www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle
19.09.2004
- Runkkaako joku idiootti siellä hissinoven välissä? Kuului yläkerrasta vihainen karjunta.
- Ei runkkaa, vaan yksi kaunis blondi haluaa hissinoven puristelevan hänen poveaan, karjuin takaisin.
Kurotin ottamaan hissinoven viereen jätetyt lastenrattaat ja laitoin ne oven väliin mallaamaan sitä blondia. Kävelköön mokomakin huutaja, kun epäili minua ihan aiheettomasti. Toivottavasti saa krampin sormeensa sitä hissin kutsunappia painellessaan, ajattelin vahingoniloisena poistuessani ulos. Kävelin Mersun vierelle ja kiersin sen ympäri vastapäivään. Kuljettajan oven kohdalle päästyäni käännähdin ympäri ja kiersin auton vielä myötäpäivää. Tällä tavalla auto tuli tarkastettua päällisin puolin todella tarkasti, enkä jäänyt millekään ihmeelliselle kierteelle yhteen suuntaan kiertämisen takia. Olisi aika paskamaista istua vartalo korkkiruuvina ajaessa. Istahdin Mersuun ja käynnistin sen. Laitoin pakin päälle ja peruutin ulos ruudusta. Olin lähdössä eteenpäin, kun auton eteen ilmestyi vimmatusti huitova Mätösen mulkku.
- Tulitko tiirailemaan minua autoon? Kysyin avattuani sivuikkunan.
- Kuulehan hullu pervo ja mikä idiootti oikein lienetkin, Mätönen alkoi sössöttää kaljapullo kädessään.
- Siirry, köyhien ongelmat eivät jaksa nyt kiinnostaa, murahdin ja viittoilin Mätöstä siirtymään.
- Vittu, muka Mersu ja kaikki, saatanan latvalaho idiootti. Soitin muuten verovirastoon ja kerroin sinun tekevän
pimeätä duunia. Ei kait sitä kukaan muuten tuollaisella miljoonan markan Mersulla ajele, Mätönen sönkötti
kohtalaisessa jurrissa.
- Helpottiko?
- Täh?
- Helpottiko, kun kykenit valitsemaan sossun puhelinnumeron sijasta verotoimiston numeron?
- Hä hä hää, se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa, Mätönen hörötteli.
- Kato mikä nainen! Karjaisin ja viittasin Mätösen rappuun päin.
Se siitä, Mätönen lähti niin nopeasti, että jälkeen jäi vain märkä vana. Vanan alkuperästä en tosin ollut ihan varma. Se oli joko olutta pullosta tai sitten jotain ihan muuta. Verottajasta minulle palautui mieleen se Raisan vierailulle tulo. Vaikka minulla ei ollut mitään epäselvyyksiä verottajan kanssa, saattoi olla parempi nauttia Raisan antimista koko rahalla. Voisihan sitä samalla ottaa puheeksi tuon Mätösen mölinät. Koska reitti oli selvä, tallasin kaasua ja poistuin reippaasti piha-alueelta. Annoin palaa taas auton menohalujen mukaan varsin reippaasti. Onneksi minun ei tarvinnut ajaa millään Tercelillä, kuten Mätönen ajeli.
Survoin kenkää konehuoneen puolelle ja annoin kasin laulaa taas tuttua lauluaan. Nopeus nousi taas hetkessä tuonne kahdensadan pintaan, kun piti alkaa jo jarruttelemaan punaisten valojen takia. Parien valojen jälkeen olin vielä isommalla tiellä ja taas sai Mersu kenkää. En halunnut viettää koko loppuelämää jossain maantiellä, siksi etenin kohtalaisen rivakasti. Toinen syy kovaan nopeuteen oli se, etten jää turhaan kitumaan jos ajan ulos tieltä. Muutaman mutkan ja suoran jälkeen alkoi tuttu kauppakeskus jo näkyä. Hiljensin rampille ja jäin odottelemaan sen päässä valojen vaihtumista.
Valojen vaihtuessa vihreiksi, lähdin jatkamaan matkaa pitkin kauppakeskuksen vieressä menevää tietä. Ajelin pitkän kauppakeskuksen toiseen päähän ja siellä olevasta rampista sisälle. Vaikka alakerrassa olisi ollut tilaa, ajoin autoni kuitenkin katolle. En nimittäin halunnut, että jonkun vitun Datsunin öljyt valuvat minun hienon Mersun katolle ja joutuisin vaihtamaan sen takia uuteen kesken vuoden. En siedä minkäänlaisia vahinkoja autoani kohtaan. Katolle valunut öljy esimerkiksi saattaa liukastaa koko auton niin pahasti, ettei se enää pysy minun hyppysissä. Meikäläisen hermoilla ei tuollaista riskiä voinut ottaa millään muotoa.
Löysin kauppakeskuksen katolta helposti vapaan parkkipaikan. Lukitsin ovet huolellisesti ja tarkastin vielä jokaisen olevan lukossa. Kiersin taas auton molempiin suuntiin, ettei vaan matkalla mikään kivi ollut päässyt lommottamaan autoa pilalle. Olin juuri saanut toisen kierroksen loppuun, kun viereen pysähtyi aika nätti nainen.
- Avaimet hukassa vai? Tipu kysäisi.
- Ei, kun pudotin vissiin vahingossa sata euroa tuonne auton alle, eikä selkä taivu sinne kurkotteluun.
- Minä voin auttaa, minulla paikat taipuu vielä erittäin hyvin, nainen naurahti ja laski ostoskassin maahan.
- Kiitos kovasti, kiittelin tätä kireät shortsit jalassa tepastelevaa tipusta.
Nainen teki, kuten olin ajatellut, eli yritti ensin kumartumalla kurkotella autoni alle. Pääsin tarkastelemaan hänen piukkaa takapuoltaan kaikessa rauhassa. Typy näytti ihan hyvältä vielä maatessaan mahallaan autoni vierellä, oikeastaan luvattoman hyvältä.
- En näe täällä mitään, nainen sanoi ja vilkuili minuun päin.
- Voi hitto, tuuli varmaan kerkesi viemään sen, harmittelin ja autoin naisen ylös.
- Pahus, nyt minä sotkin vaatteeni, typy harmitteli.
- Minä voin auttaa, sanoin ja aloin puistella hiekkaa hänen rinnoiltaan.
- Tota, kyllä minä itse nämä, typy esteli.
- Takapuolta et näe, joten minä puolestani puhdistan sen, lupasin armollisesti ja aloin puistella hänen peppuaan.
- Kiitos, mutta enhän minä ollut pepullani missään, typy hämmästeli.
- Nooh, varmuus ennen kaikkea, lohduttelin häntä.
- Niin kait sitten.
- Kiitos kuitenkin avusta, vaikka se raha onkin jo mennyttä.
- Eipä kestä ja koeta pärjätä, typy sanoi ja poistui ostostensa kanssa.
Typyn mentyä minun piti vähän aikaa miettiä tänne tulemisen syytä. Ajatukseni olivat taas naisten seksikkäissä ruumiinosissa. Olikohan sillä typyllä muuten ollut siellä shortsien alla pikkuhousuja? Tätä miettiessäni mahani alkoi kurista ja muistin kebabin. Ryntäsin matkaan salaman nopeasti, ennen kuin paikalle sattuisi tulemaa muita häiriötekijöitä. Menin kauppakeskuksen katto-ovesta sisälle ja rullaportaiden yläpäähän. Siinä minua alkoi pelottaa koko paikkaan meneminen. Onneksi paikalle tuli sopivasti joku nuorehko mieshenkilö.
- Anteeksi herra! Oletteko koskaan jääneet rullaportaiden vangiksi?
- Häh? Vangiksiko?
- Niin tai vaihtoehtoisesti niiden väliin?
- Kuvataanko täällä jotain vai oletko muuten vain ihan pöllö? Mies kysäisi ja vilkuili ympärilleen.
- Sorry, ei ole siipiä, joten sen pöllöjutun voimme varmaan unohtaa.
- Mene hissillä, se on tuolla toisessa rakennuksessa, mies sanoi ja viittasi katolla näkyvää toista rakennusta.
- Kiitos tästäkin vähästä, murahdin poistuvan miehen perään.
Kummaa sakkia täällä kauppakeskuksessa. Toiset auttavat peppu pystyssä heti pyydettäessä ja toiset eivät vastaa edes pariin kysymykseen ilman jotain pöllöjuttua. Minkähän takia se lintu piti ottaa mukaan keskusteluun? Äijä taisi itse olla oikein todellinen pölvästi, mokomakin kuikka. Jäin tarkkailemaan rullaportaissa kulkevia ihmisiä ja totesin alapääsyprosentin olevan tasan sata. Rohkaisin viimeksi mieleni ja ryntäsin erään tuhdin matamin taakse. Täti oli niin iso, ettei se ainakaan sovi mihinkään rullaportaiden väliin. Loikkasin nopsaan tädin perässä pois rullaportaista ja törmäsin häneen.
- Voi perse, kirosin omaa tyhmyyttäni ääneen.
- Mitä? Täti ärähti ja käännähti yllättävän nopeasti ympäri.
- Niin tuota pylly joo, kun törmäsin tuohon teidän valtavaan ahteriin, korjailin kiroilemistani.
- Väitätkö että olen jotenkin lihava? Täti tivasi.
- Valehtelisin jos väittäisin teidän muistuttavan jotain muuta kuin valtamerihinaajaa, ilmoitin mahdollisimman
totuudenmukaisesti.
- Kuulehan ruippa! Pidä huoli omista asioista, äläkä puutu toisten vartaloihin, täti ilmoitti napakasti.
- Lähdenkin tästä syömään, ettei tarvitse noin kevyesti loikkia toisten ahtereita päin, sanoin ja poistuin nopeasti
paikalta.
Hitto miten vaarallinen paikka tuo rullaporras olikaan. Jos vältyin portaiden väliin jäämiseltä, niin seuraavaksi olin vaarassa hautautua ihrakasan alle tai saada taikinakädestä päin naamaa. Onneksi siinä kebab-annoksessa on mukana myös rehuja. Kävelin reipasta vauhtia kohti kebab-paikkaa. Sen yläpuolella oli edessä toiset rullaportaat. Tällä kertaa kokeilin uutta taktiikkaa ja juoksin ne portaat alas. Se vaikutti kaikin puolin nerokkaalta idealta, sillä nyt olin tekemisissä portaiden kanssa vain hetken kerrallaan. Kurvasin samalla vauhdilla kebab-mestaan ja menin suoraan kassalle.
- Chili-Pita Ernestille, ilmoitin kebabinvääntäjälle.
- Mitä juomaksi?
- Laitetaan vain vettä, etteivät poreet mene nenään.
- Se tekee neljä ja viisikymmentä, kebab-mies ilmoitti.
Maksoin sapuskan ja otin automaatista vettä sekä tarjottimelta ruokailuvälineet. Kävelin takimmaisen pöydän luo ja istahdin tuolille. Pyörittelin servietin ruokailuvälineiden ympäriltä ja otin taskustani kuivamustekynän. Kirjoitin isolla keltaiseen serviettiin, että ”Älä sottaa!” Tämän jälkeen laitoin servietin avattuna syliini teksti itseeni päin. Tällä tavalla minun oli helppo noudattaa hyviä ruokailutapoja. Siinä samassa minulle tuotiinkin jo annos pöytään. Pidin tästä paikasta sen takia, että ruoka tuli todella nopeasti ja ilman kommervenkkejä. Lisäksi täällä oli luettavana aina molemmat iltapäivälehdet. Nyt en tosin jaksanut alkaa niitä selailla, koska mielessä oli kauniin verovirkailijan tapaaminen ja hänen viinipullon tyhjentäminen.
Nakkelin kebabin nassuun todella reipasta vauhtia, sillä minulla oli todellakin melkoinen nälkä. Koko aamun kestävät puheet naimisesta ja muusta vastaavasta oli kuluttanut tehokkaasti kaloreita. Vatsa rauhoittui kummasti, kun edessä oli enää tyhjä lautanen. Lopuksi otin pitkän hörpyn vesimukista ja kurlasin sillä kurkkuani. Kurlaaminen helpotti jonkun verran suussani olevaa chilikastikkeen poltetta. Lopuksi hörpin koko vesimukin tyhjäksi ja röyhtäisin kuuluvasti. Otin servietin sylistäni ja pyyhin siihen suuni. Teksti teki taas tehtävänsä, en nimittäin sotannut ollenkaan. Olisi ollut aika ilkeän tuntuista hieroa ruokailun päätteeksi salaattia ja kebabia täynnä olevaa serviettiä naamaan. Nyt se oli täysin puhdas ja miellyttävä käyttää.
Nousin tyytyväisenä pöydästä, heilautin kättä kiitokseksi ja menin rullaportaiden alapäähän. Vatsa oli nyt niin täynnä, että ylöspäin juokseminen oli aivan sula mahdottomuus. Nähtävästi vatsasta oli jonkinlainen yhteys aivoihin, sillä keksin mennä portaisiin takaperin. Tällä tavalla portaat eivät tienneet, että olinko menossa vai tulossa. Toivoin tämän hämäämisen riittävän siihen, että pääsen turvallisesti ylös. Vähän ennen yläpäätä nousin varpailleni, etten olisi mäjähtänyt selälleni kantapäiden osuessa ylätasanteeseen.
- Ernesti, sinä olet vitun nero, kehuin itseäni ylätasanteella.
- Anteeksi, sanoitteko jotain? Tiedusteli vanhempi nainen takanani.
- Miltä teistä tuntuisi jos olisitte selvinneet samana päivänä hengissä jo kolmista rullaportaista? Tiedustelin
naiselta.
- Varmaan aika hienolta, nainen vastasi empien.
- Aivan, tuota juuri tarkoitin, kun kehuin itseäni, kerroin hänelle suu korvissa.
- Se lääkäri…, nainen mutisi ja jatkoi kiireesti matkaansa.
- Kerro terveisiä Ernestiltä jos se on psykiatri, huutelin naisen perään.
Toivottavasti tuo nainen saa hoidatettua oman rullaporraspelkonsa. Minusta näytti siltä, että hänellä olisi ollut ensin tarkoitus mennä rullaportaita alaspäin, mutta muutti jostain syystä suunnitelmiaan. Minä itse olin jo voiton puolella näiden portaiden kanssa. Edessä oli enää viimeinen nousu kauppakeskuksen katolle ja sitten olisin vapaa. Lähdin kävelemään kohti tuota viimeistä koitosta. Viimeisten portaiden juurella oli roskakori ja huomioni kiinnittyi sen päälle laitettuun pahvilaatikkoon. Muistelin lukeneeni jostain, että esimerkiksi rantojen miehet käyttävät pahvia ja paperia eristeenä ja lämmikkeenä.
Nappasin laatikon ja revin sen sivut auki. Otin siitä sellaisen palasen, että mahduin seisomaan sen päällä. Loput pahvista survoin sisälle siihen roskikseen. Menin pahvipalasen kanssa portaiden alapäähän ja tein nopean etenemissuunnitelman. Keksin laittaa pahvin yhdelle askelmalle eristämään minut portaista. Treenasin vähän aikaa kuivaharjoittelun merkeissä portaiden alapäässä oikeita liikkeitä. Lopulta olin aivan varma, että pahvi osuu portaalle. Odotin rauhallisen välin ja heitin pahvin askelmalle. Loikkasin salamana perään sen päälle ja tartuin molemmin käsin kaiteista kiinni. Portaiden yläpäässä nostin varpaita ylöspäin ja pahvinpala nousi nätisti ylätasanteelle. Tässä olikin se ainoa riskin paikka. Ilman tällaista taitavaa toimintaa portaat olisivat imaisseet pahvin ja minut siinä mukana uumeniinsa. Onneksi olin todella taitava näissä asioissa.
Heitin hyvin palvelleen pahvin katolla olevaan roskikseen ja kävelin todella tyytyväisenä autolleni. Suoritin taas tutuksi tulleen auton kiertämisen molempiin suuntiin ja istahdin sisään. Vähän teki mieli ottaa pikku tirsat saman tien, mutta päädyin kuitenkin ratkaisuun ajaa kotiin ja mennä siellä sohvalle. Käynnistin auton ja annoin kasin puhua. Kotimatka sujui nopsaan tuttua reittiä pitkin. Sain kävellä rauhassa rappuun ja ajaa hissillä ylimpään kerrokseen. Lastenrattaatkin olivat laitettu takaisin entiselle paikalle hissinoven välistä. Yläkerrassa kävin vielä kuuntelemassa Korvettien oven takana mahdollisia panoääniä. Harmikseni siellä oli hiljaista, kuin hullujen hautuumaalla. Pettyneenä tapahtumaköyhiin naapureihin, avasin asuntoni oven ja menin sisälle. Otin takin pois päältäni, joka tällä kelillä oli ollut aivan liikaa. Lisäksi riisuin kengät, ettei tarvinnut toista kertaa kontata olohuoneeseen asti. Kävelin sohvan luokse ja rojahdin siihen viinipullon kuva silmissä...zzz.