www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

07.11.2004

56. Pieniä sieniä?

Ilonan kadotessa näkyvistä, minä astuin sisälle viereiseen ruokakauppaan. Tämä kauppareissu oli mennyt aivan suunnitelmien vierestä, sillä olin tavannut jotenkin niin tutunoloisen naisen ja vielä pirun nätin. Saatoin vieläkin haistaa mansikan lisäksi Ilonan parfyymin tuoksun. Astelin pitkin kauppaa ajatukset Ilonassa ja hänen originaaleissa tisseissä. Vaivuin jotenkin omiin ajatuksiin siinä kävellessäni ja aloin tuntea kovaa janoa. Näin silmissäni tutun jääkaapin ja kävelin sen luokse. Otin käteeni purkin maitoa ja aukaisin sen. Kulautin erittäin pitkän huikan tätä valkoista lehmien tuotosta.

- Anteeksi, jokin ääni sanoi.
- Ei se mitään, jatka vaan, mutisin ja ryyppäsin janooni toisen hörpyn.
- Se maito, ääni ilmoitti uudelleen.
- Hyvää, kerroin mielipiteeni tälle oudolle äänelle.
- Tämä ei ole mikään ravintola, ääni jatkoi.
- Ei haittaa, ei minulla ole pöytävaraustakaan, vastasin naurahtaen tälle äänelle.

Jotenkin minua alkoi huvittaa tämä oudolle äänelle jutteleminen, joka nähtävästi tuli jääkaapistani. Pitäisiköhän se kenties vaihtaa uuteen, kun on kerran alkanut puhumaan noin levottomia? Näin jotenkin utuisesti jääkaappini oven olevan auki ja tartuin sitä kahvasta paiskatakseni sen kiinni.

- Ai saatana! Joku kirosi niin kovaa, että säpsähdin takaisin todellisuuteen.
- Ohhoh! Totesin hämmästyneenä, sillä huomasin pitäväni kaupan vartijaa nenästä kiinni.
- Päästä, vartija vaati kärsivän näköisenä.
- Ai anteeksi, mutisin vaivautuneena ja löysäsin otteeni.
- Minun nenä, vartija vaikeroi pottu punoittaen.
- Ota maitoa, sanoin ja ojensin jostain käteeni ilmestynyttä puolillaan olevaa maitopurkkia.
- Kiitos, vartija ähkäisi ja otti tarjoamani maitopurkin käteensä.
- Lurkki, mitä helvettiä siellä tapahtuu? Kuului kovalla äänellä esitetty kysymys aivan takaani.
- Tuota, tämä..., Lurkki aloitti, mutta jäi äänekkäämmälle kaverille toiseksi.
- Tule nyt helvetissä pois sieltä, ennen kuin liikkeen johto näkee. Sitä ollaan taas niin edustavassa kunnossa ja janokin taitaa vaivata kostean illan jälkeen, toinen vartijan pukuun pukeutunut kaveri sanoi ja tempaisi Lurkin mukaansa.
- Hei hei, jäin vilkuttamaan lihatiskin taakse katoavien vartijoiden perään.

Minun piti seistä vähän aikaa paikoillaan ja miettiä asioita uudelta kantilta. Olikohan niiden mansikoiden joukossa ollut pieniä sieniä? Olo oli ollut jotenkin kovin sekava sen mansikkamyyntipisteeseen törmäämisen jälkeen. Paikka jossa nyt olin, oli onneksi kovin tuttu, joten vältyin suuremmalta paniikilta. Myös suussani maistuva maito tuntui rauhoittavan kummasti. Muistin viimein kauppa-asiani ja kävelin leipähyllylle. Otin siitä muutaman ison paketin paahtoleipää. Kävin hakemassa vielä paketin margariinia, sillä eihän kukaan terve ihminen syö kuivaa paahtoleipää. Kake nyt oli poikkeus siinäkin kohtaa.

Marssin ostosten kanssa kassalle ja jäin jonottamaan kahden mummon perään. Mummelit vaikuttivat jotenkin tutuilta, joten katsoin heitä tarkemmin. Viimein muistiini palautui ne kaksi tappelevaa mummoa tuossa ulkopuolella ennen kioskille menoa. Tarkemmin katsottuna toisen mummon poski oli pahasti turvoksissa ja toisella oli silmänympärys turvoksissa. Mummelit hymyilivät toisilleen ja totesin molempien olevan ilman hampaita. Tästä päättelin tilanteen olevan jotain 1-1 tai 6-6, ihan miten vaan. Viimein tuli minun vuoro ja pääsin latomaan ostokseni kassalle.

- Tuliko muuta? Kassatyttö kysyi hymyillen.
- Ilman muuta, vastasin esitettyyn kysymykseen.
- Niin?
- Ilman muuta, selitin kärsivällisesti uudelleen.
- Siis tuleeko vai ei?
- Ei tietenkään. Pitääkö minun sanoa vielä kerran, että ilman muuta? Murahdin tympääntyneenä moiseen toistelemiseen.

Minua alkoi hermostuttaa tällainen toisteleminen. Tässähän alkoi tuntea itsensä jo joksikin eksoottiseksi Ernesti-papukaijaksi. Minun piti oikein vilkaista taakseni, ettei takapuoleeni ollut vaan kasvanut mitään vihreätä pyrstöä. Samalla minulle tuli jostain mieleeni linnunsiemenet. Onneksi en sentään tuntenut vielä niiden makua suussani, joten päätin sen olevan vain jotain ohimenevää häikkää ajatuksissani.

- Siis ei tule mitään muuta, tyttö huokaisi viimein ja tempaisi ojentamani rahat.
- Tulee.
- Häh?
- Minulle tulee vaihtorahat, vai meinaatko pistää ne jemmaan ja korottaa tulevaa eläkettä? Tivasin kassatytöltä.
- Joo tai siis ei, eiku niin tässä ne vaihtorahat, kassatyttö sanoi ja iski kouraani kasan kolikoita sekä kuitin.
- Kiitos, hymyillään taas seuraavalla kerralla toisillemme, sanoin ja otin ostokseni syliin.

Jotenkin minusta vain näytti siltä, että kassatyttö irvisti minulle perään. En ollut siitä kovin varma, sillä se äskeinen oman jääkaapin näkeminen ja sieltä maidon juominen vaikutti vieläkin epäilyttävältä sattumalta. Lääkkeissähän hullut tekevät mitä tahansa, mutta minä olin ollut ilman mitään lääkkeitä jo vuoden päivät ja olo oli mitä mahtavin joka suhteessa. En kaivannut enää ollenkaan sitä entistä lääkkeissä olevaa minääni, jolla ei edes seissyt kunnolla. Nyt kaikki oli toisin ja elämä suorastaan hymyili, ainakin melkein aina. Kävelin ostokset sylissäni ulos ruokakaupasta ja menin sen mansikanmyyjän luokse. Laskin ostokseni tyhjään mansikkalaatikkoon ja aloin tutkia niitä mansikoita tarkemmin.

- Anteeksi, tulitko kenties toisiin aatoksiin sen tarjoamani korvauksen suhteen? Mansikkakauppias kysyi naureskellen.
- Ei ollenkaan, pidä vaan mansikkasi, jotta saat voita leipäsi päälle.
- En halua mitenkään udella, mutta jotenkin vaan kiinnostaa, että miksi tongit niitä minun mansikoita?
- Sieniä, sipisin hänelle, etteivät sivulliset kuule.
- Täh?
- Sieniä. Ne ovat varmaan niin pieniä, ettei niitä huomaa kovin herkästi.
- No eihän ole mitään sieniä näissä mansikoissa, mansikkakauppias puuskahti.
- Pakko olla, menin aika pahasti sekaisin hierottuani naaman näihin mansikoihin.
- Olisikohan se mansikoista lähtevä voimakas tuoksu jotenkin tehnyt tepposen? Kauppias mietiskeli päätään rapsutellen.
- Nuuuh, totta tosiaan, nehän ovat todella voimakkaan tuoksuisia, totesin itsekin asian.
- Siis ei sieniä, kauppias naurahti.
- Otan tästä sittenkin yhden rasian korvaukseksi ja tarkkailen asiaa kotona. Hmm, tai oikeastaan vaihdan sen tähän leipäpakettiin, sanoin ja heitin kauppiaalle paketin paahtoleipää mansikoiden yli.
- Sovitaan niin, mansikkakauppias nauroi ja laittoi leipäpaketin myyntitiskin alle.
- Hyvät mansikat, toivotin hänelle ja lähdin kohti Mersuani.

Tallustelin parkkipaikalle päin nenä mansikkarasiassa. Halusin kokeilla välittömästi, että saanko taas jonkun harhanäyn mansikkakojulta poistuessani. Tiedä vaikka näkisin jonkun alastoman naisen tai jotain muuta mielenkiintoista. Vaikka kuinka nuuhkuttelin mansikoita, niin parkkipaikka lähestyi aivan normaalisti. Parkkipaikan reunassa tarkensin katsettani ympärilleni, jos vaikka jossain olisi ollut edes jotain pientä epänormaalia toimintaa. Kaikki näytti aivan normaalilta, ellei epänormaaliksi laskettu kopio-Kaken kusemista läheisen pizzerian näyteikkunaan. Hänen möykkäämisen perusteella pizzerian omistaja oli riistäjäkapitalistisika, joka ei ymmärtänyt maksavia asiakkaita. En jaksanut alkaa väitellä kopio-Kaken kanssa, vaan koukkasin hänen ohitseen vähän etempää ja menin autolleni. Lääkärintodistus oli nähtävästi auttanut, sillä en ollut saanut pysäköintisakkoa tälläkään kertaa.

Kiersin auton ympäri molempiin suuntiin ja istuin sen jälkeen sisälle. Laitoin mansikat lattialle, ettei vaan penkkeihin tule niistä mitään jälkiä. Leivät ja margariinin heitin penkille. Käynnistin auton ja olin lähdössä peruuttamaan, kun auton vierelle tuli pukupäinen mies ja näytti vaativan ikkunaa auki. Painoin ikkunan auki ja jäin odottamaan hänen kommentointiaan hienosta autostani.

- Et taida olla mikään invalidi? Mies aloitti epäkohteliaasti esittelemättä itseään.
- Hullu, vastasin oman diagnoosini.
- Itse olet, saatanan invapaikkojen väärinkäyttäjä, mies tuohtui.
- Oletko joku Karpo? Tivasin häneltä.
- En!
- Älä sitten puutu toisten asioihin.
- Minun kansalaisvelvollisuus on käräyttää tuollaiset ökyrikkaat invapaikkojen väärinkäyttäjät, mies jatkoi poliisimaista linjaansa.
- Otatko paahtamatonta paahtoleipää margariinilla ja mansikoilla? Kokeilin toisenlaista lähestymistapaa, vaikka mieleni teki ajaa tuon häirikön yli.
- Miksi?
- Ajattelin vaan, että hullun ruoka ja pöljempi mieli, perustelin tarjoamaani ateriaa.
- Antaa vaan olla. Mene pois, pois, pois, pois, pois, pois, puis, huis, höis, aaargh, mies alkoi huutaa käsiään heilutellen.

Meinasin pyytää häntä vielä nuuhkaisemaan kokeeksi tuota mansikkarasiaani, mutta äijä taisi sekoilla jo ilman niitäkin ihan tarpeeksi. Onneksi noita parkkipaikkapoliiseja ja varsinkin noin epätasaisella luonteella varustettuja oli aika vähän liikenteessä. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla sai pysäköidä melkein miten vaan toisten siitä välittämättä. Lisäksi vähemmistöjen syrjiminen on kiellettyä, joten mitäpä ne meille hulluille mahtavat.

Heilutin kättä tuolle parkkipaikalla viuhtovalle äijälle ja lähdin ajamaan kohti seuraavaa kohdettani. Sompailin Mersun kolmen liittymän kautta vähän isommalle tielle ja annoin taas raskaampaa ronttosta. Äskeinen parkkipaikalla nysvääminen oli saanut jo paineen sisälläni kasvamaan ja siitä piti päästä eroon pienellä kaahaamisella ja muutamalla sopivaan kohtaa ajoitetulla torvensoitolla. Tällä kertaa onnistuin oikein hyvin tuossa torviterapiassani, sillä eräs koiranulkoiluttaja pudotti talutushihnan kädestään ja valkoinen puudeli katosi todella nopeasti viereiseen metsään. Kyllä se vaan kummasti rauhoitti, kun näki muillakin olevan ongelmia, ei tarvinnut olla ongelmineen aivan yksin. Silläkin koiranulkoiluttajalla saattaa mennä koko seuraava yö fifiä etsiessä.