www.rutinoff.net etusivulle
Ernesti Kilarin etusivulle
Takaisin tekstipohjaiselle sivulle

12.09.2004

48. Melkein panojuttu

- Voi perkele, jalathan tässä alkaa puutua, kirosin ääneen nenä yhä kiinni asuntoni ulko-ovessa ja katse ovisilmässä.

Olin jotenkin jumiutunut tähän oven eteen Misun lähdön jälkeen. Vilkaisin nopeasti rannekelloa ja totesin sen olevan jo yli kolme iltapäivällä. Hätäisen ajan tarkastamisen jälkeen tarkensin jälleen katseeni ovisilmään ja rappukäytävään. Minun piti olla valmiina jos Misu sattuisi tulemaan jostain syystä vaikka tänään uudelleen. Sitähän ei koskaan voinut tietää ihan varmaksi. Siinä tuijotellessani tulin mietteissäni siihen tulokseen, että silmänräpäyksen aikana tapahtuu yleensä aika paljon, jos amerikkalaisia elokuvia ja Pontin Jaskaa on uskominen. Aloin olla jo siinä pisteessä, että pelkäsin Misun yllättävän minut jonkun silmänräpäyksen aikana.

Hakkasin päätäni ulko-oveen samalla kun katseeni tarkkaili rappua. Yritin tällä konstilla keksiä jotain nopeaa ratkaisua tähän vaikeaselkoiseen ongelmaani. En voinut edes soittaa kenellekään, koska puhelimeni oli olohuoneessa eikä se olisi oikein mahtunut minun ja oven väliin. Olin jo tekemässä radikaalia ratkaisua huutaa jotain naapuria avuksi. Päässäni syntyi sellainen suunnitelma, että teetän tähän ulko-oveen ison ikkunan. Silloin voin istuskella jollain tuolilla eteisessä ja tarkkailla rapussa kulkijoita ja Misun saapumista. Käteni oli jo ovenkahvalla, kun pornoajatusten sekaan eksyi vielä yksi jotenkin järkevän oloinen ajatus. Minun pitää räpytellä silmiä vuorotellen. Vaihdan lennossa silmää ovisilmän kohdalla ja räpyttelen lepovuorossa olevaa silmää. Tällä tavalla ei silmänräpäyksen aikana pääse tapahtumaan mitään kovin yllättävää.

- Voi perse Ernesti, sinä olet todella nero! Hihkuin itseäni onnitellen.
- Kiitos kiitos Ernesti, olen täsmälleen samaa mieltä, kiitin itseäni hyvien tapojen mukaisesti.

Jatkoin nyt tällä uudella tekniikalla tyytyväisenä siihen, ettei tarvinnut alkaa asennuttamaan mitään lasia ulko-oveeni. Eihän minulla mitään sitä lasia vastaa olisi ollut, vaan inhosin niitä asennuksessa tulevia puruja. Pahimmassa tapauksessa kuljettaisin niitä sukissa tai avojaloin kulkiessani varpaiden välissä ympäri kämppää. Jos Misu tuleekin vasta viikon kuluttua, niin asuntoni muistuttaisi siihen mennessä konkurssiin mennyttä sahaa. Konkurssiin mennyttä siksi, että laudat on vouti vienyt ja jäljelle on jäänyt vain puru. Olin juuri zoomailemassa vasemmalla silmällä rappua, kun aivoihini piirtyi kuva naisesta. Suuni oli jo muodostamassa sanaa Misu, kun silmäni piirtämä kuva alkoi muistuttaa jotenkin naapuriani. Avasin oven nopeasti, sillä näytti uhkaavasti siltä, että ovikelloni olisi kohta soinut.

- Sinä! Totesin happamasti Korvetin Ailalle.
- Päästä sisälle, Aila kivahti ja työnsi minut edelläni eteiseen.
- Mitä nyt? Odotan vierasta, et voi tuolla tavalla tulla tänne vaikka kuinka olisit munaa vailla, kritisoin Ailan saapumista.
- Kuka se vosu oli?
- Misu, minun uusi pantavan näköinen siivoojatyttö. Entä sitten?
- Naitko sitä?
- Täh?
- Sitä, että pane minua nyt tässä, Aila huohotti ja ohjasi käteni hänen toiselle rinnalleen.
- Munallako? Kysyin hämmentyneenä noin suorasta ehdotuksesta.
- Minulla ei ole edes pikkuhousuja täällä verkkareiden alla, Aila jatkoi.
- Olet kyllä aika pervo tapaus, totesin Ailalle ja kouraisin häntä takapuolesta varmistaakseni, ettei sinne ole kertynyt enempää liikakiloja mitä viimeksi.
- Ihanaa, purista lisää, Aila huohotti.
- Tällainen ”tulen teille kotiin panetettavaksi” palvelu on ihan kiva, mutta valitettavasti minulla on muuta menoa.
- Mitä?
- Olet niin herkullisen näköinen, että minulle tuli mieleen kebab ja sitä kautta nälkä, vastasin aivan pokkana.
- Älä vaan sano, että jätät minut puutteeseen jonkun vitun kebabin takia! Aila raivosi.
- En sano, koska kerkesit itse jo sanoa sen. Mitä sitä samoja asioita tarvitsee jankata montaa kertaa, totesin ja tempaisin eteisen naulakosta takin päälleni.
- Sinä meet sen vosun luo, Aila sanoi kireä ilme naamallaan.
- En mene, enkä pane ketään tyhjällä vatsalla. Mahan kurina saattaa pahimmassa tapauksessa häiritä seksuaalista kontaktiamme. Kuka sitten pesee seinät, jos säikähdän mahani kurinaa ja tavarat roiskuu pitkin seiniä, kysyn minä?
- Mutta minä halua, Aila intti.
- Niin minäkin olisin halunnut jyystää sitä siivoojaa Hooverin päällä, mutta haaveeksi sekin jäi, naurahdin ja aloin laittaa kenkiä jalkaani.
- Olenko minä liian vanha sinulle? Aila jatkoi raivostuttavaa kyselytuntiaan.
- Et suinkaan. Olet oikein sopivasti riippunut ja sinulla mielettömän seksikäs peppu.

Tässä kohtaa jätin sanomatta, että nykyisin lähes kaikilla normaalipainoisilla ja – näköisillä naisilla oli seksikäs peppu ja mielettömän ihanat rinnat. Ainoastaan silikonirinnat olivat pannassa. En tiedä ollenkaan, että mistä hitosta se kebabille meneminen pälkähti mieleeni. Se vaan tuli mieleen ennen Ailan naimispyyntöä, joten ei tässä auta muu kuin lähteä heti kebabille. Olen aina pyrkinyt laittamaan asiat johonkin järjestykseen ajatusten ja ennalta tehtyjen suunnitelmien mukaan, joten Aila sai jäädä nyt herkkupeppuineen vaikka oman sormen varaan, ellei kerran oma mies kiinnosta siinä mielessä.

- Onko minulla tosiaankin seksikäs peppu? Aila kysyi.
- Aivan ihana ja nuo sinun rinnat ovat aivan mielettömät, vaikka roikkuvatkin pahasti, kehuin lisää.
- Voih, sinä se olet sitten niin kohtelias Ernesti, Aila huokaisi.
- Pitää paikkansa, en turhia kanna kukkia tai puhu säästä, vaan kehun suoraan.
- Tulen pistäytymään joku toinen kerta, Aila lupasi ja tuikkasi suukon suulleni.
- Pidetään runko mielessä, sanoin ja kouraisin varmuuden vuoksi vielä Ailaa pepusta.

Aila avasi oven ja katosi rappuun. Minä puolestani muistin television olevan vielä päällä ja suunnistin kontaten olohuoneeseen. Olohuoneen nurkalla alkoi vituttaa jo aivan tolkuttomasti mokoma konttaaminen. Meinasin ottaa kengän jalasta ja heittää sillä televisiota. Toisella kengällä suunnittelin hakkaavani itseäni päähän mokomankin emämokan takia. Miten perkeleessä sitä ihminen voi olla niin tollo, että laittaa kengät jalkaan vaikka televisio on päällä ja asunto on vasta siivottu? Ihan periaatteen vuoksi en ottanut niitä kenkiä pois jalastani, vaan kidutin itseäni ja polviani tällä konttaamisella.

- Opitpahan perkeleen tollo, sätin itseäni.
- Niin opinkin, voi vitun vittu, kiroilin ääneen mokomaa tyhmyyttä.

Viimein olin sohvapöydän luona ja sammutin television kaukosäätimellä. Tämän jälkeen konttasin vielä television eteen ja sammutin sen virtakytkimestä. Virtakytkintä painaessani minulla tuli mieleen se kiero sähkölaitos ja niiden räjäytysenergiapiikit. Muistin takkini taskussa olevat laastarit ja kaivoin yhden niistä esille. Repäisin sen suojat pois ja liimasin laastarin virtakytkimen päälle estämään sähköyhtiön toimia. Nyt ne eivät pääse mitenkään painamaan virtaa päälle ainakaan minun television virtakytkimestä. Laastari päivässä pitää kämpän puhtaana kuvaputken sirpaleista, hihittelin keksimälleni patentille.

Survoin laastarin paperit taskuuni ja lähdin konttaamaan takaisin eteistä kohti. Paluumatka oli vielä tuskallisempi mitä menomatka. Eteisessä nousin taas seisomaan kipeitä polviani kiroillen. Otin naulakosta päähäni uuden lippalakkini. Olin teetättänyt talvella muutaman lippalakin joissa oli teksti: ”Hullut inhoavat puuroa”. Olin teettänyt ne siksi, että normaali-ihmiset luulevat kaikkien hullujen tykkäävän puurosta. Olivathan he aina hokemasta, että joku tykkää jostain kuin hullu puurosta. Mielestäni lähes kaikki puurot sai työntää vaikka hevon perseeseen. Ainoastaan riisipuuro oli puuroista hyvää. Laitoksessa sai aina kaurapuuroa ja muuta yliterveellistä töhnää, etten sieltä päästyäni ole niitä saanut kurkusta alas lusikallistakaan.

Sammutin eteisen valon ja poistuin asunnostani rappuun. Menin Korvettien oven eteen kyykkyyn ja raotin varovasti heidän postiluukkuaan. Halusin kuunnella, että oltiinko siellä naimassa raivokkaasti minun antamien pakkien takia? Vaikka kuinka höristelin korviani, niin en kuullut minkäänlaista narinaa tai voihkimista. Joko ne olivat hommissa parvekkeella tai Aila ei halunnut miehensä apua tällä kertaa. Nousin ylös ja tilasin hissin yläkertaan. Astuin siihen vatsa kurnien ja painoin alakerran nappia kebabin kuva silmissä. Hissin ollessa kakkoskerroksen kohdalla, se pysähtyi yllättäen. Oven avautuessa näin tutunnäköisen naisen hymy naamalla.

- Miten verot? Tiedustelin häneltä.
- Anteeksi mitä? Raisa Pykälä tiedusteli.
- Verovirkailijahan on tekemisissä verojen kanssa eli miten verot?
- Ihan hyvin, kiitos kysymästä.
- Niin minullakin menee ihan hyvin, vaikka et sitä kysynytkään. sanoin Raisalle ja tuijotin hänen hoikkaa vartaloaan.
- Onko sinulla mitään menoja illalla? Raisa uteli.
- Kotona ajattelin puuhastella. On vähän päässyt hommia jäämään rästiin.

Eihän minulla mitään isompia hommia ollut, olin vain harkinnut laittaa illalla tulevan säätiedotuksen nauhalle ja katsoa sen sitten aamulla turvallisesti.

- Voinko tulla teille viinipullon kanssa? Raisa uteli ja nuolaisi huuliaan aika pornolla tavalla.
- Miksi meille? Onhan kaupunki täynnä kapakoita ja vapaita miehiä.
- No tuota, jotenkin sinä olet niin erilainen ja sopivankokoinen, Raisa sanoi hymyillen.
- Saamari, kun nuo kotihommat painavat päälle, yritin vedättää.
- Kello kahdeksalta sitten, Raisa naurahti ja poistui hissistä.
- Mikä teitä narttuja vaivaa tänään? Huusin hänen peräänsä.

Tämä tiistai vaikutti olevan aika kummallinen päivä. Toiset naiset olivat aivan hulluina ja toiset vain imuroivat rietas hymy naamallaan. Ovatkohan planeetat jotenkin väärällä kiertoradalla tai sitten naapurit olivat vetäneet porukassa jotain tajuntaa laajentavaa piristettä. Itse en ollut ainakaan ottanut mitään, joten syy oli varmuudella naapureissani. Toisaalta tapani jutella asioista niiden oikeilla nimillä oli ehkä saattanut vaikuttaa naapureiden käyttäytymiseen.




© Rauno Vääräniemi