www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

14.11.2004

57. Crokantin paahtajaiset

Koiran ja sen ulkoiluttajan säikyttämisen jälkeen oloni alkoi taas muistuttaa normaalia Ernesti-olotilaa. Parempi niin, sillä Mersussa oli aika vaikea toteuttaa tuota meikäläisen kovinta hoitoa, eli pään hakkaamista seinään. Lälättelin hyvillä mielin ajellessani kohti leivänpaahdinkauppaa. Olin tehnyt valintani kaupan suhteen josta ostan leivänpaahtimen, se oli uusi Crokantti muutaman kilometrin päässä. Ajoin auton Crokantin vieressä olevalle isolle parkkipaikalle, joka kuului vieressä olevalle isolle tavaratalolle. Koska invapaikat olivat aivan toisessa päässä parkkipaikkaa, niin joustin ja jätin auton aivan normaaleille perhepaikoille. Jätin Mersun taas kahden paikan päälle vinoon, ettei kukaan köyhä pääse lommottamaan sen kylkiä. Tilaa pysäköintiin oli runsaasti, joten saatoin toteuttaa pysäköintitapaani aivan vapaasti.

Autosta noustuani kiersin sen taas tuttuun tapaan ympäri molempiin suuntiin ja lukitsin sen jälkeen ovet. Kävelin yksi paahtoleipäpaketti kädessäni Crokantin ovesta sisälle. Hymyilin eteisessä seisovalle vartijalle ja olin juuri astumassa sisälle liikkeeseen, kun elämäni romahti.

- Voi perkele, voi perseen suti, aloin kiroilla ääneen omaa suunnatonta tyhmyyttäni.
- Mikä teille tuli? Vartija uteli.
- Pidä tuota hetki, sanoin ja lykkäsin leipäpussin vartijan käteen.
- Joo...

En jäänyt kuuntelemaan vartijan mahdollisia kommentteja, vaan lähdin juoksemaan takaisin autolleni. Olin jostain kumman syystä unohtanut margariinipaketin autoon. Kiersin nopeasti auton ympäri molempiin suuntiin ja tempaisin apukuskin oven auki. Otin margariinipaketin, kiersin taas molempiin suuntiin ja lukitsin ovet. Palasin juoksujalkaa takaisin liikkeeseen, ettei se pienipalkkainen vartija vaan syö leipiäni.

- Kiitos, sanoin ja tempaisin hölmistyneeltä vartijalta leipäpaketin.
- Joo...

Jatkoin taas matkaani nopsaan, koska vartijalla kuulosti pyörivän aivan samanlainen nauha äänipuolella tai ainakin alku oli samanlainen. Leivänpaahtimia etsiskellessäni minulle tuli mieleen, että olinkohan antanut sittenkin leipäpaketin jonkun vartijarobotin huomaan. Jos se oli vaikka sellainen joojoo-robotti. Mahtaakohan se sanoa joo, kun tuikkaa jotain myymälävarasta sähköpampulla perseelle? Oli miten oli, niin siinä tapauksessa uhri ei ainakaan alaa joojoilemaan. Löysin viimein etsimäni leivänpaahtimet eräästä hyllystä. Niitä olikin melkoinen jono testattavana. Laskin nopeasti erilaisia malleja olevan kahdeksan kappaletta. Laskin nopeasti joutuvani syömään kuusitoista viipaletta paahtoleipää, saadakseni selville parhaimman paahtimen. Leiväthän piti paahtaa aina pareittain.

Laitoin leivän ja margariinipaketin hyllylle ja aloin tutkia paahtimien nappuloita. Ne olivatkin yllättävän samanlaisia joka laitteessa. Lämpötilan säätö erosi hieman, mutta ei mitenkään merkittävästi. Huomasin vain pettymyksekseni paahtimien verkkojohtojen olevan irti seinästä. Pistorasian löytäminen meinasi aiheuttaa aikamoisen paniikin päässäni. Kolusin koko hyllyn ilman hajuakaan pistorasiasta. Onneksi huomasin lähellä pienen lasivitriinin ja siinä pienen valaisimen. Seurasin valaisimen johtoa ja löysin väliseinän vierestä jatkojohtokelan. Onneksi kyseessä oli sellainen kelattava malli ja sain vedettyä sen leivänpaahtimien luokse.

Yritin katsella ympärilleni, koska olisin halunnut kysyä myyjiltä parasta testaamiskeinoa. Suomalainen asiakaspalvelu näytti olevan huipussaan tässä liikkeessä, joten tein omat päätökseni testaamisen suhteen. Avasin leipäpussin ja latasin neljään paahtimeen leivät. Kytkin samaiset paahtimet jatkojohtokelaan ja painelin leivät paahtoasentoon. Siirryin varmuuden vuoksi vähän etemmäksi seuraamaan tätä jännittävää tapahtumaa. Tapahtuma jännitti nähtävästi muitakin, sillä sain samassa seuraa.

- Onko täällä maistiaiset? Kysyin viereeni tulleen pariskunnan naispuoleinen jäsen.
- Oletteko kenties ostamassa leivänpaahdinta? Kysäisin heiltä.
- Sellaista tulimme katselemaan, mies vastasi tällä kertaa.
- Siinä tapauksessa saatte jakaa toisen noista paahtoleipäpalasista keskenään.
- Sopiiko Ville? Nainen kysyi.
- Totta kai Helmi, mehän jaamme kaiken muutenkin, Ville nauroi ja lääppi naista ikävän imelästi.

Seisoimme tämän jälkeen hetken hiljaa, kunnes ensimmäinen paahdin pompautti leivät ulos sisuksistaan. Tämä oli minusta kaikista jännittävin hetki, etteivät ne vaan lennä kaupan lattialle tallottavaksi. Odotin muidenkin paahtimien laukeamista, sillä en halunnut ottaa riskiä ja mennä ladattujen paahtimien vierelle. Paahtoleipä silmässä ei tunnu varmaan kovin hyvältä pitemmän päälle. Seuranani oleva pariskunta odotteli aivan hiljaa leipien valmistumista, mikä oli mielestäni jo kiitettävän arvoinen suoritus nykyajan kiireisille ihmisille. Toinen vaihtoehto oli tietysti se, että ne olivat niin jumalattoman nälkäisiä ja ahneita ilmaisen ruuan perään. Mieleeni hiipi salakavalasti ajatus, että jos ne vaikka odottavat kaikkien leipien valmistumista ja varastavat lopuksi kaikki jonkun ovelan silmänkääntötempun avulla. Jos vaikka tuo nainen alkaa ehdotella jotain seksiin liittyvää ja miettiessäni vastausta, mies tyhjentää leivänpaahtimet. Tarkkailin pariskuntaa varovasti silmäkulmasta ja mietin naisen avausrepliikkiä, kun viimeinenkin paahdin pompautti leivät ylös.

- Ihana tuoksu, Helmi huokaisi.
- Mikä tuoksuu? Utelin varovasti ja tarkkailin Villen reaktioita.
- Tuo vastapaahdettu leipä.
- Muna, heitin kokeeksi pienen tärpin ilmaan.
- Täh? Helmi hämmästeli.
- Niin, en voi tarjota munaa, kun ei ole mukana muuta kuin margariinia, selitin nopeasti yhä Villen reaktioita tarkkaillen.
- Ei se mitään, minä en siitä niin välitäkään, Ville naurahti.

Huokaisin helpotuksesta, nämä mahtoivat tosiaankin olla vain maistiaisten perään ja saattoivat olla jopa ostamassa leivänpaahdinta. Ojensin nopeasti jokaisesta paahtimesta yhden leivän tälle pariskunnalle ja otin itse loput neljä. Koska olin unohtanut voiveitsen kotiini, otin taskusta kahden euron kolikon ja kaivoin sillä margariinia rasiasta.

- Anteeksi etten lainaa tätä, mutta rahat ovat hyvin henkilökohtainen juttu, ilmoitin puuhiani seuraavalle pariskunnalle.
- Mitäs tuosta, meillä on linkkuveitsi mukana, Ville sanoi ja kaivoi punaisen kääntöveitsen taskustaan.

Saimme voideltua kaikki leipäviipaleet ja aloimme mussuttaa paahdettuja viipaleita hyvällä ruokahalulla. Leivät vaikuttivat olevan päällepäin aika tasaisen ruskeita. Nämä nykyajan paahtimet olivat nähtävästi kehittyneempiä, mitä se vanha palvelijani. Olin päässyt juuri viimeiseen viipaleeseen, kun paikalle tuli puolijuoksua joku liikkeen henkilökuntaan kuuluva mies.

- Mitä? Mitä täällä puuhataan?
- Syödään leipää. Koska tulit näin myöhään, niin joudut odottamaan seuraavan satsin valmistumiseen asti, ilmoitin hänelle suu täynnä paahtoleipää.
- Hei hei hei, ei täällä saa ruokailla, myyjä panikoi.
- Teknisesti ottaen me emme ruokaile, vaan testaamme tuotteitanne, perustelin tekoamme.
- Ei voi, ei saa testata!
- Ja millähän perusteella näitä ei saa testata? Kivahdin.
- Ei missään kodinkoneliikkeessä saa testata leivänpaahtimia, myyjä intti naama punoittaen.
- Näytä minulle joku kyltti mikä kieltää näiden testaamisen? Penäsin myyjältä.
- Niin näytä meille, Ville alkoi myös vaatia.
- Eee, tuota, eiii kait sellaista kylttiä ole missään, myyjä joutui myöntämään.
- Eiköhän ladata vielä nuo toiset neljä paahdinta, sanoin ja kiskoin jo testattujen verkkojohdot irti pistorasioista.
- Näin me teemme, eihän sitä sikaakaan osteta säkissä, Ville nauroi ja tuli auttamaan loppujen kytkemisessä.
- Minä minä minä haen kyllä vartijan paikalle, myyjä alkoi vouhottaa.
- Eiköhän tästä riitä hänellekin, jos puolitetaan nuo viipaleet, mutisin puoliksi ääneen.

Saimme loput paahtimet käyttökuntoon ja laitoin niihin leipäviipaleet paahtumaan. Siirryimme taas vähän kauemmaksi odottamaan niiden valmistumista. Tällä välin oli vähän etemmäksi muodostunut jonkinlainen ihmisrinki uteliaista. Minua alkoi hieman hermostuttaa tuollainen iso katsojajoukko. Olin yleensä tottunut ruokailemaan ilman yleisöä. Ravintolassa käydessä ihmiset yleensä keskittyvät omiin annoksiinsa, eikä toisten ruokailemiseen kuten tässä kodinkoneliikkeessä näytti olevan tapana. Onneksi paahtimet saivat leivät valmiiksi melkein yhtä aikaa ja pääsimme maistelemaan uutta kierrosta.

- Mmm, hyvää yhä edelleen, ilmoitin mielipiteeni leivästä.
- Todella loistava paahto tässä numero vitosessa, Helmi ilmoitti.
- Nämä täällä! Ne pitää pidättää ja sakottaa ja haastaa oikeuteen ja karkottaa maasta ja…, myyjä alkoi vauhkota palatessaan luoksemme vartija kannoillaan.
- Joo, vartija ilmoitti tyhjentävästi ja katseli kädessäni olevia leipiä.
- Ota tuosta puolikas, sanoin ja iskin puolikkaan paahtoleipäviipaleen vartijan käteen.
- Joo, vartija mutisi hämmästyneenä leipää katsellen.
- Se on leipä, siis L E I P Ä ja voit laittaa sen vaikka suuhusi, selitin mahdollisimman selvästi tälle vartijalle.
- Joo, vartija sanoi leipää sormeillen.
- Tee jotain, täällä ei saa syödä, myyjä melkein jo parkui.
- Joo, mitä? Vartija yllätti kahdella sanalla.
- Aja ne ulos, myyjä raivosi.
- Anteeksi, mutta missä herra myyjällä on kielto paahtimien testaamisesta? Helmi puuttui keskusteluun kädet rintojen päällä puuskassa.
- Eh tuota, myyjä vaikeroi.
- Sitähän minäkin. Jos ei ole kieltoa, niin ette voi ajaa meitä ulos täältä tuollaisen tyhmän päähänpiston takia. Kuluttajan pitää saada testata tuotteet kaupassa kaupan tarjoamissa puitteissa. Koska tässä on leivänpaahtimet ja niitä varten vielä sähköä, niin alahan myydä meille näitä paahtimia, Helmi selitti tiukan oloisena.
- Huoh, ostattako te jonkun näistä paahtimista? Myyjä huokaisi pettyneenä.
- Ostammehan toki, koska saimme näin perusteellisen selvityksen siitä, mikä paahdin meille sopii kaikista parhaiten, Helmi hymyili myyjälle.
- Niin no, olenhan minä myynyt näitä jo aika paljon ja osaan suositella jokaiselle sitä parasta mallia, myyjä alkoi selittää.
- Ethän sinä perkeleen tollukka sanonut sanaakaan näistä paahtimista, Helmi kivahti.
- No tuota...
- Älä selitä, tämä äskeinen kiitokseni oli osoitettu tälle herrasmiehelle, joka syötti meille ostamiaan paahtoleipiä, Helmi sanoi ja osoitti minua.
- En halunnut ostaa itsekään mitään sutta, ilmoitin Helmille.
- Mahtava juttu, kerrankin jotain toimintaa tylsässä kaupassa. Ota joku paahdin, me maksamme sen sinulle, Ville ilmoitti ja koppasi kainaloonsa paahdin numero viiden.
- Jos vaikka tämän saman viitosen, ilmoitin ja nappasin kainalooni mielestäni myös parasta paahtoa tekevän paahtimen.

Katselin paahtimen hintalappua ja se oli yllättäen kaupan kallein malli. Raha ei yleensä merkinnyt omissa valinnoissani mitään ja nyt vielä vähemmän, joten saatoin ottaa parhaan. Myyjä katseli jotenkin surkean näköisenä meitä paahdin kainaloissa seisoskelevia asiakkaita. Nähtävästi hänellä olisi ollut jotain sanottavaa asiasta, mutta sana vaan ei irronnut. Olimme juuri poistumassa paikalta, kun vartija avasi suunsa.

- Onko leipää lisää?
- Pidä loput, naurahdin ja viittasin leipäpussin jämään.
- Joo...

Kipitin nopeasti loittonevan pariskunnan perään kassalle. Ville maksoi paahtimet erikseen, jotta sain omasta myös kuitin takuulapuksi. Vilkuilin kassalta vielä taaksepäin ja totesin vartijan näpelöivän hyllyllä olevia paahtimia. En vielä kassalla seisoessanikaan saanut silmiini mitään paahtamisen kieltävää kylttiä, joten pidin sitä aivan sallittuna testauskonstina. Saihan autojakin testata autoliikkeessä, niin miksi sitten ei leivänpaahtimia. Hyvästelin pihalla Villen ja Helmin, sekä kuuntelin vielä kerran heidän naurunsekaiset kiitokset ikimuistoisesta kauppareissusta. Kävellessäni yksin kohti autoani mietiskelin tuon pariskunnan elämää. Kylläpä heillä mahtoi olla tylsä elämä, jos yksi meikäläiselle normaali kauppareissu oli heidän tähänastisen elämän kohokohta. Onneksi omaan elämääni mahtui sentään muutakin jännää.

Kiersin taas auton pariin kertaan ennen sisälle istumista. Heitin paahtimen viereiselle penkille leipäpakettien sekaan ja lähdin ajamaan kohti kotiani. Paahdoin taas kasi laulaen kohti kotiani. Kotipihalla mieleeni tuli Kake ja hänen mahdollinen maassa makaaminen. Kake oli kuitenkin jo poistunut pihalta, joten menin leipien ja paahtimen kanssa rappuun. Kävelin raput Kaken kerrokseen ja avasin yhden paahtoleipäpaketin. Survoin paahtoleivät yksitellen postiluukusta Kaken ohjeiden mukaan. Harmikseni se margariinipaketti oli jäänyt sinne liikkeeseen, joten Kake sai syödä leivät kuivina.

Tämän tehtyäni kävelin portaat ylös ylimpään kerrokseen ja menin sisälle omaan asuntooni. Potkin kengät eteiseen ja kävelin nopeasti keittiöön paahdinta testaamaan. Paahtimen käyttöönotto oli onneksi kohtalaisen nopea toimenpide. Muutamassa minuutissa minulla oli jo leivät paahtumassa. Olin suunnitellut tälle päivälle aivan muuta ruokaa, mutta päätinkin tyytyä pelkkään paahtoleipään. Pitihän minun varmistaa, että tämä uusi paahdin paahtaa paketin ensimmäisen ja viimeisen leivän aivan samalla tavalla. En nimittäin voinut sietää epätasaista laatua missään kohti pakettia.

Loppuilta meni uutta paahdinta ihaillessa, oli se vaan niin upea ilmestys. Nostin sen ihan olohuoneen pöydälle eteeni. Puolilta öin muistin tekemäni Viking-loton, mutta en jaksanut alkaa enää sitä tarkastaa, vaan otin paahtimen kainalooni ja hipsin makuuhuoneen puolelle. Nostin paahtimen yöpöydälle sängyn viereen ja kävin nukkumaan.

- Hyvää yötä paahdin ja rapeita unia, kuiskasin paahtimelle valoja sammuttaessani.