www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

24.10.2004

54. Turbo Viipale 2001

Äidin puhelun jälkeen kävin varmistamassa, että kahvinkeitin on tosiaan pois päältä ja suunnistin eteiseen. Halusin lähteä välittömästi valitsemaan itselle uutta leivänpaahdinta. Laitoin kengät jalkaan, takin päälle ja livahdin ulos ovesta. Painoin oven kiinni varovasti ja tilasin hissin, kun mieleeni tuli eräs asia. En ymmärrä miksi asia tuli mieleeni, mutta minua alkoi yllättäen ahdistaa sellainen seikka, että heilahtaako talo ovea kiinni laitettaessa? Yritin keskittää ajatukseni hissiin, mutta se ei auttanut mitään. Paineen kasvaessa päässäni, minun oli pakko astua takaisin asuntoni oven eteen ja avata se. Pamautin oven kiinni ja tarkkailin seinää. Pamautin oven uudelleen kiinni ja kovempaa, samalla kädellä seinää tunnustellen. Olin aivan varma, että talo hieman heilahti, joten avasin asuntoni oven vielä kerran ja pamautin sen todella kovalla voimalla kiinni, toinen käsi yhä seinää tunnustellen.

- Hi hii, heiluuhan se, kuin horkkatautisen heppi mielenvikaisen perseessä, hihkuin onnellisena ongelman ratkaisemisesta.
- Ernesti, mitä oikein paukuttelet? Lissu uteli oman asuntonsa ovella pyyhkeeseen käärityneenä.
- Heilutan taloa. Tippuiko jotain niskaan?
- Ei tippunut, mutta muuten tuo paukuttelu häiritsi.
- Sain testini tehtyä, joten saat olla taas rauhassa, lupasin Lissulle.
- Voi Ernesti, tulisitko nyt luokseni, minun namu kaipaisi nuolaisemista, Lissu pyysi, ja kuin tehostaakseen sanomaansa raotti pyyhettä paljastaen pimppinsä hetkeksi.
- Sori, nyt on niin kiire, etten kerkeä edes sormella koittaa, ilmoitin niin tyynesti, että oikein itsekin yllätyin moisesta rauhallisuudesta.
- Ernesti!
- Hei, onko sinulla paahtoleipää?
- Täh? Paahtoleipää? Miten se nyt taas tähän tilanteeseen liittyy? Lissu ihmetteli.
- Olen menossa paahtelemaan haistimia, siis tarkoitan naistelemaan paistimia, öh tarkoitan katselemaan paahtimia, selittelin ihan sekavia tajuttuani Lissun olevan todellakin alastomana pyyhkeen alla.
- Siis kauppaan vai?
- Niin, sinne juuri. Voi harmi tuota namun nuolaisemista taas kerran. Voitaisiinkos me sitten joku toinen kerta, kun en ole suunnitellut mitään tärkeämpää?
- Onhan tässä vielä loppuelämä aikaa, Lissu naurahti ja vilautti vielä toista rintaa ilkikurinen ilme naamallaan.
- Jos saan hyvän paahtimen, niin pyydän sinut vaikka maistelemaan sitä…tai oikeastaan sen niitä leipiä, lupasin jalosti.
- Heippatirallaa Ernesti ja pidä lupaus mielessä, Lissu hihkaisi ja poistui takaisin asuntoonsa.

Tällä välin joku kerkesi napata ylhäällä olleen hissin nenäni edestä ja jäin taas painelemaan sen nappia. Mikä perhana siinä oikein on, etteivät ihmiset tajua odottaa vuoroaan? Hitto, että minua tympäisi tuollainen jonon ohi kiilaaminen ja etuileminen näissä hissivuoroissa. Odottelin hissin saapumista ja kohta se olikin yläkerrassa. Tempaisin sen oven auki vauhdilla ja olin astumassa sisälle, kun huomasin hississä olevan Korvetin Pekan.

- Veit minun hissin, ilmoitin hänelle.
- No enhän vienyt, vapaanahan tämä oli.
- Eikä ollut, minä olin tilannut sen jo itselleni.
- Eipä paljon kiinnosta tuollaisen hullun jorinat, Pekka murahti.
- Eikä minua kiinnosta hissi teikäläisen jälkeen, ilmoitin yhtä tylysti takaisin.
- Häh?
- Tiedä miten pahasti olet piereskellyt siellä hississä. Hyi hitto, oikein pahaa tekee edes ajatella, puistelin päätäni ja otin kiinni nenästäni.
- No enhän ole, Pekka alkoi inttää.
- Kyllä minä tuollaiset tunnen. Ensin haukutaan hulluksi ja sitten yritetään kaasuttaa hengiltä.
- Minä menen ainakin kotiin, Pekka ilmoitti.
- Ei se mitään auta, haju sinne hissiin kuitenkin jää, vastasin hänelle ja lähdin pitkin hampain laskeutumaan portaita pitkin.

Jäin kuitenkin portaikkoon odottamaan Pekan sisälle menemistä. Sain ajatuksen palata takaisin Korvettien oven taakse ja kuunnella mitä Pekka kertoo Ailalle. Olin aivan varma, että hän haukkuu minua jotenkin rumasti. Miksi minun on pitänytkin saada noin tympeä äijä naapuriksi? Aila on ollut sen viimevuotisen sekstailun jälkeen aivan kuin toinen nainen. Ennen hänkin oli tympeä ja kireä kaikissa pikkuasioissa, mutta nykyisin jo ihan mukiinmenevä tapaus. Hiivin Korvettien ovelle ja painoin korvan oveen.

- Eikö tuota Ernestiä saisi johonkin laitokseen millään tavalla? Pekka kuului kysyvän.
- Älähän nyt, ihan kiva se Ernesti on.
- Äskenkin se tuli väittämään minun piereskelleen hississä, Pekka tuhahti.
- No piereskelitkö? Aila uteli.
- No kerran, mutta ei se mitään haissut, Pekka puolusteli itseään.
- Siitä sait, Ernesti varmaan haistoi sen ja puhui ihan aiheesta, Aila ilmoitti tylysti.

Tässä vaiheessa minun teki mieli raottaa postiluukkua ja huutaa sieltä Pekalle muutama tarkoin valittu herja minun pilkkaamisesta. Jätin sen kuitenkin tekemättä, sillä Ailan lupaama vierailu kutkutti, enkä halunnut vaarantaa sitä turhilla huuteluilla. Äsken kuulemani tieto lämmitti mieltäni niin paljon, että astuin vapaana olevaan hissiin nenästä pidellen ja ajoin sillä alakertaan.

Menin ovesta ulos pihalle ja huomasin samassa rapussa asuvan Kaken olevan makuullaan maassa. Menin vähän lähemmäksi ja huomasin Kaken kainalossa tutunnäköisen leivänpaahtimen. Minulla kävi ensin mielessä, että Kake raukka oli saanut suutuspäissäni ulos heittämäni leivänpaahtimen päähänsä ja menettänyt siinä samalla henkensä. Tarkemmin katsottuna huomasin Kaken toisessa kädessä puoliksi syödyn mustan paahtoleivän.

- Moikka Kake! Miten menee?
- No Ernestihän se siinä jaloittelee, Kake naurahti ja avasi silmänsä.
- Mitä hittoa täällä makailet?
- Otan aurinkoa ja odottelen taivaalta lisää käyttökelpoista tavaraa.

Samalla hetkellä mieleeni palautui yksi tapahtuma, joka liittyi tuohon Kaken kainalossa olevaan leivänpaahtimeen. Olin ostanut paahtimen jo kymmenisen vuotta aikaisemmin jostain halpakaupasta paahtoleivänhimon iskiessä aivan yllättäen. Paahdin oli ollut aika hidas uudesta lähtien ja olin keksinyt virittää sitä jossain vaiheessa. Paahtimessa oli lukenut alun perin ”Viipale 2000”. Kyllästyneenä sen hitauteen, olin muuttanut sitä tekstiä tussilla ja uusi teksti oli ”Turbo Viipale 2001”. Minusta ainakin tuntui siltä, että tuo paahtimen virittäminen oli ollut oikein onnistunut. Tosin vuosien mittaan olin muuttanut lukua vastaamaan aina meneillään olevaa vuotta ja nyt siinä oli numeroita jo riesaksi asti.

Pontin Jaska oli naureskellut tuolle viritykselleni ja kertonut sen olevan totaalisen perseestä jopa hullun keksinnöksi. Olin penännyt Jaskalta parempaa konstia ja Jaska oli kertonut sähköjohdon lyhentämisen olevan paljon tehokkaampi konsti leivänpaahdinta viritettäessä. Koska minun suhtautuminen kaikkiin sähkölaitteisiin, kuten sähkötuoleihin, oli aika varovaista, jätin Jaskan konstin kokeilematta. Katsellessani nyt tuota paahtimen kyljessä olevaa tekstiä, mieleeni tuli, että olin mahdollisesti ylivirittänyt sen ja siitä syystä sain mustia paahtoleipiä.

- Pirun hyvää tummapaahteista paahtista, Kake örähti haukattuaan leipäpalasta.
- Mustaa se minun mielestä on, esitin oman mielipiteeni.
- Ei tunnu missään, kun on kerran ilmaista eikä kovin pahasti hiekassakaan, Kake ilmoitti.
- Oli muuten minun viimeiset paahtoleivät, mutisin puoliksi itsekseni.
- Ostat lisää, onhan sulla Mersu ja kaikki.
- Tarvitko jotain? Utelin Kakelta, koska tiesin hänen heikon taloudellisen tilanteen.
- Jos ostat sitä paahtista, niin laita palatessa muutama viipale postiluukusta, saanpahan ainakin huomiseksi aamiaisen.
- Hyvää päivänjatkoa, toivotin Kakelle ja lähdin autolleni.

Kake oli yllättäen aika hyvässä kunnossa. Yleensä hän oli paljon enemmän juovuksissa. Päästyäni auton vierelle, kiersin sen ympäri molempiin suuntiin ennen sisälle istumista. Katselin autossa istuen parin autopaikan päässä olevaa Mätösen Terceliä ja mietin miltä se mahtaisi näyttää liekitettynä? Se leivänpaahtimen pihalle heittäminen ilman suunnitelmaa oli todella harmittava juttu. Olisin niin mielellään nähnyt sen Mätösen päässä.

Minun piti oikein ravistella päätäni, että sain ajatukseni palaamaan normaaliin uomaansa ja Mätösen pois mieleltäni saastuttamasta. Minulla ei ollut oikein aikaa jäädä murehtimaan sitä vittumaista läskipäätä, koska elämässäni oli tärkeä käännekohta tänään. Mielestäni kymmenen vuoden pituisen leivänpaahdinsuhteen korvaaminen uudella oli aika käänteentekevää. Tuo taisi olla melkein niitä pisimpiä suhteitani yleensä minkään kanssa. Olisihan se tietysti ollut aika korrektia haudata leivänpaahdin oikein kirkollisin menoin, mutta nyt se oli myöhäistä. Jos mielisin hautaamista, niin joutuisin kaivamaan todella ison kuopan Kaken takia. Kake tuskin irrottaa otetta löytämästään aarteesta, siitähän voisi joskus saada euron tai pari kaljarahaa.

Käynnistin Mersun ja peruutin sen pois ruudusta. Survaisin valitsimen D:lle ja annoin kasikoneelle apetta nautittavaksi. On se kumma miten tällaisella kalliilla autolla ajaminen rauhoitti kummasti mieltä, varsinkin kun se oli vasta käynyt huollossa. Ajelin tällä kertaa pienempiä teitä kohti lähintä ostoskeskusta. Mielestäni oli kaikista parasta käydä ostoksilla mahdollisimman tutussa kaupassa. Vieraassa kaupassa voi tulla eteen kaikenlaisia yllättäviä ongelmia. Niissä saattaa olla parkkipaikat väärällä sivulla tai vääränkokoiset ostoskärryt. Tutussa lähikaupassa oli lisäksi tuttu kauppias, joka jaksoi kuunnella pienimmätkin ongelmat.

Matkalla ostoskeskukseen minulla tuli mieleen, että tänään on keskiviikko ja Viking-loton luvattu päivä. Olihan minulla toki rahaa, mutta ei muutama lisämiljoona koskaan pahaa tekisi. Lisäksi se olisi hyvä konsti kasvattaa naapurikateutta köyhissä naapureissa. Olin jostain syystä aivan varma, että tällä kierroksella saan ison voiton. Lottoaminen oli minulla oikeastaan aika satunnaista huvia, toisin kuin äidilleni, joka lottosi joka viikko. Ajelin sellaista reipasta ylinopeutta ostoskeskuksen parkkipaikalle ja tälläsin Mersun poikittain parkkiin kahden inva-paikan päälle. Jotta lappuliisat jättäisivät autoni rauhaan, laitoin yhden lääkärintodistuksistani tuulilasin sisäpuolelle teksti ulospäin. Nousin tämän jälkeen autosta, kierin sen ympäri molempiin suuntiin ja lukitsin ovet. Suorastaan pursusin hyvää tuulta, kun lähdin suunnistamaan kohti lottokioskia.




© Rauno Vääräniemi