www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

31.10.2004

55. Ilona Höpi

- Ernestistä tulee miljunääri, moninkertainen miljunääri, Ernesti ei enää sen jälkeen sätkää sataseen kääri, vaan käärii sen viissataseen, tralalalaa, lauleskelin voitonlauluani kävellessäni kohti lottokioskia.

Koska en juuri milloinkaan saanut sanoitettua näitä omia kappaleita ensimmäistä lausetta tai kappaletta pitemmälle, niin aloitin aina uudelleen samasta kohtaa. Olin juuri vetäissyt mahdollisen tulevan hittini kolmanteen kertaan, kun eteeni ilmestyi aivan Kaken kopio.

- Hei pst, laita yks rööki, kopio-Kake pyysi.
- En polta.
- Hääh? Jätkä veisaa sätkän käärimisestä viissataseen, eikä raski edes yhtä röökiä pistää köyhälle.
- Olen minä joskus laulanut auringonlaskustakin, mutta ainuttakaan aurinkoa en ole vielä laskenut yhtään minnekään, vastasin tälle haisulipummille.
- Perkkele, satana, kapitalisti riistäjä, kopio-Kake alkoi kiroilla ja poistui takaisin rakennusten väliin.

Voi perhana, voikohan nuo itse keksityt laulunsanat tosiaankin toteutua? Olipa se hyvä, etten laulanut esimerkiksi: Sain mä sulta tippurin toukokuussa, vaikka vain sulla oli muna suussa. Pitääkin näköjään alkaa miettiä tarkemmin tulevia sanoituksia, nehän voivat käydä pahimmassa tapauksessa vaikka terveyden päälle. Hoilasin vielä varmuuden vuoksi tätä miljunäärilaulua muutaman kerran. Pysähdyin lottokioskin eteen vetäisemään vielä yhden kerran tämän loistavan hittiaineksen, jotta lotto-onni olisi taattu. Käännyin lopuksi selin oveen ja kumarsin muutaman kerran kävelykadulle päin, jos vaikka joku piti esityksestäni. Kuuntelin hetken aikaa korvat höröllä mahdollisia aplodeja. Olin jo astumassa pienen pettymyksen vallitessa lottokioskiin, kun korvani erottivat epämääräistä läpsettä. Ääni tuli viereisen rakennuksen nurkalta, joten riensin sinne katsomaan aplodien antajaa.

Pettymysten sarja aplodien suhteen jatkui yhä. Se hieman käsien yhteen hakkaamista muistuttava ääni kuului käsilaukun osumisesta erään mummon poskeen. Käsilaukkua heilutteli toinen mummo, joka kuului sättivät tätä toista vanhusta hänen tekohampaiden varastamisesta. Uhriksi joutunut käski hakkaajan katsoa suuhunsa, mutta se taisi kaikua kuuroille korville. Olivatkohan hakkaajalla kuulolaitteesta patterit lopussa? Jätin mummon mätkimään toista ja palasin entistä pettyneempänä takaisin lottokioskin ovelle. Tällä kertaa en jäänyt enää laulamaan, vaan painelin sisälle tuohon miljoonia tuovaan kioskiin. Harmikseni jouduin jonottamaan tiskille muiden loton jättäjien kanssa. Koska jono tuntui jämähtäneen paikoilleen, niin aloin aikani kuluksi tökkiä sormellani lakupusseja ja tutkia niiden rapinaominaisuutta. Aikani niitä tökittyäni tunsin tökkäisyn selässäni.

- Aaarg, lakut kostaa, karjaisin hädissäni ja pyörähdin nopeasti ympäri.
- Hei rauha vaan, noin parikymppinen nainen sanoi.
- Ethän sinä vaan ole mikään laku? vaikka toisaalta jos olisit sellainen nakulaku, niin voisin vaikka hieman nuolaistakin, aloin selittää tarkennettuani katseeni tuon nuoren naisen muotoihin.
- No en todellakaan ole mikään nakulaku. Halusin vain tietää, että löysitkö mitään eroavaisuutta noista pusseista?
- Piilokamera kenties? Sipisin tämän naisen korvaan.
- Missä? Kuvataanko meitä? Nainen hätääntyi.
- Ei kun sinä. Oletko piilokamerasta, kun aloit kysellä tuollaista?
- En ole. Nuolaisitko sormeasi ennen tökkimistä? Nainen jatkoi.
- Joo, myönsin hämmästyneenä ja sisällä alkoi kasvaa taas tuttu ahdistus.
- Niin minäkin teen yleensä, sillä saa ihon pintajännityksen pienemmäksi ja saan helpommin haluamani tökkimistuloksen, nainen selitti innoissaan.

Katselin nyt todella ihmeissäni tuota nuorta pienirintaista ja hyvin hoikkaa naista, jolla oli aivan mielettömän pitkä pikimusta tukka. Tuossa naisessa oli jotain todella kummallista. Vaikka kuinka tuijotin häntä, niin en saanut silmiini mitään tuttuja piirteitä. Katsoin televisiota niin paljon, että olisin varmasti tunnistanut kaikki Suomen ja Amerikan piilokameratoimittajat.

- Canada, hihkaisin ääneen.
- Missä? Nainen uteli ja alkoi syynätä vieressä olevaa limsakoria.
- Siellä tehdään myös sitä piilokameraohjelmaa. Oletko canadalainen?
- Ilona Höpi 25 vuotta, sinkku, hiukset ja rinnat omat, ei vielä selluliittia, äö:tä ei ole kyetty mittaamaan, kotona kissa ja koti osoitteessa itäinen kärrytie 6 B 1, alimmainen kerros, nainen selitti kuin torikauppias kossun juotuaan.
- Minä Ernesti Kilari ja olen…, anteeksi, ovatko nuo tissit tosiaan aidot? Keskeytin esittelyni mieleeni tulleen silikoniongelman takia.
- Joo, eivätkä ne vielä edes roiku, Ilona ilmoitti niin reippaalla äänellä, että sai myös muiden kioskin sisällä olevien huomion osakseen.
- Asut muuten meidän naapurissa, asun itse siinä seuraavassa talossa muutaman metrin päässä.
- Ihanko tosi? Olen asunut siellä vasta pari viikkoa päästyäni viimein ulos laitoksesta, Ilona sanoi ja ojensi kättänsä.

Nyt minua alkoi ahdistaa uudelleen. Se tunteeton Mätösen mulkku asui Ilonan kanssa samassa talossa, tosin ylimmässä kerroksessa. Numeron perusteella päättelin Ilonan asuvan ensimmäisessä kerroksessa. Mitenköhän saisin Mätösen pysymään erossa noin kauniista naisesta? Lisäksi Mätösellä saattoi olla haitallinen vaikutus Ilonan elämään, vaikka he eivät koskaan edes tapaisi. Olin aivan varma, että Mätösen negatiivinen energia vaikutti koko talossa tavalla tai toisella. Tartuin Ilonaa kädestä, vaikka teki mieli kysyä, että oliko hän muistanut pestä sitä vessassa käynnin jälkeen.

- Ihanaa, minulla on jo yksi tuttu naapuri, oih, Ilona huokaisi.
- Sanos muuta ja vielä noin pirun nätti, mutisin Ilonaa tuijotellen.
- Rapina vai joustavuus? Ilona kysyi yllättäen jonon liikahtaessa eteenpäin monta askelta.
- Rapina, vastasin totuudenmukaisesti.
- Sitä minäkin yleensä kokeilen, Ilona sanoi ja huokaisi taas.
- Miten erot? Utelin puolestani häneltä.
- Eipä juuri.
- Ei niin, nykyisin näyttää tuo laatu olevan aika tasaista, totesin pettyneenä tutkimukseni tasaiseen tulokseen.
- Seuraava! Kassan täti karjaisi tympeän oloisesti.
- Kolme neljäsosaa lottoa, puolikuivan siiderin puolikas ja lautasellinen salmiakkiaakkosia, ilmoitin ensimmäiset mielessäni pyörivät asiat tiukkailmeiselle tädille.
- Ja, ja, siis millainen lotto? Täti nikotteli silmät täysin auki revähtäneinä.
- Saanko valita itse rivin vai antaako tuo kone suoraan ne voittonumerot? Kysyin tädiltä aivan asiallisesti.
- Voitte täyttää itse lapun ja mennä tuonne jononpäähän tai vaihtoehtoisesti annan koneen arpoa ne numerot.
- Voittonumerotko?
- Vaikka ne voittonumerot, täti kivahti.
- Saako niille jonkun takuun, jos kerran lupaat voittonumerot?
- EI SAA, tämä on lottokioski, eikä mikään autokauppa, täti alkoi vaahdota.
- Onhan täällä noita pikkuautoja, kerroin tädille ja viittoilin niitä kohti.
- Mikä lotto?
- Sellainen tänään keskiviikkona pelattava voittajalotto. Otan vain yhden rivin, koska voittoa ei kannata jakaa kahden rivin kesken.
- Miten niin jakaa..., tai antaa olla, siis yksi Viking-lottorivi tälle illalle, täti sanoi ja hakkasi lottokonetta raivon vallassa.

Tässä vaiheessa minua alkoi oikeastaan kaduttaa koko lottohomma, olikohan se voittaminen sittenkään ihan varmaa? Jos kerran sille lottoriville ei saanut voittotakuuta, niin taisi olla ihan täyttä potaskaa koko peli. Mietin jo hetken aikaa koko loton peruuttamista, mutta täti pamautti lapun tiskiin niin kovalla voimalla, että katsoin parhaakseni maksaa sen aivan suosiolla.

- Tuossa on kokonainen euro. Laulatko jonkun ruman rallin jos annan loput tipiksi?
- EN! Täti ilmoitti kohtalaisen selvästi ja pamautti vaihtorahat tiskiin jo tutuksi tullein reippain ottein.
- Sitä saa mitä tilaa ja Ernesti saa miljoonan, hihkuin Viking-lottolappua heilutellen.

Kävelin onnellisena tulevista rahoista suoraan ulos kioskista ja lähdin suunnistamaan kohti viereistä kauppaa. Matka tyssäsi kuitenkin jonkun vandaalin pystyttämään esteeseen. Onneksi siihen esteeseen oli laitettu jotain mansikanmakuista pehmustetta, totesin itsekseni huuliani nuoleskellen.

- Ei, ei, ei, ettekö te katso eteenne, alkoi joku miesääni parkua aivan nenäni edessä.
- Persettä katselin, että tuleeko se varmasti perässä, murahdin kiukkuisena yksi pieni mansikka vielä sieraimessani.
- Enhän minä nyt pahalla. Sattuiko teihin? Nuorehko mieshenkilö kysyi jo rauhallisemmalla äänellä.
- Ei onneksi, vastasin huomattuani lottokupongin olevan vahingoittumaton.
- Haluatteko kenties rasian mansikoita korvaukseksi?
- Ei kiitos, ne vain muistuttaisivat minua tästä kohdalleni sattuneesta onnettomuudesta ja toisivat pahimmassa tapauksessa paljon pahaa mieltä ja valvottuja öitä, vastasin kauppiaalle ja nyppäisin mansikan sieraimesta.
- Ymmärrän, hyvää päivän jatkoa tapahtuneesta huolimatta, mansikkakauppias toivotteli.
- Voi Ernesti, tuo oli hienosti sanottu, saanko nuolaista vähän mansikkaa kasvoiltasi? Ilona selitti aivan vierelläni.

En kerinnyt sanoa yhtään mitään, kun Ilona oli jo nuoleskelemassa naamaani. Ilonan nuollessa mansikkaa naamaltani, käytin tilannetta hyödyksi ja tökkäsin häntä varovasti toiseen rintaan varmistaakseni silikonijutun. Sormenpääni ei rekisteröinyt silikonia, joten tuttavuuden hierominen saattoi ainakin minun puolestani jatkua vaikka miten intiimeissä merkeissä. Aikansa nuoleskeltuaan Ilona päästi irti minusta ja hymyili nätisti.

- Tuletko kauppaan? Kysyin häneltä.
- Pariton päivä, sorry! Ilona sanoi ja näytti harmistuneelta.
- Voi pahus.
- Sanos muuta. Olisi ollut niin kiva vaikka mittailla kurkkuja vihannesosastolla, Ilona harmitteli.
- Niin, mutisin mieli maassa.
- Mutta me törmäillään kyllä, Ilona pitää siitä huolen, hän ilmoitti ja lähti pomppien kohti parkkipaikkaa




© Rauno Vääräniemi