhuistaan. Nautin tukevan kahden paahtoleivän ja kahden kahvimukillisen aamiaisen.
Tiskattuani kahvikupin, menin eteiseen ja pukeuduin lähtöä varten. Tällä kertaa kurkkasin ovisilmästä ennen rappuun menoa. Astuin ulos asunnosta ja painoin oven kiinni. Tilasin hissin ja jäin odottelemaan sen saapumista. Koska aikatauluni oli kohtalaisen tiukka, en käynyt kuuntelemassa naapureiden ovien takana heidän mahdollisia aamupanoja. Hissi tuli ylös ja astuin siihen hyräillen. Ajoin alakertaan ilman keskeytystä ja kävelin sen jälkeen autolleni. Kiersin taas auton molempiin suuntiin ja nousin kyytiin. Kasi hyrähti käymään tutulla äänellä ja lähdin liikenteeseen ilman turhia odottelemisia.
- Voi vittu, voi perkeleen perkele, aloin manailla ensimmäisen risteyksen ohitettuani.
Olin sittenkin pilannut aikaisemmin suunnittelemani aamun, jätin nimittäin eilisen Viking-loton tarkastamisen väliin. Olin niin raivoissani, etten osannut päättää kumman vika tämän oli, leivänpaahtimenko vai Lissun? Minun piti oikein pysäyttää auto eräälle linja-autopysäkille ja nousta ulos, niin ahdistavaksi tämä olotila kävi taas kerran. Menin linja-autokatokseen ja aloin takoa päätäni sen seinään.
- Mitä minä olen tehnyt, että minua rangaistaan näin julmalla tavalla? Huusin suoraa huutoa katoksessa.
- Tuo teidän auto on tiellä, eräs mies ilmoitti varovasti.
- Ei millään ole enää mitään väliä, olen aivan lopussa, jatkoin parkumista ja pään hakkaamista katoksen seinään.
- Mene nyt perkele höpöttämästä mokomastakin autosta, kun miesparalla on jotain todella pahasti pielessä, eräs
vanhempi naisihminen tuli selittämään ja alkoi töniä sitä äskeistä miestä kauemmaksi.
- Miksi, miksi, miksi? Vaikeroin tuskissani.
- Jos vaikka kertoisitte minulle mikä teitä vaivaa? Rouva ehdotti rauhallisesti.
- Teillekö? Sain kysyttyä.
- Vaikka minulle.
- Olen menettänyt mahdollisuuteni rikkaampaan elämään, selitin helpottuneena siitä, että joku jaksoi kuunnella.
- Jospa aloittaisit aivan alusta?
- Tein eilen kioskilla Viking-loton, niiskutin.
- Niin?
- Jätin illalla sen tarkastamisen väliin leivänpaahtimen takia.
- Ja?
- Minun piti tarkastaa se lotto aamulla, mutta sitten eräs naapurin nainen tuli ehdottelemaan hänen namun
nuolaisemista samalla, kun olin menossa suihkuun sen paahtimen kanssa, niiskutin helpottuneena.
- Hmmm.
- Sitten minä vaan unohdin sen Viking-loton tarkastamisen. Enkä osaa sanoa, että oliko syy siihen naapurini vai
uuden leivänpaahtimen? Miksi minulle käy aina näin?
- Nuolaisitko vai paahdoitko? Rouva kysyi suu mutrussa.
- Paahdoin.
- Sitten menee vähän vaikeaksi. Vittu menee joillain päähän, mutta tuo leivän päähän meneminen on hieman
epätodennäköistä.
- Hiuksiinko? Ihmettelin leivän päähän laittamista.
- Lähinnä korvien väliin menemistä tarkoitin.
- Jaa, mumisin samalla, kun mietin naamani paikalle paahtoleipää.
- Sitä paitsi eivät ne Viking-lottovoitot minnekään karkaa. Ymmärrän kyllä, että tuollainen unohtaminen saa aikaan
paineita, mutta ole aivan huoleti, numerot voi tarkastaa myöhemminkin ja aika parantaa myös tuollaiset vakavat haavat,
rouva puheli rauhallisella äänellä.
- Kumpaa minä syytän tästä?
- Jos vaikka tällä kertaa kokeilisit syyttää tuota pientä kiveä. Jos oikein kovasti pistää vihaksi, niin
paiskaa tuo kivi metsään. Silloin homma on sillä selvä ja sinulla on uusi ongelmista vapaa elämä edessä.
Vilkaisin tuota rouvaa lähemmin ja totesin hänen puhuvan aivan vakavissaan. Katsoin hetken rouvan osoittamaa kiveä ja nostin sen käteeni. Samalla hetkellä, kun vedin käden taakse heittoasentoon, se ensimmäisenä selittämään tullut mies hävisi maantieojan pohjalle. Minulla kävi mielessä, että myös hän oli kuunnellut tämän ystävällisen rouvan ohjeita ja löysi sieltä oman kiven. En jaksanut odotella hänen kiven näkemistä, vaan heitin oman kiven mahdollisimman kauas metsään.
- Hitto se oli lähellä, ojasta nouseva mies huokaisi.
- Harmin paikka, minä sain omasta kivestäni kiinni aivan helposti, harmittelin hänen puolestaan.
- Häh?
- Älä välitä, sinunkin aikasi tulee kyllä joskus, lohduttelin häntä ja kiitin lopuksi rouvaa helpottavista
sanoista.